LIMSwiki

Tuohi on koivujen ulointa, valkoista kuorta, joka on monipuolinen raaka-aine. Koivun tuohiuute sisältää runsaasti triterpenoideja, joilla on hyödyllisiä biologisia ja farmakologisia vaikutuksia. Koivun tuohiuute saadaan tuohen valkoisesta osasta. Uutteen tunnistettuja yhdisteitä ovat muun muassa betuliini, lupeoli, betuliinihappo, oleanolihappo ja erytrodioli.^[1]

Tuohen hankinta eli kiskonta on periaatteessa yksinkertaista; se irrotetaan koivun rungosta levyinä tai pitkinä, monimetrisinä nauhoina eli siisnoina. Levyt varastoidaan tiukkaan pinkkaan pareittain, valkeat puolet vastakkain. Siisna kääritään kerälle eli sommelolle, jonka keskelle jätetään reikä tuulettumista varten. Tuohi säilyy varastossa kymmeniä vuosia.

Koivu yleensä kärsii tuohen ottamisesta. Pienikin vaurio kaarnassa yleensä estää uuden tuohen kasvun. Tuohenalainen kaarna yleensä säilyy, ja joskus koivu kasvattaa uuden tuohen sen päälle. Useimmiten kaarna kuitenkin jää paljaaksi ja ruskettuu. Joskus tämäkään ei onnistu ja puunrungosta tulee näkyviin paljasta puuta, joka ajastaan harmaantuu, ja peittyy pikkuhiljaa uuden kuoren kasvaessa reunoilta. Lahopuussa tuohi jää kestävänä materiaalina jäljelle, kun muu puuaines on jo lähes hävinnyt.

Parhaiten tuohi irtoaa kasvavasta puusta keväällä touko–kesäkuussa juhannukseen asti. Tuohta saa sekä paksuna että paperinohuena. Sen yksi tärkeä ominaisuus on, että se rullautuu kuivuessaan. Tuohi myös palaa hyvin ja palava tuohi käpristyy erityisen nopeasti.

Eri koivulajit tuottavat erilaatuista tuohta; Venäjän kaukoidässä kasvavan paperikoivun tuohi on yksi suosituimmista. Koivun tuohen valkoinen väri johtuu betuliinista eli koivuhartsista. Betuliinilla (C₃₀H₅₀O₂, CAS-numero 473-98-3) on voimakas aseptinen, bakteereja tappava vaikutus, minkä vuoksi se on ollut mielenkiinnon kohteena lääke-, kosmetiikka- ja kemianteollisuudessa.

Tuohta on käytetty vaatteisiin ja varusteisiin kankaan tai nahan tavoin. Siitä on tehty esimerkiksi virsuja, tuohikontteja, juomakippoja (lippi) ja muinoin jopa veneen purjeita. Pohjois-Amerikan intiaanit tekivät tuohesta kanootteja. Tuohinen sormus on tunnettu pitkään muustakin kuin Tauno Palon laulamasta iskelmästä. Tuohta on muinoin käytetty paperin tapaan, eli sille on kirjoitettu henkilökohtaisia viestejä ja virallisia asiakirjojakin. Erityiskäsittelyllä on pyritty estämään tuohen rullautumista, mutta toisinaan viestien on annettu tarkoituksella rullautua. (Katso: Novgorodin tuohikirjeet.) Tuohta on käytetty valon tuottamiseen ja sytykkeenä. Soihtuja tuohesta on tehty siten, että tuohirulla on kääritty kepin ympärille. Myös suora tuohi on voitu kääriä keppiin polttamalla sitä, jolloin se on kääriytynyt rullalle. Soihduissa on usein ollut muutakin palavaa. Sotaväessä palavan tuohen nokisella savulla mustattiin kiiltäviksi kuluneet kiväärin tähtäimet. Tuohirullista on valmistettu kalaverkkojen kohoja ja kivillä täyttämällä myös painoja. Tuohta on käytetty myös jo kivikaudesta saakka korien ja joidenkin vaatekappaleiden valmistukseen sekä tulentekoon sytykkeenä.

Tuohi on ollut ennen hyvin tärkeä rakennusmateriaali. Vielä 1800-luvulla Suomessa vallitseva katemateriaali oli malkakatto, jossa riukujen alle ladotut tuohikerrokset toimivat kosteuden eristäjänä. Malkakatot olivat pitkäikäisiä, katto saattoi kestää useita kymmeniä vuosia ilman huoltoa. Samalla tavalla tuohta on käytetty eristämään kosteutta perustusten ja hirsirungon välissä sekä rakennusten tuulensuojakerroksena. Ala- ja välipohjissa tuohi esti lämmöneristeiden, kuten sahanpurun, sammaleiden tai turpeen varisemisen.

Parhainta tuohta punontaan on tuoreehko melko ohut ja taipuisa tuohi. Tuohen pinnan tulisi myös olla tasainen. Tuohi leikataan tasalevyiseksi nauhaksi kuidun suuntaisesti.

Punonnaiset voidaan jakaa suora- ja vinoruutuisiin töihin. Vinoruutuisessa työssä esineen sivut muodostuvat kokonaan pohjan nauhoista ja kaikki nauhat ovat yhtä leveitä. Vinoruutuisessa työssä reuna voi olla tasainen tai pykäreunainen. Suoraruutuisessa työssä sivujen punomiseen tarvitaan ylimääräiset nauhat, jotka punotaan vaakasuunnassa pohjasta ylös taitettuihin nauhoihin.^[2]

Tuohirulla on ilmeisesti ollut eräs uskomusolento paran hahmoista. Tuohirulla vierii maassa muka tuulen tuomana, avautuu kahmien rikkauksia tai satoa sisäänsä, sulkeutuu jälleen ja vie saaliin edustamalleen talolle.

• Tuohen ominaisuudet ja käyttö (viitattu 22.10.2008)
• Tuohen irrotus ja käyttö (viitattu 22.10.2008)
• Tuohityöt (viitattu 22.10.2008)^{[vanhentunut linkki]}
• Tuohiset varusteet (viitattu 22.10.2008), kopio Internet Archivessa
• Malkakatto (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 22.10.2008)
• Malkakaton tekeminen (viitattu 22.10.2008)^{[vanhentunut linkki]}
• Ljungberg, G.Hall, L. G. & Ljungberg, I. (2003). Harrasteena tuohityöt. Karkkila: Kustannus-Mäkelä Oy.

• Riikka Lepistö: Suberiinirasvahappojen talteenottomenetelmät koivun tuohesta ja prosessin scale-up, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Insinöörityö, 19.3.2021 (pdf)
• Marja-Liisa Järvelä ja Mari Mäki-Kahma-Lahti: Koivun kuori, Ainesosat, ominaisuudet ja hyödyntäminen – suberiini raaka-aineena ja suberiinipohjaiset tuotteet markkinoilla, 15.11.2023