Statistical Genetics Wiki

Heikki-Tapio Nieminen (18. kesäkuuta 1938 Helsinki – 7. syyskuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen teologi ja toimittaja. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1958 Kokkolan yhteislyseosta ja oli koulutukseltaan teologian tohtori. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvihkimyksen Nieminen sai vuonna 1966 ja rovastin arvon vuonna 1992.

Sotavuosien useiden asuinpaikkojen jälkeen Heikki-Tapio Niemisen lapsuudenperhe muutti Kokkolaan, jossa hän kävi koulunsa. Vuonna 1958 Nieminen kirjoitti ylioppilaaksi Kokkolan yhteislyseosta suorittaen sen jälkeen varusmiespalveluksensa Pohjanmaan IT-patteristossa (ilmaisten tämän termillä "taivaalliset ohiampujat"). Sotilasarvoltaan Nieminen oli vänrikki ja suoritti Haminassa RUK:n kurssin no. 99, jonka kurssijulkaisussa Niemistä luonnehditaan kuvauksella "suhteellisen harras lukumies" ^[1]. Vuosien 1960-1966 välisenä aikana Nieminen suoritti teologian kandidaatin opinnot Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Lisensiaatintyönsä hän sai valmiiksi vuonna 1982 (historiaan liittyvien sivuaineopintojen jälkeen lisensiaatintutkinto 1994), ja vuonna 1999 hän väitteli teologian tohtoriksi.

Heikki-Tapio Niemisen keskeinen työura oli Kirkon tiedotuskeskuksessa (KT) ja Yleisradiossa (Yle). Uransa aikana hän toteutti, toimitti ja ohjasi, yli tuhat radio- ja TV-ohjelmaa ^[2]. Nieminen aloitti radiotoimittajan uransa jo opiskeluaikanaan 1960-luvun alkupuoliskolla Ylessä osallistuen mm. Päivän peili -ohjelman toimittamiseen. Hänen ohjelmiinsa ja selostamiinsa tilaisuuksiin ovat kuuluneet mm. Kirkko näinä päivinä (1966-1968), presidentti John F. Kennedyn hautajaiset (1963), reformaation 450-vuotisjuhlallisuudet Wittenbergissä (1967), ja Jumala Berliinissä (1968). Ajankohtaisten asioiden linkittäminen kristillisiin teemoihin säilyikin Niemisen sisällöllisenä tyylinä läpi koko hänen elämänsä.

Kirkon tiedotuskeskuksessa Nieminen työskenteli aluksi radio- ja televisiotoimittajana vuosien 1966-1972 välisen ajan. Toimittuaan vuosina 1972-1973 Kirjapajan kirjallisuuspäällikkönä, hän siirtyi Yleisradioon kirkollisten ohjelmien TV-tuottajaksi TV1:een (1973-1979). Vuoden 1979 alussa Nieminen siirtyi jälleen KT:n palvelukseen hänen tultua valituksi kirkollisista TV-ohjelmista vastanneen kuvaosaston päälliköksi ^[3]. Niemiselle radio oli kuitenkin oman kokemuksensa mukaan mediana luontevin, ja hän siirtyikin vuonna 1984 KT:n radio-osaston osastopäälliköksi. Näissä tehtävissä Nieminen pitkälti vastasi suomalaisessa radio- ja TV-toiminnassa lähetettävistä uskonnollisista ohjelmista yhdessä Yleisradion hartausohjelmien valvontaelimen kanssa. Nieminen piti työssään tärkeänä tasapuolisuutta, joka mahdollisti monipuolisesti kristillisten kirkkojen ja suuntausten näkyvyyden ja kuuluvuuden joukkoviestinnässä. Tämän johdosta hän pyrki pitämään hyvät suhteet ja yhteyden laaja-alaisesti eri kirkkokuntien ja kristillisten suuntausten edustajiin. Radio- ja TV-toiminnan sääntelyn vapauduttua Nieminen lähti 1980-luvun lopulla ensimmäisten joukossa kehittämään myös kaupallisin perustein toteutettavaa kirkollista audio- ja videotuotantoa paikallisradioihin ja paikallisiin kaapeli-tv-verkkoihin, mutta tälle toiminnalle ei tuolloin muodostunut Suomen oloissa riittävän laajaa markkinaa.

Papin tehtävää Nieminen hoiti säännöllisesti koko elämänsä ajan. Kesäkuussa vuonna 1966 Nieminen sai pappisvihkimyksen erityisperustein ilman varsinaista virkaa paikallisseurakunnassa. Nieminen oli hiukan ennen pappisvihkimystään tullut nimitetyksi helmikuussa 1966 radio- ja TV-toimittajaksi Kirkon tiedotuskeskukseen. Tämän vuoksi todettiin, että hänen seurakuntanaan on koko Suomen kansa, joten pappisvihkimykselle olivat perusteet olemassa. Niemisellä oli säännöllisesti kirkollisia toimituksia (kasteita, vihkimisiä, hautaamisia, saarnoja jne.), joiden puheisiin hän liitti aina jonkin ajankohtaisen ja tilanteeseen sopivan teeman osaksi keskeisintä kristillistä sisältöä.

Heikki-Tapio Nieminen ei toiminut juurikaan varsinaisissa seurakuntapapin tehtävissä. Oman työnsä ja tutkimustensa puitteissa hän kuitenkin tarkasteli jatkuvasti käytännöllisen teologian alueeseen kuuluvaa kristillistä julistusta, homiletiikkaa eli saarnaoppia. Työssään hän keskittyi radion ja television kautta tapahtuvaan viestintään. Omissa saarnoissaan ja puheissaan hän piti tiukasti kiinni opettamastaan kristillisen julistuksen jäsennyksestä, jonka mukaan jokaisessa julistus-, hartaus- ja juhlapuheessa on tärkeää linkittää kristillinen arvopohja ja ajatusmaailma tiiviisti osaksi ajankohtaisia tapahtumia. Tämän tyyppisissä puheissa Nieminen lähti aina aina liikkeelle tärkeästä ajankohtaisesta teemasta ja tarkasteli sitä yhteiskunnallisesta näkökulmasta liittäen asiaan vahvan kristillisen arvopohjan. Lisäksi hän linkitti puheidensa lopuksi käsitellyn asian osaksi Raamatun kirjoituksia nostaen konkreettisesti ja selkeästi esiin sen arvoperustan, johon puheessa esitetty näkökulma pohjautuu. Nämä kolme elementtiä, yhteiskunnallinen ajankohtaisuus, kristillinen arvopohja ja Raamatun opetus, toistuivat rakenteellisina elementteinä kaikissa Heikki-Tapion saarnoissa ja julkisissa juhlapuheissa sekä myös yksityisemmissä perhejuhlissa.

Maisteritutkintonsa aikana 1960-luvulla Niemisen intresseissä oli suorittaa tohtoriopintojaan dogmatiikkaan liittyen. Hän oli kiinnostunut erityisesti prof. Paul Althausin vanhurskauttamisopista, ja pääsikin maisteriopintojensa loppuvaiheessa Kirkkojen maailmanneuvoston stipendiaattina keväällä 1965 tapaamaan prof. Althausia Erlangenin yliopistoon ja keskustelemaan väitöskirjan sopivista teemoituksista. Työuran edetessä teema-alue ja väitöskirjan otsikko kuitenkin vaihtuivat koskemaan käytännöllisen teologian alueelle sijoittuvaa kristillistä radio- ja TV-toimintaa. Vaikka väitöskirjan teeman vaihtumisen käytännölliset ja työuraan liittyvät syyt lienevätkin tärkeimmät, ovat asiaan saattaneet vaikuttaa myös Niemisen tietoisuuteen kantautuneet ilmeistä pohtimista aiheuttaneet viestit Pault Althausin, taidokkaan teologin ja ansioituneen professorin, suhtautumisesta Hitleriin ja Natsi-liikkeeseen 1930-luvulta alkaen, jota sittemmin tarkasteltiin myös parikymmentä vuotta Niemisen väitöskirja-aihe-pohdinnan jälkeen julkaistussa akateemisessa artikkelissa (Ericksen 1986: "The Political Theology of Paul Althaus: Nazi Supporter"). Niemisen vuonna 1982 julkaistun lisensiaatintyön otsikko on "Kristillinen radio- ja televisiojulistus saksalaisessa evankelisessa keskustelussa toisen maailmansodan jälkeen" ja vuonna 1999 tarkastetun väitöskirjan otsikko "Suomalainen radiohartaus: Yleisradiossa vuosina 1932-1997 lähetettyjen luterilaisten aamuhartauksien rakenne ja sisältö".

Joukkoviestintään, radioon ja televisioon, liittyvän pitkän uransa ohella Niemiselle oli erittäin tärkeää tutkimus- ja opetustyö. Tutkimustyötä Nieminen teki jatkuvasti ja työteliäästi vuosikymmenten ajan päivätyönsä rinnalla. Hänen uransa loppupuoli painottui opetukseen ja koulutukseen. Oltuaan vuodet 1990–1992 Suomen kirkon seurakuntatoiminnan keskusliiton (SKSK, nyk. Kirkkopalvelut) viestintäjohtajana, Nieminen toimi 1990-luvun lopun Laajasalon Kristillisen Opiston koulutusjohtajana ja kirkollisen koulutusyksikön vastaavana opettajana. Toimittaja-taustansa luonteen mukaisesti Nieminen sai monet kansallisesti näkyvistä poliitikoista vierailemaan Laajasalon opiston tilaisuuksissa tarjoten näin mahdollisuuden opiskelijoille harjoitella toimittajille tyypillisissä todellisissa tilanteissa. Uransa loppuvaiheessa sekä jo eläkkeelle jäätyään Nieminen oli useiden vuosien ajan Helsingin yliopistossa käytännöllisen teologian dosenttina keskittyen kouluttamaan opiskelijoita kirkkoon ja kristilliseen uskoon liittyvien teemojen käsittelyyn ja hartausohjelmien toteuttamiseen radiossa ja televisiossa. Nieminen osallistui myös aihetta tarkastelleiden väitöskirjojen ja pro gradu -töiden ohjaamiseen ja antoi niistä arviointilausuntoja. Eläkkeelle jäätyään Nieminen keskittyi useiden kirkollista viestintää käsittelevien tietokirjojen kirjoittamiseen sekä julkaisi myös joitakin kirja-arvosteluja Teologisessa aikakauskirjassa. Taitavana kirjoittajana ja historiantutkimukseen perehtyneenä tutkijana hän toimitti ja toteutti myös Helsingin sydäntoipilaat ry:n historiikin.

Heikki-Tapio Nieminen pelasi nuorena jalkapalloa maalivahtina kokkolalaisessa KPV:ssä sekä jonkin vuoden myös jääkiekkomaalivahtina Hermeksessä. Maalivahdin rooli näkyi monin tavoin Niemisen toimintatavoissa myös myöhemmissä elämänvaiheissa erilaisissa tilanteissa. Rauhallisuudestaan huolimatta hän yllätti silloin tällöin kanssaihmisiään nopeilla reflekseillään kyeten nappaamaan säpäkästi kiinni esimerkiksi yhtäkkisesti pudonneita esineitä tai yllättäen pöydältä lennähtäneitä papereita. Maalivahti myös vastaa lopulta viimeisenä siitä, että vastustaja ei saa palloa maaliin. Nieminen kertoikin tähän liittyen pitävänsä suorien radio- ja TV- lähetysten pelimäisestä yllätyksellisyydestä, joissa nopea "tilanteen lukeminen" ja tilannekohtainen toimintakyky asioiden edistämiseksi ja tavoitteiden mukaisen toiminnan ylläpitämiseksi on tärkeää - kuten maalivahtina oltaessa.

Nuoruutensa urheilutaustan lisäksi Nieminen oli myös taiteellisesti lahjakas. Hänen persoonallinen piirtämistyylinsä tuli vuosien saatossa tutuksi sukulaisille, tuttaville ja työtovereille. Hän piirsikin usein nopeasti persoonallisia, iloisia ja positiivisia onnittelukortteja ja harrasti ajan salliessa jonkin verran myös maalaamista.

Nieminen on julkaissut tekstejään mm. seuraavissa teoksissa:

• Heikki-Tapio Nieminen: Suomenkieliset radiohartaudet Yleisradion ohjelmistossa vuosina 1926-1939. Yleisradio Oy, 1994. ISBN 951-43-0689-9
• Heikki-Tapio Nieminen: Suomalainen radiohartaus. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura - Yleisradio Oy, 1999. ISBN 952-9791-35-6
• Heikki-Tapio Nieminen: Suomalainen radiojumalanpalvelus ja radiosaarna. Yleisradiossa vuo­sina 1926−2001 lähete­tyt luterilaiset jumalanpalvelukset ja radiosaar­nan sisältö. Helsinki: Yleisradio Oy, 2001. ISBN 951-43-0814-X
• Heikki-Tapio Nieminen: Taivaasta maan yli tuulee - Herännäispuhujien radiohartauksia Yleisradiosta 1932-2002. Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-064-7
• Heikki-Tapio Nieminen: Kokoon tulkaa, taivaan linnut - Vanhoillislestadiolaisten puhujien radiohartauksia Yleisradiosta 1932-2002. Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-056-6
• Heikki-Tapio Nieminen: Armon lapset, riemuitkaa - Evankelisen liikkeen puhujien radiohartauksia Yleisradiosta 1932-2002. SLEY, 2004. ISBN 951-618-666-1
• Heikki-Tapio Nieminen: Piispainkokous - Piispainkokouksen synty, tehtävät ja toiminta 1908-2008. Kirkkohallitus, 2008. ISBN 951-789-268-3
• Raija Vartiainen: Saarnaa sanaa : Sanajulistajan käsikirja, s. 191-198. Helsinki: Kirjaneliö, 1985. ISBN 951-600-675-2
• Veli-Matti Hynninen: Miksi minusta pappi, s. 80-87. Edico, 2009. ISBN 978-952-5708-37-0
• Eila Helander: Muutoksen tulkkina : Kirkot ja uskonnollinen elämä osana yhteiskuntaa, s. 333-347. Kirjapaja, 2003. ISBN 951-625-900-6
• Helvi Ukkola, Pentti J. Voipio, Heikki-Tapio Nieminen: Lahjaksi saatu päivä - 111 aamuvartiota. Kirjapaja, 1974. ISBN 951-621-102-X
• Helvi Ukkola, Pentti J. Voipio, Heikki-Tapio Nieminen: Hyvää hän on tehnyt - 67 radiohartauspuhetta. Kirjapaja, 1976. ISBN 951-621-152-6
• Heikki-Tapio Nieminen: Sydämen asialla - Helsingin sydäntoipilaat ry. 1972-2012, s. 128. Helsingin Sydäntoipilaat, 2012. ISBN 978-952-930-984-9