Wikiversity

Bannockburnin taistelu
Osa Skotlannin ensimmäinen itsenäisyyssota
Päivämäärä: 23.-24. kesäkuuta 1314 Paikka: Bannockburn, Skotlanti Lopputulos: Taistelun voittajaksi selvisi Skotlanti
Osapuolet
Skotlanti	Englanti
Komentajat
Robert Bruce	Edvard II
Vahvuudet
6 500	20 000
Tappiot
Ei suuret	Ratsuväkeä 700, 11 000 jalkaväen sotilasta

Bannockburnin taistelu käytiin lähellä Stirlingin linnaa Keski-Skotlannissa, Bannockburnissa kesäkuussa 1314. Taistelussa skotlantilaiset ottivat yhteen englantilaisten kanssa New Park -tasangon ja Bannock-joen välisellä alueella. Taistelu päättyi Robert Brucen johtamien skotlantilaisten voittoon.^[1]

1290-luvulla oli Edvard I:llä paljon poliittista valtaa Skotlannissa, koska hänet oli kuningas John Balliolin kuoltua valittu Skotlannin epäviralliseksi hallitsijaksi. Vuonna 1296 Edvard pyysi joukkoja Ranskaa vastaan Skotlannin aatelisilta, jotka kieltäytyivät. Edvard kokosi armeijan ja löi skotit samana vuonna Dunbarissa.

1297 alkoi William Wallacen kapina. Wallace menestyi sissisodalla ja löi Englannin Stirlingissä. Tämän jälkeen hän valloitti Yorkin, joka oli Pohjois-Englannin suurin kaupunki. 1298 Edvard kokosi 90 000 sotilasta ja voitti Wallacen Falkirkissä. Tämän jälkeen tuli kuninkaaksi Robert Bruce, joka kruunattiin palmusunnuntaina 1306. Methvenin taistelussa Edvardin lähettämä armeija löi Brucen. Seuraavana vuonna Bruce epäonnistui jälleen, mutta kun hän alkoi käyttää samaa kuin voittoja saavuttanut Wallace. 1307 Edvard I kuoli ja hänen seuraajakseen tuli heikompi hallitsija Edvard II. Edvard II ei suostunut rauhaan, minkä jälkeen Bruce joukkoineen suoritti hävitysretkiä Pohjois-Englantiin. 1309 Bruce oli saanut vallattua Edinburghin ja Roxburghin. Vuonna 1313 skotit aloittivat Stirlingin linnan piirityksen, jonka aikana sovittiin, että jos englantilaiset eivät lähettäisi apua seuraavan vuoden 1314 juhannukseen mennessä, linna antautuisi. Tämä uutinen otettiin Englannissa iloiten vastaan ja kutsuntoja järjestettiin. Loppuen lopuksi saatiin armeija, jonka koko oli yli 20 000 sotilasta.

Brucen joukot kasvoivat voittojen myötä ja useampi lordi liitti joukkonsa Brucen joukkoihin. Skotlannilla oli noin 7 000–10 000 sotilasta, joista noin 500 oli kevyitä ratsumiehiä. Tärkeimpänä aseena jalkaväellä oli keihäs. Brucen lisäksi komensi mm. Morayn jaarli Thomas Randolph. Skotlantilaisten taistelumieliala oli korkea voitoista ja Brucen karismaattisista kyvystä johtuen. Sitä pienensi kuitenkin tulevan vihollisen ylivoima.

Englantilaisten määrä oli noin 15 000–20 000, ehkä ylikin. Joukoista 2 000 oli raskasta ratsuväkeä. Sotilaiden mieliala oli hyvä ylivoimasta johtuen, mutta kenraalit olivat keskenään riidoissa.

Skotit olivat kolmessa schiltrom-muodostelmassa, jolloin keihäät sojottivat ulospäin muodostelmasta. 23. kesäkuuta Englannin ratsuväki hyökkäsi päin skotteja ja yksi johtajista, Henry de Bohun, hyökkäsi Brucen kimppuun. Kaksintaistelu oli turnajaismainen ottelu, jossa komentajat ratsastivat päin toisiaan. Bruce onnistui halkaisemaan vastustajan kallon. Skotit työnsivät voitetun ratsuväen pois ja todistivat, että englantilaisten ratsuväki ei ollut voittamaton.

Yöllä armeijat valmistelivat seuraavan päivän taisteluja. Englantilaiset asettuivat Bannock-joen taakse. Englantilaisilla oli keskenään kiistaa siitä, kenen tulisi johtaa etujoukkoa. Gloucesterin jaarli oli ehdottanut taistelun lykkäystä, jolloin Edvard syytti häntä pelkuruudesta. Yön aikana skottiritari Alexander pakeni skottileiriin ja kertoi Brucelle, että Englannin taistelumieliala oli heikko. Bruce otti tästä tilaisuudesta kiinni ja jätti puolustusasemat.

Aamulla alkoi taistelu. Pelkuruussyytöksistä ärsyyntynyt Gloucester lähti omaan rynnäkköönsä. Hänen pieni miesjoukkonsa saarrettiin pian ja surmattiin. Pian saapuivat loput englantilaiset ja taistelu alkoi toden teolla. Ratsuväki saarrettiin ja tuhottiin. Kun huomattiin että skotit olivat voitolla, vietiin Edvard pois taistelukentältä. Jaarli Giles de Argentine ilmoitti, että ei ole tottunut perääntymään ja hyökkäsi päin skotteja, jolloin hän sai surmansa.

Skottien voittoon oli useita syitä: heillä oli tarkka suunnitelma, karismaattinen johtaja sekä pitävät muodostelmat.

Voiton jälkeen Englannin valta heikkeni Skotlannissa ja Englanti jäi alttiiksi skottien ryöstöretkille, jotka loppuivat vasta Dupplin Moorin ja Halidon Hillin voittoihin.