Knowledge Base Wiki

Minotauros
Ominaisuudet
Status	Kuollut
Tuntomerkit	Miehen ruumis, jolla on härän pää ja häntä
Asuinpaikka	Kreeta, Kreikka
Kuolinsyy	Joutui Theseuksen tappamaksi
Kansanperinne
Kansanperinteen alkuperä	Kreikkalainen mytologia noin 4000 vuoden takaa
Suhteet
Vanhemmat	Pasifae (äiti) valkoinen härkä (isä)
Infobox OKNimi-testi OK

Minotauros (kr. Μινώταυρος) oli kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä taruolento, joka oli puoliksi ihminen, puoliksi härkä. Kreetan kuningattaren Pasifaen ja valkoisen härän ristisiitoksena syntynyt hirviö teljettiin kuningas Minoksen käskystä suureen labyrinttiin, johon sille vietiin joka yhdeksäs vuosi 12 ateenalaista uhria ravinnoksi. Lopulta Ateenan tuleva kuningas Theseus surmasi hirviön ja teki lopun Kreetan sortotöistä Ateenassa. Vanha kreikkalainen taru Minotauroksesta ja Theseuksesta saattaa olla vertauskuvallinen kertomus siitä, kuinka Ateena vapautui Kreetan pronssikautisen minolaisen kulttuurin vallan alta. Minotauros on kreikkaa ja tarkoittaa ”Minoksen härkää”.

Minotauroksen tarusta on olemassa useita versioita. Sen kertoo muiden muassa Apollodoros Ateenalainen, jonka versio tarinasta on peräisin 100-luvulta eaa. Taru Minotauroksesta ja Theseuksesta on kuitenkin paljon tätä vanhempi, ja sen osia voidaan jäljittää aina 500-luvun lopulle eaa. Sen juuret ulottuvat peräti 4 000 vuoden päähän, aikaan jolloin Kreeta hallitsi koko manner-Kreikkaa. Perinteisesti taru kerrotaan suurin piirtein näin:

Kreikan ylijumalan Zeuksen kerrotaan monissa taruissa hankkineen jälkeläisiä kuolevaisten naisten kanssa. Erään tarun mukaan hän näki kerran meren rannalla kävelevän neidon nimeltä Europe ja muutti itsensä valkeaksi häräksi päästäkseen naisen lähelle. Häränhahmoinen Zeus houkutteli neidon nousemaan selkäänsä ja vei hänet mukanaan veteen. Ylijumala ui meren yli Kreetan saarelle ja saattoi Europen raskaaksi. Nainen synnytti kolme poikaa, jotka saivat nimikseen Minos, Rhadamanthys ja Sarpedon.^[1]

Kreetan kuningas Asterion otti Europen vaimokseen ja kasvatti tämän lapset omina poikinaan. Minoksesta tuli Kreetan kruununperijä, ja kuninkaaksi tultuaan hän otti vaimokseen Pasifae-nimisen naisen.

Minos alkoi voimansa tunnossa vakuuttaa muille ihmisille, että jopa jumalat olivat valmiita täyttämään hänen toivomuksensa. Väitteensä todistaakseen hän rakensi meren rannalle alttarin ja rukoili merenjumala Poseidonia, että merestä nousisi härkä, jonka hän voisi uhrata. Poseidon toteuttikin Minoksen toiveen, ja merestä nousi hohtavan valkoinen härkä hänen uhrattavakseen. Jumalainen eläin oli kuitenkin niin lumoavan kaunis, ettei Minos kyennyt surmaamaan sitä. Niinpä hän antoi käskyn säästää jumalten lähettämä härkä ja otti sen tilalle toisen härän omasta laumastaan. Jumalat kuitenkin huomasivat petoksen ja päättivät rangaista petollista kuningasta.

Kostaakseen Minoksen röyhkeyden rakkauden jumalatar Afrodite antoi tämän vaimon Pasifaen rakastua jumalten lähettämään härkään. Pasifae kauhistui luonnottomia tunteitaan eläintä kohtaan ja paljasti kauhean salaisuutensa Minoksen hovin rakentajamestarille Daidalokselle. Seppä rakensi Pasifaelle puusta onton lehmän, jonka sisään tämän oli mahdollista piiloutua halutessaan viettää salassa aikaa rakastamansa härän kanssa.

Lopulta jumalten lähettämän valkoisen härän ja Pasifaen suhteesta syntyi kammottava epämuodostunut hirviö, sekasikiö, jolla oli ihmisen ruumis mutta hirviömäinen ja irvokas härän pää.

Kuningas Minos järkyttyi suuresti vaimonsa teosta ja päätyi neuvottomana turvautumaan oraakkelin apuun. Näkijä neuvoi Kreetan kuningasta piilottamaan häpeänsä taitavuuteen, ja niin Minos antoi palveluksessaan olevalle Daidalokselle käskyn rakentaa labyrintti, josta hirviö ei löytäisi ulos ja jossa kukaan ei voisi eksymättä kulkea.

Kun Daidalos oli saanut suuren urakkansa valmiiksi, Minotaurokseksi nimitetty hirviö sijoitettiin sokkeloisen vankilansa keskustaan. Kreetan merentakaisen naapurin Ateenan kuningas Aigeus oli aikoinaan aiheuttanut Minoksen pojan kuoleman Ateenaa vastaan käydyssä taistelussa, ja siitä kostoksi Kreetan kuningas antoi käskyn, että Ateenan oli joka yhdeksäs vuosi luovutettava seitsemän nuorta miestä ja seitsemän nuorta neitsyttä uhrattavaksi labyrinttiin teljetylle Minotaurokselle. Joskus uhraus kerrotaan suoritetun joka toisen uudenkuun aikaan. Ateenalaiset suostuivat tämän hirvittävän veron maksuun välttääkseen aseellisen yhteenoton voimakkaan Kreetan kanssa. Uhrattavat ateenalaiset tuotiin Kreetaan laivoilla, missä heille järjestettiin juhlallinen vastaanotto ja kestit. Seuraavana aamuna heidät kuitenkin vietiin hirviön sokkeloiseen vankilaan. Sinne he ennen pitkää eksyivät ja joutuivat yksitellen pedon syömiksi. Kaksi kertaa ateenalaiset ehtivät maksaa tätä hirveää veroa, kunnes kolmannen uhrilastin joukossa saapui Ateenan kuningas Aigeuksen ottopoika, jonka oikea isä oli itse merenjumala Poseidon. Nuorukaisen nimi oli Theseus.

Theseus oli itse lupautunut mukaan toisten uhrattavien joukkoon ja aikoi surmata labyrintin pedon vapauttaakseen ateenalaiset siitä sorron ikeestä, jossa Minoksen Kreeta näitä piti. Minoksen tytär, Minotauroksen sisarpuoli Ariadne rakastui Theseukseen ja tarjosi hänelle apuaan sillä ehdolla, että saisi tulla Ateenaan hänen morsiamenaan. Theseuksen suostuttua Ariadne ojensi hänelle Daidaloksen antaman lankakerän ja neuvoi sitomaan sen toisen pään labyrintin suulle ja käyttämään sitä kuljetun reitin merkitsemiseen. Kun Theseus purkaisi lankakerää sitä mukaa, kun liikkuu labyrintissa, hän ei eksyisi vaan löytäisi aina takaisin suuaukolle.

Heti seuraavana päivänä uhrattavat suljettiin pimeään labyrinttiin, ja Theseus noudatti Ariadnen neuvoa. Hän neuvoi muita uhrattavia pysymään labyrintin portin lähettyvillä ja lähti itse etsimään petoa. Theseus purki silkkilankaa kerästä aina siihen asti, kunnes saapui nukkuvan Minotauroksen luo. Joissakin tarun versioissa hänen kerrotaan surmanneen pedon paljain käsin, joskus taas miekalla. Joka tapauksessa hirviön ja ateenalaisten sankarin välillä käytiin kiivas taistelu, (tarun yhdessä versiossa Theseus heitti Minotauruksen suuhun kolme rasvapalloa, ja peto nukahti) jonka päätteeksi Theseuksen onnistui tappaa peto ja lopettaa Kreetan sortotyö Ateenassa.

Monet ovat pohtineet, kätkeytyykö tunnettuun taruun viittauksia todellisesta historiasta.

Apollodoros sijoitti kertomuksensa Kreikan eteläpuolelle Kreetan saarelle. Seikka on askarruttanut tarun tutkijoita. Vuonna 1900 sir Arthur Evans aloitti arkeologiset kaivaukset Kreetan Knossoksessa ja löysi sieltä aiemmin tuntemattoman kulttuurin rauniot. Evans nimesi löytämänsä kulttuurin minolaiseksi kulttuuriksi Minotauroksen tarusta tutun kuningas Minoksen mukaan. Hän sai selville, että sen huippukausi sijoittui vuosien 1650 eaa. ja 1420 eaa. välille.

Minolaisesta kulttuurista löytyy selkeitä yhtymäkohtia Minotauroksen taruun. Knossoksen muinaisen palatsin raunioista on löytynyt paljon viitteitä siitä, että härät olivat keskeisessä asemassa minolaisten kulttuurissa. Knossoksen palatsin seinät oli koristeltu valtavilla kalkkikivestä veistetyillä härän sarvilla ja sieltä on löytynyt joukko taitavasti härän pään muotoisiksi veistettyjä juoma-astioita rhytoneja. Näiden esineiden lisäksi härkien merkittävästä roolista muinaisten kreetalaisten kulttuurissa kielii Knossoksen palatsin tunnettu fresko, joka kuvaa mahdollisesti uskonnollista rituaalia, jossa nuoret akrobaatit heittelevät voltteja härän selän yli. Härkä on minolaisessa taiteessa ja ikonografiassa muutenkin erittäin paljon käytetty hahmo. Pidetäänkin mahdollisena, että juuri minolaisen kulttuurin härät ovat antaneet sysäyksen kreikkalaisen tarun härkähirviön synnylle.

Myös palatsin arkkitehtuurista löytyy yhtymäkohtia taruun. Rakennus koostui sadoista huoneista ja levittäytyi valtavana yli 20 000 neliömetrin alueelle. Sen pohjapiirros muistuttaa hyvin paljon suuren sisäpihan ympärillä levittäytyvää sokkeloista labyrinttia, minkä vuoksi se on jo pitkään yhdistetty Minotauroksen vankilaan.

Minotauroksen tarinan syntyaika sijoittuu noin 4 000 vuoden taakse aikaan, jolloin Kreeta hallitsi suurta aluetta manner-Kreikasta Ateena mukaan lukien. Ateenalaisten maksama uhri saattaa kuvata sitä alistettua asemaa, jossa ateenalaiset mahdollisesti olivat minolaisen kulttuurin hallitessa aluetta.

Ateenalaisia raateleva Minotauros voi kuvata härkien palvontaan nojaavaa minolaista kulttuuria, ja tarun labyrintti saattaa olla syntynyt pronssikautisen Knossoksen palatsin sokkeloiden pohjalta. Kertomus Minotauroksesta ja Theseuksesta olisi kuvaus kreikkalaisen kulttuurin noususta minolaisen kulttuurin vallan alta.

Knossoksesta on löydetty kreetalaisten vuoden 500 eaa. tienoilla ja hieman sen jälkeen lyömiä rahoja, joista huomaa, että taru labyrintin hirviöstä eli myös saaren asukkaiden keskuudessa pitkään minolaisen kulttuurin kuihtumisen jälkeen. Näihin kolikoihin on lyöty toiselle puolelle kuva Minotauroksesta ja toiselle puolelle labyrinttia kuvaava sokkelo.

Taru Minotauroksesta ja Theseuksesta on vielä näinäkin päivinä varsin tunnettu kertomus, ja sitä on hyödynnetty taiteessa kautta historian. Antiikin kreikkalaiset maalasivat muun muassa ruukkuihinsa kuvia Theseuksen ja Minotauroksen taistelusta, ja taiteilijat ovat ikuistaneet samaa aihetta käsitteleviä kuvia veistoksiin ja maalauksiin näinäkin päivinä. Antiikin roomalaisetkin kuvasivat naapurikansansa tarun tapahtumia mosaiikeissa. Minotauros on vilahdellut useasti myös nykyaikaisessa kirjallisuudessa ja elokuvissa.

Mika Waltarin romaanissa Sinuhe egyptiläinen (1945) käsitellään myös minolaista kulttuuria, sillä Minotauros-kulttiin liittyvät tapahtumat vaikuttavat ratkaisevasti yhteen Sinuhen elämänvaiheeseen.

Hirviötä käsitellään monissa fantasiakirjallisuuden teoksissa ja historiallisessa fiktiossa. Eri kirjailijat ovat kuvanneet sitä eri tavoin, ja monissa elokuvissa on kerrottu erilaisia versioita Minotauroksen tarusta. Kautta historian aihetta ovat käsitelleet lukuisat kirjailijat, muun muassa Dante, joka sivuaa aihetta Jumalaisessa näytelmässä. Hahmoa on myös sovellettu hyvin vapaasti elokuvataiteen ja kirjallisuuden ohella muun muassa videopeleissä.

Maalaus- ja kuvanveistotaiteessa häränpäinen hirviö on ollut suosittu ja monitulkintainen hahmo antiikin ajoilta nykypäiviin asti. Sitä ovat kuvanneet renessanssin kuvanveistäjät ja nykyajan taidemaalarit, ja esimerkiksi Pablo Picasso käytti Minotaurosta aiheena lukuisissa töissään erityisesti 1930-luvulla. Hän kuvasi hirviötä sekä verenhimoisena petona että huomattavasti herkempänä hahmona.^[2] Perinteisesti Minotaurosta kuvaavat taideteokset ovat käsitelleet sitä vaihetta tarusta, kun hirviö kohtaa voittajansa Theseuksessa, mutta eri taiteilijat ovat kuvanneet hirviötä myös paljon perinteisestä tulkinnasta poikkeavalla tavalla.

• 
  Myronin löytämä patsas, Kansallinen arkeologinen museo, Ateena.
• 
  Attikalainen amfora, n. 575 eaa–550 eaa.
• 
  Attikalainen ruukku, 500–475 eaa.
• 
  Eduard Daegen maalaus Berliinissä.
• 
  Piirros kirjasta Meyers Konversationslexikon vuodelta 1888.
• 
  Piirros kirjasta vuodelta 1901.
• 
  Mosaiikki Conimbrigassa, Portugalissa.

• Fagan, Brian M.: Muinaisen maailman suuret salaisuudet. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Otava, 2003. ISBN 951-1-18138-6
• Philip, Neil: Suuri myyttikirja. Porvoo ; Helsinki ; Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20756-X
• Ries, Martin: Picasso and the Myth of the Minotaur. Art Journal, 1972, 32. vsk, nro 2, s. 142-145.
• Ziolkowski, Theodore: Minos and the Moderns: Cretan Myth in Twentieth-Century Literature and Art. New York: Oxford University Press, 2008. ISBN 978-0-19-533691-7 (englanniksi)