Tämä artikkeli käsittelee afrikkalaista valtiota. Liberia on myös kaupunki Costa Ricassa.
Liberian tasavalta
Republic of Liberia
Liberian lippu Liberian vaakuna
lippu vaakuna

Liberian sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Liberian sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto presidentiaalinen tasavalta
Presidentti
Varapresidentti		 Joseph Boakai
Jeremiah Koung
Pääkaupunki Monrovia
Muita kaupunkeja Ganta
Buchanan
Gbarnga
Pinta-ala
– yhteensä 111 369 km² [1] (sijalla 104)
– josta sisävesiä 13,5 %
Väkiluku (2014) 4 092 310 [1] (sijalla 127)
– väestötiheys 36 as. / km²
– väestönkasvu 2,52 % [1] (2013)
Viralliset kielet englanti
Lukutaito 47,6 %
Valuutta Liberian dollari (LRD)
BKT (2013)
– yhteensä 2,898 mrd. USD [1]  (sijalla 190)
– per asukas 700 USD
HDI (2008) 0,364 (sijalla 176)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 76,9 % [1]
– teollisuus 5,4 % [1]
– palvelut 17,7 % [1]
Aikavyöhyke UTC
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – perustettu
26. heinäkuuta 1847
Lyhenne LI
Kansainvälinen
suuntanumero		 +231
Tunnuslause The Love of Liberty Brought Us Here (Rakkaus vapauteen toi meidät tänne)
Kansallislaulu ”All Hail, Liberia, Hail!”

Liberian tasavalta (engl. Republic of Liberia) eli Liberia on valtio Afrikan länsirannikolla. Liberian rajanaapureita ovat Sierra Leone lännessä, Guinea pohjoisessa ja Norsunluurannikko idässä. Liberian pääkaupunki on Monrovia.

Valtio on perustettu vapautettuja amerikkalaisia ja karibialaisia orjia varten, mutta nykyisin vain viisi prosenttia väestöstä on heidän jälkeläisiään. Nämä hallitsivat maata vuoden 1980 vallankaappaukseen asti. Aikaisemmin Liberian alkuperäisväestöllä ei ollut äänioikeutta. Vuosituhannen vaihteessa maa kärsi kaksi perättäistä sisällissotaa vuosina 1989–1996 sekä 1999–2003. Sotien jäljiltä maan infrastruktuuri on pirstaleina; pääkaupungissakaan ei ole toimivaa sähkö- tai vesijohtoverkkoa, ja jälleenrakennusta vaikeuttavat korruptio, lukutaidottomuus sekä työttömyys.[2]

Maantiede

Liberian topografinen kartta
Pääartikkeli: Liberian maantiede

Liberia sijaitsee läntisessä Afrikassa Atlantin rannikolla. Rannikolla on laaja tasanko. Koillista kohti maa kohoaa ylätasangolle, joka on noin kilometrin korkeudessa.[3] Liberian korkein vuori on Mount Wuteve, joka on 1 380 metriä korkea.[4] Liberian kolme suurta jokea ovat Saint Paul, Saint John ja Cestos.[5] Tyrskyjen huuhtoma rantaviiva ei tarjoa lainkaan luonnonsatamia.[6] Sen sijaan rannikolla on vuorotellen valkohiekkaisia rantoja ja kosteita jokisuistoja sekä vuoroveden huuhtomia laguuneja.[7]

Liberiassa on kuuma ja kostea trooppinen ilmasto. Talvisin on kuivaa, päivät ovat kuumia ja yöt kylmiä. Kesät ovat sateisia ja pilvisiä, ja päivittäin on rankkoja sadekuuroja.[4] Noin puolet maasta on trooppisen sademetsän peitossa.[6]

Liberian ainoa kansallispuisto on Sapon kansallispuisto, joka kattaa 1 808 neliökilometriä alkuperäistä sademetsää. Siellä elää metsänorsuja, kääpiövirtahepoja, simpansseja ja antilooppeja.[8] Sisällissodan jälkeen rintamilta palanneet miehet ovat perustaneet puistoon laittomia kaivauksia, joista etsitään kultaa ja timantteja. Monia puiston eläimistä on tapettu kullankaivajien ruoaksi, ja kaivaukset pilaavat metsän ekosysteemiä. Sisällissodan takia metsiä ei ole tutkittu tarkkaan, mutta siellä uskotaan elävän 120 nisäkäslajia, 590 lintulajia, 74 matelija- ja sammakkoeläinlajia sekä yli tuhat hyönteislajia.[9]

Historia

Pääartikkeli: Liberian historia

Varhaisvaiheet

Afrikkalaisten tarinoiden mukaan monien esi-isät olivat pygmejä ja myös Liberian ensimmäiset asukkaat ovat saattaneet olla pienikokoisia. Heistä on säilynyt vain suullista perimätietoa. Seuraava alueelle saapunut väestöryhmä tuli ilmeisesti nykyisen Länsi-Sudanin alueelta 6000 eaa. Heidän jälkeläisistään tuli aikanaan maanviljelijöitä, jotka tekivät raudasta aseita ja savesta keraamisia astioita. Seuraavaan aaltoon kuuluivat krut, bassat, deit, mambat ja grebot. Viimeisinä saapuivat vait ja mandigot 1500-luvun vaiheilla.[10]

Portugalilaiset kävivät alueella vuonna 1461 ja kiinnittivät huomionsa alueella kasvavaan meleguettapippuriin. Alue tulikin tunnetuksi nimellä Pippurirannikko eli Meleguettarannikko (engl. Grain Coast).[10][11] Vuonna 1663 britit perustivat sinne kauppa-asemia, mutta hollantilaiset tuhosivat ne seuraavana vuonna. Sen jälkeen alueella ei tiettävästi ollut eurooppalaista asutusta ennen 1800-lukua.[12]

Valtion perustaminen, itsenäisyys ja amerikkalaistaustaisen väestön valtakausi

Liberia päätettiin perustaa vuonna 1822 vapautettujen orjien siirtokunnaksi Afrikassa. Paikaksi valittiin Mesuradoniemi, johon kuljetettiin yli 25 000 entistä orjaa Yhdysvalloista. Pikkuhiljaa mustat saivat vallan maassa, ja Liberia julistautui itsenäiseksi 26. heinäkuuta 1847. 1800-luvun loppupuolella Amerikasta tulleet ottivat toistuvasti yhteen paikallisen väestön kanssa, joka ei saanut Liberian kansalaisuutta ennen vuotta 1904. Samalla oli rajaselkkauksia naapurimaiden siirtomaaisäntien kanssa.[12]

Toisen maailmansodan jälkeen Liberian talous lähti voimakkaaseen kasvuun, jonka hyöty tosin rajoittui vain pienelle osalle kansaa. William Tubmanin presidenttikaudella (1944–1971) Firestone ja monet muut amerikkalaiset yritykset investoivat maahan. Tubman, kuten muutkin presidentit vuoteen 1980 asti, oli amerikkalaista syntyperää. Käytännössä valta oli parinkymmenen suvun hallussa ja korruptio oli yleistä.[13]

William Tubman oli 27 vuotta Liberian presidenttinä vuodesta 1944 kuolemaansa vuoteen 1971 saakka. Tubmanin aika on jäänyt historiaan ristiriitaisena; Toisaalta talous kasvoi huomattavasti ja maan kehitys säilyi vakaana ja rauhallisena. Toisaalta epätasa-arvo vallitsi ja entisten Amerikasta tulleiden orjien jälkeläisten muodostama amerikkalais–liberialainen yläluokka hallitsi sekä maan taloutta että politiikkaa Liberian enemmistönä olevan alkuperäisväestön kustannuksella.[14]

Tubmanin kuoltua häntä seurasi varapresidentti William R. Tolbert, joka oli viimeinen True Whig -puoluetta edustanut ja viimeinen amerikan-liberialainen presidentti Liberian historiassa. Tolbert oli presidenttinä Tubmanin kuolemasta vuonna 1971 Doen vallankaappaukseen vuoteen 1980 saakka.[15]

Doen diktatuuri 1980–1990

Samuel Doe valtiovierailulla Yhdysvalloissa vuonna 1982.

Tyytymättömyys entisten orjien jälkeläisten etuasemaan ja harvainvaltaan kasvoi 1970-luvulla, mikä johti vallankaappaukseen vuonna 1980. Huhtikuussa vuonna 1980 vain 28-vuotias ylikersantti Samuel Doe johti armeijan veristä vallankaappausta, jossa presidentti William R. Tolbert ja useita hallinnon johtavia henkilöitä surmattiin. Vallankaappaus toi ensimmäistä kertaa valtaa Liberian alkuperäisasukkaille, mutta se johti pääomien sekä amerikan–liberialais-taustaisen yläluokan laajaan pakenemiseen maasta.[16] Doen vallankaappaus päätti 133 vuotta kestäneen amerikikkalais–liberialaisen yläluokan vallan maassa ja Doe oli maan ensimmäinen alkuperäisväestöön kuuluva johtaja. Doen hallinto oli brutaali, väkivaltainen ja ihmisoikeuksia kunnioittamaton. Alkuun Doe loi välit Libyan kanssa, mutta varsin pian Liberia palasi läheisiin suhteisiin Yhdysvaltojen kanssa. Vuonna 1985 pidetyissä vilpillisiksi todetuissa vaaleissa Samuel Doe valittiin Liberian presidentiksi ja kaikkiaan hänen synkkä valtakautensa kesti 10 vuotta ja ajoi Liberian lopulta veriseen sisällissotaan.[17]

Liberian ensimmäinen sisällissota 1989–1997

Liberian ensimmäinen sisällissota alkoi jouluna 1989 kapinallisten aloitettua hyökkäyksen presidentti Samuel Doen hallintoa vastaan. Sisällissodan vuosien aikana Liberia jakaantui lukuisiin aseellisiin ryhmiin, jotka olivat syntyneet lähinnä eri etnisten ryhmien mukaan. Kapinallisilla oli myös keskinäisiä yhteenottoja. Kapinalliset saartoivat pääkaupunkia Monroviaa ja presidentti Samuel Doe surmattiin syyskuussa 1990. Merkittävimmäksi kapinallisryhmäksi oli noussut Charles Taylorin johtama NPFL (National Patriotic Front of Liberia). Doen tilalle tullut Amos Sawyerin johtama väliaikaishallinto hallitsi käytännössä vain pääkaupunki Monroviaa – ja sitäkin vain Länsi-Afrikan maiden rauhanturvajoukkojen tuella – muun maan ollessa kapinallisten, lähinnä Taylorin joukkojen, hallinnassa. Taylorin joukot hallitsivat myös Liberian luonnonvaroja (puu, mineraalit, timantit). Charles Taylor oli sekaantunut myös samanaikaiseen Sierra Leonen sisällissotaan ja sai hallintaansa myös Sierra Leonen timanttivaroja. Verinen sisällissota loppui lopulta siihen, että saatiin järjestettyä vuonna 1997 koko Liberian laajuiset vaalit, joissa Charles Taylor valittiin ylivoimaisella vaalivoitolla Liberian presidentiksi.[18]

Liberian toinen sisällissota 1999–2003

Presidentti Charles Taylorin hallinto oli erittäin korruptoinut, ihmisoikeuksia loukkaava ja etnisiä ristiriitoja syventävä. Kaksi kapinallisarmeijaa LURD ja MODEL alkoivat aseellisen taistelun Taylorin hallintoa vastaan, ja Liberia oli taas vuosia kestäneessä verisessä sisällissodassa. Kapinalliset armeijat saartoivat Monrovian ja Liberia ajautui humanitaariseen katastrofiin. Lopulta elokuussa 2003 Taylor suostui eroaamaan ja lähtemään maasta Nigeriaan. Varapresidentti Moses Blah jäi maahan ja allekirjoitti hallinnon puolesta rauhansopimuksen kapinallisten kanssa ja sota päättyi.[19]

Liberian sisällissodat tunnetaan laajoista siviiliväestöön kohdistuneista raakuuksista. Arviolta 300 000 ihmistä tapettiin ja miljoona ajettiin pakolaisiksi kolmen miljoonan asukkaan maasta.[20]

Liberia sisällissotien jälkeen 2003–

Taylorin vallasta luopuminen ja YK-joukkojen tulo maahan vuonna 2003 rauhoitti tilanteen. Maassa käynnistyi yksi YK:n historian suurimmista aseistariisuntaoperaatioista. Ellen Johnson Sirleaf valittiin presidentiksi 8. marraskuuta 2005 pidetyissä vaaleissa. Hän oli Afrikan ensimmäinen nainen, joka oli valittu vaaleilla presidentiksi.[21] Vuonna 2006 perustettiin totuuskomissio, jonka tehtävänä on tutkia ihmisoikeusrikkomuksia vuosina 1979–2003.[22] Johnson Sirleifin aloittaessa presidenttinä Liberia oli vuosien verisen sotimisen raunioittama ja katkeroittama maa, jonka työttömyysprosentti oli 80. Hänen kaudellaan Liberian tilanteessa tapahtui huomattavaa toipumista ja rauha säilyi. Vuonna 2011 Johnson Sirleafille myönnettiin yhdessä kahden muun henkilön kanssa Nobelin rauhanpalkinto tunnustuksena hänen työstään naisten aseman parantamiseksi. Ellen Johnson Sirleaf toimi Liberian presidenttinä 12 vuotta (vuosina 2006–2018) voitettuaan presidentinvaalit vuosina 2005 ja 2011.[23]

Vuonna 2012 Liberian vangittuna oleva entinen presidentti Charles Taylor tuomittiin 50 vuodeksi vankeuteen Haagissa toimineessa YK:n alaisessa erityistuomioistuimessa osuudestaan Sierra Leonen sisällissodan sotarikoksiin vuosina 1996–2000.[24] Taylor siirrettiin kärsimään tuomiotaan Isoon-Britanniaan ja vuonna 2015 hylättiin Taylorin anomus päästä siirtymään tuomiotaan kärsimään Isosta-Britanniasta Ruandaan.[25]

Vuonna 2014 Liberia oli yksi kolmesta Länsi-Afrikan ebolaepidemiasta pahimmin kärsineestä maasta.[26]

Joulukuussa 2017 presidentinvaalit voitti entinen maailmanluokan huippujalkapalloammattilainen George Weah.[27], joka astui virkaansa Sirleaf Johnsonin seuraajana maan uutena presidenttinä tammikuussa 2018. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1944, kun Liberiassa valta siirtyi demokraattisesti valitulta presidentiltä toiselle.[28]

Maaliskuussa vuonna 2018 YK lopetti 15 vuotta kestäneen rauhanturvaoperaationsa Liberiassa. Tuona aikana 16 000 ihmistä yli 12 maasta ehti palvella YK:n menestyksellisessä Liberia-operaatiossa.[29]

Politiikka

Joseph Boakai, Liberian presidentti vuodesta 2024

Liberian poliittinen järjestelmä seuraa Yhdysvaltain esikuvaa.[30] Liberian valtionpäämies on presidentti, joka johtaa sekä maata että hallitusta. Pääministerin virkaa ei ole. Presidentti valitaan kuusivuotiskaudelle suoralla kansanvaalilla. Presidentti nimittää hallituksen, senaatti vahvistaa valinnan. Kaksikamarinen parlamentti koostuu 30-paikkaisesta senaatista ja 73-paikkaisesta edustajainhuoneesta. Senaatti valitaan yhdeksäksi, edustajainhuone kuudeksi vuodeksi. Vuoden 2009 parlamenttivaalien jälkeen useita pieniä puolueita on yhdistynyt, ja suurimmat puolueet ovat Yhtenäisyyspuolue (Unity Party, UP, 18 paikkaa alahuoneessa), Demokraattisen muutoksen kongressi (Congress for democratic change, CDC, 15 paikkaa) ja Vapauspuolue (Liberty party, LP 9 paikkaa).[1]

Liberia on muodollisesti Afrikan vanhin demokratia.[31] Käytännössä poliittista elämää on dominoinut vuodesta 1877 saakka vapautettujen orjien jälkeläisistä muodostunut amerikkalais-liberialaisten ryhmä. Heidän True Whig -puolueensa oli ainoa sallittu ja piti valtaa käsissään yli sadan vuoden ajan.[12] Vuosien 1989–2003 veristen sotien jälkeen Liberian demokratia-kehitys on ollut erittäin positiivista ja maassa on toteutunut jo vallansiirtokin demokraattisesti valitulta johtajalta toiselle.[32]

YK:lla on ollut maassa rauhanturvaajia vuodesta 2003 alkaen, enimmillään 15 000 sotilasta. Vuonna 2012 tehdyn suunnitelman mukaan joukkoja vähennetään asteittain niin, että vuonna 2015 maassa on 3 750 YK:n sotilasta ja enintään 1 795 poliisia.[33]

YK:n menestyksekäs Liberian rauhanturva-operaatio lopetettiin 15 vuoden jälkeen vuonna 2018.[34]

Vapauksien kehitys

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Liberiassa on vallinnut lähes kaksi vuosikymmentä rauhaa ja vakautta maan toisen sisällissodan päättyttyä vuonna 2003. Tänä aikana maa on edistynyt huomattavasti hallituksen kapasiteetin uudelleenrakentamisessa, oikeusvaltion palauttamisessa ja kansalaisten poliittisten oikeuksien ja kansalaisvapauksien varmistamisessa. Vuonna 2017 tapahtui ensimmäinen rauhanomainen vallansiirto johtajien välillä sitten vuoden 1944. Liberiassa on kuitenkin edelleen vakavia korruption, rankaisemattomuuden ja naisiin kohdistuvan väkivallan ongelmia.[35]

Hallinnollinen jako

Liberian piirikunnat.

Liberia jakautuu aluehallinnon ylimmällä tasolla viiteentoista piirikuntaan (engl. counties):

  1. Bomi
  2. Bong
  3. Gbarpolu
  4. Grand Bassa
  5. Grand Cape Mount
  6. Grand Gedeh
  7. Grand Kru
  8. Lofa
  9. Margibi
  10. Maryland
  11. Montserrado
  12. Nimba
  13. River Cess
  14. River Gee
  15. Sinoe
Katso myös: Liberian aluejako

Talous

Pääartikkeli: Liberian talous

Liberian väestöstä vain 15 prosenttia on palkkatyössä.[1]

Maatalous on perinteisesti talouden suurin osa-alue, vuonna 2000 se työllisti 70 prosenttia työvoimasta ja toi 76,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Maatalous tuottaa kumia, kahvia, kaakaota, riisiä, kassavaa, palmuöljyä, sokeria ja banaaneita.[1] Merkittävimmät luonnonvarat ovat rautamalmi, timantit, kulta ja puu. Merkittävimmät vientituotteet ovat rauta, puutavara, kaakao, kahvi ja kumi. Viennistä suurin osa suuntautuu Saksaan, Etelä-Afrikkaan, Puolaan, Yhdysvaltoihin ja Espanjaan. Suurimmat tuontimaat ovat Etelä-Korea, Singapore ja Japani.[1]

Maassa on 29 lentokenttää, joista kahdella on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie. Rautatietä on 429 kilometriä. Suuri osa siitä vahingoittui sisällissodissa, mutta korjaustyöt ovat käynnissä monilla rataosuuksilla. Päällystettyä maantietä on 657 kilometriä. Buchanan ja Monrovia ovat satamakaupungit.[1]

Veritimanttien kauppa on ongelma myös Liberiassa. Sen jälkeen kun naapurimaa Sierra Leone joutui YK:n boikottiin, timantteja on yritetty tuoda markkinoille Liberian kautta.[36] Asia oli esillä entisen presidentin Charles Taylorin oikeudenkäynnissä Haagissa.[37]

Liberian lipun alla purjehti yli 2 500 alusta vuonna 2010, toiseksi eniten maailmassa (Panaman jälkeen).[38] Liberia on ollut maailman suosituimpia mukavuuslippumaita yli 40 vuoden ajan.[39]

Väestö

Liberian kolmen miljoonan asukkaan joukossa on 16 eri etnistä alkuperäiskansaa sekä sekalainen joukko ulkomaalaisia. Alkuperäisasukkaita on noin 95 prosenttia väkiluvusta, joista suurin ryhmä ovat kpellet Keski- ja Länsi-Liberiassa. Liberian afro­amerikkalaisia, jotka ovat vapautettujen orjien jälkeläisiä, on arviolta viisi prosenttia väestöstä. He ovat olleet Liberian hallitseva yläluokka.[30] Heistä puolet on Yhdysvalloista ja puolet Karibialta. Lisäksi maassa on merkittävä määrä libanonilaisia, intialaisia ja muita kansalaisuuksia läntisestä Afrikasta, jotka ovat tärkeä osa Liberian talousmaailmaa. Perustuslain mukaan valkoihoiset eivät voi saada Liberian kansalaisuutta.[12]

Vuoden 2008 väestönlaskennan mukaan suurimmat etniset ryhmät olivat kpellet (20,3 %), bassat (13,4 %), grebot (10 %), giot eli danit (8 %), manot (7,9 %), krut (6 %), lormat (5,1 %), kissit (4,8 %), golat (4,4 %), ja muut (20,1 %). Kristittyjä oli 85,6 prosenttia ja muslimeita 12,2 prosenttia.[1]selvennä

Vuonna 2013 Liberian väestönkasvu oli 2,5 prosenttia, joka oli CIA:n tilastojen mukaan maailman 29. korkein.[1]

Terveydenhoidon taso on alhainen. Esimerkiksi äitiyskuolleisuus on eräs maailman korkeimmista. Vuonna 2015 maassa menehtyi keskimäärin 725 äitiä 100 000 synnytystä kohden.[40] Vuonna 2014 vastasyntyneen poikalapsen elinajanodote oli 56 vuotta, tyttölapsen 59,9 vuotta.[1]

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV:n kantajia oli noin 1,7 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 35 000 henkeä. Antiretroviraalilääkitystä olisi tarvinnut noin 8 500 henkeä, mutta sitä sai noin 17 prosenttia heistä, noin 1 400 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut huomattavasti, vuonna 2005 lääkettä sai viisi prosenttia tarvitsijoista.[41]

Vuonna 2010 arvioitiin, että 15 vuotta täyttäneistä liberialaisista vain 60,8 prosenttia oli lukutaitoisia, miehistä 64,8 prosenttia ja naisista vain 56,8 prosenttia.[1] Unicefin ja presidentti Ellen Johnson Sirleafin suojelema ohjelma tähtää etenkin tyttöjen koulunkäynnin lisäämiseen.[42] Liberian yliopisto on yksi Länsi-Afrikan vanhimmista korkeakouluista. Se perustettiin nimellä Liberia College vuonna 1862 ja sai yliopiston oikeudet vuonna 1951.[43]

Kielet

Liberian neljä miljoonaa asukasta puhuu yhteensä 31 eri kieltä, joista 30 on luonnollisia ja yksi (Liberian pidginenglanti, vuonna 1984 noin 1 500 000 vieraana kielenä puhujaa)[44] on kauppakieli, jolla ei ole äidinkielisiä puhujia. Jotkut näistä kielistä tulevat Libanonista ja Länsi-Afrikasta.selvennä Ainoa virallinen kieli on englanti, joka jakautuu neljään tai viiteen eri murteeseen, ja englanti murteineen on ainut Liberiassa puhuttu kieli, joka ei kuulu nigeriläis-kongolaisten kielten kielikuntaan. Liberian 17 eri etnisen ryhmän puhutut kielet kuuluvat yhteensä neljään eri kielikuntaan: kru, länsiatlanttinen, mandelainen ja indoeurooppalainen.[45]

Vuonna 2006 Liberian yleisenglantia puhui 70 000 ihmistä. Puhutumpia kieliä Liberiassa ovat muun muassa kpelle (487 000 puhujaa 1991), bassa (406 000 puhujaa 2006), klao (213 000 puhujaa 2006) ja mann (188 000 puhujaa 2006). Mandinkan kielen itäinen murre on maahanmuuttajakieli ja sitä puhuu 38 000 ihmistä.[46]selvennä

Kulttuuri

Dan-kansan tekemä naamio.

Liberialaisista 70 prosenttia on jonkin alkuperäisuskonnon kannattajia, 10 prosenttia kristittyjä ja 20 prosenttia muslimeita.[4] Ensimmäiset afrikkalaisten kirjoittamat romaanit ilmestyivät maassa jo 1800-luvulla. Sitä ennen kirjallinen perinne muodostui kansanrunoista, saduista ja sananlaskuista.[47] Perinteinen kuvataiteen muoto ovat danien tekemät naamiot.[48]

Liberian yleisradio, Liberia Broadcasting System (LBS) aloitti toimintansa virallisesti vuonna 1960. Lähetykset lakkasivat 1990-luvulla sodan aikana työntekijöiden pakoon ja laitteistojen ryöstöön. 2000-luvulla sillä oli yksi FM-radiokanava, joka kuului vajaan 100 kilometrin päähän pääkaupungista.[49] Loppuvuodesta 2008 otettiin käyttöön Kiinan lahjoittama ja ylläpitämä lähetinverkosto, jolla kuuluvuus laajeni koko maahan.[50] Maan oman radion lisäksi maassa kuuluvat BBC, Radio France internationale ja China Radio International.

Liberiassa ilmestyy päivittäin viisi sanomalehteä. Paikallisradioista moni toimii järjestöjen, kuten YK:n UNMILin tai kirkkokuntien tuella. Lisäksi maassa toimii kolme yksityistä televisiokanavaa.[2]

Liberialaisen ruokavalion runko muodostuu riisistä ja mausteisesta kastikkeesta. Liha tai kala on lisuke tai kastikkeen osa. Päivän pääateria on lounas tai illallinen työpäivän kulusta riippuen. Aamiaiseksi varsinkin maaseudulla syödään edellispäivän tähteitä lämmitettyinä, ja välipaloiksi syödään hedelmiä.[6]

Urheilu

Liberia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1956 alle kymmenen urheilijan joukkueella. Se ei ole saanut mitaleita.[51] Liberian jalkapallomaajoukkue on ollut FIFA:n rankingissa korkeimmillaan sijalla 66 heinäkuussa 2001. Syyskuussa 2014 se oli sijalla 126.[52]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Liberia The World Factbook. CIA. Arkistoitu 9.6.2019. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  2. ↑ a b Liberia country profile BBC News. BBC. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  3. ↑ Country Profile (Arkistoitu – Internet Archive) BBC Weather. BBC. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  4. ↑ a b c Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica – suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 323. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9
  5. ↑ Liberia – geography 2008. Liberia Media Center. Arkistoitu 26.11.2014. Viitattu 25.11.2014. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Liberia Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  7. ↑ Liberia Lonely Planet. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  8. ↑ Sapo National Park Lonely Planet. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  9. ↑ Liberian gold rush threatens forest preserve The New York Times. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  10. ↑ a b The Grain Coast, Malaguetta Coast or Pepper Coast before 1822 Liberia Past and Present. Arkistoitu 23.4.2019. Viitattu 21.2.2012. (englanniksi)
  11. ↑ Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo–Qv), s. 3169, art. Pippurirannikko. Otava, 1973. ISBN 951-1-01070-0
  12. ↑ a b c d Background note Liberia (Previous Editions) U.S. Department of State. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 25.11.2014. (englanniksi) Archive.org
  13. ↑ History of Liberia Lonely Planet. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  14. ↑ William V.S. Tubman www.liberiapastandpresent.org. Arkistoitu 27.2.2020. Viitattu 30.12.2019.
  15. ↑ P. Schwab: Designing West Africa: Prelude to 21st Century Calamity. Springer, 9.7.2004. ISBN 978-1-4039-7876-9 Teoksen verkkoversio (viitattu 30.12.2019). (englanniksi)
  16. ↑ Untitled Document www.tlcafrica.com. Arkistoitu 8.12.2019. Viitattu 30.12.2019.
  17. ↑ 25 years after his demise, Samuel Doe continues to cast a long shadow across Liberian politics African Arguments. 9.9.2015. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  18. ↑ Liberia: The First Phase of the Civil War: 1989-1997 | PeacebuildingData.org www.peacebuildingdata.org. Arkistoitu 30.12.2019. Viitattu 30.12.2019.
  19. ↑ Liberia: The Second Phase of the Civil War: 1999–2003 | PeacebuildingData.org www.peacebuildingdata.org. Arkistoitu 30.12.2019. Viitattu 30.12.2019.
  20. ↑ Susan McKay: Where rape is a part of life The M&G Online. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  21. ↑ Timeline: Liberia BBC News. BBC. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  22. ↑ Timeline: Liberia BBC News
  23. ↑ Ellen Johnson Sirleaf | Biography, Nobel Peace Prize, & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  24. ↑ Liberian ex-presidentille 50 vuoden tuomio sotarikoksista Helsingin Sanomat. 30.5.2012. Viitattu 30.12.2019. (suomeksi)
  25. ↑ Charles Taylor to stay in UK jail bbc.com. 25.3.2015. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  26. ↑ Ebola: Mapping the outbreak bbc.com. 14.1.2016. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  27. ↑ George Weah elected Liberian president bbc.com. 29.12.2017. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  28. ↑ Ex-footballer Weah sworn in as president bbc.com. 22.1.2018. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  29. ↑ Their 15-year mission a success, UN peacekeepers depart a stable and grateful Liberia UN News. 29.3.2018. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  30. ↑ a b Kiljunen, Kimmo: Maailman maat: Liput ja historia, osio Afrikka, artikkeli Liberia. Helsinki: Into 2013 ISBN 978-952-264-157-1
  31. ↑ Liberia, Africa’s Oldest Independent and Democratic Republic, Celebrates Its 169th Independence Anniversary 26.7.2016. U.S. Library of Congress. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  32. ↑ Liberia’s Path toward Democracy www.alec.org. Viitattu 30.12.2019. (englanti)
  33. ↑ UNMIL Facts and Figures UNMIL. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  34. ↑ Their 15-year mission a success, UN peacekeepers depart a stable and grateful Liberia UN News. 29.3.2018. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  35. ↑ Liberia: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 7.11.2022. (englanniksi)
  36. ↑ Timanttisi voi vuotaa verta Kaleva. 25.2.2007. Viitattu 17.12.2016.
  37. ↑ Campbellin saamat veritimantit poliisin hallussa Yle Uutiset. 6.8.2010. Viitattu 17.12.2016.
  38. ↑ Merchant Marine The World Factbook. CIA. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  39. ↑ Liberia – “Flag of Convenience” Tax Haven Offshore Manual. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  40. ↑ Trends in Maternal Mortality: 1990 to 2015. Estimates by WHO, UNICEF, UNFPA, World Bank Group and the United Nations Population Division (pdf) (Maakohtaiset arviot äitiyskuolleisuudesta liitetaulukossa 7 s. 51–57/78 (Annex 7. Estimates of maternal mortality ratio (MMR, maternal deaths per 100 000 live births), number of maternal deaths, lifetime risk, percentage of AIDS-related indirect maternal deaths and proportion of deaths among women of reproductive age that are due to maternal causes (PM), by country, 2015)) ISBN 978-924-156514-1. 2015. Geneva, Switzerland: Maailman terveysjärjestö, who.int. Viitattu 19.1.2017. (englanniksi)
  41. ↑ Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Liberia 2008 WHO. Arkistoitu 6.11.2010. Viitattu 3.11.2010. (englanniksi)
  42. ↑ Liberia launches Girls’ Education National Policy with support from UNICEF 18.4.2006. Unicef. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  43. ↑ University of Liberia\Liberia College (1863–) BlackPast.org. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  44. ↑ Liberian English Ethnologue. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  45. ↑ Singler, John Victor: An Introduction to Liberian English (PDF) files.eric.ed.gov. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  46. ↑ Liberia Ethnologue. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  47. ↑ Acqui, Eva: On Liberian Literature: “The Name of the Sound, and the Sound of the Name Pambazuka News. 24.7.2007. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  48. ↑ Dan Mask African Masks. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  49. ↑ ELBC – A Brief History (Internet Archive) Liberia Broadcasting System. Arkistoitu 9.10.2007. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  50. ↑ Liberia Broadcasting System (LBS) Goes Nation-Wide 19.11.2008. The Executive Mansion Republic of Liberia. Arkistoitu 22.7.2011. (englanniksi)
  51. ↑ Liberia Sports-Reference.com. Arkistoitu 19.11.2008. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  52. ↑ Liberia FIFA. Arkistoitu 18.11.2016. Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Matkaopas aiheesta Liberia Wikivoyagessa (englanniksi)
source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Liberia