Trends in LIMS

Pääministeri, aikaisemmin myös ministeripresidentti^[1] on monissa valtioissa ministeri, joka johtaa maan hallitusta, monissa maissa myös ulko- ja sisäpolitiikkaa. Saksassa ja Itävallassa pääministerin nimike on liittokansleri. Useimmat maat, joissa on pääministeri, ovat parlamentaarisia ja näin ollen pääministerin on nautittava parlamentin luottamusta.

Myös ei-itsenäisellä alueella voi olla oma pääministerinsä, mm. ainakin osalla Kanadan provinsseista sekä Färsaarilla.

Nykyaikaisissa parlamentaarisissa monarkioissa (kuten useimmissa Euroopan monarkioissa, Thaimaassa ja Japanissa) pääministeri on poliittisesti tärkein henkilö, eikä monarkki (yleensä kuningas tai kuningatar, Japanissa keisari) käytä laajaa valtaa, vaan hänen tehtävänsä ovat enimmäkseen edustus- ja seremoniatehtäviä. Esim. Ruotsin vuodesta 1975 voimassa olleen valtiosäännön mukaan monarkki ei käytä edes muodollista toimeenpanovaltaa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa taas monarkilla on periaatteessa erittäin laajat valtaoikeudet, mutta hän käyttää niitä niukasti ja delegoi ylimmän vallan pääministerille, jonka kanssa keskustelee säännöllisesti. Sen sijaan Afrikassa ja Aasiassa on myös parlamentaarisia monarkioita, joissa monarkki myös käyttää merkittävää poliittista valtaa. Parlamentaarisissa monarkioissa pääministerin, kuten muidenkin ministerien, on nautittava parlamentin luottamusta ja yleensä hän on parlamentin jäsen, kansanedustaja. Myös osassa Absoluuttisista monarkioista kuten Swazimaassa^[2] on pääministeri, jonka monarkki nimittää.

Tasavalloissa pääministerin valtaoikeudet vaihtelevat suuresti. Osassa parlamentaarisista tasavalloista, joissa on pääministeri, pääministerin valtaoikeudet ovat lähes tai kokonaan yhtä suuret kuin valtion virallisen päämiehen (useimmiten presidentin). Osassa tasavalloista (esim. Saksassa ja Irlannissa, nykyisin myös Suomessa) pääministeri on selvästi ylin vallankäyttäjä ja presidentin asema on ensisijaisesti edustuksellinen. Näin ollen osa tasavalloista (pääosa näistä on Euroopassa) muistuttaa Euroopan parlamentaarisia monarkioita. Toisissa parlamentaarisissa tasavalloissa pääministerin valtaoikeudet ovat presidentin oikeuksia huomattavasti pienemmät. Tällaista järjestelmää, jossa on sekä presidentillisen että parlamentaarisen järjestelmän piirteitä, kutsutaan myös semipresidentialismiksi. Semipresidentiaalisia maita ovat esimerkiksi Ranska, Venäjä ja Ukraina. Myös Suomen järjestelmän katsotaan olleen semipresidentiaalinen vanhan valtiosäännön voimassaoloaikana (1919–2000). Samoin kuin parlamentaarisissa monarkioissa, parlamentaarisissa tasavalloissa, joissa on pääministerin virka, (mukaan lukien semipresidentiaaliset maat) pääministerin on nautittava parlamentin luottamusta ja hän on yleensä samalla kansanedustaja.

Useimmissa presidentillistä järjestelmää noudattavissa tasavalloissa (mm. useimmissa Amerikan maissa) ei ole erikseen pääministerin virkaa, vaan presidentti on paitsi maan myös sen hallituksen johtaja. Eräissä presidentillistä järjestelmää soveltavissa maissa (esim. Valko-Venäjällä ja osassa Afrikan maista) on myös pääministerin virka, mutta toisin kuin parlamentarismissa, pääministerin ei tarvitse nauttia parlamentin vaan vain presidentin luottamusta eikä hän voi olla samalla kansanedustaja. On myös parlamentaarisia maita, joilla ei ole pääministeriä, esim. Botswana ja Etelä-Afrikka. Näissä maissa samoin kuin useimmissa presidentillistä järjestelmää noudattavissa maissa presidentti on myös hallituksen päämies eikä pääministerin virkaa ole, mutta toisin kuin presidentillisessä järjestelmässä, presidentin valitsee yleensä omasta keskuudestaan parlamentti ja hallituksen (presidentin ja ministerien) täytyy nauttia parlamentin luottamusta.

Pääartikkeli: Suomen pääministeri

Suomessa on yritetty hioa presidentin ja pääministerin vastuualueita, mutta edelleenkin niissä on pieniä päällekkäisyyksiä. Presidentin valtaoikeuksia on Mauno Koiviston kaudesta, 1980-luvun loppupuolelta lähtien pyritty kaventamaan^[3], mikä on johtanut pääministerin aseman korostumiseen. Vuosien 1991, 2000 ja 2012 perustuslakiuudistuksissa pääministerin asema vahvistui. Vuoden 2000 perustuslakiuudistuksen katsotaan merkinneen Suomen siirtymistä semipresidentialismista useimmissa Euroopan maissa vallitsevaan hyvin parlamentaariseen järjestelmään, jossa valtionpäämiehen asema (useimmissa Euroopan maissa kuninkaan tai presidentin) tehtävä on lähinnä edustuksellinen, seremoniallinen ja symbolinen. Suomessakaan presidentillä ei enää juuri ole sisäpoliittista valtaa, ja hänen tehtävinään kotimaassa on lähinnä toimia valtion keulakuvana ja virallisten tapahtumien isäntänä ja ottaa julkisuudessa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Silti vieläkin presidentillä on laajat nimitysoikeudet, presidentti osallistuu valtioneuvoston toimintaan ja hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa ja on Puolustusvoimain ylipäällikkö.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pääministeri Wikimedia Commonsissa