Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Montenegro
Crna Gora
lippu vaakuna

Montenegron sijainti (vihreällä) Euroopassa (tummanharmaalla).
Montenegron sijainti (vihreällä) Euroopassa (tummanharmaalla).

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti Jakov Milatović
Pääministeri Milojko Spajić
Pääkaupunki Podgorica[1] (virallinen ja lainsäädännöllinen)
Cetinje[1] (valtionpäämiehen virkakaupunki)
42°26′21″N, 19°15′58″E
Muita kaupunkeja Nikšić (56 970 as.) ja Pljevlja (19 136 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 13 883 km² (sijalla 161)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2022) 617 683 (sijalla 166)
– väestötiheys 44,5 as. / km²
– väestönkasvu 0,0 % [2] (2020)
Viralliset kielet montenegro
Valuutta euro1 (EUR)
BKT (2020)
– yhteensä 4,79 mrd. USD [3]  (sijalla 153)
– per asukas 7 703 USD [3]
HDI (2019) 0,829 [4] (sijalla 48)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 6,4 % [3]
– teollisuus 16,1 % [3]
– palvelut 58,7 % [3]
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika UTC+2
Itsenäisyys
– Serbia-Montenegrosta
3. kesäkuuta 2006
Lyhenne ME
– ajoneuvot: MNE
Kansainvälinen
suuntanumero		 +382
Kansallislaulu ”Oj, svijetla majska zoro”

1 Ei kuulu varsinaisiin euromaihin.

Montenegro[5] (montenegroksi Црна Гора, Crna Gora; molemmat nimet tarkoittavat suomeksi ”musta vuori”) on valtio Balkanilla Etelä-Euroopassa. Sen naapureita ovat Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Kosovo ja Serbia. Maa rajoittuu osittain Adrianmereen. Montenegro on vuoristoinen valtio, ja sen rannikkotasanko on varsin kapea.

Alueen serbiheimoja yhdistettiin jo 900-luvulla yhtenäiseksi ruhtinaskunnaksi, minkä jälkeen Montenegro on ollut välillä itsenäisenä ja välillä ulkovaltojen hallussa. Osmanit eivät pystyneet pitkän valtakautensa aikana alistamaan vaikeakulkuista aluetta kokonaan haltuunsa. Montenegro itsenäistyi 1878 osmanivaltakunnasta ja liittyi 1918 Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan. Jugoslavian hajottua Montenegro ja Serbia muodostivat Jugoslavian liittovaltion, josta tuli 2003 Serbia ja Montenegron valtioliitto. Montenegro itsenäistyi 2006, ja sen jälkeen maa on liittynyt muun muassa YK:hon ja Natoon.

Suurin osa Montenegron asukkaista identifioituu joko montenegrolaiseksi tai serbiksi. Kansallisuuksien väliset erot ovat häilyvät, ja monet montenegrolaisista pitävät itseään serbitaustaisina. Maassa on myös huomattavia bosniakki- ja albaanivähemmistöjä. Maan tärkein kaupunki ja sen pääkaupunki on Podgorica, ja virallinen kieli on montenegro, joka on yksi serbokroaatin muodoista. Montenegro on ylemmän keskitulotason maa, mutta kuitenkin yksi Euroopan köyhimmistä valtioista. Sen talous on varsin riippuvainen matkailualasta.

Maantiede

Sijainti, pinnanmuodot ja vesistöt

Montenegro
Kotorinlahtea
Tarajoen kanjonia

Montenegro sijaitsee Balkanin läntisissä keskiosissa Dinaaristen Alppien eteläosissa. Se rajoittuu etelässä Adrianmereen, ja sen rajanaapurit ovat lounaassa Kroatia, luoteessa Bosnia ja Hertsegovina, koillisessa Serbia, idässä Kosovo ja kaakossa Albania.[6] Valtion pinta-ala on 13 883 neliökilometriä, ja sillä on maarajaa 614 kilometriä.[7]

Montenegro ulottuu Adrianmeren rannikolta Serbian ja Albanian rajoilla kohoaviin vuoristoihin. Dinaariset Alpit kulkevat Serbian ja Montenegron välillä ja ulottuvat Lounais-Montenegroon, jossa kalkkikiviset huiput ovat paikoin paljaita.[8] Suurin osa Montenegrosta on vuoristoista, ja ylänköalueilla on tyypilliset suuret korkeuserot. Vuoristoja halkovat monet kanjonit, joista syvin on 1 300 metriä syvä Tarajoen kanjoni. Korkeimmat vuoret ovat maan pohjoisosissa, ja korkein kohta on Bobotov Kuk (2 582 m). Montenegron keski- ja länsiosissa on puolestaan karstialueita, jolle tunnusomaista ovat doliinit ja maanalaiset luolat.[9][10]

Montenegron pinta-alasta alle 10 prosenttia on alankoa. Kapean rannikkokaistaleen lisäksi sisämaassa on tasaista vain Zetajoen laaksossa.[9] Rannikkotasanko on vain 2–6 kilometriä leveä, ja paikoin vuoret, kuten Lovćen, nousevat heti Kotorinlahden rannalta.[10]

Montenegron pohjoisosa kuuluu Tonavajoen vesistöön, kun taas eteläosan joet laskevat Adrianmereen.[10] Adrianmereen laskevia jokia ovat Bojana ja monet lyhyet ja ryöppyävät virrat.[9] Tonavan vesistöön kuuluvia jokia ovat muun muassa Lim ja Tara. Karstialueella monet joet virtaavat maan alla. Montenegron suurin järvi on Albanian rajalla oleva Skadar, mutta vuoristoalueella on paljon pieniä järviä.[10]

Ilmasto ja luonto

Montenegron ilmasto on välimerellinen, kesät ovat lämpimiä ja talvet leutoja. Vuoristossa on huomattavasti viileämpää.[11] Pääkaupungissa Podgoricassa heinäkuun keskilämpötila on 27 astetta, kun se karstialueella 670 metrin korkeudessa Cetinjessä on viitisen astetta alempi. Tammikuussa Adrianmeren rannikolla Barissa keskilämpötila on 8 astetta ja pohjoisen vuoristossa –3 astetta.[10] Sadetta saadaan eniten marras- ja joulukuussa,[11] mutta erityisesti vuoristoissa kesäisin tulee myös runsaasti sateita. Kotorinlahteen viettävillä rinteillä tulee Euroopan suurimpia sateita: Crkvicessa vuoden sadanta on 5 100 millimetriä. Lumipeite on harvinainen rannikolla, mutta korkeimmilla vuorilla lunta on maassa noin neljä kuukautta vuodesta.[10]

Suuri osa Montenegrosta on metsän peitossa.[12] Maan pinta-alasta 45 prosentilla kasvaa luonnonmetsiä, joten maa on yksi Euroopan metsäisimpiä. Korkeilla alueilla saksanpihta ja vuorimänty ovat valtalajeja. Pohjoisosan metsissä kasvaa myös muun muassa metsäkuusia ja paikoin esimerkiksi makedonianmäntyjä ja bosnianmäntyjä. Pyökit ovat valtalajeja keskikorkeuksilla, kun taas rannikkoalueella tavataan esimerkiksi jalokastanjoita.[13] Karstimailla kasvaa puolestaan monin paikoin pensaikkoista macchiaa.[10]

Montenegrossa on viisi kansallispuistoa.[9] Maan pohjoisosassa sijaitsee Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva Durmitorin kansallispuisto. Lisäksi maailmanperintöluetteloon kuuluvat Kotorin keskiaikainen satamakaupunki ja Kotorinlahti.[14]

Historia

Pääartikkeli: Montenegron historia

Varhaishistoria

Montenegrosta on löytynyt todisteita ihmisasutuksesta paleoliittiselta kaudelta, mutta ensimmäiset tunnetut heimot olivat illyrialaisia, jotka asettuivat alueelle 400-luvulla eaa. Rooman valtakunta hallitsi aluetta illyrialaisten jälkeen.[15] Rooman ja Bysantin välinen raja kulki nykyisen Montenegron halki, minkä seurauksena alue on ollut pitkään rajamaata.[16]

Roomalaisten vallan hiivuttua Montenegron alueelle hyökkäsivät vuorollaan 400-luvun lopulla gootit ja 500-luvulla avaarit.[16] Slaavien levittäytyminen alkoi 500-luvun puolivälissä, mutta aiempien roomalaistuneiden heimojen slaavilaistumisessa meni useita vuosisatoja.[15]

Slaavien ruhtinaskuntia ja taistelu osmaneita vastaan

Sivu Cetinjessa painetusta liturgisesta kirjasta.

Eteläslaavit jakautuivat alueella heimoihin, joita johti župan. Zetan heimokunnan johtaja Časlav yhdisti vuosien 931–960 välillä Kotorinlahden sisämaalta lähtien useita serbiheimoja ja hallitsi maita pohjoisessa Savajoelle ja idässä Ibarjoelle asti. Zeta ja nykyisen Kosovon alueella sijainnut Raška muodostivat myöhemmin 1200-luvulla Serbian kuningaskunnan. Serbien valtakunta hajosi 1300-luvulla, jolloin syntyi myös Zetan puoli-itsenäinen ruhtinaskunta. Đurađ Crnojević rakennutti 1400-luvun lopulla sinne luostarin Cetinjeen ja toi Venetsiasta kirjapainon. Montenegrossa tuotettiinkin varhaisimpia kyrillisillä kirjaimilla painettuja kirjoja.[16]

Vuodesta 1516 Montenegroa hallitsi Cetinjen ruhtinaspiispa (vladika) viimeisen Crnojević-sukuisen ruhtinaan luovuttua vallasta ja lähdettyä Venetsiaan. Hallintomuoto oli tehokas tapa pitää ortodoksiset montenegrolaisylimykset yhtenä miehenä islamilaisia turkkilaisia vastassa. Montenegro oli tuolloin kuitenkin lähes jatkuvasti sodassa Osmanien valtakunnan kanssa, mutta tiukan vastarinnan, vaikean maaston ja Venetsian tasavallan diplomaattisen tuen ansiosta osmanit eivät pystyneet täysin alistamaan montenegrolaisia. Montenegron viimeinen ruhtinaspiispa oli Danilo, joka vuonna 1852 luopui pappisvirasta ja otti ruhtinaan (hospodar) tittelin.[16]

Itsenäisyydestä Jugoslaviaan

Montenegron kartta vuodelta 1862.

Montenegro kävi sotaan osmaneita vastaan vuonna 1876, kun Serbia oli ensin julistanut sodan Osmaneille.[16] Turkkilaisten kärsittyä sodassa tappion Montenegro saavutti 1. heinäkuuta 1878 itsenäisyyden, joka myöhemmin tunnustettiin Berliinin kongressissa.[17] Samalla Montengron alue tuplaantui, ja se sai yhteyden merelle, mikä auttoi maata modernisoitumaan ja kehittymään taloudellisesti. Maahan perustettiin muun muassa valtionpankki, postipalvelut ja ensimmäinen rautatie. Parlamentti perustettiin 1905.[16]

Montenegron ruhtinas Nikola I hallitsi autoritaarisesti, mikä aiheutti kitkaa hallitsijan ja parlamentin välillä. Nikola julistautui vuonna 1910 kuninkaaksi, mutta kaksi vuotta myöhemmin käynnistyneet Balkanin sodat pysäyttivät maan kehityksen.[16] Nikola pakeni ensimmäisen maailmansodan aikana Ranskaan, mutta sodan jälkeen Itävalta-Unkarin pois ajanut Serbia ei halunnut Nikolaa enää takaisin. Montenegrolainen kansallistunne ei ollut kehittynyt, ja monet paikalliset johtohenkilöt pitivät itseään serbeinä. He olivat myös kyllästyneitä Nikolan omavaltaisuuteen. 26. marraskuuta 1918 parlamentti päätti liittyä Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan. Itsenäisyyden kannattajat aloittivat tammikuussa 1919 joulukapinan, joka kuitenkin kukistettiin.[18]

Toisessa maailmansodassa montenegrolaiset taistelivat Titon partisaanien rinnalla. Tämän jälkeen Montenegro oli osa Jugoslavian liittotasavaltaa (1943–1992) Montenegron sosialistisena tasavaltana.[16]

Liitto Serbian kanssa

Jugoslavian hajottua 1990-luvun alussa jäljelle jääneessä sosialistisessa Jugoslaviassa vuonna 1992 järjestetyssä kansanäänestyksessä 96 prosenttia montenegrolaisista kannatti liittoa Serbian kanssa eli liittymistä uuteen Jugoslavian liittotasavaltaan. Muslimit, Montenegron albaanit ja itsenäisyyttä kannattaneet boikotoivat kuitenkin äänestystä, joten kannatus ei todellisuudessa ollut aivan niin korkea.[18]

Montenegron valtapuolue Demokraattinen sosialistipuolue (DPS) jakautui vuonna 1997 kahteen ryhmittymään: serbien presidentin Slobodan Miloševićin kannattajiin ja vastustajiin. Lokakuussa 1997 vastustajiin lukeutunut Milo Đukanović kukisti vaaleissa Miloševićin läheisen liittolaisen Momir Bulatovićin ja alkoi tämän jälkeen ohjata Montenegroa kohti itsenäisyyttä.[16] Montenegrossa perustettiin muun muassa oma tullihallinto, ulkoministeriö ja keskuspankki, ja maa otti käyttöön Saksan markan. Kosovon sodan aikana Montenegro julisti olevansa puolueeton ja samaan aikaan myös majoitti noin 40 000 Kosovon albaania pakolaista.[18]

Jugoslavian liittotasavalta oli vuoteen 1998 mennessä oikeastaan menettänyt merkityksensä. Serbian ja Montenegron välille luotiin kuitenkin vielä uusi liitto Serbia ja Montenegro, joka oli käytännössä kahden itsenäisen valtion unioni. Liittosopimus tehtiin 14. maaliskuuta 2002.[18] Kumpi tahansa osapuoli saattoi erota liitosta kansanäänestyksen perusteella kolmen vuoden siirtymäkauden jälkeen.[16]

Uuden itsenäisyyden aika

Milo Đukanović, Montenegron presidentti vuosina 1998–2002 ja vuodesta 2018 sekä Montenegron pääministeri vuosina 1991–1998, 2003–2006, 2008–2010 ja 2012–2016.

Montenegrossa järjestettiin 21. toukokuuta 2006 kansanäänestys, jossa 55,5 % (tarvittava määrä 55 %) kannatti itsenäistymistä. Montenegro julistautui itsenäiseksi 3. kesäkuuta 2006 ja erosi sen ja Serbian valtioliitosta.[16] Montenegro joutui liitosta eronneena osapuolena hakemaan itselleen kansainvälisen tunnustuksen sekä kansainvälisten järjestöjen jäsenyyttä. Euroopan unioni tunnusti Montenegron 12. kesäkuuta ja Serbia 15. kesäkuuta 2006. Maasta tuli Yhdistyneiden kansakuntien 192. jäsen 28. kesäkuuta 2006.[19]

Montenegron itsenäisyyden ensimmäiset vuodet olivat voimakkaan taloudellisen kasvun aikaa, ja vuosina 2006–2008 talouskasvu oli yli 6 prosenttia. Kasvu kuitenkin hidastui ja kääntyi myös laskuksi seuraavien vuosien kansainvälisten talousvaikeuksien seurauksena. Montenegro aloitti kesäkuussa 2012 viralliset EU:n jäsenneuvottelut, ja joulukuussa 2015 maa kutsuttiin Natoon. Tätä seurasi hallituksen vastaisia protesteja, joita epäillään Venäjän järjestämiksi. Kesäkuussa 2017 Montenegrosta tuli virallisesti Naton jäsen.[16] Toukokuussa 2019 montenegrolainen oikeus tuomitsi 13 ihmistä pitkiin vankeusrangaistuksiin, koska heidän todettiin syyllistyneen vuonna 2016 Venäjän tukemaan vallankumousyritykseen. Venäjä-mielinen oppositiopuolue Demokraattinen rintama sanoi, että oikeudenkäynti oli ”poliittinen näytelmä” ja ”noitavainoa”.[20][21]

Politiikka

Montenegro on edustuksellinen demokratia, jonka perustuslaki hyväksyttiin vuonna 2007. Sen valtionpäämies on presidentti, joka valitaan viiden vuoden välein.[22] Presidentti voi istua kaksi viisivuotista kautta.[23] Pääministeri on hallituksen päämies.[22] Yksikamarisessa parlamentissa on 81 kansanedustajaa, jotka valitaan nelivuotiskaudelle.[23]

Montenegron presidentiksi valittiin huhtikuussa 2018 Milo Đukanović, joka on käytännössä toiminut joko pääministerinä tai presidenttinä 1990-luvun alusta lähtien, minkä seurauksena hänellä on paljon personoitua valtaa. Montenegron järjestelmä on parlamentaarinen, mutta Đukanović onnistui silti 2018 laajentamaan presidentin valtaa ja hankkimaan oikeuksia järjestää presidentin alaisuuteen erilaisia valtuustoja ja komiteoita.[23] Đukanovićin puolue on Montenegron sosialistien demokraattinen puolue DPS.[24]

DPS sai vuoden 2020 vaaleissa 30 paikkaa parlamentista, mutta se ei onnistunut saamaan perinteisten liittolaistensa kanssa enää enemmistöä. Hallitus muodostettiin kolmen koalition ympärille, ja pääministeriksi nousi Zdravko Krivokapić.[23] Dritan Abazović korvasi hänet kaksi vuotta myöhemmin Krivokapićin menetettyä paikkansa epäluottamuslauseen seurauksena.[25]

Montenegron vaaleja pidetään pääsääntöisesti vapaina, vaikka julkisten varojen väärinkäyttöä ja vaali-instituutioiden rehellisyyttä epäillään aika ajoin.[26] Poliittinen kenttä on myös 2010-luvun lopulla polarisoitunut, ja politiikassa ovat alkaneet vaikuttaa etnonatiolistiset voimat sekä kirkko.[27] Serbian ortodoksinen kirkko mielipidevaikutti vahvasti vuoden 2020 vaaleihin estääkseen uuden uskonnonvapauslain.[28]

Korruptio ja kronyismi ovat vakavia ongelmia, ja monilla DPS:n jäsenillä on epäilty olevan kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.[23] Vuoden 2020 kyselytutkimuksen perusteella 66 prosenttia montenegrolaisista pitää puolueita todella tai suurelta osin korruptoituneiksi. Valtion instituutioista vain terveydenhuoltojärjestelmää pidettiin korruptoituneempana.[29]

Osana länteen suuntautunutta turvallisuuspolitiikkaansa Montenegro ilmoitti 31. elokuuta 2006 luopuvansa yleisestä asevelvollisuudesta ja siirtyvänsä 2 500 sotilaan vahvuiseen ammattiarmeijaan.[30]

Aluejako

Montenegron kunnat ennen Zetan perustamista.

Montenegrossa on 25 kuntaa, joista Zeta muodostettiin elokuussa 2022.[31] Vuoden 2003 väestönlaskennassa kuudessa kunnassa oli selvä montenegrolaisenemmistö ja lisäksi he olivat suurin väestöryhmä kolmessa muussa kunnassa. Serbienemmistöisiä kuntia oli viisi, suurin ryhmä serbit oli kolmessa muussa Pohjois-Montenegron kunnassa. Bosniakkienemmistö oli kahdessa rajaseudun kunnassa ja albaanienemmistö yhdessä kunnassa maan kaakkoisosassa.

Luettelo Montenegron kunnista:[7]

Talous

Montenegro on Maailmanpankin mukaan ylemmän keskitulotason maa,[32] yksi Euroopan köyhimmistä valtioista. Sen talous on myös siirtymävaiheessa markkinatalouteen, ja pienen maan talous on suhteellisen hauras. Työttömyys on suurta, minkä takia epävirallinen sektori on suuri.[3]

Palvelualalla työskentelee melkein kolme neljäsosaa työvoimasta, ja se tuottaa yli puolet bruttokansantuotteesta.[3] Matkailualan osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2019 oli yli 30 prosenttia, ja maa onkin Euroopan maista eniten riippuvainen matkailusta.[33] Koronapandemian takia matkailijoiden määrä romahti, ja samalla maan talouskasvu painui vuonna 2020 negatiiviseksi.[34] Matkailijoita houkuttelevat Montenegroon maisemat, vanhat kaupungit ja rannat. Ulcinjin kaupunki on tärkeä turistikohde.[35]

Maataloudessa työskentelee noin 7 prosenttia työvoimasta, ja maatalousmaa käsittää 19 prosenttia maa-alasta. Rannikkoseudulla viljellään sitruksia ja oliiveja, maan keskiosassa kausivihanneksia ja tupakkaa, ja pohjoisosassa harjoitetaan lampaan kasvatusta. Maatalousala kärsii vanhentuneista viljelytavoista.[3] Teollisuuden osuus taloudesta on ollut 2010-luvulla laskussa. Tärkein kaivannainen on bauksiitti, ja Nikšićin terästehdas on huomattava. Vesivoimaa tuotetaan etenkin Piva- ja Zetajokien voimaloissa.[35]

Montenegron tärkein kauppakumppani on Serbia. Vuoden 2022 tietojen mukaan Serbian osuus viennistä oli 28,3 prosenttia. Slovenian osuus oli 10,0 prosenttia, Unkarin 6,3 prosenttia sekä Bosnian ja Kiinan 6,2 prosenttia. Tuonnista 19,8 prosenttia tuli Serbiasta, 10,4 prosenttia Kiinasta, 9,7 prosenttia Saksasta, 6,4 prosenttia Italiasta ja 5,7 prosenttia Bosniasta. Tärkeimmät vientituotteet ovat muokkaamaton alumiini, sähkö, lääkkeet ja sahatavara.[36]

Montenegrossa on kaksi kansainvälistä lentoasemaa, Podgorican lentoasema ja Tivatin lentoasema.[37] Rautatiet yhdistävät Podgorican Nikšićiin sekä Barin Serbian pääkaupunki Belgradiin.[38] Lisäksi Skadarjärven pohjoispuolella kulkee vain tavaraliikenteen käytössä oleva raideyhteys Albaniaan.[39] Bar on Montenegron ainoa merkittävä satamakaupunki.[35]

Väestö

Montenegron etniset ryhmät vanhalla kuntakartalla: Violetilla merkityissä kunnissa on enemmistö etnisiä montenegrolaisia, keltaisella serbejä, vihreällä bosniakkeja, harmaalla albaaneita. Punaruskeissa kunnissa ei ole selkeää enemmistöä; pohjoisimmissa serbit ovat suurin ryhmä, eteläisimmissä montenegrolaiset

Montenegron tilastokeskuksen arvion mukaan maan asukasluku vuoden 2022 alussa oli 617 683.[40] Vuoden 2011 väestönlaskussa asukasluku oli ollut 620 029.[41] Suurimmat asutuskeskittymät ovat karstialueen poljelaaksoissa. Ylivoimaisesti suurin kaupunki on Podgorica.[42] Siellä asui vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 150 977 asukasta. Seuraavaksi suurimmat paikkakunnat olivat Nikšić (56 970 as.) ja Pljevlja (19 136 as.).[43]

Montenegron asukkaista noin 74 prosenttia oli vuonna 2011 joko montenegrolaisia tai serbejä. Kansallisuuksien väliset erot ovat olleet pitkään kiistakysymyksenä, ja montenegrolaiset ovat säilyttänet serbien monia yhteisiä kulttuuripiirteitä, vaikka he olivatkin pitkään erillään osmanivaltakauden aikana. Monet montenegrolaisista pitävät edelleen itseään serbitaustaisina ja serbit montenegrolaisia ”vuoristoserbeinä”. Bosniakkien osuus vuonna 2011 oli 12,0 prosenttia ja albaanien 4,9 prosenttia. Bosniakkien asuinaluetta ovat pohjoisen vuoristot ja albaanien etelän rannikkoseutu. Ulcinjin kaupungin asukkaista noin kolme neljäsosaa on albaaneja.[42]

Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan montenegrolaisista serbiaa puhui äidinkielenään 43 prosenttia asukkaista. Montenegroa puolestaan puhui 37 prosenttia asukkaista.[44] Montenegroa pidetään pääsääntöisesti serbokroaatin muotona. Montenegroon on kuitenkin lisätty muutama harvoin käytetty konsonantti, ja sitä kirjoitetaan serbiasta poiketen usein latinalaisilla kirjaimilla. Montenegro on myös valtion virallinen kieli, vaikka myös serbialla, kroatialla, bosnialla ja albanialla on virallinen asema.[45]

Suurin osa montenegrolaisista on ortodokseja, ja vuoden 2011 tietojen mukaan heidän osuutensa on 72 prosenttia. Muslimeita väestöstä on 19 prosenttia ja katolisia 3,4 prosenttia.[42]

Kulttuuri ja urheilu

Gospa od Škrpjelan kirkkosaari Kotorinlahdella.

Montenegrossa on varsin monipuolinen arkkitehtoninen kulttuuriperintö sekä runsaasti keskiaikaisia muraaleja. Merkittävimpiä rakennuksia ovat Kotorin katedraali, 1500-luvulla rakennettu Husein-pašan moskeija ja pienellä saarella oleva barokkikirkko Gospa od Škrpjelan kirkko. Muraaleista huomattavimmat ovat Moračan luostarissa. 1900-luvun taidemaalareista tunnetuimpia ovat postimpressionistinen Milo Milunović ja ekspressionistinen Petar Lubarda.[46]

Montenegron kirjallisuudella on pitkät perinteet, ja sen juuret ovat kansantarinoissa, joita laulettiin gusle-kielisoittimen säestämänä. Kirjanpainotaito levisi Montenegroon jo 1500-luvulla, ja siellä painettiin eteläslaavien ensimmäiset kirjat.[46] Montenegron kansalliskirjailijana pidetään 1800-luvulla elänyttä ruhtinasta Petar II Petrović-Njegošta.[47]

Montenegro osallistui olympialaisiin ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja on siitä lähtien ollut mukana jokaisissa olympialaisissa. Lontoossa 2012 naisten käsipallojoukkue saavutti olympiahopeaa.[48] Vuonna 2011 Montenegron jalkapallomaajoukkue oli FIFAn rankingissa ylimmillään sijalla 16.[49]

Katso myös

Lähteet

  • BTI 2022 Country Report — Montenegro (pdf) 2022. Gütersloh: Bertelsmann Stiftung. Viitattu 23.9.2022. (englanniksi)
  • Lampe, John R. & Poulsen, Thomas M. & Allcock, John B: Montenegro Encyclopedia Britannica. 17.8.2022. Viitattu 23.9.2022. (englanniksi)
  • Statistical Yearbook 2021 (pdf) 2021. Podgorica: Statistical Office of Montenegro. Viitattu 23.9.2022. (montenegroksi) (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ a b The World Fact Book (Europe :: Montenegro) Government:: Montenegro. Central Intelligence Agency (CIA). Arkistoitu 16.10.2020. Viitattu 29.6.2015.
  2. ↑ Montenegro UNData. United Nations Statistics Division. Viitattu 27.9.2022. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h The economic context of Montenegro Lloyds Bank. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  4. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  5. ↑ Valtioiden nimien luettelo (luettu 12. heinäkuuta 2008)
  6. ↑ Lampe & Poulsen & Allcock: Montenegro Encyclopedia Britannica. 5.5.2022. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  7. ↑ a b Statistical Yearbook 2021, s. 18.
  8. ↑ Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica - suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 260. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9
  9. ↑ a b c d Montenegro (PDF) 3/2010. ICPDR. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d e f g Lampe & Poulsen & Allcock: Montenegro: Land Encyclopedia Britannica. 5.5.2022. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  11. ↑ a b Montenegro weather Lonel Planet. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 17.1.2015.
  12. ↑ Serbia and Montenegr Countries and their cultures
  13. ↑ Natasa Kovacevic & B. Sc. Lawyer: Study on forestry and nature protection in Montenegro (PDF) d2ouvy59p0dg6k.cloudfront.net. 7/2011. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  14. ↑ Natural and Culturo-Historical Region of Kotor Unesco. Viitattu 17.1.2015. (englanniksi)
  15. ↑ a b History Consulate of Montenegro in the Republic of Slovenia. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  16. ↑ a b c d e f g h i j k l Lampe & Poulsen & Allcock: Montenegro: History Encyclopedia Britannica. 5.5.2022. Viitattu 18.8.2022. (englanniksi)
  17. ↑ Background Note Montenegro (Previous Editions) US Department of State. Viitattu 17.1.2015.
  18. ↑ a b c d Kristof Bender: Montenegro The Princeton Encyclopedia of Self-Determination. The Trustees of Princeton University. Viitattu 17.8.2022. (englanniksi)
  19. ↑ Montenegro Timeline 27.5.2018. BBC News. Viitattu 18.2.2022.
  20. ↑ Montenegron Venäjä-mielinen oppositio haluaa Natosta kansanäänestyksen Yle Uutiset. Viitattu 24.3.2020.
  21. ↑ Montenegro antoi venäläisagenteille pitkiä vankeustuomioita – yrittivät järjestää Venäjä-mielisen vallankumouksen Yle Uutiset. Viitattu 24.3.2020.
  22. ↑ a b Lampe & Poulsen & Allcock: Montenegro: Government and society Encyclopedia Britannica. 5.5.2022. Viitattu 22.9.2022. (englanniksi)
  23. ↑ a b c d e Montenegro: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 22.9.2022. (englanniksi)
  24. ↑ Djukanovic jälleen Montenegron presidentiksi – "Matka kohti EU:ta jatkuu" Yle Uutiset. Viitattu 24.3.2020.
  25. ↑ Stevo Vasiljevic: Montenegro approves new minority government focused on joining EU 28.4.2022. Reuters. Viitattu 22.9.2022. (englanniksi)
  26. ↑ BTI 2022 Country Report — Montenegro, s. 8.
  27. ↑ BTI 2022 Country Report — Montenegro, s. 3.
  28. ↑ BTI 2022 Country Report — Montenegro, s. 38.
  29. ↑ BTI 2022 Country Report — Montenegro, s. 16.
  30. ↑ Yle Uutiset 31.8.2006
  31. ↑ Đukanović potpisao zakone: Zeta i zvanično 25. opština Dnevno.ne. 23.8.2022. Viitattu 22.9.2022. (montenegroksi)
  32. ↑ Montenegro World Bank Open Data. The World Bank Group. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  33. ↑ Charlotte Elton: Montenegro, Croatia, Iceland: Which European countries rely most - and least - on tourism Euronews. 17.8.2022. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  34. ↑ BTI 2022 Country Report — Montenegro, s. 27.
  35. ↑ a b c Lampe & Poulsen & Allcock: Montenegro: Economy Encyclopedia Britannica. 17.9.2022. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  36. ↑ Foreign trade figures of Montenegro Lloyds Bank. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  37. ↑ Montenegro Airports Visit Montenegro. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  38. ↑ Montenegro Railway Visit Montenegro. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  39. ↑ David, Gareth: Albania’s forgotten railway 7.6.2011. Railway World. Arkistoitu 24.8.2019. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)
  40. ↑ Estimated number of population on 1. January (XLSX) Statistical Office of Montenegro. Viitattu 27.9.2022. (montenegroksi)
  41. ↑ Statistical Yearbook 2021, s. 39.
  42. ↑ a b c Lampe & Poulsen & Allcock: Montenegro: People Encyclopedia Britannica. 17.9.2022. Viitattu 27.9.2022. (englanniksi)
  43. ↑ Population by etnicity by settlement (XLSX) Statistical Office of Montenegro. Viitattu 27.9.2022. (montenegroksi)(englanniksi)
  44. ↑ Population by age and mother tounge (XLSX) Statistical Office of Montenegro. Viitattu 27.9.2022. (montenegroksi)(englanniksi)
  45. ↑ Wayles Browne: Bosnian-Croatian-Montenegrin-Serbian language Encyclopedia Britannica. 17.12.2020. Viitattu 27.9.2022. (englanniksi)
  46. ↑ a b Lampe & Poulsen & Allcock: Montenegro: Cultural life Encyclopedia Britannica. 17.9.2022. Viitattu 27.9.2022. (englanniksi)
  47. ↑ Petar II Petrovic Njegos History of Montenegro Online
  48. ↑ Montenegro (MNE) Olympedia. OlyMADMen. Viitattu 27.9.2022. (englanniksi)
  49. ↑ Associations: Montenegro (Arkistoitu – Internet Archive) FIFA

Aiheesta muualla

  • Matkaopas aiheesta Montenegro Wikivoyagessa (englanniksi)
source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Montenegro