Tämä artikkeli käsittelee Johannes Althusiusta (1563–1638). Louis Althusserista (1918–1990) on oma artikkeli.
Johannes Althusius.

Johannes Althusius (1563[1] Diedenshausen – 12. elokuuta 1638 Emden) oli hollantilais-saksalainen lakimies ja valtioteoreetikko. Hän oli eräs merkittävimmistä nykyaikaisen demokratian uranuurtajista. Hän oli yksi kansansuvereniteettiopin keskeisistä kehittäjistä[2]. Althusiuksen opin mukaan hallitsija saa vallan kansalta, ja hallitsijan luopuessa siitä se palautuu kansalle[2]. Althusius julkaisi ensi kertaa vuonna 1603 teoksensa Politica Methodice Digesta[a 1], josta viimeisin laitos julkaistiin vuonna 1614[3].

Elämä ja ura

Johannes Althusius oli lähtöisin talonpoikaisperheestä Sayn-Wittgensteinin kreivikunnasta. Hänen isänsä Hans Althaus oli mahdollisesti kreivin villanostaja ja myllynomistaja Diedenshausenissa lähellä Berleburgin kaupunkia. Althusius kävi vuodesta 1577 Philippinumin lukiota Marburgissa ja oli vuonna 1581 kirjoilla Kölnin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Sen jälkeen hän opiskeli oikeustiedettä Baselissa, jossa hän oli teologin Johann Jacob Grynäuksen vieraana ja oli tekemisissä Basilius Amerbachin humanistipiirin kanssa. Opintomatkaa Geneveen, jonka aikana Althusius olisi voinut tutustua ranskalaiseen juristiin ja monarkomakkiin (monarkomakit, kansan suvereeniteetin puolustajia 1500- ja 1600-luvulla[4]) François Hotmaniin ja pandektistiin Dionysius Gothofredukseen vuosina 1585/86, pidetään todennäköisenä, mutta sitä ei ole todistettu.[5]

Väiteltyään oikeustieteen tohtoriksi Baselissa vuonna 1586 Althusius nimitettiin samana vuonna ensimmäiseksi oikeusoppineeksi vasta perustettuun kalvinistiseen Nassau-Dillenburgin korkeakouluun Herborniin. Nimityksen perusteena oli hänen esikoisteoksensa ja väitöskirjansa De arte Jurisprudentiae Romanae methodice digestae libri II (Basel 1586), jossa hän kannatti ranskalaisen loogikon Petrus Ramuksen kehittämää empiirisen realismin menetelmää. Herbornin korkeakoulussa, joka nimettiin Nassau-Dillenburgin kreivin Vilhelm I Oranialaisen veljen Johann VI:n mukaan ”Johanneaksi”, Althusius toimi vuonna 1588 saamansa oikeustieteen professuurin ohella myös kreivin neuvoston jäsenenä ja oikeudellisena neuvonantajana. Vuonna 1592 Althusius seurasi kutsua vasta perustettuun kalvinistiseen korkeakouluun Burg-Steinfurtiin, Gymnasium Arnoldinumiin. Vuonna 1596 hän palasi Nassau-Dillenburgin korkeakouluun, joka oli siirretty vuonna 1594 Herbornista Siegeniin. Vuosina 1599/1600 Althusius oli Siegenissä sijaitsevan Nassau-Dillenburgin korkeakoulun rehtori, ja korkeakoulu oli tuolloin osittain jo siirretty takaisin Herborniin. Vuonna 1602 Althusius toimi jälleen rehtorina Herborniin kokonaan siirretyssä Nassau-Dillenburgin korkeakoulussa. Vuonna 1603 ilmestyi hänen pääteoksensa Politica Methodice Digesta, josta hän julkaisi vuosina 1610 ja 1614 huomattavasti uudistetut laitokset. Nämä eroavat alkuperäisjulkaisusta olennaisesti. Vuotta myöhemmin, vuonna 1604, Althusiuksesta tuli kalvinistis-reformoidun vakaumuksensa vuoksi ”Pohjolan Geneveksi” kutsutun satama- ja kauppakaupunki Emdenin kaupungin syndikus (kaupungin lakimies). Tässä roolissa hän joutui usein vastakkain itäfriisiläisten kreivien kanssa, jotka pyrkivät rajoittamaan Emdenin suhteellista itsenäisyyttä[6]. Althusius puolusti kiivaasti kaupungin oikeuksia ja vapauksia, ja hänestä tuli merkittävä hahmo taistelussa friisiläisten kreivien valtaa vastaan[6]. Hän pysyi tässä tehtävässä korkeaan ikään asti, kieltäytyi useista hollantilaisten yliopistojen hänelle tarjoamista oikeusoppineen viroista ja asui kuolemaansa asti valitsemassaan kotikaupungissa Emdenissä.[7]

Palattuaan Burg-Steinfurtista Siegeniin siirrettyyn Nassau-Dillenburgin korkeakouluun Althusius meni naimisiin leski Margarethe Keßlerin o.s. Neurathin (1574–1624) kanssa, jonka kanssa hän sai kuusi lasta.[7]

Tieteellinen työ

Althusiuksen näkemykset töidensä keskeisistä käsitteistä ovat olleet kiistanalaisten keskustelujen kohteena. Esimerkiksi hänen kirjoituksiaan hallitusmuodoista, suvereenin määrittelystä ja vallan jakamisesta on tulkittu eri tavoin. Kalvinistina Althusius suhtautui kriittisesti katolisen kirkon valtioajattelijoiden, kuten Tuomas Akvinolaisen yhteiskuntateorioihin[8]. Tämä näkyi erityisesti Althusiuksen tavassa käsitellä valtiollista valtaa ja yhteisöjen roolia[8]. Myös hänen vakaumuksistaan luonnonoikeuden reunaehtoihin tai valtion ja uskonnon toimivaltuuksien rajanvetoon liittyvistä haitoista on kiistelty. Monessa suhteessa Althusiuksen ajattelussa on myös ristiriitaisuuksia.[9][10]

Althusius kehitti kalvinistivaikutteisen valtio- ja luonnonoikeuskäsityksen avulla varhaisen uuden ajan ensimmäisen normatiivisen ja systemaattisen säätymonarkian valtioteorian. Aiemmin merkittävänä pidetyn liitto- ja liittovaltioteologian vaikutuksen on nähty olevan pienempi kuin aiemmin ajateltiin, vaikka sitä opettivat merkittävät teologit erityisesti Nassau-Dillenburgin korkeakoulussa. Althusius oli edelleen teosentrisesti suuntautunut. Althusiuksen ajattelu pohjautui perinteiseen oikeusfilosofiaan, mutta hän omaksui myös uusia vaikutteita Petrus Ramuksen[11] kautta. Ramus uudisti tieteen ja opetuksen menetelmiä, jotka olivat aiemmin perustuneet lähinnä Aristoteleen oppeihin Padovan yliopistossa. Myöhempien sukupolvien tulkinnan mukaan Althusiuksen keskeinen vaatimus oli asettaa kansansuvereniteetti ruhtinasvaltiota vastaan. Tämän Althusius perusteli muun muassa luomisjärjestyksellä. Althusius ja Calvin erosivat toisistaan myös muissa kohdissa. Althusius ei ollut perustuslakirelativisti, vaan hän johti ”ylemmän vallan” legitimiteetin sosiaalisista elämän välttämättömyyksistä. Hän tasoitti ”kirkon” tavalliseksi osaksi poliittista yhteisöä poistamalla valtion ja kirkon eron.[12]

Hänen vaikutuksensa näkyy erityisesti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan klassisen luonnonoikeusopin kehityksessä. Siinä on huomionarvoista hänen vuonna 1617 ilmestynyt teoksensa Dicaelogicae Libri Tres. Se syntyi ja ilmestyi Grotiuksen (De iure belli ac pacis, 1625) ja Hobbesin (Leviathan, 1651) aikakauden teosten aikaan. Myöskään Galilein ja Descartesin matemaattis-luonnontieteellisiä oivalluksia ja menetelmiä ei ole jätetty huomiotta.[13] Oikeushistorioitsija Franz Wieacker kuvaa Althusiusta luonnonoikeudesta kehittyneen rationaalisen oikeuden edelläkävijäksi ja perustajaksi. Hän korostaa Althusiuksen panosta saksalaisen perustuslakioikeuden vapausajattelun kehitykseen, mutta huomauttaa myös, että Althusiukselta puuttui kriittistä näkökulmaa omaan idealistiseen ajatteluunsa, eikä hän kyennyt ylittämään myöhäisrenessanssin ajattelua tässä suhteessa.[11]

Vuonna 1603 ilmestyi ensimmäisen kerran hänen teoksensa Politica Methodice Digesta. Sen kolmas painos vuodelta 1614 sisältää hänen poliittisen toimintansa Emdenissä, ja sitä pidetään tärkeimpänä. Siinä Althusius kehitti korporatistisen valtioteoriansa puitteissa ”konsosiaalisen”, yhteisöllisen teorian valtiosta ja yhteiskunnasta. Teoriassaan hän hahmotteli, kuinka yhteisöllisyys (consociatio) rakentuu portaittain alhaalta ylöspäin, alkaen perheestä ja jatkuen kartanoiden ja maakuntien kautta aina valtioon asti.[14] Tässä mallissa yhteisöt muodostavat toisiinsa kytkeytyneitä tasoja, joista kukin toimii itsenäisesti omalla alueellaan ja jakaa vastuuta muiden tasojen kanssa.[15] Althusiuksen mukaan vallan jakaminen ei tarkoittanut sen menettämistä, vaan pikemminkin sen vastuullista yhteiskäyttöä[16]. Tämä ajatus pohjautui osittain kreikkalais-roomalaiseen käsitykseen yhteisöstä, jota ohjaavat vastavuoroiset suhteet[17]. Yksityiskohdissa on paljon kiistanalaista, sillä Althusius ei esimerkiksi pääse selkeisiin toimivaltuuksien rajauksiin. Valtio yhdistää tässä järjestelmässä yksilöt, joiden velvollisuus on noudattaa Jumalan käskyjä. Valtio nähdään eräänlaisena orgaanisena kokonaisuutena, jossa kansalla on ylin valta. Tästä valtioluonnoksesta tuli seuraavina vuosikymmeninä pohja erityisesti saksankielisellä alueella, erityisesti Johannes Limnäuksen kehittämälle kaksoissuvereniteetin valtioteorialle.[18] Ei ole selvää, oliko Althusius tässä keskeinen vaikuttaja vai toistiko hän vain aikalaistensa, kuten Casmannin, Hoeniuksen, Timplerin tai Alstedtin, näkemyksiä.[19]

Poliittisen teorian historiassa Althusiuksen käsitys suvereniteetista, joka pohjautui osittain Calviniin, nähdään vaihtoehtona Jean Bodinin valtioteorialle. Bodin oli ranskalainen suvereniteettiteoreetikko, joka kannatti monarkistis-absolutistista näkemystä ja piti ruhtinasta valtion ainoana ja yksinomaisena vallankäyttäjänä. Bodinin mukaan ”valtio on lain mukaan hallittu ja suvereenilla vallalla varustettu useiden perheiden ja niiden yhteisten asioiden hallinto”.[20] Hallituksen laillisuuden oli oltava sopusoinnussa luonnonoikeuden kanssa, eikä valtion ylimmäinen tarkoitus ollut ulkoinen hyvinvointi, vaan ihmisen ”todellinen” onni. Tätä vastoin Althusius määräsi suvereniteettioikeudet valtakunnalle (regnum), yhteisölle (respublica) eli kansalle (populus).[21][22] Althusiuksen kansansuvereniteettikäsitykseen ei vielä liity yksittäisten kansalaisten yksilönvapauksia, jotka tulevat esiin vasta myöhemmin rationaalisessa luonnonoikeudessa ja sopimusteoreettisessa yhteiskuntasopimusteoriassa. Hänen näkemyksensä vastarintaoikeudesta tyrannimaisia hallitsijoita vastaan perustui osittain monarkomakkien ajatuksiin. Althusiuksen mukaan tämä oikeus kuului kuitenkin vain säätyjen edustajille ja virkamiehille monarkkisessa yhteiskuntajärjestyksessä.[22] Tässä yhteydessä Althusius polemisoi jälleen aiemmin suuresti kunnioittamaansa Bodinia vastaan. Althusius arvosteli Bodinin tapaa sekoittaa "politiikan” ja ”oikeustieteen” (jurisprudenssin) identiteetit keskenään. Althusius itse kannatti antiikin mallin mukaista tiukkaa rajanvetoa näiden tieteenalojen välillä. Tämä näkemys erosi osittain myöhäishumanistien ajatuksista, jotka pyrkivät yhdistämään eri tieteenaloja.[19]

Althusiusta pidetään poliittisen ideologian historiassa pääasiassa siirtymäteoreetikkona, joka on kirjoittanut varhaisen uuden ajan säätyvaltion kypsimmän ja systemaattisimman valtioteorian mutta ei ole vielä toteuttanut läpimurtoa moderniin perustuslailliseen valtioon ja nykyaikaiseen demokratiakäsitykseen valtiomallillaan. Vaikka Althusiuksen valtio-oikeudelliset ajatukset olivat aluksi laajalti tunnettuja yliopistoissa, 1600-luvun kasvava absolutismi rajoitti niiden vaikutuksen pääasiassa kalvinistisiin piireihin. Näitä piirejä oli erityisesti Saksassa, Alankomaissa ja osissa Länsi-Eurooppaa, kuten Skotlannissa.[23] Aatehistoriassa Althusiuksen korporatiivinen valtiomalli nähdään merkittävänä panoksena federalismin teorian varhaiskehitykseen. Hänen ajatuksensa porrastetusta valtiorakenteesta voidaan nähdä myös varhaismoderniksi läheisyysperiaatteen sovellukseksi[24].

Poliittinen perintö

Kuolemansa jälkeen Althusius pysyi kiistanalaisena ajattelijana. Althusiuksen Politica-teos puolusti paikallista autonomiaa aikana, jolloin absolutismi ja moderni kansallisvaltio olivat nousussa. Tämän vuoksi 1600-luvulla Henning Arnisaeus ja Hugo Grotius hyökkäsivät teosta vastaan.[25] Kiinnostus Althusiuksen teorioihin jatkui 1600-luvun jälkipuoliskolle, mutta Althusius unohdettiin, kun Euroopan uskonsodat olivat päättyneet.[8]

Althusius oli julkaissut latinaksi käyttäen muodikasta Ramuksen logiikkaa. Ajan mittaan hänen teoksiaan luettiin vähemmän ja Althusiuksen Politican tulkinta vaikeutui.[26] 1800-luvun jälkipuoliskolla Althusius löydettiin uudelleen, kun Otto von Gierke julkaisi tutkimuksen Politicasta.[8] Otto von Bismarckin pyrkiessä yhdistämään Saksaa Gierke nosti esiin Althusiuksen ajatukset poliittisesta järjestyksestä. Gierke korosti erityisesti Althusiuksen ajatusta poliittisesta järjestyksestä, joka perustui enemmistöpäätöksiin ja neuvotteluihin. Gierke piti tätä ajankohtaisena mallina federalismille, joka voisi sopia yhdistyneeseen Saksaan. Vuonna 1871 useimmat Saksan valtiot yhdistyivät Saksan keisarikunnaksi Bismarckin keisarillisen perustuslain nojalla.[26] Gierken kirja Althusiuksen federalismista toimi inspiraation lähteenä pluralismille Britanniassa, ja John Neville Figgis ja Harold Laski sovelsivat Gierken ajatuksia.[27]

Vuonna 1932 saksalais-amerikkalainen professori Carl Joachim Friedrich julkaisi uuden, hieman lyhennetyn version Althusiuksen Politicasta. Toisen maailmansodan jälkeen Friedrich auttoi Saksan perustuslain laatimisessa. Hän työskenteli neuvonantajana liittoutuneiden miehittämässä Saksassa. Friedrich ylisti Althusiusta siitä, että hän oli kirjoittanut ensimmäisen ”kattavan federalismin teorian”, ja herätti siten uudelleen kiinnostuksen Althusiukseen Atlantin molemmin puolin. Vuonna 1964 Frederick Smith Carney julkaisi lyhennetyn englanninkielisen käännöksen Politicasta, mikä toi Althusiuksen laajemman lukijakunnan saataville. Vuonna 1968 Daniel J. Elazar antoi Althusisukselle tunnustusta ”modernin federalismin todellisena isänä”.[27]

Muistaminen ja jälkimaine

Münsterissä vuonna 1959 perustettu Johannes Althusius -seura (Die Johannes-Althusius-Gesellschaft) tutkii 1500–1800-lukujen luonnonoikeudellisia oppeja ja valtiosääntöhistoriaa. Seura keskittyy Althusiuksen elämään ja työhön sekä varhaismodernin ajan oikeus- ja valtiosääntöhistoriaan.[28]

Hänen synnyinpaikkakunnallaan Diedenshausenissa, Bad Berleburgin kaupunginosassa, pystytettiin kylätaloon Althusiuksen muistomerkki. Bad Berleburgin kaupunki nimesi lukionsa Johannes Althusiuksen mukaan vuonna 1962[29]. Myös Emdenin lukio, jonka edeltäjä latinankielinen koulu on peräisin 1400-luvulta, nimettiin Johannes-Althusius-Gymnasiumiksi (Johannes Althusius -lukio) vuonna 1972[30].

Huomautukset

  1. ↑ Latinasta: ”Politiikka metodisesti esitettynä pyhien sekä maallisten esimerkkien valossa.”

Lähteet

  1. ↑ Dieter Wyduckel kirjoittaa teoksen Johannes Althusius Politik (Auszüge der Politica in der Übersetzung von Heinrich Janssen, in Auswahl herausgegeben, überarbeitet und eingeleitet von D. Wyduckel, Berlin 2003) johdannossa "Leben und Wirken des Althusius" (Althusiuksen elämä ja toiminta), s. VIIIf. Toisin kuin aiemmin on oletettu, jolloin Althusiuksen syntymävuodeksi on ilmoitettu 1557, uudempi tutkimus, alkaen Carl Joachim Friedrichsin johdannosta teoksessa Politica of Johannes Althusius, Cambridge/Mass. 1932, s. XXIIIf. ("The Life and Environment of Johannes Althusius") (Johannes Althusiusin elämä ja elinympäristö), ja muiden kirjoittajien mukaan (ks. myös Heinz Holzhauer Johannes Althusius. Teoksessa: 400 Jahre Hohe Schule Steinfurt. Steinfurt 1991, s. 146f.), on määritellyt syntymävuodeksi 1563. Tämä perustuu öljymaalaukseen tehtyyn merkintään, jossa ovat vuosiluvut ”Anno 1563” ja ”Anno 1623“. Maalaus on todennäköisesti tehty Althusiuksen 60-vuotispäivän kunniaksi, ja se sijaitsee nykyään Johannes-a-Lascon kirjastossa (Johannes-a-Lasco-Bibliothek) (aiemmin Große Kirche [Suuri kirkko]) Emdenissä –1638. (saksaksi) ja (englanniksi)
  2. ↑ a b Salomaa, J. E.: ”7. Uusi oikeusfilosofia (s. 23–28)”, ”I. Renessanssin filosofia”, Filosofian historia: osa 2. (Lainaus s. 24–25: ”Johannes Althusius (1557–1638) kehitti hyvin pitkälle kansan suvereniteetin käsitettä. Valta ja suvereniteetti kuuluu luonnostaan viime kädessä kansalle. Tämä ei voi luovuttaa kenellekään suvereniteettiaan, vain ainoastaan hallitusvallan […] Sillä laki on olemassa, jotta hallitsijan mielivalta estyisi; se ei ole hallitsijan tahto, vaan raja. Hallitsija ei ole lain yläpuolella, vaan hänen on pakko totella sitä.”) Jyväskylä: Kampus kustannus, 1999. ISSN 0357-8801; 50 ISBN 951-9113-55-X Finna.fi-tietokanta.
  3. ↑ Althusius, Johannes: Politica Johannes Althusius. An Abridged Translation of Politics Methodically Set Forth and Illustrated with Sacred and Profane Examples. (Politica-teoksen lyhennelmä englanniksi. Kääntänyt Frederick S. Carney ja esipuheen kirjoittanut Daniel J. Elazar) Indianapolis: Liberty Fund, 1995. ISBN 978-0-86597-115-8 Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  4. ↑ Aikio, Annukka & Vornanen, Rauni: Uusi sivistyssanakirja. (16. painos, lainaus s. 417: ”monarkomakit, kansan suvereeniteetin puolustajia 1500- ja 1600-luvulla.”) Otava, 1997. ISBN 951-1-11365-8 Finna.fi-tietokanta.
  5. ↑ Tästä ei ole tarkkoja todisteita, eikä myöskään siitä, milloin hän aloitti opinnot Baselissa. Ks. Dieter Wyduckel: Johannes Althusius. Teoksessa: Hans-Gert Roloff (toim.): Die Deutsche Literatur. Biographisches und bibliographisches Lexikon (Saksan kirjallisuus. Biografinen ja bibliografinen sanakirja). Sarja 2: Die Deutsche Literatur zwischen 1450 und 1620 (Saksan kirjallisuus vuosina 1450-1620). Bern ym. 1991, s. 345f.; Franz Wieacker ajoittaa Althusiuksen saapumisen Geneveen vuoteen 1587, mikä voisi sulkea pois aikaisemman tutustumisen. Teoksessa: Privatrechtsgeschichte der Neuzeit unter besonderer Berücksichtigung der deutschen Entwicklung (Uuden ajan yksityisoikeuden historia erityisesti Saksan kehityksen huomioon ottaen), s. 286. (saksaksi)
  6. ↑ a b von Gierke, Otto: ”Chapter One: Johannes Althusius”, ”Part One: Life and Doctrines of Althusius”, The Development of Political Theory, s. 20. (Lainaus suomennettuna (s. 20): ”Itä-Friisian kreivien ja valtiopäivien välisessä pitkässä kamppailussa, jonka aikana erityisesti Emdenin kaupunki piti yllä paljon läheisempiä suhteita Alankomaiden yhdistyneen tasavallan kuin oman ruhtinaansa kanssa ja toimi ajoittain jopa itsenäisenä tasavaltana hollantilaisen protektoraatin alaisuudessa, häneltä ei voinut puuttua tilaisuutta käytännön toimintaan teoriansa mukaisesti. [...] Hän kaupungissa erittäin arvostettu ja teki useita diplomaattisia virkamatkoja.” Alkuperäinen teksti s.20: ”In the long struggle between the Counts of East Friesland and the Estates, during which the city of Emden in particular kept up a much closer connection with the Republic of the United Netherlands than with its own prince, and at times even acted as an independent republic under a Dutch protectorate, he could have no lack of opportunity for practical action in the spirit of his theory. […] He enjoyed a high reputation in the city and undertook several diplomatic missions”) Kääntänyt Bernard Freyd. New York: Routledge, 1939/2019. ISBN 978-1-1-138-57119-8 (englanniksi)
  7. ↑ a b Grabill, Stephen J. (luvun kirjoittaja): ”Althusius in Context: A Biographical and Historical Introduction”, On Law and Power, s. xix–xlvii. (Lyhennelmänä latinaksi englanniksi käännetty Althusiuksen teoksesta Dicaeologica libri tres (1617)) Grand Rapids, Michigan: Christian's Library Press (CLP), 2013. ISBN 978-1-938948-59-6 (englanniksi)
  8. ↑ a b c d Hillerbrand, Hans J.: Encyclopedia of Protestantism, s. 52. Taylor & Francis, 2004. ISBN 9781135960285 Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  9. ↑ Horst Dreitzel: Neues über Althusius. Aikakausilehdessä: Ius Commune, Dieter Simon (toim.), vsk. 16. Vittorio Klostermann, Frankfurt a. M., 1989. s. 275–302 (s. 275–276; 288). Der Aufsatz bezieht in die Auswertung den Sammelband ein: Karl-Wilhelm Dahm, Werner Krawietz, Dieter Wyduckel (toim.): Politische Theorie des Johannes Althusius. (Rechtstheorie, Beiheft 7). Berlin, Duncker & Humblot, 1988. (saksaksi)
  10. ↑ Althusius, Johannes: Politica Johannes Althusius. An Abridged Translation of Politics Methodically Set Forth and Illustrated with Sacred and Profane Examples. (Politica-teoksen lyhennelmä englanniksi. Kääntänyt Frederick S. Carney ja esipuheen kirjoittanut Daniel J. Elazar.) Indianapolis: Liberty Fund, 1995. ISBN 978-0-86597-115-8 Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  11. ↑ a b Wieacker, Franz: Privatrechtsgeschichte der Neuzeit unter besonderer Berücksichtigung der deutschen Entwicklung, s. 270. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht, 1996. ISBN 3-525-18108-6 WorldCat-tietokanta. (saksaksi)
  12. ↑ Dreitzel, Horst: Neues über Althusius. (viitatut sivut: 281, 283. arkistoitu 19.3.2022) Ius Commune, 1989, 16. vsk, s. 275–302. Frankfurt a. M.: Vittorio Klostermann. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 22.10.2024. (saksaksi)
  13. ↑ Uwe Wesel: Geschichte des Rechts: Von den Frühformen bis zur Gegenwart, s. 374 ja 380. (Randnummer (reunanumero/viitenumero): 249) C.H.Beck, 2001. ISBN 978-3-406-54716-4 (saksaksi)
  14. ↑ Vrt. mm. Dieter Wyduckel: Johannes Althusius Politik. Übersetzt von Heinrich Janssen, Berlin 2003, tässä s. XVIII–XX („Grundstrukturen der politischen Theorie des Althusius“, „2. Politik als konsoziale Gemeinschaftsbildung“), (”Althusiuksen poliittisen teorian perusrakenteet”, ”2. Politiikka konsosiaalisena yhteisönmuodostuksena”): ”Keskeinen kategoria”, jolla Althusius kuvaa yhteisössä vallitsevien elämänsuhteiden monimutkaista kokonaisuutta, ”on hänen tietoisesti niin nimittämänsä consociatio, yhteisöllisen järjestäytymisen periaate. Se muodostaa kokonaisuuden rakenteellisen selkärangan ja kattaa kaikki järjestysmuodot pienimmästä, yksinkertaisesta suurempaan yhteenliittymään aina koko yhteisön laajimpaan muotoon asti.” (saksaksi)
  15. ↑ Hechter, Michael: Containing nationalism, s. 42. Oxford University Press, 2001. ISBN 0-19-924751-X Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  16. ↑ Paquette, Jonathan: Cultural Policy and Federalism, s. 11. Springer International Publishing, 2019. ISBN 978-3-030-12680-3 WorldCat-tietokanta. (englanniksi)
  17. ↑ Bruni, Luigino & Zamagni, Stefano: Handbook on the Economics of Reciprocity and Social Enterprise, s. 159. Edward Elgar, 2013. ISBN 978-1-84980-474-5 WorldCat-tietokanta. (englanniksi)
  18. ↑ Katso esim. Horst Denzerin artikkeli: Spätaristotelismus, Naturrecht und Reichsreform: Politische Ideen in Deutschland 1600–1750. Teoksessa: Iring Fetscher, Herfried Münkler (toim.): Pipers Handbuch der Politischen Ideen. Nide 3: Neuzeit: Von den Konfessionskriegen bis zur Aufklärung (Uusi aika: uskonnollisista sodista valistukseen). München 1985, s. 233–273, tässä: s. 267; sekä Rudolf Hoken artikkeli: Johannes Limnaeus. Teoksessa: Michael Stolleis (toim.): Staatsdenker in der frühen Neuzeit (Valtioajattelijat varhaisella uudella ajalla). Frankfurt am Main 1995, s. 100–117, tässä: s. 104. (saksaksi)
  19. ↑ a b Dreitzel, Horst: Neues über Althusius (1989), s. 297 (saksaksi)
  20. ↑ Bodin, Jean: ”Buch I, Kapitel I”, Sechs Bücher über den Staat, s. 1. (saksaksi)
  21. ↑ Althusius, Johannes: ”Politica Methodice Digesta (teoksen esipuhe)”, Quellensammlung zur österreichischen und deutschen Rechtsgeschichte, s. 223. (Rudolf Hoke & Ilse Reiter (toim.)) Wien: Böhlau, 1993. Randziffe (reunusnumero): 1113 ISBN 3205980360 Google-kirjahaussa. (saksaksi)
  22. ↑ a b Syvällisempää tutkimusta Althusiuksen ajattelun suhteesta muihin saksalaisiin monarkomakkeihin ei ole juurikaan tehty, joten hänen ”dualistisen säätyvaltion” ja ”vastarintaoikeuden” puolustustaan on vaikeaa verrata yksiselitteisesti muihin aikalaisnäkemyksiin. Vrt. tässä suhteessa Horst Dreitzel (1989), s. 288. (saksaksi)
  23. ↑ Klaus von Beyme: ”Rezeptionswellen und Einflussströme des politischen Denkens in Europa”, Politische Theorien im Zeitalter der Ideologien, s. 965-966. Wiesbaden: Westdeutscher Verlag, 2002. ISBN 978-3-531-13875-6 WorldCat-tietokanta. (saksaksi)
  24. ↑ Endo, Ken: The Principle of Subsidiarity: From Johannes Althusius to Jacques Delors. (Lainaus s. 2043: "It is reasonable however to also identify Althusius as the first proponent of subsidiarity and federalism (he uses, in fact, the word "subsidia" in the text)." lainaus suomennettuna: ”On kuitenkin järkevää tunnistaa Althusius myös ensimmäiseksi läheisyysperiaatteen ja federalismin kannattajaksi (hän käyttää itse asiassa sanaa ”subsidia” tekstissä).”) 北大法学論集, 1994, 44. vsk, nro 6, s. 652-553. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi)
  25. ↑ Althusius, Johannes: On Law and Power, s. xxiii. (Lyhennelmänä latinaksi englanniksi käännetty Althusiuksen teoksesta Dicaeologica libri tres (1617)) Kääntänyt Jeffrey J. Veenstra. Christian's Library Press (CLP), 2013. ISBN 978-1-938948-59-6 WorldCat-tietokanta. (englanniksi)
  26. ↑ a b David Roth-Isigkeit & Stefan Kadelbach & Thomas Kleinlein: System, Order, and International Law (englanniksi), s. 130. Oxford University Press, 2017. ISBN 9780198768586 Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  27. ↑ a b System, Order, and International Law. Oxford University Press. s. 131 (englanniksi)
  28. ↑ Althusius-Gesellschaft althusius.de. Arkistoitu 12.10.2023. Viitattu 26.7.2024. (saksaksi)
  29. ↑ Johannes Althusius: Geschichte unserer Schule 20.2.2010. Johannes-Althusius-Gymnasium (Bad Berleburg). Arkistoitu 26.7.2024. ”lainaus: ”Der frühere Geschichtslehrer und engagierte Kollege Erich Neweling regte einige Jahre später an, dass auch unsere Schule den Namen des großen Gelehrten tragen sollte. 1962 wurde der Vorschlag umgesetzt.”, lainaus suomennettuna: ”Muutamaa vuotta myöhemmin entinen historianopettaja ja omistautunut kollega Erich Neweling ehdotti, että myös meidän koulumme pitäisi kantaa suuren oppineen nimeä. Ehdotus toteutui vuonna 1962.” Viitattu 27.7.2024. (saksaksi)
  30. ↑ Über Althusius: ein Interview mit Althusius (lainaus: ”A: Es scheint mir recht offensichtlich. 1972 wurde der Name ausgesucht. Man hätte ja die Bezeichnung „Gymnasium am Hinter Tief“ wählen können, aber so kurz nach 1968 wollte man wohl einen Namen als ein Programm. Althusius, der Mann des Widerstandes gegen die Staatsgewalt,”, lainaus suomennettuna: "V: Minusta se on melko itsestään selvää. Nimi valittiin vuonna 1972. He olisivat voineet valita nimen Gymnasium am Hinter Tief (Hinter Tiefin lukio), mutta vain muutama vuosi 1968 jälkeen haluttiin ilmeisesti nimi, joka toimisi ohjelmanjulistuksena. Althusius, mies joka vastusti valtiovaltaa,”) ”Tämän haastattelun teki entinen JAG:n opettaja Carl-Heinz Dirks ”400 vuotta Emdenin vallankumouksesta” -juhlavuoden 1995 yhteydessä.”. 1995. Johannes-Althusius-Gymnasium (Emden). Arkistoitu 26.7.2024. Viitattu 26.7.2024. (saksaksi)

Kirjallisuutta

Pääteokset

  • Iuris romanis libri duo. Ad leges Methodi Rameae conformati. Basilea: —, 1586. Digitalisoitu versio. (latinaksi)
  • Politica Methodice digesta et exemplis sacris et profanis illustrata: Cui in fine adjuncta est Oratio panegyrica de utilitate, necessitate et antiquitate scholarum. Herbonae Nassoviorum: —, 1603. Digitalisoitu versio. (latinaksi)
  • Althusius, Johannes: La politica: elaborata organicamente con metodo, e illustrata con esempi sacri e profani. Tomo II. (Politica-teoksen latinankielinen versio uudelleenjulkaistuna kokonaisuudessaan. Teoksen ensimmäinen osa Tomo I on italiankielinen käännös) Claudiana, 2009. ISBN 978-88-7016-767-2 Finna.fi-tietokanta. (latinaksi)
  • Dicaelogicae Libri Tres: Totum et universum Jus, quo utimur Methodicé complectentes. Herbonae Nassoviorum, 1617. (latinaksi)
  • De civilis Conversationis Libri Duo: Methodicé digesti et exemplis sacris et profanis passim illustrati. Hanoviae (Hanau), 1601. (latinaksi)

Teosten käännöksiä

Kokonaiskäännökset

  • Althusius, Johannes: La politica: elaborata organicamente con metodo, e illustrata con esempi sacri e profani. Tomo I. (Kääntänyt italiaksi Francesco Ingravalle, Mauro Povero ja Corrado Malandrino. Johdannon kirjoittanut Corrado Malandrino) Claudiana, 2009. ISBN 978-88-7016-767-2 Finna.fi-tietokanta. (italiaksi)
  • Althusius, Johannes: La politique méthodiquement ordonnée et illustrée par des exemples sacrés et profanes. (Ranskantanut Gaëlle Demelemestre) Droz, 2023. ISBN 978-2-6000-6412-5 Finna.fi-tietokanta. (ranskaksi)

Teosten laitokset ja osittaiset käännökset (saksa, englanti ja espanja)

  • Althusius, Johannes: The Politics of Johannes Althusius. (Englanninkielinen lyhennelmä Politica-teoksesta. Englannintanut Frederick Smith Carney esipuheen kirjoittanut Carl J. Friedrich) Boston & (Lontoo 1965): Eyre & Spottiswoode, 1964. Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  • Althusius, Johannes: Politica Johannes Althusius. An Abridged Translation of Politics Methodically Set Forth and Illustrated with Sacred and Profane Examples. (Politica-teoksen lyhennelmä englanniksi. Kääntänyt Frederick S. Carney ja esipuheen kirjoittanut Daniel J. Elazar) Indianapolis: Liberty Fund, 1995. ISBN 978-0-86597-115-8 Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  • Althusius, Johannes: On Law and Power. (Lyhennelmänä latinaksi englanniksi käännetty Althusiuksen teoksesta Dicaeologica libri tres (1617)) Kääntänyt Jeffrey J. Veenstra. Christian's Library Press (CLP), 2013. ISBN 978-1-938948-59-6 WorldCat-tietokanta. (englanniksi)
  • Althusius, Johannes: Politica Methodice Digesta of Johannes Althusius (Althaus). (Uusiopainos vuoden 1614 kolmannesta painoksesta - täydennettynä vuoden 1603 ensimmäisen painoksen esipuheella ja 21:llä toistaiseksi julkaisemattomalla kirjailijan kirjeellä sekä Carl Joachim Friedrichin johdannolla) Cambridge: Harvard University Press, 1932. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.7.2024). (latinaksi)
  • Janssen, Heinrich & Wyduckel, Dieter: Johannes Althusius Politik. (Lyhennelty saksannos Politica-teoksesta. Dt. Teilübersetzung der Politica des Johannes Althusius. Einführung mit Althusius-Biographie und neuerem Literaturüberblick) Berliini: Dieter Wyduckel, 2003. ISBN 3-428-11159-1 (saksaksi)
  • Wolf, Erik: ”Politica methodice digesta 1603”, Grundbegriffe der Politik. (Vielä lyhyempi saksannos Politica-teoksesta) Frankfurt am Main: V. Klostermann, 1948. Worldcat-tietokanta. (saksaksi)
  • Althusius, Johannes: La política: metódicamente concebida e ilustrada con ejemplos sagrados y profanos. (Espanjantanut: Primitivo Mariño (johdanto ja kriittiset huomautukset) ja Antonio Truyol y Serra (esittely)) Madrid: Centro de Estudios Constitucionales, 1990. ISBN 84-259-0860-4 Worldcat-tietokanta. (espanjaksi)

Kommentaarikirjallisuus

  • von Gierke, Otto: Johannes Althusius und die Entwicklung der naturrechtlichen Staatstheorie. (Julkaistu alun perin aikakausilehdessä nimellä: Untersuchungen zur deutschen Staats- und Rechtsgeschichte numerolla VII, Teosta on uudelleenpainettu vuosien mittaan eri kustantajilla nykyisellä nimityksellä) Berliini: —, 1880. Finna.fi-tietokanta. (saksaksi)
  • von Gierke, Otto: The Development of Political Theory. (Englanninkielinen käännös Gierken saksankielisestä teoksesta. Kääntänyt Bernard Freyd) New York: Howard Fertig, 1939. Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  • Scheuner, Ulrich; Scupin, Hans Ulrich; Wyduckel, Dieter: Althusius-Bibliographie: Bibliographie zur politischen Ideengeschichte und Staatslehre, zum Staatsrecht und zur Verfassungsgeschichte des 16. bis 18. Jahrhunderts. (Kaksiosainen bibliografia Althusius-kirjallisuudesta) Berlin: Duncker & Humblot, 1973. ISBN 3-428-0271-2 Finna.fi-tietokanta. (saksaksi)
  • Pierre Bayle, Johann Christoph Gottsched, Erich Beyreuther: Historisches und Critisches Wörterbuch, A–B, s. 169. Hildesheim: Olms, 1997. ISBN 3487047918 (saksaksi)

Aiheesta muualla

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Henkilöt
Muut
source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Althusius