Type a search term to find related articles by LIMS subject matter experts gathered from the most trusted and dynamic collaboration tools in the laboratory informatics industry.
Kaukokartoitus (engl. remote sensing, josta toisinaan lyhenne RS) on etämittausta, jossa mittalaite kulkee yleensä lentokoneen, helikopterin tai satelliitin mukana.
Yleensä avaruustutkimuksessa kaukokartoituksena pidetään vain Maan havainnointia avaruusaluksesta käsin (engl. Earth observation, yleinen lyhenne EO). Esimerkiksi Marsin havainnointi sitä kiertävältä luotaimelta pidetään planeettatutkimuksena ja NASAn Hubble-avaruusteleskoopin tekemät kaukohavainnot kuuluvat tähtitieteeseen.
Kaukokartoitussatelliitit havainnoivat, esimerkiksi kuvaavat, Maan pintaa (mukaan lukien meret ja muut vesistöt) ja ilmakehää sekä mittaavat maan geoidia, vetovoimaa ja magneettikenttää eri aallonpituuksilla.
Osa satelliiteista on sääsatelliitteja, osa eri alojen tutkimussatelliitteja. Sotilaallisia kaukokartoitussatelliitteja ovat tiedustelu- eli vakoilusatelliitit, jotka on listattu ao. artikkelissa.
Kaukokartoitus Suomessa sai alkunsa Suomen ilmavoimien lentokuvauksena, johon tykistön kenraali Nenonen toi merkittävän panoksen 1920- ja 1930-luvulla. Ilmavoimien koneita käytettiin luonnonvarojen kartoitukseen yhteistoiminnassa Geologisen tutkimuskeskuksen, Geodeettisen laitoksen jne. mittauskampanjoissa. Veljekset Karhumäki on ollut merkittävä ilmavalokuvien ottaja.
1970-luvulla Suomessa alettiin vastaanottaa NOAAn sääsatelliittien dataa. 1980-luvulla Suomi liittyi EUMETSAT-sääsatelliittijärjestöön. 2000-luvulla useat tutkimusryhmät käyttävät useiden avaruusjärjestöjen kuvamateriaalia tutkimustyössään. Avaruustekniikan opetus Suomessa on painottunut kaukokartoitukseen. Kaukokartoitusaineistoja hyödynnetään runsaasti myös metsätaloudessa ja metsäntutkimuksessa. Metsän kaukokartoituksessa keskitytään juuri nyt lentokoneesta tehtävään laserkeilaukseen, jonka avulla saadaan jopa maastomittauksia tarkempaa 3D-puustotietoa.