Type a search term to find related articles by LIMS subject matter experts gathered from the most trusted and dynamic collaboration tools in the laboratory informatics industry.
Kagaali oli ensimmäisellä sortokaudella (1899–1905) Suomessa syntynyt vastarintajärjestö. Se vastusti venäläistämistoimia ja niitä toteuttanutta valtakoneistoa, etenkin kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovia. Järjestön tärkein ase oli propaganda.[1]
Sana kagaali tulee heprean sanasta kahal, ’seurakunta’, ’yhteenliittymä’. Se oli pilkkanimi, jolla Venäjän konservatiivilehdet ilkkuivat hallituksenvastaiselle toiminnalle Suomessa.[1] Kagaali tarkoitti alkujaan Venäjän juutalaisten seurakuntien keskuselintä.[1]
Suomen venäläistämistoimenpiteet jakoivat suomalaiset myöntyväisyyspolitiikan kannattajiin ja venäläistämispolitiikan vastustajiin eli perustuslaillisiin. Suomen oman sotaväen lakkauttamisen jälkeen keisari antoi 12. heinäkuuta 1901 julistuksen yleisvaltakunnallisen asevelvollisuuden toimeenpanemisesta Suomessa. Ensimmäinen elokuuta 1901 Suomen myöntyvyyspolitiikkaa kannattava senaatti päätti – Kustaa III:n aikaisen ”Suomen perustuslain” mukaan laittomasti – annetun lain liittämisestä Suomen suurruhtinaskunnan asetuskokoelmaan.
Perustuslaillisten ensimmäinen järjestäytyneeseen passiiviseen vastarintaan tähdännyt kokoontuminen pidettiin 3. elokuuta 1901 entisen keisarin kenraalin Julius af Lindforsin luona Tuurholman kartanossa Helsingin Laajasalossa. Kokouksen johtajana oli Leo Mechelin ja osallistujina lähinnä vanhoja valtiopäivämiehiä – myös Yrjö Sakari Yrjö-Koskista oli pyydetty mukaan, mutta hän ei osallistunut. Kokouksessa päätettiin lähinnä asevelvollisuuskutsuntoja vastustaneen adressin keräämisestä, mutta sen innoittamana joukko nuorempia perustuslaillisia päätti perustaa salaisen keskusjärjestön. Näin syntyi Kagaali, jonka toiminta alkoi elo–syyskuussa.[2]
Kagaalin varsinainen perustamiskokous pidettiin 15. syyskuuta 1901 varatuomari Arne Cederholmin asianajajatoimistossa, joka sijaitsi Helsingissä Pohjoisesplanadin ja Unioninkadun kulmauksessa. Kokouksessa olivat läsnä Arne Cederholm, Ernst Estlander, Th. Homén, Adolf von Bonsdorff, Carl Mannerheim, F. von Wright ja lyhyen hetken Eugen Wolff. Tätä tilaisuutta pidetään Kagaalin varsinaisena perustavana kokouksena.[3][4][5]
Myöhemmin uusia kokouksia pidettiin tässä samassa paikassa. Kagaali perusti Helsinkiin keskustoimikunnan ja jakoi maan 45 piiriin. Sillä oli noin 500 kirjeenvaihtajaa, jotka huolehtivat paikkakunnillaan työn järjestämisestä ja hankkivat avukseen paikallisia asiamiehiä, jotka jakoivat heidän kanssaan salaisia painotuotteita ja tekivät muita tehtäviä.[3]
Mechelin laati kansalaisadressin, johon kertyi noin 500 000 nimeä. Keisarille adressi toimitettiin syyskuussa, mutta vastaanotto oli jyrkkä. Kenraalikuvernööri Bobrikov reagoi adressiin uhkaamalla aseistakieltäytyjiä opiskelupaikkojen menetyksillä ja virkakielloilla. Kagaalin järjestämät kutsuntalakot saivat keisarin lopulta kuitenkin luopumaan asevelvollisuuden toimeenpanosta.
Passiivisen vastarinnan keskushahmo oli entinen senaattori Leo Mechelin, mutta hän ei kuulunut Kagaalin varsinaiseen keskusjohtoon, jonka muodostivat Carl Mannerheim (marsalkan vanhempi veli), Adolf von Bonsdorff, Ernst Estlander, J. N. Reuter, Adolf Törngren ja Wilhelm Zilliacus ruotsalaisesta puolueesta sekä nuorsuomalaiset Eero Erkko, Th. Homén, Heikki Renvall ja P. E. Svinhufvud. Keskeisiä johtajia olivat myös Kustavi Grotenfelt, Eduard Polón, Harald Neovius, Edvin Castrén, Theodor Schwindt ja Mauno Rosendal.[6][7]
Muita tunnettuja Kagaalin jäseniä olivat Th. Rein, R. A. Wrede, K. F. Ignatius ja Otto Donner, Lennart Gripenberg, Wilhelm Chydenius, K. J. Ståhlberg ja K. G. Söderholm.[5]
Naiskagaalissa vaikuttivat muun muassa Dagmar Neovius, Tekla Hultin, Katri Bergholm, Maissi Erkko, Nanny Lilius, Helmi Setälä ja Cely Mechelin.[8]
Vuoden 1902 toukokuussa perustettiin myös Naiskagaali, jonka toimintaan kuului muun muassa kiellettyjen painotuotteiden salakuljetus ja jakelu, salaisten viestien välittäminen sekä varojenkeruu.[9] Naiskagaali oli Kagaalin sisarjärjestö. Sen johtajiin kuului muun muassa nuorsuomalainen tohtori Tekla Hultin, joka myös tuki aktivisti- ja jääkäriliikkeitä. Naiskagaali muun muassa levitti kiellettyä poliittista kirjallisuutta, kuten maanalaista lehteä Vapaita Lehtisiä (Fria Ord).[10]
Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen johtama Suomalainen puolue perusti 17. lokakuuta 1901 kolmijäsenisen valiokunnan, jonka jäseniä olivat Yrjö-Koskinen, J. R. Danielson-Kalmari ja Viktor Löfgren, sekä varamiehenä K. A. Brander. Branderin tehtäväksi oli annettu lukea Kagaalin julkaisemat lentolehtiset ja tarvittaessa tehdä niitä vastustavia lehtisiä. Kagaalin vastustaessa laittomia kutsuntoja vuonna 1903 kolmijäseninen valiokunta lähetti omia edustajiaan, usein raittiuspuhujiksi naamioituneina, pitämään puheita kutsuntoihin osallistumisen puolesta. Kirkkoherra Elis Bergroth, kirkkoherra J. Hollmén, pastori K. R. Kares, kirkkoherra Blomberg ja maisteri Akseli Järnefelt kiertelivät ”raittiuspuhujina” vastustamassa Kagaalin toimintaa.[11]
Bobrikovin saatua diktaattorin valtuudet 29. maaliskuuta 1903 hän karkotti maasta Kagaalin johtohenkilöt, minkä jälkeen Kagaalin toimintaa johdettiin Tukholmasta käsin. Maanalaiset lehdet Fria Ord, Vapaita Sanoja ja Vapaita Lehtisiä kirjoitettiin ja painettiin useimmiten Tukholmassa. Kagaali järjesti Ruotsissa myös muun muassa Bodenin kokouksen maaliskuussa 1904. Enemmistö pysyi Mechelinin väkivallattoman vastarinnan linjalla, mutta kirjailija Konni Zilliacuksen vähemmistösiipi perusti aktiivisen vastustuspuolueen, ja aktivistit muun muassa murhasivat Venäjän vallan edustajia, salakuljettivat aseita ja oikeistolaisuudestaan huolimatta solmivat liittoja muun muassa Venäjän sosialistivallankumouksellisten kanssa. Professori Mechelin puolestaan teki yhteistyötä Venäjän liberaalien (kadettipuolue) kanssa.[12]
Diktatuuriasetuksen jälkeen Kagaalin toiminta vaikeutui, mutta vielä vuoden 1904 säätyvaltiopäivävaaleissa se onnistui vaikuttamaan passiivista vastarintaa kannattavien voittoon. Kagaali hajaantui vuoden 1905 suurlakon jälkeen, kun marraskuun manifesti lopetti yhtenäistämistoimet.[1] Kagaalia ei koskaan virallisesti lakkautettu, mutta käytännössä sen toiminta päättyi yhteiseen lounaaseen 18. marraskuuta 1905.[1]
Venäjä kärsi vuonna 1905 sodassa Japania vastaan nöyryyttävän tappion, mikä laukaisi yhteiskunnallisia levottomuuksia, ja lopulta keisari luopui itsevaltiudestaan parlamentin (duuma) hyväksi. Suomalaisetkin perustuslailliset jatkoivat vastarintaansa sosialistien tuella, jolloin keisari antoi Mechelinin muodostaa hallituksen (senaatin) ja tuoda Suomen suuriruhtinaskuntaan yleisen ja yhtäläisen ääni- ja vaalioikeuden sekä ihmisoikeudet (1906). Tähän päättyi ensimmäinen sortokausi.
Kagaalin muistokivi pystytettiin vuonna 1901 Laajasaloon Tullisaaren puistoon.[13]
LIMS forum content by LIMS forum members is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 4.0 International License. Based on a work at www.limsforum.com.
