LIMSwiki

Mithridates VI
Pontoksen kuningas
Valtakausi	120–63 eaa.
Edeltäjä	Mithridates V
Seuraaja	Farnakes II
Syntynyt	132 eaa. Sinope
Kuollut	63 eaa. Pantikapaion
Suku	Mithridaatit
Isä	Mithridates V
Äiti	Laodike

Mithridates VI Eupator Dionysos^[1][2] (m.kreik. Μιθριδάτης Εὐπάτωρ Διόνυσος, 132 eaa. – 63 eaa., myös Mithridates Suuri) oli Pontoksen kuningas 120–63 eaa. Hänen isänsä oli kuningas Mithridates V Euergetes. Mithridates oli hellenistisen kulttuurin omaksunut hallitsija^[2], Pontoksen merkittävin kuningas ja Rooman valtakunnan vaarallisin vihollinen ensimmäisellä vuosisadalla eaa.^[3]

Mithridates laajensi valtakuntaansa ympäri Mustanmeren rantoja, ja hän ajautui kolmesti sotaan Rooman valtakuntaa vastaan. Ensimmäisessä sodassa (89 eaa.–85 eaa.) hän valtasi suuren osan Vähää-Aasiaa ja Rooman valtakunnalle kuuluneet osat, jolloin hänen sanotaan teloittaneen 80 000 roomalaista. Mithridates valtasi myös Kreikan, mutta konsuli Sulla kukisti hänen joukkonsa vuonna 85 eaa., ja Mithridateen oli luovuttava valloituksistaan. Toinen sota (83 eaa.–81 eaa.) oli suppeampi laajuudeltaan. Kolmannessa sodassa (73 eaa.–63 eaa.) roomalaiset sotapäälliköt Lucullus ja Pompeius kukistivat Mithridateen perusteellisesti. Mithridates surmasi tai surmautti itsensä jouduttuaan poikansa Farnakes II:n syrjäyttämäksi.

Mithridates syntyi Sinopessa, Pontoksen kuningaskunnan pääkaupungissa. Hänen isänsä oli kuningas Mithridates V Euergetes ja äitinsä seleukidiprinsessa Laodike, joka oli ehkä Antiokhos IV:n tytär.^[4] Mithridates V auttoi Rooman valtakuntaa kolmannessa puunilaissodassa ja sai palkkioksi osan Fryygiasta. Myös Paflagonia ja Galatia joutuivat Pontoksen vallan alle Mithridates V:n aikana. Vuonna 121 eaa. tai 120 eaa. Mithridates V joutui salamurhan kohteeksi hovissaan Sinopessa. Pontosta hallitsi tämän jälkeen Mithridates V:n vaimo Laodike alaikäisten poikiensa Mithridates Eupatorin ja Mithridates Chrestuksen nimissä. Mithridates Eupator, josta tuli kuningas Mithridates VI, oli vanhempi ja murhan aikoihin noin yksitoistavuotias. Pian kävi kuitenkin ilmeiseksi, että Laodike suosi nuorempaa poikaansa Mithridates Chrestusta. Laodiken hallituskauden aikana Rooma riisti Pontokselta Fryygian.^[5]

Mithridateesta kerrottiin paljon tarinoita. Erään, ehkä myöhemmin sepitetyn tarinan mukaan Mithridates pakeni hovista itäisen Pontoksen ja Armenia minorin vuoristoon, jossa hän kohensi kuntoaan ja kasvatti vastustuskyvyn myrkkyjä vastaan. Mithridateen sanotaan myös opetelleen pakonsa aikana monia alueen kielistä. Eri lähteissä Mithridateen kerrottiin osanneen 22:ta, 25:ttä tai jopa 50:tä eri kieltä.^[6] Pakomatkan kerrotaan kestäneen seitsemän vuotta. Noin vuonna 113 Mithridates palasi Sinopeen, kaappasi vallan ja vangitsi äitinsä Laodiken. Hänen pikkuveljensä Mithridates Chrestus sai aluksi jatkaa kanssahallitsijana, mutta muutaman vuoden päästä Mithridates murhautti hänet.^[7]

Päästyään kuninkaaksi Mithridates pyrki laajentamaan valtaansa Mustanmeren rannikkoseuduille. Ensiksi hän liitti Armenia minorin valtakuntaansa. Samoihin aikoihin hän valtasi myös rikkauksistaan kuuluisan Kolkhiksen. Joskus vuosien 114 eaa. ja 110 eaa. välillä Mithridates sai avunpyynnön Taurien Khersonesokselta, jonka kreikkalaiset kaupungit halusivat apua skyyttejä ja taureja vastaan. Mithridates lähetti apuun 6000 sotilasta sotapäällikkönsä Diofantoksen johdolla ja myöhemmin vielä kaksi muuta sotajoukkoa. Skyytit kukistuivat pitkän sotaretken jälkeen, ja Mithridateesta tuli koko Khersonesoksen hallitsija. Myös Mustanmeren länsirannalla sijainneet Olbia ja Apollonia pyysivät aikanaan Mithridatekseltä apua. Vuosien kuluessa Mithridateen valta kasvoi Mustanmeren alueella. Ainoastaan Kaukasian vuoristoinen rannikko ja vielä itsenäiset kreikkalaiset Bithynian kuningaskunta ja Herakleia Pontike jäivät Pontoksen vallan ulkopuolelle. Niiden takana oli Rooman Asian provinssi.^[8]

Pontos kukoisti Mithridateen hallituskauden alussa. Tästä osoituksena on suuret määrät tältä ajalta peräisin olevia rahoja. Pronssirahoissa on muun muassa Pontoksen hallitsijasukua symboloivan Perseuksen pään kuva ja kääntöpuolella yleensä jokin kreikkalainen jumalhahmo. Mithridates lyötti rahoja kolmessatoista rahapajassa ympäri Paflagoniaa ja Pontosta, ja niitä on löytynyt paljon Kolkhiksesta ja Mustanmeren pohjoisrannan kaupungeista. Vuodesta 96 tai 95 alkaen Mithridates lyötti hopeisia drakhman ja tetradrakhman rahoja sekä kultaisia stateerin rahoja. Niissä oli Mithridateen kuva ja teksti Mithridates Eupator sekä kääntöpuolella Perseuksen kuva.^[9]

Mithridateen hovissa kuningasta verrattiin suuriin valloittajiin Aleksanteri Suureen ja Dionysokseen, vaikka hän ei henkilökohtaisesti osallistunutkaan Mustanmeren alueen valloituksiin. Mithradites oli myös välttänyt sotaa Roomaa vastaan. Roomalaiset eivät tuolloin olleet kovin kiinnostuneita Aasian alueistaan, koska he kävivät toisaalla Jugurthan sotaa ja Kimbrisotia.^[9]

Noin vuonna 109 eaa. Mithridateen kerrotaan tehneen salaa matkan Bithyniaan ja Asian provinssiin. Vuonna 107 eaa. Mithridates ja hänen naapurinsa Bithynian kuningas Nikomedes III Euergetes hyökkäsivät Paflagoniaan ja jakoivat alueen keskenään. Aikaisemmin roomalaiset eivät olleet välittäneet Mithridateen valloituksista, mutta nyt he lähettivät Mithridateen luo lähetystön, joka vaati luopumista valloitetuista alueista. Mithridateen kerrotaan pitäneen lähetystölle puheen, jossa hän väitti toimintansa olleen oikeutettua. Tämän jälkeen Mithridates valtasi vielä osan Galatiasta, jonka jo hänen isänsä olisi pitänyt periä. Nikomedes asetti puolestaan oman poikansa Paflagonian kuninkaaksi.^[10]

Mithridateen isä oli antanut tyttärensä Laodiken Kappadokian kuninkaan Ariarathes VI:n vaimoksi, ja Mithridates itsekin oli jo aikaisemmin sekaantunut Kappadokian sisäisiin asioihin. Ariarathes hallitsi noin vuodesta 130 eaa. vuoteen 116 eaa., jolloin hänet murhasi kappadokialainen ylimys Gordios. Mithridateen huhuttiin olleen tämän murhan takana. Mithridateen sisko Laodike nousi Kappadokian hallitsijaksi, koska hänen ja Ariaratheen kaksi poikaa olivat vielä liian nuoria hallitsemaan. Laodiken hallituskausi kesti noin 14 vuotta, kunnes vuonna 102 eaa. Bithynian kuningas Nikomedes miehitti Kappadokian ja pakotti Laodiken menemään kanssaan naimisiin. Mithridates reagoi tähän voimakkaasti: hän ajoi Nikomedeen joukot maasta voimakeinoin ja asetti siskonpoikansa Ariarathes VII Filometorin valtaistuimelle. Pian kuitenkin huhuttiin, että Mithridates aikoi lähettää Gordioksen Kappadokiaan murhaamaan myös uuden kuninkaan. Saatuaan kuulla tästä Ariarathes kokosi armeijan kappadokialaisista ja lähialueiden kuninkaiden lähettämistä joukoista. Mithridateen sanottiin hyökänneen Kappadokiaan 80 000 jalkaväkisotilaan ja 10 000 ratsuväkisotilaan voimin. Lisäksi hänellä olisi ollut 600 viikatevaunua. Luvut ovat kuitenkin selvästi liioiteltuja. Mithridateen ei tarvinnut taistella, sillä Ariarathes VII joutui salamurhan uhriksi. Mithridates asetti poikansa Ariarathes IX:n Kappadokian kuninkaaksi, mutta Gordioksesta tuli Kappadokian todellinen hallitsija, koska uusi kuningas oli vasta kahdeksanvuotias. Tämä nukkehallinto kesti ehkä viiden vuoden ajan.^[10]

Osapuilleen samaan aikaan sotatoimien kanssa Mithridateen lähetystö saapui Roomaan, ja sen sanottiin yrittäneen lahjoa senaattoreita hyväksymään Paflagonian ja Galatian valtaukset. Myös Nikomedes ja Laodike olivat yrittäneet saada Roomasta tukea sille, että he saisivat Kappadokian hallintaansa. Konsuli Gaius Marius kiinnostui pian Vähän-Aasian tapahtumista ja matkusti Asiaan vuonna 99 eaa. tai 98 eaa. Hänen kerrotaan sanoneen Mithridateelle, että tämän tuli joko olla roomalaisia mahtavampi tai totella heitä.

Noin vuonna 97 eaa. Kappadokian asukkaat nousivat kapinaan Mithridateen julmaa hallintoa vastaan ja pyysivät entisen kuninkaan veljeä, joka oli koulutettavana Asiassa, palaamaan maahansa. Mithridates toimi heti ja ajoi vallantavoittelijan Kappadokiasta. Kun tämä kuoli, Bithynian kuningas Nikomedes sekaantui yllättäen valtataisteluun ja julisti tukevansa erästä poikaa, jonka hän väitti olevan kuningas Ariarathes VI:n kolmas poika. Nikomedes lähetti Laodiken ja pojan Roomaan todistamaan, että Ariarathes VI oli tunnustanut pojan omakseen. Mithridates lähetti puolestaan Gordioksen Roomaan ja väitti, että hän oli aikaisemman kuninkaan Ariarathes V:n poika. Senaatti ei jaksanut selvitellä asiaa sen kummemmin, vaan määräsi Mithridateen jättämään Kappadokian ja – ehkä yllättäen – myös Nikomedeen jättämään Paflagonian. Kummastakin maasta tuli näin itsenäinen.^[11]

Mithridates jättikin Kappadokian, ja alueen ylimystö valitsi itselleen uuden kuninkaan, Ariobarzaneksen. Senaatin määräyksestä Kilikian maaherra Sulla asetti Ariobarzaneksen valtaistuimelle.^[11]

Samaan aikaan muutama tapahtuma vahvisti Mithridateen asemaa. Vuonna 96 eaa. tai 95 eaa. Tigranes I nousi Armenian kuninkaaksi, liittoutui Mithridateen kanssa ja nai tämän tyttären Kleopatran. Vuonna 94 eaa. Bithynian kuningas Nikomedes kuoli, ja hänen poikansa Nikomedes IV nousi valtaistuimelle. Vuonna 91 eaa. Roomassa syttyi liittolaissota, eivätkä roomalaiset ehtineet puuttua Vähän-Aasian asioihin. Mithridates yllytti uuden vävynsä Tigraneksen Kappadokian kimppuun, ja Ariobarzanes pakeni Roomaan. Mithridates yritti salamurhata Nikomedes IV:n mutta epäonnistui. Myös Nikomedes pakeni Roomaan, missä senaatti määräsi kummankin kuninkaan palautettaviksi valtaistuimilleen. Tehtävä annettiin konsuli Manius Aquilliukselle ja Manlius Maltinukselle. Mithridates puolustautui väittäen toimivansa Nikomedeen velipuolen Sokrates Chrestuksen nimissä.^[12]

Mithridates oli valtansa huipulla, kun sota Roomaa vastaan uhkasi. Armenian Tigranes oli luotettava liittolainen, ja Mithridates pystyi värväämään joukkoja Mustaamerta ympäröiviltä alueiltaan. Tigraneen kanssa Mithridateella oli sopimus, jonka mukaan tuleva saalis jaettaisiin. Mithridates saisi kaikki vallatut kaupungit ja alueet, Tigranes taas vangit ja irtaimen omaisuuden. Mithridateen ja parthialaisten kuninkaan Mithridates II:n välit olivat myös lämpimät, puhuttiin jopa liitosta. Lisäksi Mithridates yritti solmia suhteita Syyrian ja Egyptin hellenistisiin hallitsijoihin ja saada apua kaukaisilta, keltteihin kuuluneilta kibreiltä sekä lähempänä asuvilta galatialaisilta. Mithridateen lähettiläiden sanottiin saapuneen myös Meediaan ja Iberiaan. Rooma kärsi edelleen liittolaissodista, ja se joutui pitämään joukkoja myös Makedoniassa, Hispaniassa ja Galliassa. Lopulta Rooma lähetti Mithridatesta vastaan vain viisi legioonaa, jotka nekin viivästyivät.^[12]

Yllättäen Mithridates perääntyi Bithyniasta Rooman vaatimuksesta ja jopa teloitutti nukkehallitsijansa Sokrateen. Myös Tigranes perääntyi Kappadokiasta, kun Aquillius ja hänen kollegansa hyökkäsivät Asian provinssin joukoista kootun armeijan kanssa. Ajettuaan viholliset pois Bithyniasta ja Kappadokiasta roomalaiset alkoivat vaatia näiltä mailta korvausta sodan aiheuttamista kuluista ja entisten lainojen takaisinmaksua. Bithynian Nikomedeellä ja Kappadokian Ariobarzaneella ei kuitenkaan ollut varaa maksaa roomalaisten vaatimia summia, joten roomalainen toimikunta määräsi uudet liittolaisensa hyökkäämään Pontoksen ja Armenian kimppuun vaaditun summan kokoamiseksi. Ariobarzanes kieltäytyi, koska tiesi Kappadokian olevan liian heikko, mutta Nikomedes hyökkäsi vastahakoisesti Pontoksen kimppuun. Hänen joukkonsa tunkeutuivat aina Amastrikseen asti, ja hän sulki Bosporinsalmen Pontoksen liikenteeltä.^[13]

Roomalaisten vaatimukset osoittautuivat pian kohtalokkaiksi. Roomalaiset luulivat Mithridateen pelkäävän Rooman valtaa: olihan hän jo kahdenkymmenen vuoden ajan välttänyt konfliktia Rooman kanssa. Tämä oli kuitenkin viimeinen kerta, kun Mithridates perääntyi Rooman vaatimusten edessä. Hän lähetti neuvottelijansa Pelopidaan roomalaisten luokse valittamaan Nikomedeen hyökkäyksestä. Kun roomalaiset torjuivat Mithridateen valitukset, hän lähetti poikansa Ariaratheen Kappadokiaan. Ariarathes ajoi Ariobarzaneen Kappadokiasta, minkä jälkeen Pelopidas saapui uudelleen roomalaisten luokse. Hän luetteli roomalaisille kaikki Pontoksen alueet ja liittolaiset ja vihjasi, että Rooman alueet Asia, Akhaia ja Africa saattaisivat olla vaarassa. Aquillius ja hänen kumppaninsa tulkitsivat tämä sodanjulistukseksi. Ensimmäinen Mithridateen sota oli näin alkanut ilman, että Rooman kansa tai senaatti oli sen hyväksynyt.^[13]

Pääartikkeli: Ensimmäinen Mithridateen sota

Roomalaiset kokosivat Mithridatesta vastaan kolme armeijaa. Jokaisen armeijan vahvuuden kerrottiin olleen 40 000 miestä, joista vain pieni osa oli Rooman kansalaisia. Nikomedeellä oli puolestaan 50 000 sotilasta jalkaväessä ja 6000 ratsumiestä. Nämä armeijat asettuivat puolustusasemiin Pontoksesta Asiaan ja Bithyniaan johtavien neljän tien suuntaan. Aquilliuksen johtama armeija vartioi Bithynian rajaa, ja Nikomedes oli joukkoineen itäisessä Paflagoniassa. Gaius Cassius vartioi Galatian ja Quintus Oppius Kappadokian rajaa.^[14]

Mithridateella kerrotaan olleen 200 000 jalkamiestä, 40 000 ratsumiestä ja 130 viikatevaunua, mutta luvut ovat epäilemättä liioiteltuja. Mithridates hyökkäsi 150 000 miehen voimin Amaseiasta Paflagoniaan. Lisäksi hänen laivastoonsa kuului 400 laivaa.^[14]

Nikomedes teki sodan ensimmäisen siirron ja hyökkäsi Paflagonian läpi läntiseen Pontokseen, mutta Mithridateen kenraalit Arkhelaos ja Neoptolemos kukistivat hyökkääjän. Viikatevaunut saivat Nikomedeen jalkaväen paniikkiin, hänen leirinsä vallattiin ja hän pakeni roomalaisten luokse. Voiton jälkeen Mithridates antoi jalomielisesti vankien palata kotiinsa. Mithridateen oli helppo toimia näin, koska hän oli yhdellä yrityksellä kukistanut suurimman häntä vastaan lähetetyn armeijan. Mithridateen armeija jatkoi Bithyniaan, jossa Aquillius odotti 40 000 miehen kanssa. Mithridates voitti jälleen, ja roomalaisten kerrotaan menettäneen neljäsosan armeijastaan. Aquillius pakeni Pergamoniin, Asian provinssin pääkaupunkiin. ^lähde?

Cassiuksen armeija perääntyi Asian provinssiin, Fryygiassa sijaitsevaan Leontonkefalain linnoitukseen, jonne myös Nikomedes saapui. Nikomedes ja Cassius yrittivät harjoittaa heikosti koulutettuja joukkojaan, mutta antoivat lopulta periksi. Cassius ei ilmeisesti luottanut armeijansa kykyyn taistella, joten hän perääntyi joukkoineen Aigeianmeren rannikolle, mistä hän itse siirtyi Rhodokselle. Myös roomalaisten laivasto perääntyi ja jätti Bosporinsalmen vapaaksi Mithridateen laivastolle. Mithridates johti armeijansa Bithyniaan ja valtasi sieltä käsin Fryygian, Myysian ja muut läheiset Roomalle kuuluneet alueet. Sitten hän lähetti upseerinsa ottamaan vastaan Lyykian, Pamfylian ja Joonian antautumisen. Valloitus oli melko nopea, vain Kaariassa Mithridateen joukot kohtasivat jonkinlaista vastarintaa.^[15]

Oppius oli perääntynyt Laodikeian kaupunkiin. Mithridates hyökkäsi kaupunkia vastaan mutta lupasi armahtaa sen asukkaat, jos he luovuttaisivat Oppiuksen hänelle. Laodikealaiset suostuivat ja vangitsivat Oppiuksen. Mithridates piti Oppiusta jonkin aikaa vankinaan mutta päästi hänet pian vapaaksi. Aquillius yritti puolestaan paeta Lesboksen saarelle, mutta saaren asukkaat luovuttivat hänet Mithridateelle, joka sidotutti aluksi hänet aasiin ja antoi julkisesti pilkata häntä. Lopulta Aquillius vietiin Pergamoniin, jossa hänet surmattiin kaatamalla sulaa kultaa hänen kurkkuunsa. Mithridateen Vähän-Aasian sotaretki oli siis täydellinen menestys, sillä kaikki roomalaisten neljä armeijaa olivat joko kukistuneet tai paenneet.^[16]

Voittoisa Mithridates otettiin useissa kaupungeissa mielihyvin vastaan. Erityisen suosittu hän oli niissä kaupungeissa, jotka olivat joutuneet maksamaan veroa Roomalle tai velkaantuneet roomalaisille. Kasvattaakseen suosiotaan Mithridates julisti nämä alueet vapaiksi veroista viideksi vuodeksi. Lisäksi hän antoi anteeksi kaikki lainat, niin valtioiden, kuin yksityistenkin. Mithridates saattoi olla antelias, koska hänellä oli kaikki rikkaan Bithynian varat. Hän nimitti satraappeja hallinnoimaan valtaamiaan alueita.^[17]

Vastarintaakin esiintyi, ja Mithridates antoi kenraaleilleen tehtäväksi kukistaa häntä vielä vastustavat kaupungit, joita oli Kaariassa, Lykiassa ja Pamfyliassa. Myös Kos pysyi Rooman puolella ja otti vastaan Mithridatesta pakenevia roomalaisia. Mithridates valtasi kuitenkin saaren pian ja sai samalla vangiksi egyptiläisen prinssin ja suuren rahasaaliin, johon ehkä kuului 800 talenttia, jonka juutalaiset olivat keränneet Jerusalemin temppeliä varten.^[17]

Noin vuoden 89 eaa. syksyllä Rooman saapui tieto Mithridateen menestyksestä ja Rooman senaatti julisti sodan Mithridateelle. Todelliset vastatoimet kuitenkin myöhästyivät, koska liittolaissota oli vielä käynnissä. Lopulta konsuli Lucius Cornelius Sulla määrättiin tehtävään. Kesti kuitenkin yli vuoden, ennen kuin hän pääsi lähtemään. ^lähde?

Vuoden 88 eaa. alussa tapahtui Mithridateen hallituskauden tunnetuin hirmuteko. Mithridates kirjoitti salaisen kirjeen satraapeilleen ja muille alaisilleen ja määräsi Aasiassa asuneet roomalaiset ja italialaiset teloitettaviksi. Roomalaisten orjat luvattiin vapauttaa, jos he tappaisivat tai ilmiantaisivat omistajansa. Monissa kreikkalaisissa kaupungeissa iloittiin tästä määräyksestä. Yhteensä roomalaisia ja italialaisia teloitettiin ehkä 80 000^[18] (joidenkin lähteiden mukaan jopa 150 000). Teloitukset olivat varmasti laskelmoitu vastaus Rooman sodanjulistukselle.^[19]

Mithridates oli Vähän-Aasian kiistaton hallitsija, ja häntä juhlittiin Aasian suojelijana ja uuden aikakauden alullepanijana. Hän otti itselleen hellenistisen lisänimen "Suuri" (megas) ja iranilaisen arvonimen "kuninkaiden kuningas" (basileus basileon). Parthian kuningas Mithridates II, jonka titteleihin kuninkaiden kuningas kuului, oli juuri sattumalta kuollut.^[20]

»Ystävilleen [Mithridates] saattoi jakaa suuria omaisuuksia, mahtiasemia ja ruhtinaskuntia. Hänen pojistaan toisella oli varma asema Mustalta mereltä ja Bosporoksesta Asovan meren tuolle puolelle asumattomiin aroihin asti ulottuvan perintövaltakunnan hallitsijana, ja toinen poika Ariarathes, lähestyi uhkaavasti Traakiaa ja Makedoniaa. Lisäksi hänen valtakuntaansa laajensivat valloituksillaan hänen sotapäällikkönsä, joista huomattavin oli Arkhealos.»
(Plutarkhos, Kuuluisien miesten elämäkertoja, Sullan elämäkerta. Suomentanut Kalle Suuronen)

Yksi tärkeimmistä kaupungeista, jotka vielä vastustivat Mithridatesta, oli rikas Rhodoksen kaupunki. Rhodoksen piiritys alkoi vuoden 88 eaa. lopulla. Rhodoslaisten kerrotaan varustaneen kaupunkinsa erilaisin sotakonein, ja Mithridateskin antoi rakentaa valtavan sotakoneen, jonka nimi oli sambuca, mutta se romahti omasta painostaan. Rhodoslaisten voimakas laivasto torjui lopulta Mithridateen valtausyrityksen.^[21] Myös Pataran kaupungin piiritys Lyykiassa epäonnistui. Epäonnistuneet piiritykset himmensivät jonkin verran Mithridateen mainetta. ^[22]

Vähän-Aasian valloituksen jälkeen Mithridateen mielessä häämötti Kreikan ja Makedonian valtaus. Oli parempi hyökätä ennen kuin roomalaiset saisivat koottua uuden armeijan. Roomalaisten maaherralla Gaius Sentiuksella oli pari legioonaa Makedoniassa, mutta hänen huomionsa oli kääntynyt kapinoivien traakialaisten heimojen kukistamiseen. Aigeianmeri oli Mithridateen hallinnassa, ja hänellä oli suuri armeija. Hän tarvitsi ainoastaan sopivan tekosyyn hyökätäkseen Kreikkaan, ja sen hän sai, kun Ateenan roomalaisvastainen ryhmittymä pyysi häneltä apua.^[20]

Mithridates tuki roomalaisvastaista Aristonia, joka valitutti itsensä strategokseksi ja nimitti itse muut virkamiehet ja arkontit. Joitakin Aristonin vastustajia teloitettiin, ja Akatemian johtaja Filon Larissalainen pakeni Roomaan. Mithridateen kenraali Arkhelaios valtasi Deloksen saaren ja luovutti sen Ateenalle. Pian myös akhaialaiset, Sparta ja boiotialaiset (Thespiaita lukuun ottamatta) liittoutuivat Mithridateen kanssa. Roomalaiset ja heidän liittolaisensa tekivät Gaius Sentiuksen legaatin Bruttius Suran johdolla kuitenkin kiivasta vastarintaa. ^lähde?

Sullan armeija pääsi Kreikkaan vuoden 87 eaa. keväällä ja alkoi piirittää Ateenaa ja Pireusta. Mithridates lähetti Pireukseen lisäjoukkoja, mutta piiritys jatkui. Mithridates päätti kukistaa roomalaiset maissa, ja lähetti poikansa Arkathiaan johtaman armeijan Makedonian kautta Kreikkaan. Makedonian roomalainen varuskunta kukistui helposti, ja vuoden 86 eaa. keväällä Pontoksen armeija suuntasi sieltä Kreikkaan. Samaan aikaan Sulla valtasi Ateenan ja teloitutti Aristonin. Hän hyökkäsi myös Pireukseen ja pakotti Arkhelaioksen jättämään kaupungin. Arkathias kuoli yllättäen, ja Arkhelaios otti Pontoksen armeijan komentoonsa. Khaironeian ja Orkhomenoksen lähellä käydyissä taisteluissa pontoslaiset kärsivät tappion.^[23]

Khaironeian tappion jälkeen mielialat Aasiassa alkoivat kääntyä Mithridatesta vastaan. Mithridates oli jo aikaisemmin epäillyt galatialaisten uskollisuutta ja pitänyt 60 galatialaista ylimystä panttivankina Pergamonissa. Nyt hän päätti teloittaa galatialaiset, mutta kolme heistä pääsi pakenemaan. Mithridates oli alkanut epäillä myös Khioksen asukkaiden lojaalisuutta. Hän otti Khioksen ylimysten lapset panttivangeiksi ja pakotti asukkaat maksamaan 2000 talentin sakon. Khioslaiset keräsivät summan muun muassa temppeliensä aarteista, mutta Mithridates väitti heidän maksaneen liian vähän ja pakkosiirsi koko kaupungin väestön Mustanmeren alueelle. Tämä oli selvä varoitus kaikille, jotka vastustaisivat Mithridatesta. ^lähde?

Efesoslaiset nousivat tämän jälkeen kapinaan Mithridatesta vastaan, ja muita joonialaisia kaupunkeja seurasi perässä. Mithridates lähetti armeijan kukistamaan kapinalliset, mutta kaikki vielä uskolliset kaupungit hän julisti vapaiksi ja antoi anteeksi näiden velat. Lesboksessa ja Smyrnassa paljastui salaliittoja, joiden jäseniä Mithridates määräsi kidutettavaksi ja lopulta teloitettavaksi. Myös Pergamonista paljastui 80 henkilöä käsittänyt salaliitto. Loppujen lopuksi 1600 roomalaismielistä sai surmansa Mithridateen puhdistuksissa.^[24]

Joskus vuoden 86 eaa. lopulla tai vuoden 85 eaa. alussa myös Kos ja Knidos luopuivat Mithridateesta, kun Luculluksen laivasto saapui paikalle. Yhdistynyt rhodoslaisten ja Luculluksen laivasto uhkasi Mithridateen Aigeianmeren herruutta ja karkotti Mithridateen kannattajat Kolofonista ja Khiokselta. Roomalaisen sotapäällikkö Gaius Flavius Fimbrian^{[huom 1]} johtama armeija valtasi ja ryösti Nikomedeian ja Kyzikoksen. Fimbria löi Mithridateen joukot perusteellisesti useaan otteeseen. Mithridates itse joutui pakenemaan Pergamonista Pitanen kaupunkiin Aioliksessa. Lucullus oli laivastonsa kanssa kaupungin edustalla, mutta ei halunnut auttaa Sullan vastustajaa Fimbriaa, joten Mithridates pääsi pakenemaan meritse. Fimbria marssi tämän jälkeen ympäri Vähää-Aasiaa ja tuhosi niiden kaupunkien alueita, jotka eivät antautuneet hänelle.^[25]

Mithridates oli täpärän pelastautumisensa jälkeen valmis rauhaan, joten hän lähetti Arkhelaioksen Sullan luokse neuvottelemaan. Sulla ja Mithridates tapasivat lopulta Dardanoksessa vuonna 85 eaa. Rauhansopimuksen mukaan Mithridates maksoi 2000 talenttia korvauksia ja luopui osasta Paflagoniaa. Lisäksi Bithynian ja Kappadokian kuninkaat saivat kuningaskuntansa takaisin. Mithridates sai kuitenkin pitää Pontoksen ja Mustanmeren valtakuntansa. Rauhanehdot olivat Mithridateelle suotuisat, koska Sullalla oli suurempia ongelmia lännessä: hänen vastustajansa Marius oli päässyt valtaan Roomassa. Fimbrian maaseutua ryöstelleet joukot antautuivat, kun Sullan armeija lähestyi niitä, ja Fimbria teki itsemurhan joukkojensa jätettyä hänet. Sulla palkitsi Mithridatesta vastustaneet kaupungit, kuten Rhodoksen ja Khioksen, sekä julisti ne "Rooman kansa ystäviksi". Muut kaupungit maksoivat korvauksia, ja Sulla perusti niihin varuskuntia. Mithridateen vapauttamat orjat määrättiin palaamaan omistajiensa luokse. Sullaa vastustaneita kaupunkeja rangaistiin ankarasti: muurit purettiin ja asukkaat myytiin orjuuteen. Sulla määräsi myös 20 000 talentin pakkoveron.^[26]

Roomassa monet eivät pitäneet rauhansopimuksen ehtoja tarpeeksi ankarina. Toisaalta oli käynyt selväksi, ettei Mithridateen armeijasta ollut vastusta Rooman legioonille, olihan jopa Fimbrian kuriton armeija kukistanut Mithridateen armeijan. Sulla jätti Aasiaan Lucius Licinius Murenan ja kaksi legioonaa. Parin vuoden päästä Murena väitti, että Mithridates suunnitteli uutta sotaa. ^lähde?

Ensimmäisen Mithridateen sodan jälkeen Mithridateen valtakunnassa puhkesi useita kapinoita, joten Mithridates aloitti sotilaiden värväämisen. Murena uskoi Mithridateen kuitenkin suunnittelevan uutta sotaa Roomaa vastaan ja hyökkäsi Pontoksen kimppuun. Toisessa Mithridateen sodassa Murenan joukot hyökkäsivät ensin Kappadokiaan, jossa Ariobarzanes yritti laajentaa valtaansa Mithridateen kustannuksella. Tämän jälkeen Murena teki kaksi sotaretkeä Pontokseen. Kun Murena hyökkäsi kolmannen kerran, Mithridates oli valmiina. Hän löi Murenan joukot useaan otteeseen ja ajoi ne Galatian halki aina Fryygian rajalle. ^lähde?

Rooman yksinvaltiaaksi noussut Sulla lähetti neuvottelijoita, jotka määräsivät Mithridateen lopettamaan sotatoimet. Koska Mithridates oli kukistanut Murenan joukot ja palauttanut maineensa, hän suostui luopumaan Kappadokiasta. Murena palasi puolestaan Roomaan, jossa hän juhli täysin ansaitsemattoman triumfin. Vuosina 83 eaa.–80 eaa. Mithridates kukisti kapinoita Mustanmeren alueella.^[27][28]

Pääartikkeli: Kolmas Mithridateen sota

Seuraavien vuosien aikana Mithridates kokosi armeijansa jälleen. Hän liittoutui Egyptin ptolemidien ja Hispaniassa toimineen roomalaisen kapinallisen Sertoriuksen kanssa. Eräiden väitteiden mukaan Sertorius olisi ollut valmis luovuttamaan Mithridateelle Asian provinssin, Bithynian ja Kappadokian. Mithridates lähetti Sertoriukselle rahaa ja laivoja, ja Sertorius puolestaan lähetti Mithridateelle sotilaallisia neuvonantajia. Lisäksi Mithridates liittoutui Traakian heimojen ja Kilikian merirosvojen kanssa. Hän lähetti neuvottelijoita myös Pompeiuksen luokse, mutta neuvottelujen tarkoitusta ei tiedetä.^[29][28]

Sulla oli tyytyväinen Dardanoksen rauhaan, mutta Roomassa monet olivat toista mieltä. Sullan kuoltua osa senaatin jäsenistä alkoi vastustaa Dardanoksen sopimusta ja esti sen ratifioimisen; Murena jopa kielsi sen olemassaolon kokonaan. Mithridates yritti turhaan saada sopimuksen vahvistetuksi. Alkoi näyttää selvältä, että Pontos ja Rooma ajautuisivat uuteen sotaan. Mithridates aloitti laivastonsa jälleenrakentamisen. Sertoriuksen lähettämien neuvonantajien opastuksella Mithridates organisoi osan armeijastaan roomalaisten legioonien tyyliin. Sotilaat varustettiin raskain roomalaisin keihäin ja lyhyin roomalaisin miekoin.^[30]

Kolmas sota alkoi sen jälkeen, kun Bithynian lapseton kuningas Nikomedes IV testamenttasi maansa Roomalle, samoin kuin Pergamonin Attalos III ja Kyrenaikan Ptolemaios Apion olivat tehneet jo aikaisemmin. Rooman senaatti hyväksyi testamentin ja torjui Nikomedeen äpäräpojan vaatimukset isänsä kruunuun.^[30]

Sodan alussa Mithridates hyökkäsi Bithyniaan ja asetti oman nukkehallitsijansa valtaistuimelle. Roomalaiset lähettivät Marcus Aurelius Cottan ja Luculluksen kukistamaan hänet. Mithridates löi Cottan joukot Bithyniassa ja piiritti häntä Khalkedonissa, mutta Lucullus saapui paikalle ja pelasti Cottan. Khalkedonin jälkeen Mithridates siirtyi piirittämään Kyzikosta. Hänen joukkonsa käyttivät lähes 50-metristä piiritystornia, joka oli asennettu sotalaivaan. Kuten Rhodoksen piiritys 15 vuotta aikaisemmin, piiritys loppui tappioon. Kerrotaan, että myrsky tuhosi kaikki Mithridateen piirityskoneet ja kulkutaudit levisivät armeijan leirissä.^[31]

Mithridates joutui perääntymään Bithyniasta. Sota olisi voinut päättyä siihen, mutta Lucullus päätti hyökätä Pontokseen. Mithridates oli varma, että hän pystyisi kukistamaan vastustajansa omassa kotimaassaan, mutta roomalaiset valtasivatkin Mithridateen linnoitukset yksi kerrallaan. Vuonna 70 eaa. Lucullus oli vallannut kaikki Eufratin länsipuolella olleet alueet, ja Mithridates pakeni Armeniaan, jossa hänen vävynsä Tigranes hallitsi.^[32]

Lucullus lähetti erään Appius Claudiuksen Tigraneen luokse vaatimaan Mithridateen luovuttamista. Tigranes ei kuitenkaan suostunut, joten Appius uhkasi häntä sodalla. Lucullus päätti tämän jälkeen hyökätä Armeniaan, joka tähän asti oli pysytellyt puolueettomana Rooman ja Pontoksen sodissa. Mithridates avusti Tigranesta sodassa Lucullusta vastaan. Vuonna 68 eaa. Mithridates pääsi palaamaan Pontokseen 8000 sotilaan kanssa ja hyökkäsi Pontoksessa olleiden roomalaisten joukkojen kimppuun. Luculluksen legaatti Fabius lyötiin, ja hän joutui piiritetyksi Cabiraan. Roomalaisten hallintoon väsyneet pontoslaiset liittyivät sankoin joukoin Mithridateen puolelle. Alkukesästä vuonna 67 eaa. Mithridates kukisti roomalaiset perusteellisesti Zelan lähellä. Roomalaiset menettivät 7000 miestä ja suuren osan upseereistaan, mukaan lukien 24 sotilastribuunia. Tämä oli Mithridateen suurin voitto roomalaisia vastaan.^[33]

Luculluksen armeija oli samaan aikaan marssimassa Pontokseen mutta ei ehtinyt perille ennen Zelan tappiota, ja Mithridates pakeni joukkoineen Armenia minoriin. Luculluksen joukot olivat väsyneitä loputtomaan sotimiseen ja valmiita kapinaan. Pian Roomasta saapuikin viesti, että senaatti oli nimittänyt Acilius Glabrion Luculluksen seuraajaksi. Lucullus veti joukkonsa Galatiaan, ja saatuaan kuulla Zelan tappiosta Glabrio päätti jäädä joukkoineen Bithyniaan. Mithridates sai näin vallattua takaisin koko Pontoksen. Tigranes hyökkäsi puolestaan Kappadokiaan, josta Ariobarzanes pakeni. Luculluksen saavutukset Pontoksessa ja Armeniassa raukesivat näin tyhjiin.^[34]

Senaatti nimitti vuonna 66 eaa. Pompeiuksen jatkamaan sotaa Mithridatesta vastaan. Pompeius oli vuonna 67 eaa. kukistanut Kilikian merirosvot, ja hän sai nyt laajat valtuudet toimia Mithridatesta ja Tigranesta vastaan. Pompeius kokosi suurimman Vähässä-Aasiassa koskaan toimineen armeijan, joka käsitti noin 10 legioonaa. Pompeius yritti ensin neuvotella Mithridateen kanssa mutta asetti ankarat ehdot. Hän vaati muun muassa Mithridateen antautumista ja kaikkien roomalaisten sotilaskarkureiden palauttamista, mihin Mithridates ei voinut suostua. Mithridateella oli tuolloin jäljellä enää 30 000 jalkaväkisotilasta, etupäässä jousiampujia, ja parituhatta ratsumiestä. Hän perääntyi Armenia minoriin, Dasteira-nimiseen paikkaan. Pompeius yritti saartaa Mithridateen vuoristoisessa maastossa, ja kuuden viikon taistelujen jälkeen Mithridates päätti perääntyä joukkoineen Armenian kuningaskuntaan. Mithridateen sanotaan menettäneen 10 000 miestä. Mithridates pakeni 2 000 sotilaan kanssa Sinoraan, jossa hän sai kuulla, että Tigranes oli luopunut hänestä. Mithridates pakeni Sinorasta mukanaan suuri rahasumma Kolkhikseen, jossa hän vietti seuraavan talven.^[35]

Vuoden 65 eaa. keväällä Mithridates pakeni Taurien Khersonesokselle, jossa hänen poikansa Makhares vielä hallitsi, ja alkoi taas koota joukkoja ja varustaa kaupunkejaan. Pian eräs varuskunta alkoi kuitenkin kapinoida. Mithridateen poika Farnakes II käytti tilannetta hyväkseen ja syrjäytti isänsä. Syrjäytetty Mithridates kuoli tämän jälkeen joko oman käden kautta tai jonkun avustamana.^[36]

Dion Kassios kertoo, että Mithridates pelkäsi joutuvansa vangiksi ja yritti siksi itsemurhaa. Hän surmasi vaimonsa ja lapsensa myrkyllä, mutta häneen itseensä sama myrkky ei tehonnut, koska hän oli koko ikänsä nauttinut vastamyrkkyjä. Sen jälkeen Mithridates yritti tappaa itsensä miekalla, mutta ei onnistunut vanhuuden ja vastoinkäymisten heikentämänä. Lopulta eräät sotilaat surmasivat hänet miekoin ja keihäin.^lähde?

Historioitsija Florus kertoo Mithridateen yrittäneen tappaa itsensä myrkyllä, mutta epäonnistuttuaan tappaneen itsensä miekalla. Aulus Gellius mainitsee Attikan öitä -teoksessaan Mithridateen tehneen itsemurhan, kun taas Appianus kertoo Mithridateen yrittäneen ensin myrkkyjä, mutta epäonnistuttuaan pyytäneen erään kelttiläisen sotilaan tappamaan itsensä.^[37]

Appianuksen mukaan Farnakes lähetti isänsä ruumiin Pompeiuksen luokse Sinopeen. Pompeius maksoi Mithridateen hautajaiskulut ja määräsi ruumiin haudattavaksi Sinopessa sijainneeseen hautakammioon, jonne muutkin Pontoksen kuninkaat oli haudattu.^[38]

Appianos kertoo Mithridateen sotia käsittelevässä teoksessaan myös Mithridateen viimeisistä suunnitelmista. Mithridates käytti vähäisiä voimavarojaan varustaakseen viimeisiä tukikohtiaan. Appianoksen versiota sekoittaa kuitenkin kertomus, jonka mukaan Mithridates olisi aikonut marssia 36 000 sotilaan kanssa Tonavalle ja sieltä Italiaan Alppien solien kautta. Mithridates olisi pyytänyt aluksi skyyttejä mukaan sotaretkelle, mutta heidän kieltäydyttyään hän olisi ottanut yhteyttä eräisiin salaperäisiin keltteihin, jotka asuivat kaukaisessa maassa ja jotka olivat jo kauan olleet Mithridateen liittolaisia. Pompeiusta syytettiinkin siitä, että hän myöhemmin hyökkäsi Nabatean kimppuun, vaikka Mithridates olisi ollut samalla hetkellä hyökkäämässä Roomaan. Kyse on selvästi pelkästä huhusta, jota Pompeiuksen poliittiset vastustajat käyttivät häntä vastaan.^[36]

Junianus Justinus kertoo, että nuorena Mithridates yritettiin myrkyttää, minkä jälkeen hän nautti säännöllisesti vastamyrkkyjä eri myrkkyihin. Aulus Cornelius Celsus kertoo kirjassaan De Medicina Mithridateen valmistaneen yleisen vastamyrkyn, jonka hän uskoi tehoavan kaikkiin myrkkyihin.^[37] Mithridateen kerrotaan valmistaneen tämän mithradiittina tunnetun vastamyrkyn, joka koostui yli 40 eri aineosasta, yhdessä henkilääkärinsä Krateuaksen kanssa. Kerrotaan, että Mithridiates kokeili myrkkyjä ja vastamyrkkyjä orjiin ja rikollisiin. Hän kokeili niitä myös itseensä ja otti vastamyrkkyä joka päivä.^[39]

Celsuksen mainitsema vastamyrkky sisälsi muun muassa palsamipietaryrttiä, rohtokalmojuurta, akasian mehua, kardemummaa, anisruohoa, kuivattuja ruusun lehtiä, persiljaa, kassiakanelia, myrkkyraiheinää, pitkäpippuria, ambrapuiden pihkaa, olibaanihartsia, mirhaa, porkkanan siemeniä, balsamipuun pihkaa, lutukkaa, raparperin juurta ja sahramia.^[37]

1. ↑ Sullan poliittiset viholliset lähettivät Lucius Valerius Flaccuksen johtaman armeijan Traakiaan. Fimbria syrjäytti kuitenkin Flaccuksen ja otti tämän joukot johtoonsa.

• John Anthony Crook et. al.: The Cambridge Ancient History IX, The last age of the Roman Republic. Cambridge University Press, 1994. ISBN 0521256038 (englanniksi)
• Jona Lendering: Mithridates 19. maaliskuuta 2008. Livius.org. Arkistoitu 20.12.2008. Viitattu 19.3.2008. (englanniksi)

• Lauri Hankonen : Negus 2000:n vuoden takaa, Hakkapeliitta, 02.03.1937, nro 9, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Edeltäjä: Mithridates V

Pontoksen kuningas

Seuraaja: Farnakes II