Jane Austen
Cassandra-siskon noin 1810 tekemä piirros Jane Austenista on tiettävästi ainoa hänestä elinaikanaan tehty kasvokuva.[1]
Cassandra-siskon noin 1810 tekemä piirros Jane Austenista on tiettävästi ainoa hänestä elinaikanaan tehty kasvokuva.[1]
Henkilötiedot
Syntynyt16. joulukuuta 1775
Steventon, Hampshire, Englanti, Ison-Britannian kuningaskunta
Kuollut18. heinäkuuta 1817 (41 vuotta)
Winchester, Englanti, Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta
Ammatti kirjailija
Vanhemmat George Austen
Cassandra Leigh Austen
Kirjailija
Tuotannon kielienglanti
Pääteokset Järki ja tunteet (1811)
Ylpeys ja ennakkoluulo (1813)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Jane Austen (16. joulukuuta 1775 Steventon, Hampshire – 18. heinäkuuta 1817 Winchester) oli englantilainen kirjailija. Häneltä julkaistiin kuusi valmista romaania sekä kaksi keskeneräiseksi jäänyttä.

Austenin romaanit kuvaavat englantilaista keskiluokkaa satiirin, hyväntahtoisen ironian ja huumorin keinoin. Austen uudisti englantilaista romaanikirjallisuutta kuvaamalla tavallisia ihmisiä jokapäiväisessä elämässään, ja Austenin romaanit ovat säilyttäneet suosionsa nykyaikaan saakka.

Elämä

Lapsuus

Jane Austen syntyi 16. joulukuuta 1775 Hampshiressa Steventonin kylässä kirkkoherra George Austenin ja Cassandra Austenin (o.s. Leigh) seitsemäntenä lapsena. Perheeseen syntyi kaikkiaan kuusi poikaa ja kaksi tytärtä. Isosisko Cassandran kanssa Jane oli läheinen koko elämänsä ajan. Perhe kävi toisinaan Bathissa ja Lontoossa. Myöhemmin Austen kuvasi romaaneissaan maailmaa, jossa kasvoi.[2]

Jane aloitti koulunkäynnin seitsenvuotiaana yhdessä isosiskonsa kanssa. Sairastuttuaan koulussa mätäkuumeeseen tytöt palasivat kotiin. Sen jälkeen tytöt sijoitettiin luostarikouluun Readingissa. Luostarikoulussa he opiskelivat aviovaimoille hyödyllisiksi katsottuja taitoja, kuten ranskaa, piirustusta, käsitöitä ja ehkä myös tanssia. Janen muodollinen koulunkäynti päättyi vähän ennen kuin hän täytti yksitoista, mutta senkin jälkeen hän sai mahdollisesti kotona opetusta isältään.[3]

Austenin perheen lapset harrastivat innokkaasti teatteria ja järjestivät näytöksiä perhepiirissä. Lapsia rohkaistiin myös lukemaan; Janen suosikkikirjailijoita olivat esimerkiksi Samuel Richardson, Henry Fielding, Samuel Johnson ja William Cowper sekä monet naiskirjailijat, kuten Fanny Burney, Maria Edgeworth ja Charlotte Smith.[4]

Kirjailijanura

Austenin kotitalo Chawtonissa, jossa hän asui vuodesta 1809 kuolemaansa asti

Austenin varhaisimmat tunnetut kirjoitukset ovat vuodelta 1787, kun hän oli yksitoistavuotias. Sitä seuranneiden kuuden vuoden aikana hän kirjoitti paljon näytelmiä, runoutta, novelleja ja muita tekstejä. Hän parodioi kirjallisuuden tyylilajeja, etenkin sentimentaalista romaania ja komediaa. Vakavampaa tyyliä edusti voimakastahtoisesta ja lahjakkaasta mutta yhteiskunnan torjumasta naisesta kertova novelli ”Lady Susan” (1793–1794).[2]

Austen ryhtyi kirjoittamaan romaaneja jo 1790-luvulla. Teoksen Järki ja tunteet kirjoittamisen hän aloitti 1795, ja Ylpeyden ja ennakkoluulon ensimmäinen versio valmistui 1797. Nämä varhaisimmat romaanit julkaistiin vasta vuosia myöhemmin.[2] Isä George tarjosi Ylpeyttä ja ennakkoluuloa lontoolaiselle kustantajalle, mutta tiedustelukirje ei herättänyt kiinnostusta ja kustantaja torjui käsikirjoituksen lukematta sitä.[5]

Austen ei kirjoittanut paljon mitään ikävuosiensa 25 ja 35 välillä, eikä hänen elämästään tältä ajanjaksolta ole paljonkaan varmaa tietoa.[6]

George Austen jäi eläkkeelle 1801, ja perhe asui seuraavina kahdeksana vuonna Bathissa, Lontoossa, Cliftonissa, Warwickshiressä ja Southamptonissa. George Austen kuoli 1805. Äiti ja siskokset muuttivat vuonna 1809 Chawtonin kylään Steventonin lähelle veli Edwardin maille. Siellä Jane alkoi viimeistellä romaanejaan julkaisukuntoon. Thomas Egerton julkaisi romaanin Järki ja tunteet vuonna 1811, ja se sai suosiolliset arvostelut. Seuraavina vuosina Austenilta julkaistiin romaanit Ylpeys ja ennakkoluulo (1813), Kasvattitytön tarina (1814) ja Emma (1815).[2]

Austenin romaanit nousivat lukijoiden suosioon. Kriitikot kehuivat niiden moraalia ja viihdyttävyyttä, luonnekuvauksia ja kotikuvausten realismia. Austen jatkoi sairastumisesta huolimatta ahkeraa kirjoittamista, ja häneltä julkaistiin vielä postuumisti romaanit Arkaileva sydän (1817) ja Northanger Abbey (1817). Hänen viimeinen romaaninsa Leikkiä ja totta jäi kesken.[2]

Austen julkaisi kaikki teoksensa nimettömänä; esimerkiksi Järki ja tunteet -romaanin tekijäksi ilmoitettiin ”by a Lady”, ja Ylpeyden ja ennakkoluulon tekijäksi ”Järki ja tunteet -romaanin tekijä”. Kirjailijan henkilöllisyys alkoi paljastua vasta hänen uransa lopulla, kun Henry-veli kertoi siskonsa kirjailijantyöstä.[7]

Yksityiselämä

Austen ei koskaan mennyt naimisiin. Hänen uskotaan suostuneen vuonna 1802 Harris Bigg-Witherin kosintaan mutta muuttaneen mielensä jo seuraavana aamuna. Hänen muista miessuhteistaan on kerrottu vahvistamattomia tarinoita, mutta koska isosisko Cassandra hävitti useimmat Janen kirjeet tämän kuoleman jälkeen, varmaa tietoa niistä ei ole.[2]

Kuolema

Jane Austen kuoli 18. heinäkuuta 1817. Hän oli sairastellut viimeiset kaksi elinvuottaan, mutta kuolemaan johtanutta sairautta ei varmuudella ole tunnistettu. Oireiden perusteella kuolinsyynä on yleisimmin pidetty Addisonin tautia, mutta myös Hodgkinin tautia, vatsasyöpää, lehmänmaidosta tarttunutta tuberkuloosia ja arsenikkimyrkytystä on ehdotettu kuolinsyyksi.[8][9][10]

Jälkimaine

Katso myös: Jane Austen populaarikulttuurissa
Jane Austenin patsas Basingstokessa.

Henry-veli julkaisi Jane Austenin kaksi viimeistä romaania tämän kuoltua ja liitti niiden yhteisniteeseen kirjoittamansa elämäkerrallisen esseen siskostaan. Austenin kirjallista jäämistöä ei kerätty talteen, ja Cassandra-sisar poltti Austenin kirjeistä arkaluontoisimmat. Perikunnan kesken jaetut alkuperäiset tekstit koottiin yhteen vasta 2000-luvulla Oxfordin yliopiston tutkimushankkeessa[11]. Austen vaipui kahdeksikymmeneksi vuodeksi pimentoon, sillä hänen teoksensa olivat vaikeasti saatavilla eikä häntä tuotu esiin kulttuurikeskusteluissa. Epäsuorasti Austen kuitenkin vaikutti niin sanottuun ”hopealusikkaromaaniin”, vaurastuvan ja yläluokkaan pyrkivän keskiluokan kuvauksiin, jotka nousivat 1820-luvulla suosioon.[12]

Romaanien kustannusoikeudet myytiin vuonna 1832 Richard Bentleylle, joka julkaisi kaikki romaanit uudelleen sarjana. Sen myötä kiinnostus Austenin tuotantoon alkoi jälleen herätä niin suuren yleisön kuin kirjailijoidenkin keskuudessa. Kiinnostus saavutti huippunsa 1890-luvulla, johon mennessä Austen oli saavuttanut arvostetun aseman Britannian kirjallisuudessa. The Jane Austen Society perustettiin vuonna 1940 edistämään kirjailijan tuotannon ja elämän arvostusta ja tutkimusta sekä ylläpitämään kotimuseota ja keräämään ja konservoimaan Austenin jäämistöä. Austenin tuotantoa on tutkittu paljon ja hänen teoksensa on sisällytetty englantilaisen kirjallisuuden oppiaineen tutkintovaatimuksiin yliopistoissa.[13]

Toinen suuri Jane Austen -buumi oli 1990-luvulla. Silloin BBC tuotti suositun televisiosarjan Ylpeys ja ennakkoluulo (1995), jota seurasi monta menestynyttä Austen-elokuvaa.[14] Austenin romaaneista on tehty useita jatko-osia ja sovelluksia, jotka hyödyntävät Austenin tekstejä mutta esimerkiksi siirtävät niiden tarinat nykypäivään, keskittyvät johonkin sivuhenkilöön tai tulkitsevat romaanit uudella tavalla. Myös kirjailijan omasta elämästä on tehty draamaelokuvia.[15]

Austenin kuva on syyskuussa 2017 käyttöön otetussa kymmenen punnan setelissä. Austen valittiin seteliin, koska häntä pidetään yhtenä Englannin kirjallisuuden suurista nimistä, jonka romaanit ovat yhä kiinnostavia.[16]

Tuotanto

Jane Austen tarkastelee romaaneissaan etupäässä englantilaisia maalaisyhteisöjä, jotka ryhmittyvät suurten maanomistajien kartanoiden ja tilusten ympärille. Painopiste on valtaosin säätyläisyhteisössä, jonka huipulla on maalaisaatelisto ja suurmaanomistajat. Viimeisessä romaanissaan Austen nostaa kuitenkin ihanteeksi laivaston, jossa uuden yhteiskuntamallin esikuvana painottuvat yksilön omat ansiot. Aristokraatteja Austenin tuotannossa edustavat vain paronit, joka on perinnöllisistä arvonimistä alhaisin. Päähenkilöt ovat naisia, ja romaanien aihepiirien käsittelyssä esille nousevat heidän toiveensa, tarpeensa ja pelkonsa aikana, jolloin naisten taloudellinen asema oli tukala eikä heillä ollut mahdollisuuksia toteuttaa itseään.[17]

Austen uudisti englantilaista romaanikirjallisuutta tuomalla siihen tavallisten ihmisten arjen realistista kuvausta. Kuudella romaanillaan Austen perusti aikansa Englannin keskiluokkaista yhteiskuntaa kuvaavan tapakomedian lajin. Austenin romaaneissa toistuu nuoren naisen matka itsetuntemukseen rakkauden ja avioliiton kautta. Romaaneissa keskitytään luonnekuvauksiin sekä sankarittaren ja yhteiskunnan välisiin ristiriitoihin. Austenin nokkelaa ja realistista tyyliä on luonnehdittu moderniksi tai ajattomaksi. Nykyajan kriitikot arvostavat Austenin romaaneissa niiden rakennetta ja järjestystä sekä tekniikkaa, jonka avulla kirjailija pystyy paljastamaan olemassaolon tragikoomisuuden tavanomaisissa ja rajallisissa tapahtumissa ja ympäristöissä.[2]

Kirjallinen satiiri oli näkyvässä osassa Austenin kolmessa varhaisessa romaanissa. Kolmessa myöhemmässä romaanissa koominen luonne- ja yhteiskuntakuvaus nousi sitä näkyvämpään asemaan. Austenin romaaneista koomisin on Emma, ja vakavin on Kasvattitytön tarina.[2]

Teokset

Romaanit

  • Järki ja tunteet. ((Sense and Sensibility, 1811.) Suomentanut Kersti Juva) Helsinki: Teos, 2020. ISBN 978-951-851-670-8 – Ensimmäinen suomennos: Aune Brotherus, WSOY 1952.
  • Ylpeys ja ennakkoluulo. ((Pride and Prejudice, 1813.) Suomentanut Kersti Juva) Helsinki: Teos, 2017. ISBN 978-951-851-815-3 – Ensimmäinen suomennos: Sirkka-Liisa Norko-Turja, WSOY 1949.
  • Kasvattitytön tarina. ((Mansfield Park, 1814.) Suomentanut A. R. Koskimies) Hämeenlinna: Karisto, 1954.
  • Emma. ((Emma, 1815.) Suomentanut Aune Brotherus) Porvoo: WSOY, 1950.
  • Neito vanhassa linnassa. ((Northanger Abbey, 1817, postuumi.) Suomentanut Eila Pennanen) Porvoo: WSOY, 1953.
  • Arkaileva sydän. ((Persuasion, 1817, postuumi.) Suomentanut Kersti Juva) Helsinki: Teos, 2024. ISBN 978-952-363-526-5 – Ensimmäinen suomennos: Viisasteleva sydän, Kristiina Kivivuori, WSOY 1951.
  • Lady Susan. (Lady Susan, 1794, julkaistu 1871, postuumi.) Suomentanut Inkeri Koskinen. Teoksessa Uskollinen ystävänne. Kootut kertomukset. – Ensimmäinen suomennos: Tahto ja toiveet, Paula Merensuo, Telum Saxum, 2006.

Keskeneräiset teokset

  • Tavat ja tunteet. ((The Watsons, 1804, julkaistu 1871, postuumi.) Suomentanut Ritva Mäkelä) Hämeenlinna: Karisto, 1978. ISBN 951-23-1279-4
  • Leikkiä ja totta. ((Sanditon, 1817, julkaistu 1925, postuumi). ”Eräs toinen nainen” on kirjoittanut viimeiset luvut Austenin kesken jääneeseen teokseen. Suomentanut Marja Helanen-Ahtola) Hämeenlinna: Karisto, 1977. ISBN 951-23-1160-7

Suomeksi käännetyt kokoelmat

Lähteet

  • Pyrhönen, Heta: Jane Austen aikalaisemme. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-30402-1-2
  • Shields, Carol: Jane Austen. ((Jane Austen, 2001.) Suomentanut Maria Lyytikäinen) Helsinki: Ajatus, 2006. ISBN 951-20711-0-X

Viitteet

  1. ↑ Portraits of Jane Austen The Jane Austen Society of North America. Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h Jane Austen Encyclopædia Britannica. 4.5.1999 (päivitetty 23.5.2018). Encyclopædia Britannica. Viitattu 13.9.2017. (englanniksi)
  3. ↑ Pyrhönen 2014, s. 30.
  4. ↑ Pyrhönen 2014, s. 30, 31.
  5. ↑ Pyrhönen 2014, s. 33.
  6. ↑ Shields 2006, s. 117.
  7. ↑ Pyrhönen 2014, s. 32.
  8. ↑ Guarino, Ben: Was Jane Austen Poisoned? New Evidence About the Writer’s Weakened Eyes Raises Questions The Washington Post. 13.3.2017. Arkistoitu 13.9.2017. Viitattu 13.9.2017. (englanniksi)
  9. ↑ Likainen maito saattoi olla Jane Austenin kuolisyy (alkuperäinen lähde AFP) Yle uutiset. 1.12.2009. Viitattu 11.12.2015.
  10. ↑ Boycott, Owen: Cause of Jane Austen’s Death Not Universally Acknowledged The Guardian. 1.12.2009. Viitattu 1.12.2009. (englanniksi)
  11. ↑ Jane Austen luultua huolimattomampi kirjailija (alkuperäiset lähteet Reuters & AFP) Yle uutiset. 25.10.2010. Viitattu 25.10.2010.
  12. ↑ Pyrhönen 2014, s. 45.
  13. ↑ Pyrhönen 2014, s. 45–49.
  14. ↑ Pyrhönen 2014, s. 52.
  15. ↑ Pyrhönen 2014, s. 57–67.
  16. ↑ Christie, Sophie: New Jane Austen £10 Note Enters Circulation This Week: Everything You Need to Know The Daily Telegraph. 13.9.2017. Viitattu 13.9.2017. (englanniksi)
  17. ↑ Pyrhönen 2014, s. 37.

Kirjallisuutta

  • Chwe, Michael Suk-Young: Jane Austen, Game Theorist. Princeton: Princeton University Press, 2013. ISBN 978-069-11557-6-0 (englanniksi)
  • Johnson, Claudia L.: Jane Austen’s Cults and Cultures. Chicago: The University of Chicago Press, 2012. ISBN 978-022-64020-3-1 (englanniksi)
  • Mullan, John: What Matters in Jane Austen? Twenty Crucial Puzzles Solved. New York: Bloomsbury Press, 2012. ISBN 978-162-04004-1-8 (englanniksi)
  • Tapola, Päivi: Äitini puutarhassa. Polkuja naiskirjallisuuteen. Helsinki: Kääntöpiiri, 2002. ISBN 951-89896-1-3

Aiheesta muualla

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jane_Austen