Mustakuusi
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Havupuut Pinophytina
Luokka: Havupuut Pinopsida
Lahko: Pinales
Heimo: Mäntykasvit Pinaceae
Suku: Kuuset Picea
Laji: mariana
Kaksiosainen nimi

Picea mariana
(Mill.) Britton, Sterns & Poggenb. [1]

Katso myös

  Mustakuusi Wikispeciesissä
  Mustakuusi Commonsissa

Mustakuusi (Picea mariana) on Pohjois-Amerikan pohjoisosista kotoisin oleva ainavihanta, pienikokoinen havupuu, joka kuuluu kuusten sukuun ja mäntykasvien heimoon.[2][3] Se on valittu Newfoundlandin provinssipuuksi.[4]

Ulkonäkö ja koko

Nuori mustakuusi.

Mustakuusi on hidaskasvuinen pensas tai puu, joka alkaa tuottaa siementä 20 vuoden iässä ja elää tavallisesti 200 vuoden ikäiseksi, mutta joskus jopa 280 vuoden ikäiseksikin.[5] Se kasvaa keskimäärin 9–15 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan 15–25 senttimetriä paksuksi paitsi levinneisyysalueensa pohjoisreunalla, jossa se jää yleensä 3–6 metriä korkeaksi ja rungoltaan 3–5 senttimetriä paksuksi.[2][5] Suurimmat luonnosta löydetyt yksilöt ovat olleet noin 27 metriä korkeita ja 46 senttimetriä paksuja ja sijainneet Ontarion savimaavyöhykkeellä Kanadassa.[5]

Mustakuusella on lähelle maanpintaa levittäytyvä, laaja juuristo, kapean kartiomainen tai piikkimäinen, tiheähkö latvus sekä lyhyet ja riippuvat haarat, jotka ympäröivät runkoa säännöllisinä kiehkuroina.[2][4][6] Suoraa runkoa peittää karhea, hilseilevä, punertavanharmaa kaarna.[2][3] Kuluvan kesän kasvainranka on ohut, tiheäkarvainen ja vaaleanruskea tai punertava.[4][6] Kärkisilmut ovat harmaanruskeat, pistäväkärkiset ja läpimitaltaan 3 millimetriä.[4] Lehdet ovat himmeitä, sinivihreitä neulasia, jotka siirottavat eri puolille haaraa.[6] Yksittäinen neulanen on 6–15 millimetriä pitkä, tylppäkärkinen, läpileikkaukseltaan neliskulmainen ja kauttaaltaan ilmarakojen peittämä.[4]

Muiden kuusien tapaan mustakuusi on yksikotinen eli samassa yksilössä kasvaa sekä hede- että emikukintoja.[3] Käpymäiset kukinnot syntyvät elokuun alkuun mennessä mutta kehittyvät lopullisesti vasta seuraavan vuoden keväänä.[5] Latvuksen uloimmissa oksissa sijaitsevat hedekukinnot ovat riippuvat, luumunmuotoiset ja 12–20 millimetriä pitkät.[5][7] Ne ovat aluksi tummanpunaiset tai sinipunervat mutta muuttuvat kellanruskeiksi siitepölyn muodostuksen jälkeen.[5][6] Latvuksen kärjessä sijaitsevat emikukinnot ovat pystyt, liereät, 15–25 millimetriä pitkät ja vihreät tai sinipunervat. Ne pölyttyvät touko–kesäkuussa ja kypsyvät nopeasti lähes pallomaisiksi kävyiksi, jotka ovat pituudeltaan 3 senttimetriä ja leveydeltään 2 senttimetriä.[4][5] Ohuiden ja pyöreäkärkisten käpysuomujen alle kehittyy elo–syyskuuhun mennessä ohutkuorisia ja siivekkäitä siemeniä.[3][5][6] Kävyt säilyvät puussa vuosien ajan ja vapauttavat vähitellen siemeniä puun ympäristöön.[5][6]

Levinneisyys

Mustakuusivaltaista metsää Alaskassa.

Mustakuusi on kotoisin laajalta alueelta Pohjois-Amerikan pohjoisosista. Sen levinneisyysalueen pohjoisraja seuraa puurajaa ja kulkee Newfoundlandista Pohjois-Quebeciin ja edelleen Kanadan pohjoisosien halki Alaskan länsirannikolle. Etelässä levinneisyysalue ulottuu Rhode Islandista ja Massachusettsista Minnesotaan ja Brittiläisen Kolumbian keskiosiin. Yksittäisiä esiintymiä on lisäksi Etelä-Wisconsinissa, Etelä-Michiganissa, Pennsylvaniassa ja New Jerseyssä.[2]

Elinympäristö

Mustakuusi menestyy vähäkalkkisessa ja niukkaravinteisessa maaperässä aina 1 500 metrin korkeuteen asti. Yleensä se kasvaa boreaalisen vyöhykkeen soilla, erityisesti rämeillä ja jokirannoilla, mutta pohjoisempana myös kuivissa kangasmetsissä sekä kalliokoissa.[4][6] Se risteytyy luonnostaan punakuusen kanssa Nova Scotiassa, New Brunswickissa ja Quebecissä, missä lajien levinneisyydet kohtaavat.[2]

Käyttö

Mustakuusen puuaines on vahvaa, suhteellisen kevyttä ja väriltään valkoista tai keltaista.[5] Se on selluloosan tärkein yksittäinen raaka-aine Kanadassa ja taloudellisesti merkittävä paperiteollisuudelle myös Isojajärviä reunustavissa Yhdysvaltojen osavaltioissa, erityisesti Minnesotassa.[2][5] Sitä käytetään myös jonkin verran sahateollisuudessa sekä joulukuusena.[5] Jo ennen teollista käyttöä mustakuusta osattiin hyödyntää monilla tavoilla: sen juurista tehtiin köyttä, pihkasta parantavia voiteita sekä kuusenkerkistä ja neulasista teetä, jolla torjuttiin keripukkia.[2]

Mustakuusi on myös tärkeä ravinnonlähde ja pesäpaikka villieläimille. Se muodostaa merkittävän osan kanadanpyyn ja lumikenkäjäniksen talviravinnosta, ja monet linnut sekä pienet nisäkkäät syövät sen siemeniä. Sen sijaan hirvieläimet ja muut isot nisäkkäät eivät käytä sitä ravintonaan juuri lainkaan.[2]

Lähteet

  • Hämet-Ahti, Leena & Palmén, Annikki & Alanko, Pentti & Tigerstedt, Peter M. A.: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0

Viitteet

  1. ↑ a b Picea mariana IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i Ronald J. Uchytil: Picea mariana Fire Effects Information System. USDA Forest Service. Viitattu 21.4.2011. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d Alanko, 67.
  4. ↑ a b c d e f g Hong Song: Picea Mariana Flora of North America. Viitattu 18.8.2009. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l Blum, Barton: Picea rubens Northeastern Area State & Private Forestry. Arkistoitu 10.3.2009. Viitattu 18.8.2009. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g Alanko, 71–72.
  7. ↑ Alanko, 57.

Aiheesta muualla

source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mustakuusi