Knowledge Base Wiki

Zaman taistelu
Osa toista puunilaissotaa
Zaman taistelu, Cornelis Cortin piirros vuodelta 1567.
Päivämäärä: 19. lokakuuta 202 eaa. Paikka: Zama, Karthagon lähellä Lopputulos: Roomalaisten voitto
Osapuolet
Rooman valtakunta	Karthago
Komentajat
Scipio Africanus Masinissa	Hannibal
Vahvuudet
23 000 jalkaväkeä 1 500 roomalaista ratsuväkeä 6 000 numidialaista jalkaväkisotilasta 4 000 ratsuväkisotilasta	n. 50 000 sotilasta 80 sotanorsua
Tappiot
1 500 kuollutta ja 4000 haavoittunutta	20 000 kuollutta, 11 000 haavoittunutta ja 15 000 vankia
Toisen puunilaissodan taistelut Lilybam – Ticinus – Trebia – Cissa – Trasimenusjärvi – Ebro-joki – Geronium – Cannae – Dertosa – Cornus – Beneventum – Tarentum – Capua – Silarus – Herdonia – Syrakusa – Baetis-joki – Capua – Herdonia – Numistro – Canusium – Carthago Nova – Tarentum – Baecula – Grumentum – Metaurus – Ilipa – Crotona – Utica – Bagrades – Cirta – Zama

Zaman taistelu käytiin 19. lokakuuta 202 eaa. Se oli toisen puunilaissodan viimeinen ja ratkaiseva taistelu. Taistelussa, joka käytiin Karthagon lähellä, Scipion johtama roomalainen armeija kukisti Hannibalin johtamat karthagolaiset.^[1] Zaman taistelu oli eräänlainen Cannaen taistelun toisinto: tällä kertaa voittajana oli Rooman armeija.

Palattuaan voitokkaasti Hispaniasta Roomaan 206 eaa. Scipio Africanus valittiin konsuliksi. Tämän jälkeen hän lähti 204 eaa. armeijoineen senaatin suostumuksella Pohjois-Afrikkaan, missä hän hankki liittolaisekseen Numidian kuninkaan Masinissan, jolla oli ensiluokkaista ratsuväkeä. Voitettuaan Masaesylin kuninkaan Syfaxin Karthago pyysi rauhaa ja kutsui Hannibalin takaisin Italiasta. Karthagolaiset päättivät kuitenkin jatkaa taistelua ja alkoivat järjestää armeijaansa. Scipio taas havitteli rikasta Bagradasin laaksoa. Armeijat kohtasivat toisensa Zaman luona, viiden päivämarssin päässä Karthagosta lounaaseen. Scipio ja Hannibal tiesivät kummatkin taistelun merkityksen.

»Ennen kuin aurinko laskisi, he tietäisivät, Rooma vaiko Karthago säätäisi lakeja kansoille... Sillä ei Afrikka tai Italia, vaan koko maailma olisi voittajan palkinto»
(Livius)

Roomalaisilla oli n. 23 000 miehen armeija, josta 1 500 oli ratsuväkeä ja 6 000 Masinissan johtamaa jalkaväkisotilasta sekä 4 000 ratsuväkisotilasta.^[2] Suurin osa roomalaisista oli saanut paremman koulutuksen kuin karthagolaiset, ja sen lisäksi heillä oli ensimmäistä kertaa Hannibaliin nähden enemmän ratsuväkeä, jota oli yli kaksi kertaa enemmän karthagolaisiin nähden. Scipio muodosti manipuleista kolonnia ja jätti niiden väliin aukkoja, jotta Hannibalin norsut ryntäisivät niistä läpi ja joutuisivat veliittien käsiteltäviksi. Hastaattien ja prinkiippien linjat sijoitettiin tavallista kauemmaksi, jotta veliiteillä olisi tarpeen tulleen tilaa vetäytyä. Triaarit olivat erityisen kaukana. Numidialaiset ratsumiehet asetettiin oikealle siivelle ja roomalaiset ratsumiehet vasemmalle.

Hannibal sijoitti jalkaväkensä kolmeksi linjaksi. Liguarialaiset ja gallialaiset ensimmäiseksi, karthagolaiset toiseksi ja hänen Italiasta palanneet veteraanitriaarinsa kolmanneksi linjaksi. Oikealle siivelle karthagolainen ratsuväki ja vasemmalle numidialainen. 80 sotanorsua hän sijoitti joukkojen eteen.^[3] Yhteensä Hannibalin komennossa oli noin 50 000 sotilasta.^[2]

Liviuksen mukaan Hannibal kutsui taistelun aattona Scipion neuvottelemaan. Hän ehdotti todennäköisesti rauhanehtoja, joita Scipio ei hyväksynyt. Kumpikin palasi sitten omiensa luokse.

Hannibal lähetti ensimmäiseksi norsunsa eteenpäin kohti roomalaisia. Nämä kuitenkin lyötiin veliittien kärsimistä suurista tappioista huolimatta ja suurin osa karkotettiin takaisin karthagolaisten linjoja kohti. Jotkut norsut lönkyttivät suoraan karthagolaisen ja numidialaisen ratsuväen päälle, joka joutui sekasortoon. Kun Masinissa huomasi tämän hän lähti hyökkäykseen ja karkotti numidialaiset taistelukentältä. Laelius ratsuväkineen vasemmalla siivellä käytti myös sekaannusta hyväkseen ja lähetti ratsuväkensä karthagolaista ratsuväkeä kohti, jonka linja murtui myös. Nyt oli vuorossa jalkaväen yhteenotto. Roomalaisten rintama painoi päin gallialaisia ja ligurialaisia, jotka eivät lopulta kestäneet painetta vaan lähtivät pakoon huomattuaan, että karthagolaisten toinen linja ei tukenut heitä. Roomalaisten ensimmäisen rivistön (hastaatit) hyökkäsivät karthagolaisten toista linjaa kohti, joka painoi hetkeksi roomalaiset taaksepäin. Rooman armeijan toinen rivistö kuitenkin koottiin ja roomalaiset pakottivat pidemmän linjansa avulla vihollisen taaksepäin. Pian toinenkin linja murtui ja Hannibalin veteraanitriaanit olivat enää jäljellä. Nämä kuitenkin olivat täydellisessä taistelujärjestyksessä ja heidän kurinsa oli todella hyvä. Scipio pysäytti tällöin joukkonsa, kokosi nämä uudelleen ja hyökkäsi täydellä voimalla vihollista vastaan.

Taistelu oli jonkin aikaa erittäin tasaväkinen. Roomalainen ja numidialainen ratsuväki oli tällä välin palannut karthagolaisen ratsuväen takaa-ajosta ja iski karthagolaisten rintamalinjaan takaapäin. Tämä oli musertava isku heille. Suurin osa Hannibalin miehistä surmattiin ja hyvin harvat pääsivät pakoon Hannibalin tavoin. Taistelu sekä koko sota varmistettiin ratsuväellä, joka haravoi lähiympäristön. Scipio ei marssinut Karthagoon, sillä hänellä ei ollut Hannibalin tavoin piirityskalustoa.

Zaman taistelu käytännössä lopetti toisen puunilaissodan ja oli Kartagon lopun alkua, sillä Roomasta tuli kiistatta alueen mahtavin armeija sitten Aleksanteri Suuren.^[4] Rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Kartagon Espanjassa sijaitsevat alueet siirtyivät Rooman alaisuuteen. Lopulta Rooma otti valtaansa koko Välimären alueen.^[1]

• Montgomery of Alamein: A History of Warfare, Sodankäynti kautta aikojen. (Kääntänyt suomeksi Tauno Kuosa) WSOY, 1973. ISBN 951-0-00649-1