Knowledge Base Wiki

Puolan kieli
Oma nimi	język polski
Muu nimi	puola (polski)
Tiedot
Alue	Puola  Ukraina  Saksa  Liettua  Valko-Venäjä
Virallinen kieli	Puola Euroopan unioni
Puhujia	40 miljoonaa[1]
Sija	21.
Kirjaimisto	latinalainen
Kielenhuolto	Rada Języka Polskiego[2]
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmä	baltoslaavilaiset kielet (slaavialaiset) länsislaavilaiset kielet lehiittiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	pl
ISO 639-2	pol
ISO 639-3	pol
Ohje
Infobox OK

Puolan kieli (język polski [jɛ̃zɨk pɔlski]) on slaavilaisiin kieliin kuuluva Puolan virallinen kieli. Sillä on puhujia noin 40 miljoonaa, joista suurin osa Puolassa (37 miljoonaa) ja noin kolme miljoonaa asuu muissa maissa kuten Saksassa, Ukrainassa, Slovakiassa, Valko-Venäjällä, Venäjällä, Liettuassa, Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Ranskassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Australiassa, tai Israelissa. Pienempiä puolalaisvähemmistöjä on käytännöllisesti katsoen kaikkialla maailmassa, sillä puolalaiset ovat jo vuosisatoja olleet yksi maailman maastamuuttavaisimmista kansoista – tähän on ollut syynä niin poliittinen vaino kuin taloudellinenkin ahdinko.^lähde? Puolan kielen tutkijaa nimitetään polonistiksi ja tutkimusalaa polonistiikaksi^[3].

Pääartikkeli: Puolan kielen aakkoset

Puolan kielen ääntämisessä suurin vaikeus ulkomaalaiselle lienevät erittäin voimakkaasti palatalisoituneet konsonantit, jotka kirjoitetaan konsonantin edessä ja sanan lopussa akuutilla aksentilla kirjoitettuna (ć, ń, ś, ź), mutta vokaalien edessä tämä liudennus ilmaistaan kirjoittamalla aksentittoman konsonanttimerkin ja vokaalikirjaimen väliin i-kirjain, joka on pelkkä liudennusmerkki. Jos seuraava vokaali onkin oikeasti [i], tällöin erillistä liudennus-i:tä ei tietenkään tarvita. Vaikka puhuttaisiin liudennuksesta, se ei missään tapauksessa kuulosta samalta kuin suomalaisille tutummassa venäjän kielessä.

A a [a]

Ą ą on periaatteessa nasaalinen [õ], mutta käytännössä se äännetään aitona nasaalivokaalina vain sanan lopussa sekä sibilanttien edessä. Muuten sillä on taipumus hajota vokaaliksi ja seuraavan konsonantin artikulaatiokohtaan parhaiten sopivaksi nasaalikonsonantiksi, esimerkiksi mąka [mɔŋka], dąb [dɔmp]. Huomion arvoista on, että tämä ei siis ole nasaalinen [a]- vaan nasaalinen [ɔ]-vokaali.

B b [b]. Jos tätä seuraa vokaalia edeltävä i (biały, bielić ym.), se liudentuu, jolloin i-kirjain on pelkkä liudennusmerkki. Luonnollisesti se liudentuu myös silloin, kun seuraava vokaali on i: bitwa [bʲitfa].

C c [ts]. Yhdistelmä cz äännetään [ʈʂ], joka on käytännössä lähes sama kuin suomalaisille tutumpi kirjainyhdistelmä (affrikaatta) [t͡ʃ], ja ci äännetään vokaalin edessä [ʨ], konsonantin edessä [ʨi].

Ć ć on samoin [ʨ], mutta tätä kirjainta käytetään vain sanan lopussa ja konsonantin edessä. Jos ć-kirjaimeen loppuviin sanoihin lisätään vokaalipitoisia päätteitä, tämä kirjain muuttuu c:ksi, mutta äännetään yhä samana äänteenä, esimerkiksi solidarność ('solidaarisuus', nominatiivimuoto), mutta solidarności (saman sanan genetiivi- ja prepositionaalimuoto), solidarnością (saman sanan instrumentaalimuoto).

Ch ch on saksan ach-äänne eli [x], myös silloin kun sitä edeltää etuvokaali.

D d [d]. Huomaa, että ć-kirjaimella kirjoitetun affrikaatan [ʨ] soinnillinen vastine [ʥ] kirjoitetaan puolan oikeinkirjoituksen yleisten periaatteiden mukaan dzi (muun vokaalin kuin i:n edessä), dz (i:n edessä) tai dź (sanan lopussa ja konsonantin edessä). Affrikaatta [ɖʐ] kirjoitetaan digrafilla dż ja äännetään lähes kuten suomalaisille tutumpi [d͡ʒ].

E e Puolan e-äänne on aika avoin, lähinnä [ɛ]. Suomalaisen korvissa se kuulostaa selvästi ä-mäiseltä.

Ę ę on edellisen nasalisoitu muoto, mutta sekin äännetään aitona nasaalivokaalina vain jos seuraava konsonantti on sibilantti. Toisin kuin ą, ę on taipuvainen menettämään nasaalisuutensa sanan lopussa. Sen ääntäminen selkeästi nasaalisena esimerkiksi sanassa proszę 'olkaa hyvä' ei kuulu luontevaan arkipuheeseen.

F f [f]

G g [g]

H h äännetään luontevimmin kuten ch, siis [x]. Muunlaisia ääntämyksiä esiintyy yksinomaan kielirajan läheisyydessä valkovenäjän, tšekin ja slovakin vaikutuksesta.

I i [i]. Tämä liudentaa tai pehmentää edellä olevan konsonantin – kuten edellä on selvitetty, se on pelkkä liudennusmerkki, jos sitä edeltää konsonantti- ja seuraa vokaalikirjain.

J j [j]

K k [k]. Puolassa k:n ja g:n oppositio on selvästi soinnittomuus- ja soinnillisuusoppositio, eikä k:ta aspiroida kuten saksassa.

L l [l]. Alkujaan tämä oli niin sanottu pehmeä l (liudentunut, palatalisoitunut), mutta nykypuolassa sen liudentumista ei tarvitse erityisesti korostaa, vertaa:

Ł ł [w]. Alkujaan tämä oli niin sanotusti kova eli velarisoitunut l-äänne, mutta nykypuolassa se äännetään aivan kuten lyhyt tavua muodostamaton u, ts. [w]-äänteenä. Tämän vuoksi kirjoittamiseen harjaantumattomat puolalaiset saattavat kirjoittaa esimerkiksi sellaisen lainasanan kuin pauza ('tauko, paussi') muodossa pałza. Alkuperäinen kovan ja pehmeän l:n oppositio on olemassa enää vain ukrainasta, valkovenäjästä tai liettuasta vaikutteita saaneissa rajaseutu- ja diasporamurteissa.

M m [m]

N n [n]. Seuraavan i:n edellä tämäkin kirjain on palataalinen [ɲ], ja sitä koskevat tavanomaiset säännöt, eli silloin kun [ɲ]-äänne esiintyy sanan lopussa tai konsonantin edessä, se kirjoitetaan erillisellä kirjaimella:

Ń ń [ɲ].

O o Puolan o-vokaali on aika avoin, lähinnä [ɔ].

Ó ó [u]. Puolassa on alun perin esiintynyt samanlaisia vokaalien pituuseroja kuin tšekissä, ja niitä on myös merkitty kirjoituksessa akuuteilla aksenteilla. Puolan kirjakielestä pituuserot ovat hävinneet, ja ainoa jälki niistä on se, että alkuperäinen pitkä [oː], joka nyt on muuttunut [u]:ksi, kirjoitetaan tällä kirjaimella. Tavallisesti ó-kirjaimella kirjoitettu [u] on kieliopillisessa yhteydessä johonkin o:n sisältävään vartaloon – esimerkiksi woda 'vesi', josta diminutiivimuoto wódka 'votka, viina' – mutta mitenkään välttämätöntä tämä ei ole, sillä esimerkiksi sanassa góra 'vuori', jonka ó-kirjain ei missään kieliopillisessa muodossa muutu tavalliseksi o:ksi, kirjoitustapa on yksinomaan kielihistoriallinen (vertaa esimerkiksi venäjän гора).

P p [p]

R r [r]

Rz rz [ʐ] äännetään tarkalleen samalla tavalla kuin ż (eli pisteellinen z). Tšekin ř-kirjaimella kirjoitettava äänne puolassa on toki historiallisesti esiintynyt, mutta nyttemmin se lienee hävinnyt murteistakin, joten kirjoitustapa rz on kokonaan kielihistoriallinen. Tavallisesti se esiintyy toki kieliopillisessa tai sananjohdollisessa yhteydessä [r]-äänteen sisältäviin sanavartaloihin, esimerkiksi góra [gura] 'vuori', josta prepositionaalimuoto na górze [na guʐɛ] 'vuorella'. Joskus harvoin rz äännetään kuten r ja z, mutta tämä rajoittuu todellakin vain muutamaan sanaan (sanavartalosta marz- 'palella' johdetut sanat).

S s [s]. Silloin kun tätä kirjainta seuraa i-kirjain, ääntäminen on edellä esitettyjen sääntöjen mukaan palatalisoitunut eli (pehmentynyt: [ɕ]. Konsonanttien edellä ja sanan lopussa tämä palataalinen äänne kirjoitetaan:

Ś ś.

Sz sz äännetään soinnittomana retrofleksisena sibilanttina [ʂ], joka ääntyy melkein samalla tavalla kuin meille tutumpi suomalainen niin sanottu suhu-s [ʃ], jolle olemme tšekin kielestä lainanneet kirjaimen š.

T t [t]

U u [u]. Ó ja u äännetään puolan normitetussa kirjakielessä aivan samalla tavalla.

W w [v]. Puolassa ei esiinny, eikä tarvita, v-kirjainta kieleen mukautumattomien lainasanojen ulkopuolella. Jos esimerkiksi sanaan diva 'diiva' aletaan liittää puolalaisia taivutuspäätteitä, myös v-kirjain on vaihdettava w:ksi: mówiliśmy o tej wielkiej diwie 'puhuimme tästä suuresta diivasta'.^selvennä

X x [ks] ei ole käytössä nykypuolassa, vertaa esimerkiksi Aleksander Wielki 'Aleksanteri Suuri'. Joskus kuitenkin näkee sanaa książę 'ruhtinas, prinssi' kirjoitettavan muodossa xiążę.

Y y [ɪ] esiintyy ainoastaan liudentumattomien (mutta kylläkin niin sanottujen historiallisesti pehmeiden) konsonanttien jäljessä. Historiallisesti pehmeitä konsonantteja ovat retrofleksiset sibilantit, ns. suhuässät, joita merkitään kirjainyhdistelmillä cz, sz, rz sekä kirjaimella ż. Näiden jäljessä kirjoitetaan aina y, mutta esimerkiksi sellainen historiallinen sukunimi kuin Staszic osoittaa, että kielen aiemmissa historiallisissa kehitysvaiheissa ei aina ollut näin. Tällä kirjaimella kirjoitettava äänne ei missään tapauksessa eroa tavallisesta i:stä ääntämiseltään niin selkeästi kuin esimerkiksi venäjän ы-vokaali, ja on kyseenalaista, onko se oikeastaan eri foneemi vai ainoastaan kovien konsonanttien jäljessä esiintyvä allofoni.

Z z [z]. Tätä voidaan myös käyttää palataalisen äänteen merkitsemiseen puolan oikeinkirjoituksen yleisten sääntöjen mukaan, eli jos sitä seuraa i-kirjain.

Ż ż [ʐ] on sz:n soinnillinen vastine, joka esimerkiksi tšekissä ja joskus suomessakin kirjoitetaan ž-kirjaimella. Kuten edellä todettiin, rz äännetään aivan samalla tavalla.

Ź ź on hyvin palataalinen z-äänne, joka kirjoitettaneen IPA-aakkosilla oikeimmin merkillä [ʑ]. Tätäkin kirjainta käytetään yksinomaan sanan lopussa ja konsonanttien edellä, muualla sen korvaavat zi ja z puolan oikeinkirjoituksen yleissääntöjen mukaan.

Paino on puolassa yleensä toiseksi viimeisellä tavulla (penultimalla), olipa tämä tavu sitten osa sanavartaloa tai osa päätettä. Tästä tärkein poikkeus ovat verbien preteriti- ja konditionaalimuodot, joiden persoonapäätteet ovat historiallisesti katsoen olla-verbin enkliittisiä muotoja ja voivat edelleenkin irrota verbistä ja siirtyä esimerkiksi sivulauseen aloittavan konjunktion perään. Siksi persoonapäätteitä ei lasketa mukaan määritettäessä sitä tavua, joka painon sijoittamisen kannalta on toiseksi viimeinen.

Eräät klassisista kielistä lainatut substantiivit (uniwersytet, matematyka, fizyka...) saavat painon kolmanneksi viimeiselle tavulle yksikön nominatiivimuodossa. Jos niihin kuitenkin aletaan lisätä sanaa pidentäviä taivutuspäätteitä, paino siirtyy välittömästi toiseksi viimeiselle tavulle. Myös nominatiivissa näillä sanoilla on voimakas pyrkimys mukautua yleissääntöön, eikä niiden painotusta toiseksi viimeiseltä tavulta voida pitää virheenä, vaikka se kuuluukin lähinnä arkikieleen.

Sanan ensimmäisellä tavulla on puolassa aika voimakas sivupaino. Itse asiassa puolassa on nykyään olemassa selvä tendenssi jättää penultimapaino sivupainoksi ja painottaa enemmän ensimmäistä tavua, tosin tämä yleensä muodolliseen ja valmisteltuun puheeseen, kaiutinkuulutuksiin ynnä muihin sellaisiin liittyvä tapa kuulostanee useimmista puolalaisista vieläkin teennäiseltä.

»Wszyscy ludzie rodzą się wolni i równi pod względem swej godności i swych praw. Są oni obdarzeni rozumem i sumieniem i powinni postępować wobec innych w duchu braterstwa.»

Suomeksi:
»Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»

(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla) ^[4]

Puola kuuluu slaavilaisten kielten länsislaavilaiseen haaraan samoin kuin tšekki, slovakki, yläsorbi ja alasorbi. Länsislaavilaisten kielten joukossa puola kuuluu omaan, niin sanottuun lehiittiseen alaryhmäänsä yhdessä Gdańskin kaupungin länsipuolisella maaseudulla ja pikkukaupungeissa puhutun kašubin kielen kanssa. Kašubi eroaa puolasta riittävän paljon, jotta sitä voidaan pitää eri kielenä, mutta erityinen kašubinkielinen kirjallisuus on lähinnä murrekirjallisuutta, eivätkä kašubit pidä itseään erillisenä kansana. Lehiittinen, mutta puolasta eronnut, hyvin pieni kieli oli myös slovintsi eli Leba-kašubi, jota puhuttiin parissa kylässä Pommerissa ennen toista maailmansotaa. Koska slovintsin kielen puhujat pitivät itseään etnisinä saksalaisina, he muuttivat kaikki Saksaan alueen jouduttua Puolalle, jolloin kieli unohtui. Tällaisia saksalaisina itseään pitäviä, mutta slaavilaista murretta puhuvia ihmisryhmiä tunnetaan muualtakin saksan ja slaavilaisten kielten rajoilta, esimerkiksi Sleesiasta, jossa puhutaan sleesiaa.

Kaukaisempaa sukua puolalle ovat itäslaavilaiset kielet, kuten venäjä. Ukrainan ja valkovenäjän sanasto on kuitenkin kehittynyt jossain määrin puolalaisten mallien mukaan, vertaa esimerkiksi puolan przebudowa = jälleenrakennus, ukr. перебудова/perebudova, mutta venäjän перестройка/perestrojka

Puolan tärkeimmät murteet ovat isopuolalaiset (Poznańin ympäristössä puhutut), vähäpuolalaiset (keskuspaikka Krakova) ja masovialaiset (Varsovan ympäristö) murteet. Näillä kolmella murteella on kullakin vuorollaan ollut tilaisuutensa vaikuttaa kirjakielen kehitykseen, koska pääkaupunkina on ollut ensin Poznańin lähellä sijaitseva Gniezno, sittemmin Varsova ja Krakova. Marginaalisempia ovat Sleesian ja Masurian alueiden murteet, joissa saksalaisvaikutus on ollut muita murteita voimakkaampaa, koska alueet ovat pitkään kuuluneet saksankielisiin maihin ja olleet erillään puolankielisestä kirjallisesta sivistyksestä. Niin sanotut kresowe dialekty eli itäisten rajaseutujen murteet, jotka ovat kehittyneet voimakkaassa vuorovaikutuksessa liettuan, valkovenäjän ja ukrainan kielten kanssa, ovat nykyään häviämässä sukupuuttoon niiden puhujien jouduttua toisen maailmansodan myötä tapahtuneiden rajansiirtojen jälkeen muuttamaan Puolan Saksalta saamille uusille alueille. Näillä alueilla puhutuista kielimuodoista puolalainen dialektografia käyttää mielellään nimitystä nowe dialekty mieszane, uudet sekamurteet. Käytännössä uudet sekamurteet ovat kohtalaisen lähellä yleiskieltä.

Puolan tärkein murreraja kuuluu niin sanottujen masuroivien ja masuroimattomien murteiden välillä. Ensin mainittuihin kuuluvat ennen kaikkea Masurian ja Masovian murteet. Masurointi tarkoittaa, että oikeinkirjoituksen /sz/, /cz/ ja /ż/, jotka normatiivisessa puolan kielessä tulisi ääntää [š], [tš] ja [ž], äännetäänkin [s], [ts] ja [z], kuten oikeinkirjoituksen /s/, /c/ ja /z/. Kirjakielessä masurointia ei hyväksytä mahdollisesti yksittäisiä murteista lainattuja sanoja ja paikannimiä lukuun ottamatta.

Puolaan, kuten venäjään, kuuluu myös omintakeinen rikollisten slangi, puolalaiselta nimeltään grypsera. Grypseralle on ominaista runsas venäläisten, saksalaisten, ukrainalaisten ja jiddišinkielisten lainasanojen määrä. Grypsera on ennen muuta alamaailman salakieltä, mutta sillä on ollut voimakas vaikutus puolan slangiin, erityisesti nuorison kieleen. Grypseran nimi tulee saksan puhekielen sanasta Grips = 'älli, hiffaaminen'.

Puolan kirjakielen muinaispuolalainen kausi alkaa ensimmäisistä, sisällöltään uskonnollisista puolankielisistä teksteistä 1300-luvulta. Ilmeisesti puolalaisella uskonnollisella kirjallisuudella ei ollut yhteyttä Kyrilloksen ja Methodioksen alulle panemaan kirkkoslaavilaiseen perinteeseen: kirkollisena sivistyskielenä Puolassa käytettiin latinaa, ei kirkkoslaavia. Oikeinkirjoitus näissä vanhoissa teksteissä oli epäjohdonmukaista. Oikeinkirjoitus alkoi kehittyä 1500-luvulla, jolloin puolan kirjoitusjärjestelmä standardoitiin pitkälti vanhan tšekin mallien mukaan.

1600-luvulla puola omaksui valtavasti latinalaisia, saksalaisia, ranskalaisia ja tšekkiläisiä vaikutteita, koska yläluokka ihannoi näitä kieliä ja piti niiden taitoa arvostettavana. Toisaalta Puola-Liettuan kaksoisvaltakunnan itäosissa, missä itäslaavilaiset (ukrainalaiset ja valkovenäläiset) murteet olivat yleisin puhekieli, puola oli nimenomaan yläluokan kieli. Idän aatelisto käytti puolaa sivistyskielenään, mutta toi siihen paljon uusia aineksia itäslaavilaisista murteista.

1700-luvulla puola alkoi syrjäyttää latinaa ylimmän sivistyskielen ja kirkkokielen asemasta. Puolankielinen kirjallisuus kehittyi, eikä edes Puolan joutuminen vieraiden valloittajien käsiin voinut kääntää suuntaa. Vaikka erityisesti venäläiset vallanpitäjät koettivat tukahduttaa kieltä ankarin sensuurilaein, puolan kieli itse asiassa sai yhä enemmän merkitystä puolalaisten identiteetin ilmaisijana – tätä kuvaa sanonta ojczyzna-polszczyzna ('isänmaa – puolan kieli').

Latina jätti toki jälkensä virkakieleen, mutta kaunokirjallisuuden kieli kansanomaistui 1800–1900-luvun mittaan. Sanavarastosta koetettiin karsia selkeimpiä saksan kielen vaikutteita, mutta usein ne jäivät osaksi elävää kansankieltä – esimerkkeinä substantiivi wihajster, joka tarkoittaa lähinnä 'vekotin, kapistus, vehje, vimpain' sekä unohtuneen nimen paikalla ilmaus '(herra tai rouva) se ja se', joka tulee saksan kielen sanoista Wie heißt er? 'mikä hänen nimensä on?'. Venäjän vaikutus jäi lopultakin melko vähäiseksi rajoittuen lähinnä kirosanastoon.

Puola ei suhtaudu vierasperäisiin lainasanoihin aivan niin myönteisesti kuin venäjä, ja esimerkiksi monet luonnontieteiden käsitteet on puolassa käännetty omalle kielelle (pochodna = derivaatta, dwutlenek węgla = hiilidioksidi, rozdzielczość = näyttöresoluutio). Puolaankin on silti omaksuttu lainasanoja hyvin monelta taholta. Latinan vaikutus oli tietenkin katolisen maan oloissa väistämätön, ja monia latinalaisia lainoja ei enää vierasperäisiksi tunnistakaan (esimerkiksi przywilej = erioikeus, privilegio). Saksalla oli erittäin suuri merkitys kaupan ja käsityöläisyyden kielenä, ja myös kaupunkiorganisaation sanasto oli saksalaista: malarz = maalari; murarz = muurari; hochsztapler = huijari, väärinpeluri; ratusz = raatihuone; burmistrz = pormestari; handel = kauppa; makler = meklari. Puolan kirjakielen kehittyessä myös tšekillä, joka silloin oli jo sivistyskieli, oli oma vaikutuksensa. Tšekkiläisperäinen muoto on esimerkiksi sellaisilla sanoilla kuin brama = portti ja hańba = häpeä (sanojen alkuperäinen puolalainen muoto lienee ollut *broma ja *gańba).

Ranska ja Italia ovat olleet puolalaisille merkittäviä kulttuurisia esikuvia. Myös näiden maiden kielistä on omaksuttu lainavaikutteita ja käännöslainoja: ranskan cordone sanitaire = puolan kordon sanitarny 'suojavyöhyke', ranskan raison d'état, puolan racja stanu 'maan etu'. Ranskalaisen Pathéphone-tuotemerkin muistoksi vanhanaikaista levysoitinta, grammaria, kutsutaan puolalaisessa kansanomaisessa puhekielessä edelleenkin nimellä patefon.

Englannin vaikutus on nykyään suhteellisen merkittävää, joskaan ei niin voimakasta kuin esimerkiksi venäjässä.

Puolan kirjallisuus on alkanut jo keskiajalla, ennen muuta uskonnollisesta kirjallisuudesta. Varsinaisen maailmallisen kaunokirjallisuuden aikaa oli renessanssi. Todella merkittäväksi puolalainen kirjallisuus nousi kuitenkin romantiikan aikana, kun puolalaiset kamppailivat menetetyn itsenäisyytensä puolesta – tällöin syntyi muun muassa kansalliseepos, Adam Mickiewiczin Pan Tadeusz. Reaktio romantiikalle oli niin sanottu positivismi, jota kai pikemminkin pitäisi kutsua utilitarismiksi: sen tavoitteena oli maan ja kansan kehittäminen, sivistäminen ja nykyaikaistaminen rauhanomaisin keinoin.

Kirjallisuuden kehitys on Puolan itsenäistyttyä jatkunut eloisana. Natsimiehityksen uhriksi joutui suuri joukko merkittäviä, erityisesti juutalaissyntyisiä kirjailijoita. Kommunistiaikana taas puolalaisessa kirjallisuudessa korostuivat sellaiset lajityypit, joihin ei sisältynyt kovin poliittisia implikaatioita. Tunnettuja kirjailijoita olivat aforistikko Stanisław Jerzy Lec ja tieteiskirjailija Stanisław Lem.

Nobelin kirjallisuuspalkinnon on saanut neljä puolalaista kirjailijaa: Władysław Reymont, Henryk Sienkiewicz, Czesław Miłosz ja Wisława Szymborska.

• Wirtualna Biblioteka Literatury Polskiej (Arkistoitu – Internet Archive) Puolan koko klassinen kirjallisuus netissä. Kirjailijoiden elämäkertatiedot myös englanniksi.
• Polish 101 Learn Polish online (englanniksi)