Noam Chomsky
Noam Chomsky vuonna 2017.
Noam Chomsky vuonna 2017.
Henkilötiedot
Syntynyt7. joulukuuta 1928 (ikä 96)
Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot
Instituutti
Tutkimusalue kielitiede, analyyttinen filosofia, kognitiotiede, aatehistoria, poliittinen kritiikki
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
chomsky.info

Avram Noam Chomsky[a] (s. 7. joulukuuta 1928 Philadelphia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen kielitieteilijä, filosofi, kognitiotieteilijä, historioitsija, loogikko, yhteiskuntakriitikko ja poliittinen aktivisti. Chomsky on merkittävä henkilö analyyttisessa filosofiassa ja yksi kognitiotieteen perustajista. Chomskya on kuvattu ”modernin kielitieteen isäksi”. Hän on viettänyt yli puoli vuosisataa Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa (MIT), jossa hän on kielitieteen emeritusprofessori. Chomsky on kirjoittanut yli sata kirjaa eri aiheista, kuten kielitieteestä, sodasta, politiikasta ja mediasta. Ideologisesti hän sijoittuu anarkosyndikalismiin ja anarkososialismiin.

Chomsky on maailman siteeratuimpia tutkijoita, ja hän on vaikuttanut laajasti eri tieteenaloilla. Hänet tunnustetaan yleisesti paradigman muuttajaksi ihmistieteiden alalla suurelle vallankumoukselle antamallaan sytykkeellä ja edistämällä uudenlaista kognitiivista viitekehystä kielen ja mielen tutkimisessa. Jatkuvan tieteellisen tutkimustyönsä ohella hän on Yhdysvaltojen ulkopolitiikan, uusliberalismin, nykyaikaista valtiokapitalismin, Israelin–Palestiinan konfliktin ja valtavirtalehdistön johtava kriitikko. Hänen ajatuksensa näistä aiheista ovat osoittautuneet hyvin merkittäviksi antikapitalististen- ja imperialismin vastaisten liikkeiden keskuudessa, mutta niihin on myös yhdysvaltalainen poliittinen oikeisto kohdistanut arvostelua hänen amerikkalaisvastaisuudestaan. Chomsky pidätettiin useita kertoja aktivisminsa vuoksi.lähde?

Chomsky on Richard Nixonin salaisella listalla, johon on koottu tämän tärkeimpiä poliittisia vihollisia.[1]

Chomsky oli vuosina 1980–1992 maailman siteeratuin elävä ihmistieteiden edustaja (Arts & Humanities Citation Index).[2]

Nuoruus

Lapsuus: 1928–1945

Avram Noam Chomsky syntyi 7. joulukuuta 1928 East Oak Lanen naapurustossa Philadelphiassa Pennsylvaniassa.[3] Hänen ukrainalaissyntyinen aškenasijuutalainen isänsä William ”Zev” Chomsky pakeni 1913 Yhdysvaltoihin. Opiskeltuaan Johns Hopkinsin yliopistossa William työskenteli rehtorina uskonnollisessa Congregation Mikveh Israel -koulussa. Williamin vaimo Elsie Simonofsky oli valkovenäläissyntyinen opettaja ja aktivisti, jonka William oli tavannut työskennellessään Mikveh Israelin koulussa.[4]

”Mikä motivoi hänen [poliittisia] ajatuksiaan? Voimakas uteliaisuus, altistuminen eri mielipiteille ja epätavallinen koulutus – kysymykseen on tarjottu vastaukseksi niitä kaikkia. Häntä hämmästytti syvästi omien lukemistensa ja valtavirran lehdistön kirjoittelun välinen ristiriita. Chomskyn intohimona pysyi näiden kahden lähteen todellisuuksien välinen kuilu ja sen arvioiminen, miksi se kuilu on olemassa.”
—Elämäkerran kirjoittaja Robert F. Barsky, 1997

Noam oli Chomskyn perheen esikoinen. Viisi vuotta myöhemmin syntyi Chomskyn veli David Eli Chomsky.[5] Veljekset olivat läheisiä, vaikka David oli huolettomampi, kun taas Noam kilpailuhenkinen.[6] Veljekset kasvatettiin juutalaisiksi, heille opetettiin hepreaa ja he keskustelivat säännöllisesti sionismin poliittisista teorioista. Perhe oli erityisesti vaikuttunut Ahad Ha'amin vasemmistolaisista sionismin kirjoituksista.[5] Juutalaisena Chomsky kohtasi lapsena antisemitismiiä Philadelphiassa varsinkin irlantilaisilta ja saksalaisissa yhteisöissä.[7]

Chomsky luonnehti vanhempiaan ”normaaleiksi Roosevelt-demokraateiksi”, jotka poliittisella kentällä asennoituivat keskustavasemmistolaisesti. Hän kuitenkin altistui äärivasemmistolaiselle politiikalle muiden suvun jäsenten kautta, joista useat olivat sosialisteja ja Yhdysvaltojen suurimpiin kuuluvan ammattiliiton (International Ladies' Garment Workers' Union) jäseniä.[8] Chomskyyn vaikutti merkittävästi hänen setänsä, joka oli yliopiston keskeyttänyt lehtikioskin omistaja New Yorkissa, jossa juutalaiset vasemmistolaiset keskustelivat ajankohtaisista aiheista.[9] Joka kerta kun Chomsky vieraili setänsä luona New Yorkissa, hän vieraili myös vasemmistolaisissa ja anarkistisissa kirjakaupoissa lukien ahnaasti poliittista kirjallisuutta.[10] Myöhemmin hän kuvaili löydöksiään anarkismista ”onnekkaana sattumana”,[11] joka sai hänet suhtautumaan kriittisesti muita radikaaleja vasemmistolaisia ideologioita kohtaan, kuten stalinismia ja marxismi-leninismiä kohtaan.[12]

Chomsky kävi Oak Lane Country Day School -ala-asteen, itsenäisen Deweyite-instituution, joka keskittyi mahdollistamaan oppilaiden omien mielenkiinnon kohteiden harjoittamisen ilman kilpailuhenkistä ilmapiiriä.[13] Täällä hän kirjoitti ensimmäisen artikkelinsa 10-vuotiaana, joka kertoi fasismin leviämisestä sen jälkeen kun Francisco Francon fasistinen armeija kaatoi Barcelonan Espanjan sisällissodassa.[14] 12-vuotiaana hän siirtyi Philadelphialaiseen lukioon, jossa hän liittyi eri kerhoihin ja yhdistyksiin menestyen akateemisesti. Chomskya vaivasivat koulun hierarkkiset ja kurinalaiset opetusmenetelmät.[15] 12–13-vuotiaana hän omistautui enemmän anarkistiselle politiikalle.[16]

Yliopisto: 1945–1955

Vuonna 1945 Chomskyn ollessa 16-vuotias, hän aloitti yleisen koulutusohjelman Pennsylvanian yliopistossa, jossa hän tutki filosofiaa ja logiikkaa sekä kiinnostui ensisijaisesti arabian kielen oppimisesta.[17] Hän asui kotonaan ja rahoitti perustutkintonsa opettamalla hepreaa.[18] Hän kuitenkin turhautui kokemuksistaan yliopistossa ja harkitsi keskeyttämistä ja muuttamista kibbutzille Palestiinan brittiläiseen mandaattiin.[19] Hänen intellektuaalinen uteliaisuutensa kuitenkin heräsi uudelleen venäläissyntyisen kielitieteilijän Zellig Harrisin kanssa käytyjen keskustelujen kautta. Harrisin Chomsky tapasi ensimmäistä kertaa poliittisissa ympyröissä vuonna 1947. Harris tutustutti Chomskyn teoreettiseen kielitieteeseen ja suostutteli tämän ottamaan aiheen pääaineekseen.[20] Chomskyn kunniamaininnan saanut kandidaatin tutkielma oli nimeltään Morphophonemics of Modern Hebrew. Siinä oli mukana Harrisin kielenselvennä menetelmiä.[21] Chomsky sisällytti kyseisen tutkielman maisterin tutkintoonsa, jonka hän suoritti Pennsylvanian yliopistossa vuonna 1951. Hänen maisterintutkielmansa julkaistiin myöhemmin kirjana.[22] Yliopistoaikanaan hän kiinnostui myös filosofiasta, erityisesti opettajansa Nelson Goodmanin vaikutuksesta.[23]

Vuosina 1951–1955 Chomsky nimitettiin Harvardin yliopiston Society of Fellows -ryhmään, johon nimitetään tutkijoita heidän poikkeuksellisen tieteellisen osaamisensa perusteella. Tässä ryhmässä hän aloitti tutkimuksen, joka muodostui hänen väitöskirjakseen.[24] Goodmanin rohkaistua Chomskya hakemaan yliopistoon,[25] merkittävä tekijä hänen päätöksessään hakea Harvardin yliopistoon oli, että filosofi W. V. Quine opetti siellä. Sekä Quine että vieraileva filosofi J. L. Austin Oxfordin yliopistosta vaikuttivat merkittävästi Chomskyyn.[26] Vuonna 1952 Chomsky julkaisi ensimmäisen akateemisen artikkelinsa, Systems of Syntactic Analysis, joka ilmestyi tiedelehdessä Journal of Symbolic Logic, mutta ei kielitieteen lehdessä.[25] Ollessaan erittäin kriittinen behavioristisille kululle kielitieteessä, hän esitteli ideoitaan vuonna 1954 luennoillaan Chicagon ja Yalen yliopistossa.[27] Vaikka hän ei ollut rekisteröitynyt opiskelijaksi Pennsylvanian yliopistoon neljään vuoteen, hän lähetti sinne vuonna 1955 tarkastettavaksi tutkielmansa, jossa hän esitteli ideoitaan transformaatiokielioppiteoriasta. Hän sai tohtorin tutkintonsa sen perusteella, ja sitä jaettiin yksityisesti asiantuntijoiden kesken mikrofilmillä ennen kuin se julkaistiin osana The Logical Structure of Linguistic Theory -kirjaa vuonna 1975.[28] Tohtorin tutkinto vapautti Chomskyn maanpuolustusvelvollisuudesta, jonka oli tarkoitus muuten alkaa vuonna 1955.[29] Harvardin professori George Armitage Miller luki Chomskyn tohtorintutkielman ja vaikuttui. He julkaisivat yhdessä useita tieteellisiä artikkeleita tietokonelingvistiikasta.[30]

Nuoreen Chomskyyn vaikuttivat merkittävästi anarkosyndikalisti Rudolf Rockerin (vasemmalla) ja demokraattisen sosialistin George Orwellin (oikealla) työt.

Vuonna 1947 Chomsky alkoi seurustella Carol Doris Schatzin kanssa, jonka hän oli tuntenut lapsuudesta asti. He menivät naimisiin vuonna 1949.[31] Sen jälkeen kun Chomsky nimitettiin Harvardin yliopiston Society of Fellows -ryhmään, he muuttivat yhteiseen asuntoon Bostoniin, Allstoniin, jossa he asuivat vuoteen 1965 asti, kunnes muuttivat Lexingtonin kaupunkiin.[32] Vuonna 1953 he ottivat Harvardin matka-apurahaa vieraillakseen Euroopassa, matkustaen Englannin kautta Ranskaan ja Sveitsin läpi Italiaan.[33] Samalla matkalla he viettivät kuusi viikkoa Hashomer Hatzairin HaZore'a:n kibbutzissa vastaperustetussa Israelin valtiossa. Vaikka he nauttivat matkastaan, Chomskya kauhistutti Israelissa sionismi, arabivastaisuus sekä stalinismimyönteisyys.[34]

New Yorkin vierailuilla Chomsky kävi usein jiddisinkielisen sanomalehden Freie Arbeiter Stimme toimituksessa. Hän ihastui Rudolf Rockerin ideoista, joka esitteli kirjoituksissaan anarkismin ja klassisen liberalismin välisiä yhteyksiä.[35] Muiden poliittisten ajattelijoiden teksteihin, joita Chomsky luki, sisältyi muun muassa anarkistin Diego Abad de Santillánin, demokraattisosialistien George Orwellin, Bertrand Russelin ja Dwight Macdonaldingin sekä marxistilaisten Karl Liebknechtin, Karl Korschin ja Rosa Luxemburgin kirjoituksia.[36] Lukeminen sai hänet vakuuttumaan anarkosyndikalistisen yhteiskunnan toivomisesta ja häntä kiehtoivat anarkosyndikalistiset kommuunit Espanjan sisällissodan aikana, joita Orwell dokumentoi kirjassa Katalonia, Katalonia (1938).[37] Hän luki innokkaasti vasemmistolaista Politics lehteä ja huomautti sen "vastanneen ja kehittäneen" hänen kiinnostustaan anarkismiin.[38] Myös Living Marxist -aikakauslehti vaikutti häneen. Vaikka hän torjui marxilaiset perusteet, häneen vaikutti paljon Antonie Pannekoekin Living Marxist -lehteen kirjoittamat artikkelit neuvostojen kommunismista.[39] Hän oli myös kiinnostunut Leninist League -puolueen Marlentinen ideoista ja oli heidän kanssaan samaa mieltä, että toinen maailmansota järjestettiin tuhoamaan Euroopan proletariaatti länsimaisten kapitalistien ja Neuvostoliiton "valtiokapitalistien" toimesta.[40]

Uran alkuvuodet: 1955–1966

Chomsky oli ystävystynyt Massachusettsin teknillisessä yliopistossa (MIT) kahden kielitieteilijän, Morris Hallenin ja Roman Jakobsonin kanssa. Jakobson nimesi Chomskyn apulaisprofessoriksi MIT:iin vuonna 1955. MIT:ssä Chomsky vietti puolet ajastaan konekääntämisprojektin kanssa ja toisen puolen ajastaan opettaen kielitieteen ja filosofian kursseilla.[41] Myöhemmin hän kuvasi MIT:iä ”melko vapaaksi ja avoimeksi paikaksi, joka on avoin kokeiluille ilman tiukkoja vaatimuksia. Se oli hyvä paikka minunlaiseni kiinnostuksille ja töille”.[42] Vuonna 1957 MIT ylensi hänet dosentiksi, ja vuosina 1957–1958 hän työskenteli myös Columbian yliopistossa vierailevana professorina.[43] Samana vuonna Chomskyn ensimmäinen lapsi Aviva syntyi,[44] sekä hän julkisti ensimmäisen kielitieteellisen kirjan nimeltä Syntatic Structures, joka radikaalisti vastusti hallitsevaa Harris–Bloomfield -trendiä alalla.[45] Chomskyn ideat herättivät ajatuksia välinpitämättömyydestä vihamielisyyteen ja hänen työnsä aiheutti eripuraa ja ”merkittävää kuohuntaa” tieteenalalla.[46] Kielitieteilijä John Lyons myöhemmin totesi, että ”se mullisti kielen tieteellisen tutkimuksen”.[47] Vuosina 1958–69 Chomsky oli tutkijana Yhdysvaltain kansallisen tiedesäätiön Institute for Advanced Study:ssa Princetonissa, New Jerseyssä.[48]

Vuonna 1959 Chomsky julkaisi arvostelun Language-lehdessä B. F. Skinnerin kirjasta Verbal Behavior, jossa hän argumentoi Skinnerin näkemyksiä vastaan siitä, että kieli olisi opittua käytöstä.[49] Chomsky arvosteli sitä, että Skinner ei huomioinut ihmisen luovuuden roolia kielitieteessä. Arvostelunsa ansiosta hänestä tuli ”vakiintunut intellektuelli”,[50] ja hän jatkoi MIT:ssä Hallenin kanssa kielitieteen parissa. Vuonna 1961 hän sai akateemisen palkinnon virassaoloajastaan, ja hänestä tuli nykykielten ja kielitieteen osaston täysi professori.[51] Hänet nimitettiin puhujaksi Ninth International Congress of Linguists -täysistuntoon, joka pidettiin vuonna 1962 Cambridgessä, Massachusettsissa. Tämä puhujan rooli käytännössä vakiinnutti hänet yhdysvaltalaisen kielitieteen edustajaksi.[52] Hän jatkoi kielitieteellisten ideoiden julkaisemista koko vuosikymmenen ajan, esim. Aspects of the Theory of Syntax (1966), Topics in the Theory of Generative Grammar (1966) ja Cartesian Linguistics: A Chapter in the History of Rationalist Thought (1966).[53] Yhdessä Hallenin kanssa, hän myös muokkasi Studies in Language -kirjasarjaa Harper and Row -kustantamolle[54] ja laajensi fonologiaa generatiiviseen kielioppiin kirjaan The Sound Pattern of English (1968).[55] Hän jatkoi akateemisten tunnustuksien ja kunniamainintojen saamista töillään; vuonna 1955 Kalifornian yliopisto (San Diego) antoi hänelle arvonimen Linguistics Society of America Professor ja sen jälkeen Kalifornian yliopisto (Berkeley) arvonimen Beckman Professor.[56] Hänen Beckman-luennot koottiin ja julkaistiin Language and Mind -kirjassa vuonna 1968.[57] Luennoista seuranneet väittelyt Chomskyn ja hänen kriitikoidensa välillä tulivat tunnetuksi nimellä ”kielitieteellinen taistelu”. Nämä väittelyt pyörivät suurimmaksi osaksi filosofisten kysymysten äärellä kielitieteen sijaan.[58]

Myöhempi elämä

Vietnamin sodanvastainen aktivismi ja nousu merkittäväksi henkilöksi: 1967–1975

”Ei tarvita kovin syvällistä erikoistietämystä sen ymmärtämiseksi, että Yhdysvallat valtasi Etelä-Vietnamin. Ja itse asiassa sen illuusioiden ja petoksen järjestelmän arvosteleminen, joka estää ymmärtämästä nykyistä todellisuutta, ei vaadi kovin kummallisia taitoja tai ymmärrystä. Se vaatii normaalia epäluuloisuutta ja halua käyttää analyyttisia taitoja, joita on lähes jokaisella ja joita he voivat harjoittaa.”
—Chomsky Vietnamin sodasta (Barsky, 1997, s. 114)

Chomsky osallistui ensimmäisen kerran aktiivisesti poliittiseen protestiin vuonna 1962, jolloin hän puhui pienissä kokoontumisissa kirkoissa ja kodeissa Yhdysvaltojen osallistumisesta Vietnamin sotaan.[59] Kuitenkin vasta vuonna 1967 hän osallistui julkisesti keskusteluun Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta.[60] Helmikuussa 1967 hän julkaisi laajasti luetun esseen The New York Review of Book]]issa nimeltä ”The Responsibility of Intellectuals”, jossa hän arvosteli Yhdysvaltojen osallistumista Vietnamin konfliktiin. Essee perustuu aikaisempaan puheeseen, jonka hän oli pitänyt Harvardin Foundation for Jewish Campus Lifessa.[61] Hän laajensi esseen väitöksiä tuottaakseen ensimmäisen poliittisen kirjansa American Power and the New Mandarins, joka julkaistiin vuonna 1969 ja joka pian sijoitti hänet eturiviin yhdysvaltalaisissa toisinajattelijoissa.[62] Hänen muita tämän ajan poliittisia kirjojaan olivat muun muassa At War with Asia (1971), The Backroom Boys (1973), For Reasons of State (1973) ja Peace in the Middle East? (1975), julkaisijana Pantheon Books.[63] Vaikka The New York Review of Books julkaisi Chomskyn ja muiden vasemmistolaisten kannanottoja vuosina 1967–1973, Chomsky käytännössä jätettiin huomioimatta kokonaan valtavirran lehdistöissä 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa.[64] Vuonna 1973 The New York Review of Booksin toimitus muuttui, ja se lopetti kokonaan Chomskyn ja vasemmistolaisten kirjoitusten julkaisemisen.[65]

Kirjoituksiensa ohella Chomsky osallistui myös aktiivisesti vasemmistolaisaktivismiin. Kieltäytymällä maksamasta puolia veroistaan hän tuki julkisesti opiskelijoita, jotka vastustivat armeijan kutsuntoja. Hänet pidätettiin hänen osallistuttuaan sodanvastaiseen keskustelutilaisuuteen, joka järjestettiin Pentagonin läheisyydessä.[66] Tänä aikana Chomsky yhdessä Mitchell Goodmanin, Denise Levertovin, William Sloane Coffinin ja Dwight Macdonaldin kanssa perustivat sodanvastaisen kollektiivin nimeltä RESIST.[67] Vaikkakin hän kyseenalaisti vuoden 1968 opiskelijamielenosoituksien tavoitteet,[68] hän piti useita luentoja opiskelijoille aktivistiryhmistä. Lisäksi hän ja hänen kollegansa Louis Kampf aloittivat politiikan tutkimiskurssien pitämisen MIT:ssä, erillään konservatiivisesta valtiotieteen osastolta.[69] Vuonna 1970 hän vieraili Vietnamissa Hanoim kaupungissa luennoimassa Hanoin yliopistossa (Hanoi University of Science and Technology). Matkalla hän kävi myös Laosin pakolaisleireillä, jotka olivat sodan aiheuttamia.[70]

Presidentti Richard Nixon asetti Chomskyn ”vihollisten listalle” (”Enemies List”).

Chomsky pidätettiin useita kertoja hänen sodanvastaisen aktivisminsa seurauksena, ja Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon lisäsi hänet ”Vihollisten listalle” (”Enemies List”).[71] Hän oli tietoinen siitä, millaisia seuraamuksia hänen kansalaistottelemattomuudestaan voi seurata; tämän takia hänen vaimonsa ryhtyi opiskelemaan kielitiedettä tohtorintutkintoaan varten, jotta hän voisi tukea taloudellisesti heidän perhettään, jos Chomsky joutuisi vankilaan tai menettäisi työnsä.[72] MIT kuitenkin kieltäytyi antamasta Chomskylle potkuja hänen vaikutusvaltaisen asemansa johdosta kielitieteen alalla, vaikka MIT oli paineen alla.[73] Hänen työnsä saivat edelleen osakseen kansainvälistä tunnustusta; vuonna 1976 hän sai Lontoon yliopiston ja Chicagon yliopiston kunniatohtorin arvonimen. 1970-luvulla Chomskyn palkitsivat kunniatohtorin arvonimellä myös monet muut yliopistot, kuten Loyolan yliopisto 1970, Swarthmoren College 1970, Bard College 1971, Delhin yliopisto 1972 ja Massachusettsin yliopisto 1973.[74]

Chomskyn arvoasema analyyttisessa filosofiassa jatkoi kasvamistaan. Vuonna 1971 hän piti Bertrand Russell Cambridgen yliopistossa Memorial Lectures -luennon, joka julkaistiin myöhemmin samana vuonna kirjana Problems of Knowledge and Freedom. Hän piti myös Whidden Lectures -luennon McMasterin yliopistossa, Huizinga Lecture -luennon Leidenin yliopistossa Alankomaissa, Woodbridge Lectures -luennon Kolumbian yliopistossa ja Kant Lectures -luennon Stanfordin yliopistossa.[75] Vuonna 1971 hän osallistui televisioituun väittelyyn nimeltä ”Human Nature: Justice versus Power”, ranskalaisen filosofin Michel Foucaultin kanssa Alankomaiden televisiossa.[76] Vaikka Chomsky oli pitkälti samaa mieltä Foucaultin ajatusten kanssa, hän oli kriittinen postmodernismia ja yleisesti ranskalaista filosofiaa kohtaan. Hän uskoi, että ranskalaiset postmodernistiset vasemmistofilosofit käyttivät hämärtävää kieltä, joka ei juurikaan tukenut työväenluokkaa.[77] Hän myös sätti monisanaisesti Ranskaa siitä, että heillä oli ”erittäin nurkkapatrioottinen ja sivistymätön kulttuuri”.[78] Chomsky jatkoi myös kielitieteellisten teoksien julkaisemista: Studies on Semantics in Generative Grammar (1972),[73] laajennettu painos Language and Mind (1972)[79] ja Reflections on Language (1975).[79]

Edward Herman ja Faurissonin tapaus: 1976–1980

Noam Chomsky (1977)

1970-luvun loppupuolella Chomskyn julkaisut laajentuivat ja ne täsmensivät hänen aikaisempia töitään, ottaen kantaa kriitikoihin ja päivittäen hänen kielioppiteoriaansa.[80] Hänen julkiset puheensa herättivät usein paljon kiistelyä, etenkin, kun hän kritisoi Israelin hallituksen toimia ja armeijaa.[81] Hänen poliittiset näkemyksensä olivat oikeistolaisen ja keskustalaisen hyökkäyksen kohteena, hyökkääjistä näkyvimmän ollessa Alan Dershowitz. Chomsky piti Dershowitziä ”täytenä valehtelijana” ja syytti häntä asioiden aktiivisesta vääristelystä.[82] Lisäksi 1970-luvun alussa hän aloitti yhteistyön Edward S. Hermanin kanssa, joka oli myös julkaissut kritiikkiä Yhdysvaltojen sodasta Vietnamissa.[83] Yhdessä he kirjoittivat Counter-Revolutionary Violence: Bloodbaths in Fact & Propaganda -kirjan, joka kritisoi Yhdysvaltojen armeijan osallistumista Kaakkois-Aasiassa ja korosti miten valtamedia jätti huomioimatta ja peitteli näitä aktiviteettejä. Julkaisija Warner Modular alun perin hyväksyi kirjan ja julkaisi sen vuonna 1973, mutta Warner Modularin emoyhtiö Warner Communications paheksui kirjan sisältöä ja määräsi tuhottavaksi kaikki kopiot kirjasta.[84]

Kun valtavirran julkaisijat osoittautuivat vaikeaksi, Chomsky löysi tukea Mike Albertin South End Pressistä, joka oli aktivistisesti suuntautunut kirjakustantamo.[85] Vuonna 1979 Chomsky ja Herman tarkistutti Counter-Revolutionary Violence -kirjan ja julkaisi sen South End Pressin kanssa kahtena julkaisuna The Political Economy of Human Rights -nimellä.[86] Tässä he vertailivat Yhdysvaltojen median reaktiota Kambodẑan kansanmurhasta ja Indonesian miehityksestä Itä-Timorissa. He totesivat, että media jätti huomioimatta Itä-Timorin tilanteen, koska Indonesia oli Yhdysvaltojen liittolainen, ja keskittyi sen sijaan Kambodẑaan, koska Kambodẑa oli Yhdysvaltojen vihollinen.[87] Chomskyn ollessa kiinnostunut Itä-Timorin tilanteesta, hän todisti aiheesta Yhdistyneiden kansakuntien dekolonisaation erityskomiteassa (United Nations' Special Committee on Decolonization) vuosina 1978 ja 1979. Hän osallistui myös YK:n konferenssiin Lissabonin miehityksestä vuonna 1979.[88] Seuraavana vuonna Steven Lukas kirjoitti artikkelin Times Higher Education Supplement -lehteen, jossa hän syytti Chomskya siitä, että hän pettää anarkistiset ihanteet ja toimii Kambodẑan johtajan Pol Potin puolustelijana. Vaikkakin Laura J. Summers ja Robin Woodsworth Carlsen vastasivat artikkeliin, että Lukas väärinymmärsi täysin Chomskyn ja Hermanin työt, Chomsky itse ei vastannut artikkeliin. Tämä kiista vahingoitti Chomskyn mainetta,[89] mutta Chomsky edelleen linjasi, että kriitikot julkaisivat tarkoituksellisesti hänestä valheita halventaakseen häntä.[90]

Vaikka Chomsky oli kritisoinut julkisesti pitkään natsismia ja totalitarismia, hänen sitoutumisensa sananvapauteen johti hänet puolustamaan ranskalaisen historioitsijan Robert Faurissonin oikeutta sananvapauteen holokaustin kiistämisestä. Ilman Chomskyn hyväksyntää ja tiedottamista hänen vetoomuksensa julkaistiin Faurisonnin kirjan Mémoire en défense contre ceux qui m'accusent de falsifier l'histoire esipuheessa vuonna 1980.[91] Chomsky ei kuitenkaan puolustanut itse holokaustin kiistämistä, vaan itse oikeutta sananvapauteen, niinkin kyseenalaisissa asioissa kuten holokaustin kiistämisessä. Chomsky tuomittiin laajasti puolustaen Faurissonia,[92] ja Ranskan valtavirran lehdistö syytti Chomskyn olevan holokaustin kiistäjä. Chomsky kieltäytyi julkaisemasta vastaväitteitä heidän syytöksilleen.[93] Kritisoimalla Chomskyn asemaa, sosiologi Werner Cohn myöhemmin julkaisi analyysin tapauksesta nimeltä Partners in Hate: Noam Chomsky and the Holocaust Deniers.[94] Faurissonin tapauksella oli pitkä haitallinen vaikutus Chomskyn uralle,[95] ja hän ei vieraillut Ranskassa – jossa hänen poliittisten kirjoituksien käännöksiä ei julkaistu vasta kuin 2000-luvulla[96] – yli kolmeenkymmeneen vuoteen tapauksen jälkeen.[97]

Reaganin kausi ja työt mediasta: 1980–1989

Republikaanien ehdokkaan Ronald Reaganin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 1981 merkitsi sotilaallisen väliintulon lisääntymistä Keski-Amerikassa.[98] Nicaraguan Contra-sodan aikana – jolloin Yhdysvallat tuki vastavallankumouksellisten miliisiä Sandinistien hallitusta vastaan – Chomsky matkusti Managuaan tapaamaan työntekijäjärjestöjä ja konfliktia paenneita ihmisiä, pitäen yleisöluentoja politiikasta ja kielitieteestä.[99] Monet näistä luennoista julkaistiin vuonna 1987 On Power and Ideology: The Managua Lectures -kirjassa.[100] Vuonna 1983 hän julkaisi The Fateful Triangle -kirjan, jossa hän tarkasteli Israelin–Palestiinan konfliktia ja Yhdysvaltojen roolia siinä, väittäen, että Yhdysvallat oli käyttänyt konfliktia omiin tarkoituksiinsa.[101] Vuonna 1988 Chomsky vieraili palestiinalaisalueilla todistamassa Israelin armeijan miehityksen vaikutuksia.[102]

Vuonna 1988 Chomsky ja Herman julkaisivat Manufacturing Consent: The Political Economy of the Mass Media -kirjan, jossa he korostivat heidän propagandamalliansa valtamedian ymmärtämiseksi. He väittivät, että jopa maissa, joissa ei ole sensuuria virallisten määritelmien mukaan, esitetyt uutiset esitettiin käyttäen neljää suodatinta, joilla oli suuri vaikutus mitä kirjoituksia raportoitiin ja miten ne oli esitetty.[103] Kirjasta tehtiin elokuva vuonna 1992 nimeltä Manufacturing Consent: Noam Chomsky and the Media, jonka ohjaajina olivat Mark Achbar ja Peter Wintonick.[104] Vuonna 1989 Chomsky julkaisi Necessary Illusions: Thought Control in Democratic Societies -kirjan, jossa hän kritisoi pseudodemokraattista luonnetta lännen kapitalistisissa valtioissa.[105]

80-luvun aikana monet Chomskyn opettamista opiskelijoista tulivat oman alan asiantuntijoiksi kielitieteessä, laajentamalla ja tarkistamalla Chomskyn ideoita generatiivisesta kieliopista.[106] 80-luvun loppuun mennessä Chomsky oli vakiinnuttanut itsensä maailmanlaajuisesti tunnettuna henkilönä.[107]

Lisääntynyt poliittinen aktivismi: 1990–nykyhetki

Chomsky Maailman sosiaalifoorumissa Porto Alegressa vuonna 2003.

1990-luvulla Chomsky otti osaa poliittiseen aktivismiin suuremmassa määrin kuin ennen.[108] Säilyttäen sitoutumisen Itä-Timorin itsenäistymiselle, hän vieraili Australiassa pitäen puheita asiasta itätimorilaisille ryhmille, kuten East Timorese Relief Association- ja the National Council for East Timorese Resistance -ryhmille.[109] Luennot, jotka hän piti kyseisistä asioista julkaistiin vuonna 1996 kirjana nimeltä Powers and Prospects.[109] Kansainvälisen julkisuuden seurauksena Chomskyn elämäkerran kirjoittaja Wolfgang Sperlich arveli, että hän tuki itätimorilaisten itsenäistymistä enemmän kuin kukaan muu, paitsi tutkiva journalisti John Pilger.[110] Sen jälkeen kun itätimorilaiset itsenäistyivät Indonesiasta, Australian johtama kansainvälinen Force for East Timor -rauhanturvajoukko saapui Itä-Timoriin. Chomsky kritisoi tätä uskoen, että se oli suunniteltu varmistamaan Australian pääsy Itä-Timorin öljy- ja kaasuvarantoihin Timor Gap Treaty -sopimuksen turvin.[111]

Chomsky vetäytyi kokopäiväisestä opetuksesta,[112] vaikka emerituksena hän kuitenkin jatkoi tutkimista ja seminaareihin osallistumista MIT:ssä.[113] Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen vuonna 2001 Chomskya haastateltiin laajasti ja nämä haastattelut koottiin ja Seven Stories Press -kirjapaino julkaisi ne lokakuussa.[114] Chomsky väitti, että iskuista seurannut terrorisminvastainen sota ei ollut uusi kehityssuunta, vaan jatkoa samalle Yhdysvaltojen ulkopolitiikalle ja siihen liittyvälle retoriikalle, jota on harjoitettu ainakin Reaganin aikakaudesta 1980-luvulta lähtien.[115] Vuonna 2003 hän julkaisi Hegemony or Survival -kirjan, jossa hän kuvaili Yhdysvaltojen ”imperialistista suurta strategiaa” ja kritisoi Irakin sotaa ja muita näkökantoja liittyen ”terrorisminvastaiseen sotaan”.[116]

Chomsky puhumassa Occupy-liikkeessä vuonna 2011.

Chomsky kiersi maailmaa säännöllisemmin tänä aikana, pitäen puheita eri aiheista.[117] Vuonna 2001 hän piti D.T. Lakdawala Memorial Lecture -luennon[118] New Delhissä Intiassa, ja vuonna 2003 hän vieraili Kuubassa Latin American Association of Social Scientists -yhdistyksen kutsusta.[117] Vuonna 2002 Chomsky vieraili Turkissa, osallistuakseen julkaisijan oikeudenkäyntiin, jota syytettiin maanpetoksesta, koska he olivat painaneet yhden Chomskyn kirjoista.; Chomsky puolusti syytettyä ja hänen tuomansa kansainvälisen mediahuomion vuoksi tuomioistuin kumosi syytteet ensimmäisenä päivänä.[119]

Matkan aikana Chomsky kävi kurdien alueille Turkissa puhumassa ja antamassa tukensa kurdien ihmisoikeuksille.[119] Chomsky osallistui Maailman sosiaalifoorumin tukijana heidän konferenssiin Brasiliassa vuosina 2002 ja 2003. Hän osallistui myös messuihinselvennä Intiassa.[120]

Chomskyn vaimo Carol kuoli joulukuussa 2008.[112] Hän on naimisissa Valeria Wasserman Chomskyn kanssa, ja pariskunta on asunut vuodesta 2015 Brasiliassa.[121]

Chomsky osallistui Occupy-liikkeeseen ja piti puheita liikkeen leireissä. Hän teki kaksi kirjaa, joihin hän kirjasi liikkeen vaikutuksia. Occupy -pamfletti ilmestyi vuonna 2012 ja Occupy: Reflections on Class War, Rebellion and Solidarity -pamfletti vuonna 2013. Zuccotti Park Press julkaisi molemmat. Analyyseissään hän arvosteli sitä, miten Occupy-liikkeen kasvu oli vastaus valkoiseen työväenluokkaan kuuluvien koettua etujensa vähenevän ja demokraattisen puoleen hylänneen heidät.[122][123]

Elokuussa 2015 Chomsky ilmoitti tukevansa Vermontin senaattoria Bernie Sandersia vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.[124] Chomsky on tukenut aiemmin vain yhtä ehdokasta Sandersin lisäksi, Ralph Naderia vuonna 1987.[125]

Vuoden 2016 alussa Chomsky moitti julkisesti Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania siitä, että hän sortaa kurdeja ja tukee terroristeja.[126] Chomsky syytti Erdoğania tekopyhyydestä ja lisäsi, että hän tukee al-Nusran rintamaa, joka on Al-Qaidan kumppani Syyriassa.[127][126] Chomsky kritisoi myös Yhdysvaltojen läheisiä suhteita Saudi-Arabiaan ja Yhdysvaltojen osallistumista Saudi-Arabian johtamaan interventioon Jemenissä, korostaen, että Saudi-Arabialla on yksi groteskeimmista ihmisoikeustilastoista maailmassa.[128]

Chomsky sanoi huhtikuussa 2017, että Yhdysvaltain republikaaninen puolue on maailman vaarallisin organisaatio ihmiskunnan historiassa, millä hän viittasi puolueen suhtautumiseen ilmastonmuutokseen.[129]

Kielitieteellinen työ

Chomskyn maine kielitieteilijänä perustuu teoksiin Syntactic Structures (1957) ja ennen kaikkea Aspects in the Theory of Syntax (1965), joka lienee maailman siteeratuin kielitieteellinen teos. Niissä Chomsky kehittelee strukturaalisen lauseopin teoriaa. Hänen työnsä pohjalta syntyi vaikutusvaltainen transformationaalis-generatiivisen lauseopin tutkimuksen paradigma (TG-teoria), jota Chomsky myöhemmin kehitti niin sanotuiksi Principles and Parameters (P&P) ja Government and Binding -teorioiksi (GB) sekä viimeksi niin sanotuksi minimalistiseksi ohjelmaksi (1995). Teorioita ja niiden johdannaisia nimitetään usein generativismiksi tai generatiiviseksi kielitieteeksi.lähde?

Chomskyn ajattelussa keskeinen on niin sanottu universaalikieliopin käsite (Universal Grammar). Tämä on Chomskyn mukaan ihmisen lajityypillinen ominaisuus, jonka ansiosta kielen oppiminen on mahdollista. Kielitieteen tehtävä on kuvata kaikille kielille yhteistä universaalikielioppia formalisoimalla universaalikieliopin sisältämät säännöt sekä kielikohtaisesti vaihtelevat parametrit, jotka ovat vastuussa maailman kielten eroista. Oleellista on sen selvittäminen, miksi toiset ilmaisut ovat kieliopillisia ja toiset kieliopin vastaisia. Chomsky ja hänen kannattajansa ovatkin käyttäneet kieliopillisen tutkimuksen aineistona äidinkielisten kielenpuhujien (muun muassa tutkijan itsensä) käsitystä siitä, mitkä lauseet ovat kieliopillisia, mitkä eivät. Chomskyn teoriat ovat läheisessä yhteydessä B. F. Skinnerin ja behavioristien käsityksiin siten, että Chomskyn teoria kielestä alkoi murtaa behavioristista käsitystä oppimisesta. Chomsky löi viimeiset naulat behaviorismin arkkuun Skinnerin Verbal Behavior -kirjaan kohdistamallaan kritiikillä. Chomskyn mukaan klassinen ehdollistamisteoria ei riitä selittämään kielenoppimista.lähde?

Chomskyn vaikutus kielitieteeseen on ollut erityisen suuri englantilaisella kielialueella sekä eräissä Euroopan maissa, kuten Italiassa, Skandinavian maissa ja Unkarissa. Yleisen kielitieteen valtavirrassa Chomskyn merkitys on kuitenkin 1980-luvulta alkaen nopeasti vähentynyt kielitypologian nousun myötä. Chomskya ja generativismia on arvosteltu empiirisen kielentutkimuksen laiminlyömisestä. On huomautettu, että kiinnittäessään huomion äidinkielisten kielenpuhujien kieli-intuitioon generativistit ovat lyöneet laimin todellisuudessa esiintyvien kieliopillisten ilmausten tutkimisen. Lisäksi generativistit ovat tutkineet lähinnä syntaksia ja jättäneet muut kielen osa-alueet vähemmälle huomiolle. Osa kritiikistä on kohdistunut Chomskyn käsitykseen, jonka mukaan kielitiede on luonnontiede (science), kun perinteinen lingvistiikka pitää kielitiedettä humanistisena tieteenä (art). Esa Itkonen esittää teoksessaan Empiirisen kielitieteen metodologia (2010), että Chomskyn alulle panema kielitieteellinen vallankumous perustui vain hänen itsensä keksimiin 39 esimerkkilauseeseen eikä todellisiin tekstiaineistoihin eli korpuksiin.[130]

Vaikka Chomskyn asema kielitieteessä ei ole enää yhtä keskeinen kuin aiemmin, hänen ansioinaan pidetään huomion kiinnittämistä kieliopillisten intuitioiden olemassaoloon sekä lauseiden kieliopillisen ja semanttisen mielekkyyden erottamiseen. Tärkeäksi on osoittautunut myös formalisoinnin vaatimuksen tuominen kieliopin tutkimukseen. Generativismin paradigmaan kuuluvat lausetta pääsanan projektiona pitävät kielioppimallit, erityisesti niin sanottu HPSG-teoria, ovat olleet myös tärkeitä virikkeitä tietokoneella tapahtuvan lauserakenteen analyysin kehittämisessä.lähde?

Poliittiset näkemykset

Chomskyn poliittiset näkemykset eivät ole juurikaan muuttuneet hänen lapsuudestaan,[131] jolloin hän sai vaikutteita poliittisesta aktivismista, joka oli juurtunut juutalaisten työväenluokan traditioon.[132] Hän pitää yleensä itseään anarkosyndikalistina tai anarkososialistina.[133] Hän ei näe kyseisiä positioita niinkään poliittisina teorioina, vaan ideaaleina, jotka hänen mielestään sopivat ihmisten tarpeisiin parhaiten: vapaus, yhteisöllisyys ja järjestäytymisvapaus.[134] Toisin kuin muut sosialistit, kuten ne, jotka hyväksyvät marxilaisuuden, Chomsky uskoo politiikan jäävän tieteen vastuualueen ulkopuolelle.[135] Hän kuitenkin perustaa näkemyksensä ihanneyhteiskunnasta empiiriseen aineistoon ja empiirisesti perusteltuihin teorioihin.[136]

Chomskyn mielestä totuus poliittisesta todellisuudesta on systemaattisesti vääristettyä tai tukahdutettua eliittien yritysten etujen mukaisesti. Ne edistävät propagandaansa valtamedian, mainonnan ja ajatushautomoiden avulla. Chomsky pyrkii kirjoituksillaan paljastamaan tällaisia manipulointeja ja totuuden, jota ne peittelevät.[137] Hän uskoo, että "maalaisjärki" on kaikki mitä tarvitaan murtamaan valheiden verkko ja näkemään totuus, jos sitä käytetään kriittisten ajattelutaitojen ohella ja tiedostaen, mikä rooli itsekkyydellä ja itsepetoksella on itselle ja muille.[138] Hän ajattelee, että älymystöllä on moraalinen velvollisuus kertoa totuus maailmasta, mutta väittää, että vain harva tekee niin pelätessään menettävänsä arvovaltansa ja rahoituksensa.[139] Hän väittää, että intellektuellin velvollisuus on käyttää etuoikeuttaan varallisuuteen ja koulutukseen demokratialiikkeiden ja niiden taistelun tukemiseen.[140]

Vaikka Chomsky on osallistunut mielenosoituksiin ja organisoinut aktivistiryhmiä, hänen mielestään laajempaa poliittista tietoisuutta edistävät ensisijaisesti koulutus sekä ilmaisen opetuksen ja luentojen tarjoaminen.[141] Hänen poliittiset kirjoituksensa ovat kattaneet monenlaisia aiheita, vaikkakin niissä on usein tiettyjä keskeisiä teemoja.[142] Hän on IWW:n jäsen[143] ja International Organization for a Participatory Societyn neuvottelukunnassa.[144]

Noam Chomsky on tunnetuimpia amerikkalaisia vasemmiston edustajia. Hän pitää itseään anarkismin, tarkemmin sanottuna libertaarin sosialismin kannattajana. Tämän hän käsittää erityisesti valtahierarkiat, kuten kapitalistiset yritykset, kaikissa muodoissaan haastavana filosofiana pyrkien eliminoimaan ne epäoikeutettuina. Ylipäänsä Chomsky ei halua tulla luokitelluksi perinteisten poliittisten suuntausten mukaan ja toivoo näkemystensä puhuvan puolestaan. Hänen tärkeimmät poliittiset toimintatapansa ovat olleet lehtiartikkelien ja kirjojen kirjoittaminen sekä esiintyminen puhujana.lähde?

Chomsky näkee neljä vallitsevaa valtiokäsitystä, joille hän antaa nimet klassinen liberalismi, hänen itsensä kannattama libertaarisosialismi, valtiososialismi sekä valtiokapitalismi.[145] Chomsky on todennut kansainvälisestä politiikasta ja poliittisesta historiasta, että sosialistiset valtiot surmaavat omia kansalaisiaan, kapitalistiset muiden maiden kansalaisia.[146]

Terrorismi

Chomskyn mukaan kansainvälisen terrorismin taustalla ovat terroristeiksi kutsuttujen tahojen lisäksi merkittävällä tavalla Yhdysvaltojen johtamat suurvallat. Terroristien merkittävimmät teot on tehty reaktiona länsimaiden harjoittamaan politiikkaan Lähi-idässä ja muualla. Samoin länsimaat itse tukevat terroristeiksi luokiteltavia tahoja ja tekevät terrorismiksi luokiteltavia asioita. Sinänsä terrorismi – kuten väkivalta yleensäkin – on Chomskyn mukaan tuomittavaa – ja oikeutettua vain suuremman väkivallan estämiseksi.lähde?

Kirjassaan ”Maailmanvalta vai maailmanloppu” Chomsky huomauttaa että ”sotaa terrorismia vastaan” käyvät maat jotka itse harjoittavat terrorismia eri muodoissa; Yhdysvallat, Israel, Venäjä ja Kiina. Lisäksi Chomsky ihmettelee, miksi kukaan ei ole huomauttanut moisesta paradoksista. Vuonna 2001 julkaistussa teoksessa 9-11, joka oli kirjoitettu New Yorkin terrori-iskujen jälkeen, Chomsky kehotti muistamaan, etä "Yhdysvalla t itse on johtava terroristivaltio".[147]

Yhdysvaltojen ulkopolitiikka

Chomsky kritisoi voimakkaasti Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Suurvallat yleensä pyrkivät hallitsemaan maailmaa ympärillään niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin. Niin myös Yhdysvallat. Yhdysvaltojen ulkopolitiikan eräs peruskivi on pyrkimys kumota onnistuneet demokratiakokeilut, so. ”hyvän esimerkin” valtiokokeilut, pyrkimys estää itsenäinen ja myönteinen kehitys sellaisillakin alueilla, joissa Yhdysvalloilla ei ole varsinaisia taloudellisia intressejä. Näin Chomsky selittää interventiot Guatemalaan, Laosiin, Nicaraguaan ja Grenadaan.lähde?

Noam Chomskyn mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 oli "maltillinen" ja "humaani" verrattuna USA:n hyökkäykseen Irakiin.[148]

Globalisaatio

Kansainväliset instituutiot kuten IMF, WTO, GATT ja NAFTA ovat Chomskyn mukaan uusliberaalilla politiikallaan palvelleet ensisijaisesti omistavaa eliittiä takaamalla halpaa työvoimaa, raaka-aineita ja sijoitusmahdollisuuksia teollisuusmaille. Oleellista olisi sallia myös kehitysmaiden käyttää näitä samoja talouspoliittisia välineitä omaan talouskehitykseensä. Investoijien oikeuksien sijaan kansainvälisissä taloussopimuksissa pitäisi keskittyä ihmisten sosiaalisiin oikeuksiin.lähde?

Sosialismi

Chomsky kannattaa libertaarin sosialismin näkemyksiä, jotka edellyttävät paitsi taloudellista vapautta, myös sitä, että omistajien ja johtajien sijasta tuotantoa hallitsevat kuluttajat ja työläiset yhdessä. Neuvostotyylistä valtiososialismia hän on pitänyt totalitaarisena ja ilmiselvän tuhoisana järjestelmänä.lähde?

Media

Chomskyn mukaan etenkin Yhdysvalloissa mutta myös muualla tiedotusvälineet rajoittavat ja ohjaavat keskustelua edistääkseen suuryritysten ja hallituksen etua. Demokratia ei voi toteutua epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa tiedotusvälineet ovat taloudellisten valtahierarkioiden omistuksessa. Totalitaaristen maiden sensuuri on varsin tehotonta verrattuna ”vapaiden maiden” tiedotusvälineiden harjoittamaan itsesensuuriin.lähde?

Chomsky mainitsee toistuvasti laskelmia siitä, kuinka vähän jotain merkittävää tapahtumaa on käsitelty Yhdysvaltojen tiedotusvälineissä, koska kyseinen aihe on ollut poliittisesti epämiellyttävä Yhdysvaltojen valtaeliitin kannalta. Chomsky myös toteaa, että suuret mediatalot omistavat suuria osia aseteollisuutta harjoittavista yrityksistä eikä olisi median omien etujen mukaista kertoa mitään negatiivista aseteollisuudesta. (Yhtenä esimerkkinä Chomsky mainitsee vuoden 2000 intifadan, jonka aikana Israelin armeija surmasi useita siviilejä amerikkalaisvalmisteisia helikoptereita käyttäen. Samaan aikaan Bill Clinton vahvisti uusimman helikopterikaupan Israelin kanssa. Valtamedia vaikeni tapahtumasta.)lähde?

Lähi-itä

Juutalaissyntyinen Chomsky kritisoi voimakkaasti Israelin politiikkaa. Kuuluisa israelilainen toisinajattelija Tanya Reinhardt on Chomskyn oppilaana ollut kielitieteilijä. Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin Chomsky kannattaa yhden valtion ratkaisua, jossa etnisillä yhteisöillä olisi kieli-, opetus- sekä kulttuuriautonomia. Chomskyn mukaan tähän päästäisiin kuitenkin välivaiheiden kautta, joista ensimmäinen on kahden valtion ratkaisu.[149]

Vaalit

Chomsky ei vastusta vaaleihin osallistumista, vaan hänen mukaansa on pikemmin äänestettävä demokraatteja kuin republikaaneja silloin kun se auttaa estämään republikaanien valtaanpääsyn. Muutoin Chomskyn mukaan on äänestettävä radikaalimpia vaihtoehtoja, kuten vihreitä (alueilla, joilla ei ole vaaraa siitä, että republikaanit voittavat vaalit). Chomsky luottaa vahvasti kansalaisaktivismin voimaan ja on ollut 1960-luvulta Yhdysvaltojen johtavia kansalaisaktivisteja. Chomskyn mukaan muutos parempaan voi tapahtua vain, kun ruohonjuuritasolla olevat ihmiset tarttuvat tuumasta toimeen. Vuoden 2008 esivaaleissa Chomsky kirjoitti Ken Hildebrandtille kirjeen, jossa hän kehui demokraattien presidenttiehdokas Mike Gravelin saavutuksia Vietnamin sodan lopettamisessa ja hallituksen salailun lopettamisessa, kun tämä julkaisi Pentagonin asiakirjoja. Chomsky kehui myös Gravellia tämän kielteistä asenteesta aggressiivisen ulkopolitiikan harjoittamista kohtaan.[150] Itse vuoden 2008 presidentinvaaleissa Chomsky kehotti ihmisiä vaa’ankieliosavaltioissa äänestämään Obamaa, mutta ”ilman illuusioita”.[151] Vuonna 2012 Chomsky toisti näkemyksensä, ja kehotti äänestämään vaa'ankieliosavaltioissa Obamaa. Hän kuitenkin lisäsi, ettei itse asu vaa'ankieliosavaltiossa ja äänestää todennäköisesti vihreiden ehdokasta Jill Steinia.[152]

Uskonto

Chomsky puhuu harvoin suhteestaan uskontoon, mutta kysyttäessä Chomsky on vastannut tieteilijälle tyypilliseen tapaan: tiede ei anna syytä uskoa yliluonnolliseen, mutta Chomsky muistuttaa verkkolehti Science & Theologyn haastattelussa,[153] että monet asiat, joihin ihmiset uskovat, ovat irrationaalisia, mutta silti tosia. Kysyttäessä uskooko Chomsky Jumalaan, on Chomsky vastannut, että ei ymmärrä kysymystä. Chomsky ei omien sanojensa mukaan ole saanut selvyyttä, mitä jumaluudella tarkoitetaan, joten hän ei voi antaa vastausta. Ateistiksi Chomsky ei itseään laske, sillä termiin kohdistuu sama ongelma kuin jumaluuteen; Chomsky ei tiedä, mitä hän ateistina kieltäisi.[154] Chomskyn elämänkatsomus onkin melko lähinnä agnostikkojen ajatuksia. Chomsky kertoo isoisänsä olleen ortodoksijuutalainen, mutta itse hän katsoo olevansa “valistuksen lapsia”, jotka lähestyvät ja tarkkailevat maailmaa rationaalisesta näkökulmasta.lähde?

Chomsky on arvostellut uusateistista liikettä ja todennut esimerkiksi, että ei liity liikkeeseen, sillä hänellä ei ole "ylimielisyyttä" saarnata tieteen filosofiasta lapsensa menettäneelle äidille, joka odottaa näkevänsä edesmenneen lapsensa taivaassa.[155]

Chomsky on työskennellyt monien kristillisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa ja puhunut kirkoissa. Etenkin katolisen kirkon pappien vapautuksen teologian työtä Latinalaisen Amerikan köyhien ja vähäosaisten hyväksi Chomsky arvostaa hyvin paljon, pitää sitä jopa sankarillisena, kuten Chomsky itse eräissä kirjoissaan toteaa.lähde?

Ihmisoikeudet

Poliittisen aktivismin ohella Chomsky on tehnyt töitä eri ihmisoikeusjärjestöille, muun muassa Amnesty Internationalille esimerkiksi Itä-Timorissa ja Kolumbiassa. Chomsky on myös kirjoittanut paljon Turkin harjoittamasta kurdien sorrosta. Sen seurauksen käynnistyi vuonna 2002 Turkissa Chomskyn julkaisijaa vastaan oikeudenkäynti, mutta Chomskyn saapuminen paikalle sai median kiinnittämään huomiota oikeudenkäyntiin, ja syytteet kumottiin. Chomsky on myös puhunut useissa ihmisoikeuskonferensseissa.lähde?

Merkittäviä oppilaita

Chomskyn oppilaina on ollut monia nykyisin tunnettuja vaikuttajia, kuten Mark Baker, Ray C. Dougherty, C.-T. James Huang, Ray Jackendoff, George Lakoff, Howard Lasnik, Robert Lees, James McCawley, Barbara Partee, John R. Ross ja monia muita.lähde?

Palkinnot ja tunnustukset

Teokset (valikoima)

Suomennettu tuotanto

Kirjat
  • Ideologia ja valta. 1, Ideologiakritiikkiä ja vapauden näkökulmia. Suomentanut ja toim. Juhani Yli-Vakkuri, Marko Ampuja, Erkka Öörni. Helsinki: Like, Suomen rauhanpuolustajat, 2002. ISBN 951-578-951-6 (Pystykorvakirja)
  • Ideologia ja valta. 2, Yhdysvallat ja muu maailma. Suomentanut Juhani Yli-vakkuri, Marko Ampuja, Erkka Öörni. Like, 2002. ISBN 978-951-578-952-5
  • Maailmanvalta vai maailmanloppu? Yhdysvaltain globaali valtapolitiikka. Suomentanut Markku Päkkilä. Helsinki: Otava, 2004.
  • Merirosvoja ja keisareita: Kansainvälisen terrorismin kuvioita. (Pirates and emperors, old and new: International terrorism in the real world, 2002.) Suomentanut Sami Heino. Sammakko, 2004. ISBN 952-5194-72-8
  • New York 11.9. Suomentanut Jaakko Yli-Juonikas Vuosi= 2004. Turku: Sammakko. ISBN 952-5194-40-X
  • Tiedon ja vapauden ongelmia. (Problems of knowledge and freedom) Suomentanut Paavo Löppönen, Jukka Tuominen, Markku Mäkelä. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-02167-2 (Delfiinikirjat)
  • Hinnalla millä hyvänsä: Uusliberalismi ja globaalikuri. (Profit over people: Neoliberalism & global order, 1999.) Suomentanut Juha Ahokas. Helsinki: Like, Suomen rauhanpuolustajat, 2000. ISBN 951-578-724-6 2., tark. & laaj. p. suomentajat Juha Ahokas ja Juhani Yli-Vakkuri. Like : Suomen rauhanpuolustajat, 2005, ISBN 952-471-554-6
  • Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset. (The new military humanism) Suomentanut Marko Ampuja, Tomi Toivio, Juhani Yli-Vakkuri ja Erkka Öörni. Helsinki: Like, Suomen rauhanpuolustajat, 2000.
  • Valta ja terrori. (Power and terror) Suomentanut Sami Heino; toim. John Junkerman, Takei Masakazu. Turku: Sammakko, 2003. ISBN 952-5194-53-1
  • Mediakontrolli: Propagandan mahtavat saavutukset. (Media control: The spectacular achievements of propaganda, 1997.) Suomentanut Sami Heino. Turku: Sammakko, 2003. ISBN 952-5194-52-3
  • Tulevaisuuden valtio. (Government in the future) Suomentanut Vesa Suominen. Sammakko, 2006. ISBN 952-483-028-0
  • Keisarilliset kunnianhimot: Amerikan Imperiumiprojekti. Suomentanut Sara Eeva. Sammakko, 2006. ISBN 952-483-038-8
  • Malline:Kirjaviite Tekijä= Noam Chomsky & David Barsamian (Pystykorvakirja)
  • Savijalkainen jättiläinen. Suomentanut Sami Heino ja Antti Immonen. Sammakko, 2008. ISBN 978-952-483-081-2
  • Anarkismista. Suomentanut Ville-Juhani Sutinen. Sammakko, 2010. ISBN 978-952-483-123-9
  • Kuka hallitsee maailmaa? Suomentanut Mikko Pihlajavirta. Sammakko, 2016. ISBN 978-952-483-321-9
Artikkelit
  • Chomsky, Noam & Reime, Hannu & Peck, James: ”Keskusteluja Chomskyn kanssa”, Ajatukset: uuden ajan filosofian lukemisto, s. 199–207. (Kirjan toimittaneet: Pekka Elo & Toivo Salonen. Artikkelissa on otteita keskusteluista Chomskyn ja Hannu Reimen ja James Peckin kanssa (toisistaan erillisiä)) Suomentanut ja valikoinut Juha Savolainen. Alkuperäisteokset: ”Language and politics” (1988) ja ”The Chomsky reader”(1987). Helsinki: Helsingin yliopisto, Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1993. ISBN 951-45-5858-8 ISSN 0784-0640
  • B. F. Skinnerin teos Verbal Behavior, teoksessa Raatikainen, Panu (toim.): Ajattelu, kieli, merkitys. Analyyttisen filosofian avainkirjoituksia, s. 279-310. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-683-1
  • ”Viimeaikaisia edistysaskeleita synnynnäisten ideoiden teoriassa”, teoksessa Raatikainen, Panu (toim.): Ajattelu, kieli, merkitys. Analyyttisen filosofian avainkirjoituksia, s. 311-319. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-683-1

Huomioita

  1. ↑ Lausutaan englanniksi En-uk-Noam_Chomsky.ogg [noʊm ˈtʃɒmski], (ohje) hepreaksi ['noʔam 'χomski].

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ EnemiesList.info (englanniksi) Viitattu 7.10.2015.
  2. ↑ Chomsky Is Citation Champ MIT. 15.4.1992. Viitattu 17.9.2016. (englanniksi)
  3. ↑ Lyons 1978, s. xv; Barsky 1997, s. 9; McGilvray 2014, s. 3.
  4. ↑ Barsky 1997, s. 9–10; Sperlich 2006, s. 11.
  5. ↑ a b Barsky 1997, s. 11–13; Sperlich 2006, s. 11.
  6. ↑ Barsky 1997, s. 11–13.
  7. ↑ Barsky 1997, s. 15.
  8. ↑ Barsky 1997, s. 14; Sperlich 2006, s. 11, 14–15.
  9. ↑ Barsky 1997, s. 23; Sperlich 2006, s. 12, 14–15, 67; McGilvray 2014, s. 4.
  10. ↑ Barsky 1997, s. 23.
  11. ↑ Barsky 1997, s. 17–19.
  12. ↑ Barsky 1997, s. 17–19; Sperlich 2006, s. 16, 18.
  13. ↑ Lyons 1978, s. xv; Barsky 1997, s. 15–17; Sperlich 2006, s. 12; McGilvray 2014, s. 3.
  14. ↑ Lyons 1978, s. xv; Barsky 1997, s. 15–17; Sperlich 2006, s. 13; McGilvray 2014, s. 3.
  15. ↑ Lyons 1978, s. xv; Barsky 1997, s. 21–22; Sperlich 2006, s. 14; McGilvray 2014, s. 4.
  16. ↑ Lyons 1978, s. xv; Barsky 1997, s. 15–17.
  17. ↑ Barsky 1997, s. 47; Sperlich 2006, s. 16.
  18. ↑ Barsky 1997, s. 47.
  19. ↑ Sperlich 2006, s. 17.
  20. ↑ Barsky 1997, s. 48–51; Sperlich 2006, s. 18–19, 31.
  21. ↑ Barsky 1997, s. 51–52; Sperlich 2006, s. 32.
  22. ↑ Barsky 1997, s. 51–52; Sperlich 2006, s. 33.
  23. ↑ Sperlich 2006, s. 33.
  24. ↑ Lyons 1978, s. xv; Barsky 1997, s. 79; Sperlich 2006, s. 20.
  25. ↑ a b Sperlich 2006, s. 34.
  26. ↑ Sperlich 2006, s. 33–34.
  27. ↑ Barsky 1997, s. 81.
  28. ↑ Barsky 1997, s. 83–85; Sperlich 2006, s. 36; McGilvray 2014, s. 4–5.
  29. ↑ Sperlich 2006, s. 36.
  30. ↑ Sperlich 2006, s. 38.
  31. ↑ Barsky 1997, s. 13, 48, 51–52; Sperlich 2006, s. 18–19.
  32. ↑ Sperlich 2006, s. 20.
  33. ↑ Sperlich 2006, s. 20–21.
  34. ↑ Barsky 1997, s. 82; Sperlich 2006, s. 20–21.
  35. ↑ Barsky 1997, s. 24; Sperlich 2006, s. 13.
  36. ↑ Barsky 1997, s. 24–25.
  37. ↑ Barsky 1997, s. 26.
  38. ↑ Barsky 1997, s. 34–35.
  39. ↑ Barsky 1997, s. 36–40.
  40. ↑ Barsky 1997, s. 43–44.
  41. ↑ Lyons 1978, s. xv; Barsky 1997, s. 86–87; Sperlich 2006, s. 38–40.
  42. ↑ Barsky 1997, s. 87.
  43. ↑ Lyons 1978, s. xvi; Barsky 1997, s. 91
  44. ↑ Barsky 1997, s. 91; Sperlich 2006, s. 22.
  45. ↑ Barsky 1997, s. 88–91; Sperlich 2006, s. 40; McGilvray 2014, s. 5.
  46. ↑ Barsky 1997, s. 88–91.
  47. ↑ Lyons 1978, s. 1.
  48. ↑ Lyons 1978, s. xvi; Barsky 1997, s. 84.
  49. ↑ Lyons 1978, s. 6; Barsky 1997, s. 96–99; Sperlich 2006, s. 41; McGilvray 2014, s. 5.
  50. ↑ Barsky 1997, s. 119.
  51. ↑ Barsky 1997, s. 101–102, 119; Sperlich 2006, s. 23.
  52. ↑ Barsky 1997, s. 102.
  53. ↑ Barsky 1997, s. 103.
  54. ↑ Barsky 1997, s. 104.
  55. ↑ Slideshow | unBox the Chomsky Archive | MIT Libraries libraries.mit.edu. Viitattu 16.9.2016. (englanniksi)
  56. ↑ Lyons 1978, s. xvi; Barsky 1997, s. 120.
  57. ↑ Barsky 1997, s. 122.
  58. ↑ Sperlich 2006, s. 60–61.
  59. ↑ Sperlich 2006, s. 78.
  60. ↑ Barsky 1997, s. 120.
  61. ↑ Barsky 1997, s. 122; Sperlich 2006, s. 83.
  62. ↑ Lyons 1978, s. xvii; Barsky 1997, s. 122–123; Sperlich 2006, s. 83.
  63. ↑ Lyons 1978, s. xvi–xvii; Barsky 1997, s. 163; Sperlich 2006, s. 87.
  64. ↑ Barsky 1997, s. 162–163.
  65. ↑ Barsky 1997, s. 162–163; Sperlich 2006, s. 87.
  66. ↑ Lyons 1978, s. 5; Barsky 1997, s. 127–129.
  67. ↑ Lyons 1978, s. 5; Barsky 1997, s. 127–129; Sperlich 2006, s. 80–81.
  68. ↑ Barsky 1997, s. 121–122, 131.
  69. ↑ Barsky 1997, s. 121; Sperlich 2006, s. 78.
  70. ↑ Barsky 1997, s. 153; Sperlich 2006, s. 24–25, 84–85.
  71. ↑ Barsky 1997, s. 124; Sperlich 2006, s. 80.
  72. ↑ Barsky 1997, s. 123–124; Sperlich 2006, s. 22.
  73. ↑ a b Barsky 1997, s. 143.
  74. ↑ Lyons 1978, s. xv–xvi; Barsky 1997, s. 120, 143.
  75. ↑ Barsky 1997, s. 156.
  76. ↑ Barsky 1997, s. 192–195; Sperlich 2006, s. 52.
  77. ↑ Barsky 1997, s. 192–195; Sperlich 2006, s. 53.
  78. ↑ Barsky 1997, s. 192–195.
  79. ↑ a b Sperlich 2006, s. 51.
  80. ↑ Barsky 1997, s. 175.
  81. ↑ Barsky 1997, s. 167, 170.
  82. ↑ Barsky 1997, s. 170–171.
  83. ↑ Barsky 1997, s. 157.
  84. ↑ Barsky 1997, s. 160–162; Sperlich 2006, s. 86.
  85. ↑ Sperlich 2006, s. 85.
  86. ↑ Barsky 1997, s. 187; Sperlich 2006, s. 86.
  87. ↑ Barsky 1997, s. 187.
  88. ↑ Sperlich 2006, s. 103.
  89. ↑ Barsky 1997, s. 187–189.
  90. ↑ Barsky 1997, s. 190.
  91. ↑ Barsky 1997, s. 179–180; Sperlich 2006, s. 61.
  92. ↑ Barsky 1997, s. 185; Sperlich 2006, s. 61.
  93. ↑ Barsky 1997, s. 184.
  94. ↑ Barsky 1997, s. 78.
  95. ↑ Barsky 1997, s. 185.
  96. ↑ Jean Birnbaum: Chomsky à Paris : chronique d'un malentendu Le Monde des Livres. 3.6.2010. Viitattu 17.9.2016. (ranskaksi)
  97. ↑ Eric Aeschimann: Chomsky s’est exposé, il est donc une cible désignée Liberátion. 31.5.2010. Viitattu 17.9.2016. (ranskaksi)
  98. ↑ Sperlich 2006, s. 90–91.
  99. ↑ Sperlich 2006, s. 91, 92.
  100. ↑ Sperlich 2006, s. 91.
  101. ↑ Sperlich 2006, s. 99; McGilvray 2014, s. 13.
  102. ↑ Sperlich 2006, s. 98.
  103. ↑ Barsky 1997, s. 160, 202; Sperlich 2006, s. 127–134.
  104. ↑ Sperlich 2006, s. 136.
  105. ↑ Sperlich 2006, s. 138–139.
  106. ↑ Sperlich 2006, s. 53.
  107. ↑ Sperlich 2006, s. 59.
  108. ↑ Barsky 1997, s. 214.
  109. ↑ a b Sperlich 2006, s. 104.
  110. ↑ Sperlich 2006, s. 107.
  111. ↑ Sperlich 2006, s. 109–110.
  112. ↑ a b McGilvray 2014, s. 6.
  113. ↑ Sperlich 2006, s. 10.
  114. ↑ Sperlich 2006, s. 110–111.
  115. ↑ Sperlich 2006, s. 143.
  116. ↑ Sperlich 2006, s. 114–118.
  117. ↑ a b Sperlich 2006, s. 120.
  118. ↑ U.S., Britain ignored 'culture of terrorism': Chomsky The Hindu. 3.11.2001. Viitattu 17.9.2016. (englanniksi)
  119. ↑ a b Sperlich 2006, s. 25.
  120. ↑ Sperlich 2006, s. 112–113, 120.
  121. ↑ Inka Haukka, Tiedot Noam Chomskyn kuolemasta ovat perättömiä, sanoo vaimo Yle.fi, uutiset 19.6.2024, viitattu 19.6.2024
  122. ↑ Gary Younge, Kat Keene Hogue: Noam Chomsky: 'The Occupy movement just lit a spark' – video The Guardian. 6.7.2012. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  123. ↑ Mikal Kamil, Ian Escuela: Noam Chomsky: What next for Occupy? 30.4.2012. chomsky.info. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  124. ↑ Zaid Jilani: http://www.alternet.org/election-2016/noam-chomsky-what-bernie-sanders-campaign-doing-democratic-party AlterNet. 11.8.2015. Arkistoitu 8.9.2016. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  125. ↑ Zach Carter: Noam Chomsky’s First Campaign Contribution Was To Bernie Sanders The Huffington Post. 22.1.2016. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  126. ↑ a b Matthew Weaver: Chomsky hits back at Erdoğan, accusing him of double standards on terrorism The Guardian. 14.1.2016. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  127. ↑ Kim Sengupta: Turkey and Saudi Arabia alarm the West by backing Islamist extremists the Americans had bombed in Syria The Independent. 12.5.2016. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  128. ↑ Amy Goodman: Chomsky: Saudi Arabia is the "Center of Radical Islamic Extremism" Now Spreading Among Sunni Muslims Democracy Now!. 17.5.2016. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  129. ↑ Oppenheim, Maya: Noam Chomsky: Republican Party is the most dangerous organisation in human history The Independent. 7.4.2017. Viitattu 12.10.2017. (englanniksi)
  130. ↑ Esa Itkonen ja Anneli Pajunen: Empiirisen kielitieteen metodologia, s. 54. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2010. ISBN 978-952-222-231-2
  131. ↑ Barsky 1997, s. 95; McGilvray 2014, s. 4.
  132. ↑ Sperlich 2006, s. 77.
  133. ↑ Sperlich 2006, s. 14; McGilvray 2014, s. 17, 158.
  134. ↑ McGilvray 2014, s. 17.
  135. ↑ Sperlich 2006, s. 74; McGilvray 2014, s. 16.
  136. ↑ McGilvray 2014, s. 222.
  137. ↑ Sperlich 2006, s. 8; McGilvray 2014, s. 158.
  138. ↑ Sperlich 2006, s. 74; McGilvray 2014, s. 12–13.
  139. ↑ McGilvray 2014, s. 159.
  140. ↑ McGilvray 2014, s. 161.
  141. ↑ Sperlich 2006, s. 71.
  142. ↑ McGilvray 2014, s. 158.
  143. ↑ IWW Biography Industrial Workers of the World. Viitattu 25.9.2016. (englanniksi)
  144. ↑ Interim Committee International Organization for a Participatory Society. Viitattu 25.9.2016. (englanniksi)
  145. ↑ Riku Eskelinen: Libertaarisen sosialistin valtiokäsitykset (Nuori Keskusta 1/2007, s. 23)
  146. ↑ Pertti Hemánus: Väärä vakaumus, s. 163. Jyväskylä: Atena, 2002. ISBN 951-796-272-X
  147. ↑ Harris 2007, s. 127
  148. ↑ Noam Chomsky: Russia is fighting more humanely than the US did in Iraq New Statesman. 29.4.2023.
  149. ↑ Counterpunch.org – An Interview with Ilan Pappé and Noam Chomsky, (Arkistoitu – Internet Archive) Counterpunch.org, viitattu 31.12.2009
  150. ↑ Youtube-video
  151. ↑ Chomsky: In swing states vote Obama, The Real News.com (Arkistoitu – Internet Archive) The Real News, viitattu 22.1.2010
  152. ↑ Noam Chomsky: Vote for the Lesser of Two Evils in a Swing State, YouTube.com, video, viitattu 6.11.2012
  153. ↑ Chomsky.info – Discussion with Noam Chomsky, Lawrence Krauss & Sean M. Carroll Viitattu 9.4.2019
  154. ↑ Chomsky.info – Remarks on Religion Viitattu 9.4.2019
  155. ↑ BBC – Chomsky on religion and the ethics of war Viitattu 9.4.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Noam_Chomsky