Statistical Genetics Wiki
| Alppivuohi | |
|---|---|
 Alppivuohi Hohe Tauernin kansallispuistossa Itävallassa. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Nautaeläimet Bovidae |
| Alaheimo: | Vuohet Caprinae |
| Suku: | Capra |
| Laji: | ibex |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Capra ibex |
|
 Alppivuohen levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Alppivuohi[2] eli vuorikauris tai alppikauris[3] (Capra ibex) on Alpeilla elävä sorkkaeläinlaji. Alppivuohelle ei nykyisin ole määritetty alalajeja.[4][5]
Koko ja ulkonäkö
Alppivuohinaaraat ovat uroksia pienempiä. Urosten paino on 70-120 kg ja naaraiden 40-50 kg. Urosten ruumiin pituus on 115-135 cm ja naaraiden 55-100 cm. Säkäkorkeus on 65-94 cm. Jalat ovat lyhyet ja tukevat, sekä ruumis tanakka. Urosten väritys vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesäisin niiden turkki on keltaisenruskea. Talvisin etenkin vanhempien urosten turkki muuttuu pähkinänruskeaksi. Naaraat ja nuoret yksilöt ovat täysikasvuisia uroksia vaaleampia ja niiltä puuttuu parta. Talviturkki kasvaa pidemmäksi ja villaisammaksi. Uroksilla ja naarailla kasvaa sarvet. Naaraiden sarvet ovat uroksia lyhyemmät. Uroksilla sarvet kaartuvat ensin ylös ja lopulta taakse.[6]
Levinneisyys ja elinympäristö
Alppivuohen luonnollinen levinneisyysalue käsittää Alpit osissa Ranskaa, Sveitsiä, Itävaltaa, Saksaa ja Italiaa. Levinneisyysalue on kokonaisuutena melko laikuttainen. Laji oli kadota lähes kokonaan 1800-luvulla.[1] Alppivuohia metsästettiin liikaa, ja noin 170 vuotta sitten oli jäljellä enää 60 yksilöä[7] Gran Paradison kansallispuistossa Italiassa. Kaikki muut nykyiset kannat polveutuvat istutetuista yksilöistä.[1] Myös Korkeasaaren eläintarhasta on lähetetty Alppivuohia Alpeille [8]
Luonnollisen levinneisyysalueen ulkopuolella istutuksia on tehty myös Sloveniaan ja Bulgariaan.[1] Alppivuohia yritettiin 1900-luvun alussa istuttaa Suomeen, Inkoon Hättön saarelle. Kokeilu ei kuitenkaan onnistunut.[9]
Alppivuohien elinympäristö käsittää tyypillisesti avoimia ja kivikkoisia seutuja puurajan yläpuolella. Puurajan alapuolella niitä tavataan vain avoimissa metsämaastoissa. Elinympäristöt sijaitsevat tavallisesti 500–3 000 metrin korkeudella merenpinnasta.[1] Pärjätäkseen alppivuohet tarvitsevat alueen, jolla lumisateet jäävät vähäiseksi.[6]
Elintavat
Alppivuohet esiintyvät yleensä 10-20 yksilön laumoissa. Urokset muodostavat naaraista erikseen omia poikamieslaumojaan tai liikkuvat yksin. Aktiivisimmillaan ne ovat yleensä varhain aamulla ja myöhään iltapäivällä. Ne liikkuvat paikasta toiseen vuodenajan mukaan. Talvisin ne laskeutuvat alemmaksi rinteitä ja sään lämmitessä ne seuraavat kohoavaa lumirajaa ylemmäs.[6] Alppivuohet ovat erittäin taitavia kiipeilijöitä.
Alppivuohet käyttävät ravinnokseen ruohoja, pensaita ja jäkäliä. Petoeläimet, kuten maakotka ja kettu uhkaavat lähinnä nuoria yksilöitä.[6]
Alppivuohet lisääntyvät joulukuun ja tammikuun välisenä aikana. Urokset liittyvät lisääntymiskautena naaraita ja niiden jälkikasvua käsittäviin laumoihin. Ne voivat ottaa yhteen keskenään nousemalla takajaloilleen ja iskemällä sarviaan toisiaan vastaan. Hallitsevat urokset pyrkivät kuitenkin pääasiassa välttelemään toisiaan ja yhteenottoja. Urokset parittelevat useamman naaraan kanssa, mutta vartioivat vain yhtä kerrallaan. Naaraan tiineys kestää 165-170 päivää ja ennen synnytystä naaras jättää lauman synnyttäen yksin hankalakulkuisempaan maastoon. Poikasia on yleensä yksi tai harvoin kaksi. Poikaset nousevat pystyyn jo ensimmäisenä päivänään ja ne liittyvät muiden poikasten ryhmiin. Naaraista tulee 1-1,5 vuoden ikäisinä ja uroksista kahden vuoden ikäisinä. Alppivuohet voivat elää 15-vuotiaiksi.[6]
Uhat ja suojelu
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on luokitellut alppivuohen elinvoimaiseksi lajiksi. Vuonna 1999 koko kannan kooksi arvioitiin noin 30 000 yksilöä. Vuonna 1997 Sveitsissä alppivuohia arvioitiin olevan 15 000, Italaissa 9 700, Ranskassa 3 300, Itävallassa 3 200, Sloveniassa 250 ja Saksassa 220. Vuosittain kanta oli kasvanut 3–6 %. Mahdollisen uhan muodostaa esimerkiksi pullonkaulailmiöstä johtuva kannan perimän köyhyys. Muita mahdollisia uhkia ovat esimerkiksi risteytyminen vuohien kanssa, vuohilta mahdollsiesti siirtyvät taudit ja loiset, sekä maatalouden vähenemisestä vuorilla johtuva niittyjen hylkääminen ja metsittyminen. Lajin metsästys on pääasiallisesti kielletty. Valvottua metsästystä harjoitetaan paikoitellen, mutta sitä ei pidetä uhkana lajin kannoille. Lajia tavataan useilla eri suojelluilla alueilla.[1]
Lähteet
- ↑ a b c d e f Aulagnier, S., Kranz, A., Lovari, S., Jdeidi, T., Masseti, M., Nader, I., de Smet, K. & Cuzin, F.: Capra ibex IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Alppivuohi (vuorikauris, alppikauris) – Capra ibex laji.fi Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 23.1.2020.
- ↑ Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 144–149. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals) Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6
- ↑ Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Capra ibex Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Capra ibex (TSN 625139) itis.gov. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e José R. Castelló: Bovids of the World : Antelopes, Gazelles, Cattle, Goats, Sheep, and Relatives, s. 336-337. Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16717-6 (englanniksi)
- ↑ Järvinen, Olli; Miettinen, Kaarina: Sammuuko suuri suku? – Luonnon puolustamisen biologiaa, s. 207. Vantaa: Suomen luonnonsuojelun tuki Oy, 1987. ISBN 951-9381-20-1
- ↑ Kymmenen alppikaurista vietiin Korkeasaaresta Alpeille Helsingin Sanomat. 19.6.1999. Viitattu 16.9.2022.
- ↑ Wikström, Mikael: Mufloni 70 vuotta Suomessa (ePaper) (Metsästäjä -lehden 4/2009 verkkoversio, s. 57) ePaper.fi. 2009. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 14.7.2010.
