Marc Chagall
Carl Van Vechten, Marc Chagall, 1941.
Carl Van Vechten, Marc Chagall, 1941.
Henkilötiedot
Syntynyt7. heinäkuuta (24. kesäkuuta) 1887
Vitebsk, Valko-Venäjä Venäjän keisarikunta
Kuollut28. maaliskuuta 1985 (97 vuotta)
Saint-Paul de Vence, Alpes-Maritimes
Kansalaisuus  Venäjä
 Ranska
Taiteilija
Salanimi Shagal, Moishe
Taidesuuntaus surrealismi
Kuuluisimpia töitä Kylä ja minä, 1911, Viulunsoittaja, 1911–1914
Aiheesta muualla
www.marcchagall.com
Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.

Marc Chagall, oikealta nimeltään Moiše Segal (jiddišiksi מאַרק שאַגאַל‎, ven. Марк Захарович Шага́л, Mark Zaharovitš Šagal, valkoven. Мойша Захаравіч Шагалаў, Mojša Zacharavič Šahałaŭ; 7. heinäkuuta (J: 24. kesäkuuta) 1887 Vitebsk, Venäjä – 28. maaliskuuta 1985 Saint-Paul de Vence, Alpes-Maritimes) oli venäjänjuutalais-ranskalainen taidemaalari. Surrealismiin usein yhdistetty Chagall on eräs 1900-luvun tunnetuimmista taiteilijoista. Hänen maalauksilleen ominainen värikkyys ja lämminhenkisyys on tehnyt niistä varsin pidettyjä.

Lapsuus

Chagall syntyi Vitebskissä nykyisen Valko-Venäjän alueella, silloisessa Venäjän keisarikunnassa hasidijuutalaiseen perheen[1]. Hän oli vanhin kahdeksasta lapsesta. Hänen nimensä Moiše Segal venäläistettiin Mark Zaharovitš Šagaloviksi ja edelleen muotoon Šagal, josta ranskalaisittain syntyi nimi Marc Chagall. Perheen isä oli sillikauppias. Lapsuuttaan Chagall piti onnellisena vaikkakin köyhänä, ja kotikylän muistot esiintyvätkin usein hänen taiteessaan.

Opinnot

Chagall alkoi opiskella maalaustaidetta vuonna 1906 Vitebskin taidekoulussa Judel Penin oppilaana, mutta muutti hiukan myöhemmin Pietariin. Siellä hän harjaannutti kykyjään eri oppilaitoksissa opettajanaan muun muassa Léon Bakst, tutustuen taiteen erilaisiin suuntauksiin ja muotivirtauksiin. Tausta aiheutti taiteilijalle ongelmia: juutalaiset saivat oleskella Pietarissa vain luvanvaraisesti, ja Chagall vietti lyhyen aikaa vankilassa. Pietariin hän jäi kuitenkin vuoteen 1910 saakka vieraillen säännöllisesti kotikylässään, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa Bella Rosenfeldin.

Pariisin vuodet 1910–1914

Venäläiset taiteilijat olivat Pariisissa suuressa suosiossa. Sergei Djagilevin Venäläinen baletti ja sen ympärille kerääntyneet tanssijat, muusikot, kirjailijat ja taidemaalarit olivat saavuttaneet loistavan menestyksen. Venäjä oli tullut muotiin ja venäläiset taiteilijat käyttivät tilaisuutta hyväkseen oppiakseen tuntemaan modernin taiteen sen syntysijoilla. Chagallin opettaja Bakst oli saapunut Pariisiin vuonna 1909 Djagilevin työtoverina. Syksyllä 1910 myös Chagall matkusti pietarilaiselta suosijaltaan, Max Winawerilta saamansa niukan apurahan turvin toivoen saavansa lisätukea monipäiseltä venäläiseltä siirtokunnalta Pariisissa. Hänen ensimmäinen ateljeensa oli Montmartrella.[2]

Pariisissa Chagall kierteli galleriasta toiseen, tutustui impressionisteihin Paul Durand-Ruelin luona, näki Bernheimin galleriassa Gauguinin ja van Goghin alkuperäisiä töitä, perehtyi Matissen maalauksiin Syyssalongissa ja löysi vanhat mestarit Louvressa: Louvre lopetti tämän kaiken epäröivänä harhailemisen.[2]

Vuonna 1911 päivätyssä maalauksessa Interiööri II (Pariskunta ja vuohi) voi nähdä jo kubismin muotokielen vaikutusta. Kuvan keskiosassa, jossa kulmikkaat pinnat yhdistyvät, kehkeytyy teoksessa kuvattu tarina. Nainen käy hurjana, vuohta perässään kiskoen, parrakkaan miehen kimppuun, joka tuolilla kyyhöttäen puolustautuu tarttumalla naista reiteen. Chagall konkretisoi miehen pelon ja naisen raivon sommittelun vuosisatoja vanhan keinon, lukusuunnan, avulla. Totuttu tapa on lukea kuvaa samoin kuin tekstiä, vasemmalta oikealle.[3]

Kubismin avulla Chagall löysi ratkaisut moniin aikaisempiin ongelmiinsa. Taiteilijan suhde kubismiin ei syntynyt niinkään sen perustajien Pablo Picasson ja Georges Braquen kautta vaan pikemminkin Robert Delaunayn välityksellä. Kubismi oli Delaunaylle ja Chagallille se kieli, jolla asioiden salainen, itsenäinen elämä oli ilmaistavissa. Kubismi antoi käyttöön geometrisiä kehikoita, järjestelmiä, jotka mahdollistivat uneksitun ja koetun, toiveiden ja näkyjen kääntämisen kuvalliseksi ilmaisuksi. Kuvitellut todellisuudet olivat hyvin monitasoisia, ja taiteilijan näyille löytyi sopiva ilmaisumenetelmä vasta kubismin kompleksisista muodoista.[4]

Mehiläispesä

Taiteilijoiden asuinaluetta teurastamojen lähellä nimitettiin mehiläispesäksi (La Ruche). Se oli rakennus, joka piti yllä Pariisin mainetta taiteen metropolina, koska se oli kokoontumispaikka eri puolilta maailmaa tulleille taidemaalareille ja kuvanveistäjille. Taiteilijoille jotka halusivat toteuttaa Pariisissa unelmansa kansainvälisestä urasta. Talvella 1911–1912 Chagall muutti erääseen talon lähes 140 ateljeesta. Hänellä oli monia venäläisiä naapureinaan, muun muassa Chaim Soutine, joka oli venäjänjuutalainen kuten Chagall itsekin. Suurempi ateljee Montmartren kopperoon verrattuna alkoi näkyä myös Chagallin suuremmissa maalauksissa. Useat ”La Ruchessa” syntyneet työt on päivätty vuodelle 1911. Chagall ei suinkaan päivännyt maalauksiaan heti niiden valmistuttua ja saattoi jälkeenpäin muistaa teostensa syntymisajankohdan väärin. Mutta hän ryhmitteli työnsä aikakausittain ja ajoitti ne oman sisäisen kellonsa mukaan välittämättä tosiasiallisesta ajasta.[5]

Vuonna 1913 päivättyä, mutta jo La Ruchessa maalattua teosta Minä ja kylä voi pitää Chagallin Pariisin vuosien ohjelmanjulistuksena ja tärkeänä teoksena Chagallin taiteellisen ilmaisun ja kehityksen kannalta. Maalauksessa taiteilija ottaa pääperiaatteeksi säteittäisen sommitelman ja kuvarakenteen jäsentelyn lähtemällä yhdestä keskeisestä pisteestä. Hän pitää lähtökohtanaan Delaunayn kiekkokuvia, joissa tämä käyttää ympyrän ja auringon analogiaa sinänsä abstraktien väriyhdistelmiensä muodon tukena onnistuen yhdistämään eri todellisuuden tasoilta ottamansa motiivit kuvassa loogiseksi ykseydeksi. Maalauksessa ihminen ja eläin, luonto oksan muodossa ja sivilisaatio kylänä on perikuvina asetettu vastakkain siten, että jokainen niistä määrittää yhtä kuvan neljästä sektorista.[6]

Chagallin maalauksissa ei tarvita mitään kertovaa eikä toimintaa, sillä geometrinen kehikko, joka peittää koko kuvan diagonaaleilla ja ympyrän segmenteillä, saa esityksen aikaan. Motiivien samanaikaisuuden ja muotojen läpinäkyvyyden, kahden kubismin keinon, täytyy saada maalauksessa esille muistikuvia, näkyjä ja mitä erilaisimpien todellisuuksien tasoja. Lampaan pää, jonka ääriviivat luovat tilaa lypsykohtaukselle, talot ja ihmiset, jotka seisovat ylösalaisin, mittasuhteet, jotka ovat kaiken kokemuksen vastaiset – kaikki nämä elementit, kuvaan assosiatiivisesti järjestettyinä, edustavat näkyvän maailman ulkopuolella olevaa todellisuutta, vastaavat sitä kuvitelmaa, joka syntyy symboleiksi tiivistyneistä muistoista. Kaikki maalauksen Minä ja kylä yksityiskohdat ovat muistista peräisin. Chagall käytti kubismia, joka korostaa erityisesti konkreettista ilmiötä muodostamaan sellaisen autonomisen maailman, joka riippuu vain omasta psykologiastaan. ”Saavuttuani Pariisiin kykenin vihdoinkin ilmaisemaan sitä jollain tavoin kulinaarista iloa, jota olin toisinaan tuntenut Venäjällä – Vitebskin lapsuudenmuistojeni iloa”, Chagall kirjoitti. Onnen tunteet ja kaipaus lapsuuden pieneen maailmaan – vasta Pariisissa Chagall löysi ne välineet, joiden avulla hän saattoi avata sisimpänsä.[6]

Nimi Minä ja kylä on lähtöisin, kuten myös maalausten nimet Morsiamelleni omistettu ja Venäjälle, aaseille ja muille, Blaise Cendrarsin kynästä. Hän oli Chagallin tärkein toveri Pariisin vuosina. Cendrarsin runoissaan ja romaaneissaan luoma kuvien suggestiivinen staccato ja hänen sanaluomuksiensa anarkistinen iloisuus vastaavat Chagallin mielleyhtymistä koostuvaa maailmaa paljon paremmin kuin taidemaalarikollegoiden selvästi älyllinen ote. Juuri kirjailijat antoivat Chagallin näkemyksille tukea, jakoivat hänen mieltymyksensä runouteen ja etsivät hänen kanssaan asioiden piileviä merkityksiä.[7]

Vuonna 1914 Chagall palasi Vitebskiin ja meni vuotta myöhemmin naimisiin morsiamensa kanssa. Pariskunta sai Ida-tyttären vuonna 1916.

Vitebsk: Taideasiain komissaari 1918–1920

Vladimir Leninin hallituksen Valistusasiain kansankomissaari eli kulttuuriministeri oli Anatoli Lunatšarski. Marc Chagall oli tutustunut Lunatšarskiin Pariisissa, jossa tämä pakolaisvuosinaan kirjoitti venäjänkielisiin lehtiin. Tämä tuttavuus tuotti vuoden 1918 syyskuussa Chagalille viran: hän sai Taideasiain komissaarin viran Vitebskin kaupungissa. Vallankumouksen alkuaikoina taide oli kovassa kurssissa, estetiikan ja politiikan tuli innoittaa toisiaan pyrkimyksissään kohti inhimillisempää tulevaisuutta. Taide ja valtiovalta asettivat päämääräkseen maailman parantamisen, ja molemmat halusivat olla sekä edistyksellisiä että avantgardistisia. Vanha unelma taiteen itsemääräämisoikeudesta tuli nyt toteuttaa.[8]

Uudessa virassaan Chagall järjesti näyttelyitä, avasi museoita ja käynnisti jälleen Vitebskin taideakatemian opetuksen. Chagall kannatti pyrkimyksiä samanarvoisuuteen ja uskoi yleiseen sivistystason nousuun: Uskokaa minua, muuttunut työväestö tulee saavuttamaan taiteen ja kulttuurin huipun. Chagall tunnustautui varauksetta uuden järjestelmän kannattajaksi.[8]

Chagall halusi, että vallankumouksen vuosipäivänä Vitebskin kaupunki koristeltaisiin hänen ehdotuksensa mukaisesti värikkäällä juhlasomistuksella. Vaikka Chagall yritti pitäytyä maalauksissaan säädetyssä ideologiassa, kuten esimerkiksi teoksessa Sota palatseille, oli oikeaoppisten tovereiden reaktio kuitenkin alkeellinen. Maalauksessa Miksi lehmä on vihreä, ja miksi hevonen lentää taivaaseen? Chagall kuvaa heidän ymmärtämättömyyttään ja jatkaa: Mitä tekemistä tällä on Marxin ja Leninin kanssa?[8]

Taiteilija oli vasta alkanut samaistua uuteen järjestelmään, kun hänelle jo esitettiin vaatimuksia, että hänen taiteensa tulisi olla poliittisesti käyttökelpoista. Teos Taiteilija: Kuulle, jonka Chagall päiväsi vuodelle 1917, mutta joka oletettavasti on syntynyt vuonna 1919, oli taiteilijan vastaus vaatimukselle poliittisesta käyttökelpoisuudesta. Maalauksessa Chagall korostaa taiteellista inspiraatiota. Teoksessa mietiskelevä, unelmilleen antautuva taiteilija leijailee kuvan poikki taivaalliseen kaukaisuuteen kohoten pois maailmasta. Kuvatun hahmon päässä on laakeriseppele, joka on perinteisesti runoilijan maineen tunnuskuva kertoen taiteilijan oikeudesta luoda omia todellisuuksia.[8]

Pian Vitebskin taideakatemia saattoi Chagallin johtamana esittää vaikuttavan kuuluisien opettajien luettelon. Venäläisen avantgarden tunnetut nimet muuttivat kaupunkiin, kuten El Lissitzky ja Kazimir Malevitš. Eräs painava syy muuttoon oli se, että Vitebsk oli jotenkuten säästynyt vallankumouksen jälkeen raivoavalta nälänhädältä.[9]

Taistelu taiteen suunnasta

Pian puhkesivat eri suuntausten väliset taistelut siitä, mikä on todellista tulevaisuuden taidetta. Vuonna 1915 oli Malevitš herättänyt suurta huomiota teoksellaan Musta neliö, ja hän oli ylennyt erääksi avantgarden johtavaksi hahmoksi. Abstraktien ja geometristen värikenttien jännitteet ja tasapaino, joita Malevitš propagoi puhtaana maalaustaiteena, ja hänen vaatimuksensa, jonka mukaan taiteen täytyy luopua jokaisesta yhtymäkohdasta ulkoiseen todellisuuteen, herättivät vastustusta Chagallissa. Chagallin Moskovan-matkan aikana Vitebskissä tehtiin palatsivallankumous. Chagall erotettiin virastaan ja taideakatemia julistettiin suprematistiseksi. Palattuaan Chagall tosin sai virkansa takaisin, mutta ristiriidat eri suuntausten välillä Vitebskin taideakatemiassa olivat jo niin vaikeita, että toukokuussa vuonna 1920 Chagall perheineen muutti Vitebskistä Moskovaan.[10]

Kansan taidekoulun rakennus, jossa oli Vitebskin nykytaiteen museo.

Kaikesta huolimatta Malevitšin vaikutusta Chagall ei täysin välttänyt. Erityisesti teos Talonpoikaiselämää (päivätty vuodelle 1917, mutta oletettavasti Vitebskissä vuonna 1919 syntynyt teos) rakentuu sen yksiväristen geometristen muotojen tasapainon varaan, jonka Malevitš oli kehittänyt.[11]

Moskova: Juutalaisen teatterin lavastaja 1920–1922

Moskovassa Chagall toimi juutalaisen teatterin lavastajana. Hänen perheensä eli ankarassa köyhyydessä, sillä valtion taiteilijoille antama tuki oli porrastettu kunkin teoksen poliittisen käyttökelpoisuuden mukaan. Chagall oli apurahahierarkiassa jokseenkin alhaalla, sillä vastuu taiteilijoiden luokittelusta oli Malevitšilla, eikä tämä antanut kollegalleen suurta arvoa.[12]

»Ajattelen, että vallankumous voisi olla suuri asia, jos se säilyttäisi toisen ihmisen kunnioittamisen,»

kirjoitti Chagall silloin kirjassaan Elämäni, jonka käsikirjoitus oli viimeistelyvaiheessa. Chagall kaipasi uudessa tilanteessa sitä, että hänen taiteellinen erikoislaatunsa hyväksyttäisiin. Hänellä ei ollut rahaa, ei menestystä, ei tulevaisuutta – mikään ei enää pidätellyt Chagallia Neuvostoliitossa. Lunatšarski järjesti perheelle passin maastamuuttoa varten.[12]

Berliiniin ja Pariisiin: Lähtö Neuvostoliitosta 1922

Kesällä 1922 Chagall perheineen tuli ensin Berliiniin, ja vuonna 1923 he muuttivat Pariisiin.[12] Chagall kuvitti muun muassa Raamatun, Gogolin Kuolleet sielut ja La Fontainen tarinoita.

Kun saksalaiset miehittivät Ranskan toisessa maailmansodassa ja juutalaisten joukkokuljetukset keskitysleireille alkoivat, Chagallit jättivät Pariisin. Piiloteltuaan Marseillessa heidän onnistui päästä Espanjan ja Portugalin kautta Yhdysvaltoihin vuonna 1941. Yhdysvalloissa ollessaan Chagall lavasti Stravinskin Tulilintu-baletin. Bella Chagall kuoli sairauteen 2. syyskuuta 1944, ja sodan päätyttyä Marc palasi Eurooppaan, tällä kertaa Provenceen. Näinä vuosina hän löysi uudelleen värien maailman: hänen teoksensa kuvasivat elämäniloa ja rakkautta mutkikkaan koukeroisin kuvioin. Hän alkoi myös työskennellä muotoilun, keramiikan ja lasimaalausten parissa.

Chagall meni uusiin naimisiin vuonna 1952 Valentina Brodskyn kanssa. Hän matkusti usein Kreikkaan ja kävi vuonna 1957 Israelissa, jossa hän valmisti tusinan lasimaalausikkunoita Hadassah-sairaalan synagogaan Jerusalemissa. Chagall teki myös Pariisin Palais Garnier’n eli vanhan oopperatalon kattomaalaukset. 1960- ja 1970-luvuilla Chagall sai paljon tilaustöitä julkisten rakennusten koristelussa. Hän kuoli 97-vuotiaana Saint-Paul de Vencessä Nizzan lähellä Etelä-Ranskassa.

Nizzaan avattiin Chagall-museo (Musée National Message Biblique Marc Chagall) vuonna 1973. Myös Chagallin kotitalossa Vitebskissä on taiteilijan nimeä kantava vuonna 1997 perustettu museo, jossa on kuitenkin vain kopioita taiteilijan teoksista.

Taide

Chagallin mielikuvitukselliset, unenomaiset maalaukset ovat läheisesti yhteydessä surrealistiseen liikkeeseen, mutta hän otti osaa moniin Pariisin taiteilijaelämän avantgardistisiin suuntauksiin, kuten kubismiin ja fauvismiin. Hän kokeili ja käytti useita tekniikoita: guassia, vesivärejä, pastelleja, mustetta, kollaasia, kaiverrusta ja litografiaa. Chagall otti aiheita ja vaikutteita venäläisestä kansantaiteesta ja monista raamatullisista teemoista sekä juutalaisesta perinteestä. Hänen tuotannossaan näkyvät myös lapsuuden muistot. Värikkäät maalaukset henkivät optimismia ja onnellisuutta. Chagall kuvasi usein itsensä – joskus vaimonsa kanssa – tarkkailemassa maailmaa, joka on värikäs, kuin lasimaalauksen läpi nähty.

Chagallin usein käyttämiä symboleja

  • Lehmä: elämä; maitoa, lihaa, nahkaa, sarvet, voima.
  • Puu: toinen elämän symboli
  • Kukko: hedelmällisyys, usein maalattu yhdessä rakastavaisten kanssa
  • Rinta (usein alaston): eroottisuus ja hedelmällisyys (Chagall rakasti ja arvosti naisia)
  • Viulisti: Chagallin kotikylässä Vitebskissä viulua soitettiin elämän suurissa tapahtumissa (syntymässä, häissä, hautajaisissa)
  • Silli (usein maalattu lentävänä): Chagallin isä työskenteli kalatehtaassa
  • Kaappikello: aika ja vaatimaton elämä
  • Kynttilänjalka: menora, hanukka, hurskas juutalaisuus
  • Ikkunat: Chagallin rakkaus vapauteen
  • Vitebskin talot (usein hänen Pariisin-kautensa maalauksissa): kotimaa
  • Jeesuksen ristiinnaulitseminen: holokausti, natsien juutalaisiin kohdistama joukkomurha

Teoksia

  • Kylä ja minä, 1911
  • Viulunsoittaja, 1911–1914
  • Aatami ja Eeva, 1912
  • Raskaana oleva nainen, 1913
  • Pariisi ikkunan läpi, 1913
  • Seitsensorminen omakuva, 1913
  • Kaupungin yllä, 1914–1918
  • Syntymäpäivä, 1915
  • Matkamies, 1917
  • Rakastavaiset kaupungin yllä, 1917
  • Vihreä viulunsoittaja, 1923–1924
  • Valkoinen ristiinnaulitseminen, 1938
  • Eiffel-tornin morsian ja sulhanen, 1938–1939
  • Kesäyön unelma, 1939
  • Exodus, 1952–1966
  • Bastilji, 1953
  • Champ de mars, 1954–1955
  • Punaisen meren ylitys, 1955
  • Omakuva, 1959–1960
  • Kuningas Daavid, 1961
  • Sota, 1964–1966
  • Lavasteet Taikahuiluun, Metropolitan Opera, New York, 1967
  • Profeetta Jeremia, 1968
  • Job, 1975
  • Perhe, 1975–1976

Kirjallisuutta

  • Ingo F. Walther ja Rainer Metzger: Marc Chagall 1887–1985. Maalaaminen runoutena. Benedikt Taschen Verlag, 1989. ISBN 3-8228-0183-6
  • Marc Chagall: Retretti 25.5.–29.8.1993. Valtion Venäläinen museo, Pietari; Valtion Tretjakovin galleria, Moskova; Venäjän Federaation kulttuuriministeriö, Moskova; Retretti, Punkaharju. 1993. ISBN 951-8977-07-0

Lähteet

  1. ↑ Marc Chagall on Art and Culture Standford Universty Press. Viitattu 7.7.2019.
  2. ↑ a b Walther & Metzger s. 15
  3. ↑ Walther & Metzger s. 16
  4. ↑ Walther & Metzger s. 18–19
  5. ↑ Walther & Metzger s. 19–20
  6. ↑ a b Walther & Metzger s. 20
  7. ↑ Walther & Metzger s. 20–22
  8. ↑ a b c d Walther & Metzger s. 44
  9. ↑ Walther & Metzger s. 44–45
  10. ↑ Walther & Metzger s. 46–47
  11. ↑ Walther & Metzger s. 47–48
  12. ↑ a b c Walther & Metzger s. 48

Aiheesta muualla

source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Marc_Chagall