Strategia (kreik. στρατός ’sotaväki’) tarkoittaa suunnitelmaa, jolla tavoiteltu päämäärä pyritään saavuttamaan. Strategian päämääränä kilpailumarkkinoilla on saavuttaa kilpailuetua suhteessa kilpailijoihin. Strategia liittyy erityisesti organisaatioiden johtamiseen: hyvä strategia on tärkeä esimerkiksi sodankäynnissä ja liikkeenjohdossa. Myös shakissa ja muissa strategiapeleissä pelistrategiat ovat keskeisiä.

Sodankäynti

Pääartikkeli: Sodankäynnin strategia

Varsinainen strategian käsite on lähtöisin antiikin Kreikasta, jossa Kleisthenes (noin 508 eaa.) rakensi kymmenen heimodivisioonan struktuurin. Yhtymässä jokaisen divisioonan johdossa oli strategos eli strategi, ja yhdessä nämä muodostivat Ateenan sotaneuvoston. Toisaalla sanan strategos kerrotaan tarkoittavan sodanjohtotaitoa, joka on strategin tärkein taito. Kummankin näkemyksen mukaan strategin tehtäväkentäksi muodostui armeijan johtaminen.

Esimerkiksi sodankäynnissä pitää tehdä strategisia päätöksiä: minkä tyyppisiä joukkoja käyttää milläkin taistelukentällä, missä vaiheessa hyökätä mihinkin jne. Strategista ajattelua ei tule sekoittaa operatiiviseen tai taktiseen ajatteluun. Nyrkkisääntönä eroista voidaan pitää: ”Strategia on suunnitelma, kuinka sota voitetaan, kun taas taktiikka on toimintatapa taistelun voittamiseksi.”

Sodankäynnissä strategia on suunnitelmallinen toimintatapa sodan voittamisesta (asevoimilla). Käsitehierarkiassa strategian yläpuolella on suurstrategia ja alapuolella operaatiotaito. Strategia käsittää myös kaikki sodan valmisteluun liittyvät asiat varsinaisen sodankäynnin lisäksi.

Useita sodankäynnin strategioita sovelletaan myös liiketoiminnan johtamisessa. Eräs tunnetuimmista alun perin sotastrategioihin perehdyttävä teos, jota käytetään paljon liikkeenjohdon strategioiden oppikirjana, on kiinalaisen, yli 2 000 vuotta sitten eläneen kenraali Sunzin teos Sodankäynnin taito. Sunzi-nimi tunnetaan myös länsimaissa vanhemman ns. Wale-Gyles translitterointijärjestelmän mukaisesti Sun Tzu’na.

Liikkeenjohdon strategia

Pääartikkeli: Liikkeenjohdon strategia

Liikkeenjohdon strategialla tarkoitetaan yrityksen tai julkisen palvelun strategiaa, jota se toteuttaa kaikessa toiminnassaan. Strategioita on eritasoisia sen mukaisesti, miten tarkasti ja miten laajaa osaa toiminnoista strategia käsittelee. Käsite ei ole yksiselitteinen, vaan siitä esitetään kirjallisuudessa hyvinkin erilaisia määritelmiä.

Kehittyminen

Liiketoimintastrategioita julkaistiin kylmän sodan aikana Yhdysvalloissa noin joka toinen vuosi. Pääartikkelissa esitellään niiden pääsuunnat.[1]

  • Vaihe I: budjettisuunnittelu (1950–1960)
  • Vaihe II: korporatiivinen suunnittelu (1960–1968)
  • Vaihe III: konsernistrategia (1968–1975)
  • Vaihe IV: kilpailija-analyysi (1975–1985)
  • Vaihe V: kilpailuetu (1985–1995)
  • Vaihe VI: strategiset innovaatiot (1995–2001)
  • Vaihe VII: strateginen ajattelu (2003–)

Katso myös

Lähteet

  1. The Evolution of Business Strategy Strategic Thinking Institute. Arkistoitu 19.1.2012. Viitattu 6.12.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kerttunen, Mika: Strategia Julkaisusarja 3, Strategian asiatietoa, No 4, 2007. 2007.