Statistical Genetics Wiki

	Pääilmansuunnat	Väli-ilmansuunnat
	pohjoinen	koillinen
	itä	kaakko
	etelä	lounas
	länsi	luode

Ilmansuunnat ovat sovittuja suuntia, jotka pätevät kaikkialla maapallon pinnalla. Pohjoinen on pohjoisnavan suunta, etelä etelänavan. Tarkalleen niiden välissä sillä puolella, josta aurinko nousee, on itä, ja sille vastakkainen suunta on länsi. Kartalla pohjoinen on ylöspäin, itä oikeaan, etelä alaspäin, ja länsi vasempaan.

Pääartikkeli: Pääilmansuunnat

• Pohjoinen 0°

Pohjoinen voidaan määrittää helposti myös tähtitaivaan avulla. Pohjantähti näkyy aina pohjoisen suunnassa, koska sen sijainti avaruudessa on lähes suoraan maapallon akselin kanssa linjassa. Muinoin merenkulkijat saattoivat määrittää pohjantähden korkeudesta horisontista, olivatko he kulkeneet pois reitiltä. Mikäli pohjantähti on korkeammalla, on laiva kulkenut pohjoisemmaksi, ja vastaavasti, mikäli pohjantähti on alempana, on kuljettu etelään.

Vastaavasti etelässä on tähti nimeltään Sigma Octantis.

• Itä 90°
• Etelä 180°
• Länsi 270°

Itä ja länsi voidaan myös määrittää Pohjantähden avulla. Kun katsoo Pohjantähden suuntaan, itä on oikealla ja länsi vasemmalla.

• Koillinen pohjoisen ja idän välissä 45° kohdalla.
• Kaakko idän ja etelän välissä 135° kohdalla.
• Lounas etelän ja lännen välissä 225° kohdalla.
• Luode lännen ja pohjoisen välissä 315° kohdalla.

Säätiedotuksissa ilmansuunnat jaetaan monesti vielä pienempiin osiin (väli-väli-ilmansuunnat), pääilmansuunta muodostaa yhdyssanan ensimmäisen osan ja väli-ilmansuunta sen jälkimmäisen osan, esimerkiksi eteläkaakko, pohjoiskoillinen, länsilounas.

Ilmansuunnista koillinen, itä, lounas, luode ja mahdollisesti myös länsi ovat saaneet nimensä auringon liikkeen ja sijainnin perusteella. Koillisesta näkyy aamun koi, aurinko itää idästä, länttää eli "litistyy" länteen ikään kuin kaarevaa taivaan kantta seuraten, ja lopulta luodaan eli lasketaan luoteeseen. Lounas voi merkitä keskipäivää, eli aikaa, jolloin aurinko on korkeimmillaan. Lõuna on viron kielessä etelän nimitys. Suomen sana etelä tulee joko siitä että sillä suunnalla on talon eteinen, tai siitä, että siellä on hyvin etäällä maailman reuna.

Suomen kielessä on väli-ilmansuunnille omat nimitykset, mutta esimerkiksi ruotsissa, ranskassa, englannissa ja saksassa ne muodostetaan yhdistelminä pääilmansuunnista, siten että ensin on pohjoinen tai etelä ja sitten itä tai länsi. Esimerkiksi koillinen on englanniksi northeast eli "pohjoisitä".

Suomessa on ollut ilmansuunnille, väli-ilmansuunnille ja jopa väli-väli- ilmansuunnille eri alueilla ja eri murteissa lukuisia muitakin nimityksiä, mutta yleiseen käyttöön ovat jääneet vain yhdet niistä. Ilmansuunnat on myös toisinaan entisaikaan määritetty eri tavalla, kuin auringon kierron ja vuorokaudenajan mukaan, ja tällöin ne eivät ole välttämättä vastanneet varsinaisia ilmansuuntia. Esimerkiksi laajoilla alueilla Savossa on varsinaisten "ilmaan" sidottujen ilmansuuntien sijaan on käytetty maastonmuotoihin sidottuja ilmansuuntia, kuten halkietelä ja maapohjoinen. Ilmansuuntia on myös määritetty suurten vesistöjen mukaan. Sakkolassa kohtimeri on tarkoittanut itää, koska siellä päin on Laatokka, ja kohtimaa taas päinvastaista eli länttä. Suomen etelärannikolla meri on paikoin tarkoittanut etelää, koska siellä päin on Itämeri. Keski-Pohjanmaalla, missä merenranta on luoteessa, vesietelä on tarkoittanut lounasta ja maaetelä kaakkoa.

Ilmansuuntia on muutenkin katsottu ja nimetty luonnosta löytyvien merkkien perusteella. Esimerkiksi pohjoinen on voitu määrittää sen perusteella, millä puolella puunrunkoa kasvaa paksuin kaarna, jolloin siitä suunnasta on voitu käyttää nimeä ''kaarnapohjoinen'' tai yksinkertaisesti "kaarna". Jotakuinkin lounaassa, etelässä tai kaakossa olevia suuntia on kutsuttu usein nimityksillä, jotka viittaavat muuttolintuihin tai niiden muuton suuntaan, kuten linnunnokka ja lintu. Myös kaakko liittynee lintujen muuttoon, ja linnunnimeen kaakkuri.

Ilmansuuntien nimitykset ovat voineet kuvata myös maailmanpuuta siten, että etelää on kutsuttu latvapäiväksi, ja pohjoista taas tyvipäiväksi. Pohjoisessahan aurinko on matalimmillaan, eli tavallaan maailmanpuun tyvellä, ja etelässä korkeimmalla, eli maailmanpuun latvassa.

Ilmailussa ja merenkulussa käytetään suunnan määrittelyyn asteita, joita täysympyrässä on 360°. Perussuunnaksi on valittu pohjoinen, josta voidaan käyttää lukemaa 000° tai 360°.

• N = 000° (pohjoinen)
• NNE = 022,5° (pohjoiskoilinen)
• NE = 045° (koillinen)
• ENE = 067,5° (itäkoillinen)
• E = 090° (itä)
• ESE = 112,5° (itäkaakko)
• SE = 135° (kaakko)
• SSE = 157,5° (eteläkaakko)
• S = 180° (etelä)
• SSW = 202,5° (etelälounas)
• SW = 225° (lounas)
• WSW = 247,5° (länsilounas)
• W = 270° (länsi)
• WNW = 292,5° (länsiluode)
• NW = 315° (luode)
• NNW = 337,5° (pohjoisluode)

Ilmailussa tarvittava lentosuunta mitataan kartalta astelevyllä. Se tapahtuu piirtämällä reittiviiva lähtö- ja tulopaikan välille. Kun astelevyllä mitataan pituuspiirin ja reittiviivan välinen kulma myötäpäivään, saadaan tosilentosuunta.

• Kompassi

• Erkki Itkonen (toim.): Suomen sanojen alkuperä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992–2000. ISBN 951-717-692-9