Type a search term to find related articles by LIMS subject matter experts gathered from the most trusted and dynamic collaboration tools in the laboratory informatics industry.
| Armenian tasavalta Հայաստանի Հանրապետություն (Hajastani Hanrapetuthjun) |
|||
|---|---|---|---|
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | tasavalta | ||
| Presidentti Pääministeri |
Vahagn Hatšaturjan Nikol Pašinjan |
||
| Pääkaupunki |
Jerevan (1 080 487 as.) |
||
| Muita kaupunkeja | Gjumri (159 059 as.) | ||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 29 743 km² [1] (sijalla 143) | ||
| – josta sisävesiä | 5,2 % | ||
| Väkiluku (2021) | 2 963 251 [2] (sijalla ) | ||
| – väestönkasvu | –0,42 % [1] (2024) | ||
| Viralliset kielet | armenian kieli | ||
| Valuutta | Armenian dram (ADM) | ||
| BKT (2023) | |||
| – yhteensä | 57,728 mrd. USD (PPP) [1] (sijalla 116) | ||
| – per asukas | 20 800 USD [1] | ||
| HDI (2019) | 0,776 [3] (sijalla 81) | ||
| Elinkeinorakenne (BKT:sta) | |||
| – maatalous | 16,7 % [1] | ||
| – teollisuus | 28,1 % [1] | ||
| – palvelut | 54,8 % [1] | ||
| Aikavyöhyke | UTC+4 | ||
| – kesäaika | ei käytössä | ||
| Itsenäisyys Osmanien valtakunnasta- Neuvostoliitosta |
28. toukokuuta 1918- 23. syyskuuta 1991 |
||
| Lyhenne | AM | ||
| – ajoneuvot: | AM | ||
| – lentokoneet: | EK | ||
| Kansainvälinen suuntanumero |
+374 | ||
| Tunnuslause | Ei mottoa | ||
| Kansallislaulu |
”Մեր Հայրենիք (Mer Hayrenik)” |
||
|
|
|||
| Edeltäjä(t) |
 Armenian sosialistinen neuvostotasavalta |
||
Armenia (arm. Հայաստան, Hajastan), virallisesti Armenian tasavalta (arm. Հայաստանի Հանրապետություն, Hajastani hanrapetut’jun) on sisämaavaltio Kaukasiassa Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä. Sen naapurivaltioita ovat Turkki lännessä ja Georgia pohjoisessa, Azerbaidžan idässä ja Iran sekä Azerbaidžanille kuuluva Nahitševanin maakunta etelässä. Maantieteellisesti Armenian katsotaan yleensä kuuluvan Aasiaan, mutta sillä on poliittisia ja kulttuurisia kytköksiä myös Eurooppaan; maa kuuluu myös Euroopan neuvostoon.
Armenian noin kolmesta miljoonasta asukkaasta valtaosa on etnisiä armenialaisia. Kristinusko on ollut maassa valtauskontona jo ennen Rooman keisarien kääntymystä, ja sitä noudattaa edelleen 90 prosenttia väestöstä. Antiikin aikaan Armenia oli suurvalta ja itsenäistyi myöhemmin myös keskiajalla, mutta joutui sittemmin Osmanien valtakunnan ja Venäjän keisarikunnan haltuun. Osmanien valtakunnan loppuvaiheita leimasi armenialaisten kansanmurha. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettiin lyhytaikainen Armenian demokraattinen tasavalta, jonka Neuvosto-Venäjä liitti itseensä, ja Armenia kuului Neuvostoliittoon aina vuoteen 1991, jolloin maa itsenäistyi jälleen. Neuvostoliiton hajotessa Armenian ja Azerbaidžanin välille syttyi sota Vuoristo-Karabahin alueesta.
Armenia on Aasiassa sijaitseva sisämaavaltio. Maa sijaitsee Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä, ja sen rajanaapureita ovat Georgia, Azerbaidžan, Iran ja Turkki. Sen pinta-ala on 29 743 neliökilometriä.[1] Alue on suurimmaksi osaksi vuoristoista muutamine metsineen. Korkein kohta on 4 090 metriin nouseva Aragats-vuori, eikä mikään osa maassa ole alle 400 metrin korkeudella merenpinnasta.[1] Turkin puolella sijaitseva Ararat-vuori on armenialaisille maan symboli, alueen korkein vuori.[4]
Tärkeimmät kulkureitit pohjoisesta Armeniaan ovat vuoristoa halkovat Debet- ja Akstafajokien laaksot. Maan keskiosassa, 2 070 metrin korkeudessa sijaitseva Sevan on maan suurin järvi, noin 73 km pitkä ja 15–30 km leveä. Maan vuoristoinen kaakkoisosa kuuluu Bargušatin valuma-alueeseen, kun taas suuri osa muusta alueesta on Arasin ja sen sivujoen, Sevanjärvestä lähtevän Radzanin valuma-aluetta. Aras muodostaa suuren osan Turkin ja Iranin vastaisesta rajasta.[5]
Armeniassa vallitsee äärevä mannerilmasto: talvella on lunta ja kylmää, kesällä lähes trooppisen kuumaa, mutta yöt ovat silloinkin viileitä.[6] Jerevanissa on heinäkuun keskimääräinen ylin lämpötila 33 astetta, yön alin 17 astetta. Tammikuussa lämpötila on −8 ja +1 asteen välillä.[7]
Armeniasta on määritetty 3 200 putkilokasvilajia, joukossa monia kotoperäisiä lajeja. Havupuita on varsin vähän. Kolmasosa Armenian metsistä on tammimetsiä, kolmannes pyökkivaltaisia metsiä. Monet Armenian luonnonvaraiset kasvit, kuten idänunikko ja helmihyasintti, tunnetaan muualla puutarhakasveina.[8]
Monet Armenian eläinlajeista ovat uhanalaisia. Leopardi on sukupuuton partaalla, ja mufloni ja besoaarivuohi ovat vaarantuneita.[9] Edellinen versio uhanalaisten lajien Punaisesta kirjasta luetteli myös esimerkiksi saukon, karhun, tiikerihillerin ja arokissan – kaikkiaan 99 selkärankaislajia.[10] Vuonna 2011 uudistetussa laitoksessa mainitaan 155 uhanalaista eläinlajia.[11] Armenia on muuttolintujen reitillä, ja siellä on tavattu noin 350 lintulajia.[12]
Armenia yrittää puuttua ympäristöongelmiinsa, ja on luonut erinäisiä ympäristöveroja ongelmien hoidon rahoittamiseksi. Hallitus on luvannut sulkea Jerevanin lähellä Metsamorissa sijaitsevan ydinvoimalan 2016 kun sen korvaava moderni voimala valmistuu.[13]
Armenia asutettiin noin 6 000 vuotta eaa. Kreikkalaiset historiankirjat mainitsevat armenialaiset ensimmäisen kerran 500-luvun puolivälissä eaa. Persialaiset hallitsivat Armeniaa vuosisatojen ajan, mutta vähitellen siitä kehittyi oma puskurivaltionsa idän Persian ja arabien ja lännen kreikkalaisten ja roomalaisten välille. Armenian kuningaskunta oli suurimmillaan ja vaikutusvaltansa huipulla kuningas Tigranes Suuren valtakaudella 95–55 eaa. Silloin se ulottui Välimereltä koilliseen Mtkvari- eli Kura-joelle nykyiseen Georgiaan. Tigraneksen ja hänen poikansa Artavazd II:n hallintokausilla Armeniasta tuli yksi hellenistisen kulttuurin keskuksista.[14]
Rooman valtakunta valloitti alueen 30 eaa. mennessä. Uusi dynastia, Arsakidit, nousi valtaan 53 jaa. Rooman keisari Nero nimitti Parthian kuninkaan veljen, Tiridates I:n Armenian kuninkaaksi Rooman ja Parthian välisen sodan jälkeen vuonna 66.[14]
Vuonna 301 Armenian kuningaskunnasta tuli ensimmäinen kristinuskon valtionuskonnokseen ottanut maa – 12 vuotta ennen uskonnon virallista tunnustamista Rooman valtakunnassa ja 30–40 vuotta ennen Konstantinuksen kastamista.[15]
400-luvun alussa luotiin armenialainen kirjaimisto, ja maassa alkoi kulttuurin kukoistuskausi. Armenia siirtyi Bysantin valtapiiristä arabien hallintaan vuonna 653. Vuonna 806 Bagratidin suku nousi puoliautonomisen Armenian johtoon ensin kuvernööreinä, myöhemmin kuninkaina.[15]
Seldžukit ja heidän seuraajansa osmanien valtakunta hallitsivat aluetta vuodesta 1071.[16] Uusi armenialaisvaltio, Kilikian armenialaiskuningaskunta eli Vähä-Armeenia syntyi Välimeren rannalle Kilikiaan. Se oli eurooppalaisten liittolainen ristiretkien ajan taisteluissa nousevaa muslimivaltaa vastaan kunnes joutui turkkilaisten mamelukkien käsiin vuonna 1375. Kilikian armenialaiskuningaskunnan valtakaudella luotiin klassista taidetta ja kirjallisuutta, ja meriyhteys rohkaisi monia armenialaisia muuttamaan länteen, muihin Välimeren maihin ja jopa Hollantiin asti.[17]
Mamelukit hallitsivat Kilikian Armeniaa 1500-luvulle asti. Samaan aikaan osmanit ja persialaiset jakoivat Kaukasuksen Armenian keskenään niin että Persia sai nykyisen Armenian alueen Sevan-järven ympäristöstä. Useimmat armenialaiset olivat osmanien alamaisia[17] ja nauttivat useita etuoikeuksia kuten uskonnonvapautta ja vapautusta armeijasta.[16]
1700-luvulta alkaen Venäjän valta voimistui alueella. Vuonna 1813 Gulistanin rauhassa Persia luovutti Sjunik'in maakunnan Venäjän keisarikunnalle. Vuonna 1828 Turkmantšain rauhassa Persia luovutti Venäjälle Erivanin ja Nahitševanin kaanikunnat. Samalla kaanikunnat lakkautettiin ja perustettiin Kaukasuksen varakuningaskunnan osana Armenian oblasti eli Venäjän Armenia, jonka pääkaupunki oli Erivan (Jerevan). Jerevanin kreiviksi tuli alueen vallannut Ivan Paskevitš. Vuonna 1840 oblasti lakkautettiin ja siitä tehtiin Gruusia-Imeretin kuvernementin osa. Vuonna 1850 perustettiin oma Erivanin kuvernementti, joka olikin olemassa aina vuoteen 1917 asti. Vuonna 1878 San Stefanon rauhassa Osmanien valtakunta luovutti Venäjälle alueen, josta tuli Karsin oblasti, jonka suurin yksittäinen kansallisuusryhmä oli armenialaiset.
Venäjän keisarikunnassa armenialaiset toimivat erityisesti liike- ja talouselämässä, vaikka muuten 80 prosenttia armenialaisista eli maataloudesta. Heidän merkityksensä oli suuri koko Kaukasuksen alueella, erityisesti Tiflisissä, jossa armenialaiset olivat enemmistö. Venäläiset kehittivät hallussaan olevalle alueelle infrastruktuuria kuten rautateitä. 1800-luvun puolivälissä myös Osmanien valtakunnassa tehtiin uudistuksia ja Armenia sai oman perustuslain 1863. Vuosisadan loppupuolella suvaitsevaisuus väheni ja armenialaisten asema huononi nopeasti.[18]
Osmanien valtakunnan viimeisinä vuosina suuri osa Anatoliassa asuvista armenialaisista tapettiin tai joutui pakenemaan kotiseudultaan turkkilaisten aiheuttamassa armenialaisten kansanmurhassa. Valtaosa länsimaisista historioitsijoista ja armenialaiset pitävät kuolemia valtion masinoimina joukkomurhina, mutta Turkki ja hyvin harvat länsimaiset tutkijat näkevät tapahtumat sisällissodan, tautien ja nälänhädän yhteistuloksena. Uhriluku asettuu suurimmassa osassa arvioista 600 000:sta aina 1,5 miljoonaan henkeen. Uhrien muistoja kunnioitetaan perinteisesti 24. huhtikuuta. Armenia ja monet maailman valtiot ovat kampanjoineet aktiivisesti tapahtumien tunnustamiseksi kansanmurhana, ja muiden muassa Ranska on pitänyt yhtenä Turkin EU-jäsenyyden edellytyksenä kansanmurhan tunnustamista.[19]
Neuvosto-Venäjän synty marraskuussa 1917 mahdollisti ensin helmikuussa 1918 Transkaukasian federaation synnyn ja sen hajottua 28. toukokuuta 1918 Armenian demokraattisen tasavallan synnyn alueelle, joka ennen oli Venäjän keisarikunnan osa. Ententevaltiot tukivat tätä rahallisesti ja viljalla ottomaanien Turkin hajottamisen apukeinona ja maata kutsuttiinkin Wilsonin Armeniaksi. Se alkoi hajota sisäisiin ongelmiin, pakolaisiin ja nälänhätään 1919. 10. elokuuta 1920 ensimmäisen maailmansodan liittoutuneet ja Ottomaanien valtakunta solmivat Sèvresin sopimuksen, jossa tunnustettiin Armenian itsenäisyys. Sopimuksen mukaan siihen oli määrä liittää myös suuri osa Turkille kuuluneista vanhoista armenialaisalueista, ja samalla maa olisi saanut yhteyden Mustanmereen.[21] Turkin Armenian länsiosat jäivät kuitenkin Turkin käsiin. Itäosassa oli enää 720 000 armenialaista asukasta.
Armenia oli jumissa puna-armeijan ja turkkilaisten välissä, ARF ja kommunistit muodostivat koalitiohallituksen jonka Turkin kanssa 2. joulukuuta 1920 allekirjoittama Alexandropolin sopimus antoi Karsin maakunnan Venäjälle ja määritteli, ettei Turkin alueen armenialaisia ollut olemassa.[22] Neuvosto-Venäjän 11. armeija Grigori Ordžonikidzen johtamana valtasi Armenian Karavansarain (Ijevan) 29. marraskuuta 1920 edeten 4. joulukuuta Jerevaniin. 4. maaliskuuta 1922 Armenia liitettiin Neuvostoliittoon, samaan neuvostotasavaltaan Georgian ja Azerbaidžanin kanssa. Uusi hallitus suosi armenialaista kulttuuria ja monet maanpaossa olleet taiteilijat palasivat kotimaahansa.[23]
Neuvosto-Armenian ja Turkin välinen raja vahvistettiin Karsin sopimuksella 23. lokakuuta 1921.[24] Siinä vahvistettiin, että alueet, jotka Turkki olisi Sèvresin rauhansopimuksen mukaan menettänyt Armenialle, kuuluivat edelleen Turkkiin, joka lisäksi sai vielä Karsin alueen.[25]
Vuodesta 1936 aina vuoteen 1991 asti maa oli Armenian sosialistinen neuvostotasavalta. Stalinin aikana Armenian teollistumista ja kouluttautumista johdettiin tiukasti Moskovasta, ja kansallismieliset ajatukset tukahdutettiin.[26]
Vuonna 1988 käynnistyi konflikti Armenian ja Azerbaidžanin välillä pääosin armenialaisten asuttamasta Vuoristo-Karabahin enklaavista, jonka Stalin oli rajannut neuvosto-Azerbaidžanin sisälle. Vastauksena azerien karkotukseen azerinationalistit kohdistivat armenialaisiin väkivaltaiset karkotukset ja joukkomurhan Sumgaitissa ja Bakussa. Maat itsenäistyivät vuonna 1991 ja taistelut alueesta kiihtyivät sodaksi vuonna 1992. Vuonna 1994 solmittuun tulitaukoon mennessä Armenian joukot hallitsivat paitsi Vuoristo-Karabahia myös ympäröiviä Azerbaidžanin alueita.[27] Molempien osapuolten talous on kärsinyt kyvyttömyydestä saavuttaa konfliktiin rauhanomainen ratkaisu. Sodan seurauksena noin 570 000 azerbaidžanilaista lähti kotoaan sisäiseen maanpakoon ja noin 200 000 Armeniassa asunutta azeria pakeni Azerbaidžaniin.[28]
Armenialaiset äänestivät itsenäisyyden puolesta syyskuun 1991 kansanäänestyksessä ylivoimaisella enemmistöllä. Levon Ter-Petrosjan oli presidenttinä vuoden 1998 tammikuuhun asti, jolloin mielenosoitukset hänen kasvanutta autoritäärisyyttään ja sisä- ja ulkopoliittisia ongelmiaan vastaan pakottivat hänet eroamaan. Vuonna 1999 pääministeri Vazgen Sargsjan, parlamentin puhemies Karen Demirtšjan ja kuusi muuta virkailijaa kuoli parlamenttiin tehdyssä attentaatissa. Presidentti Robert Kotšarjan onnistui seuranneiden levottomuuksien hillitsemisessä, ja hänet valittiin uudelleen maaliskuun 2003 vaaleissa, joiden rehellisyyttä ETYK on arvostellut.[29]
Andranik Markarjan oli pääministerinä vuodesta 2000, kunnes kuoli sydänkohtaukseen maaliskuussa 2007. Häntä seurasi Serž Sargsjan.[30] Presidenttiä tukevat puolueet voittivat toukokuun 2007 vaalit, joiden tarkkailijat kuvasivat olevan huomattava parannus edellisiin. Vaalit seuraavan presidentin valitsemiseksi järjestettiin 19. helmikuuta 2008. Voittajaksi julistettiin pääministeri Serž Sargsjan, joka sai ensimmäiselle kierroksella yli puolet äänistä. Opposition edustajat kiistivät tuloksen ja järjestivät mielenosoituksia, kunnes 1. maaliskuuta 2008 Kotšarjan määräsi maahan poikkeustilan.[31]
Syyskuussa 2008 Abdullah Gül vieraili ensimmäisenä Turkin presidenttinä Armeniassa.[32] Vuonna 2009 Armenia sopi Turkin kanssa suhteiden normalisoimisesta.[30]
Serž Sargsjan toimi Armenian pääministerinä kahdesti ja oli kolmas Armenian presidentti. Sargsjan valittiin presidentiksi 2008 ja 2013. Kolmansiin vaaleihin hän ei voinut asettua enää ehdolle[33]. Sargsjan valittiin toisen kerran pääministeriksi huhtikuussa 2018. Kuusi päivää virkaan astumisensa jälkeen Sargsjan erosi suurten mielenosoitusten jälkeen[34].
Armenia on parlamentaarinen tasavalta, joka vuonna 2015 hyväksyttyjen perustuslain muutosten myötä vähensi presidentin valtaa huomattavasti. Uusi perustuslakikomitea on istunut vuodesta vuodesta 2022, sen yhtenä tehtävänä on valita presidentiaalisen, parlamentaarisen tai semipresidentillisen valtiomuodon väliltä. [1]
Parlamentti on yksikamarinen, vähintään 101-paikkainen Azgajin Žogov (arm. Ազգային Ժողով). Edustajat valitaan viisivuotiselle kaudelle yhden paikan vaalipiireistä. Parlamentti valitsee presidentin tarvittaessa jopa kolmen kierroksen vaalilla. Parlamentti valitsee myös pääministerin, yhdellä tai kahdella äänestyskierroksella. Vuonna 2018 pääministeriksi valittu Nikol Pašinjan aloitti kolmannen kautensa 2021. Sitoutumaton ehdokas Vahagn Hatšaturjan valittiin presidentiksi vuonna 2022.[1][35]
Vuoden 2021 ennenaikaisten vaalien jälkeen parlamentin suurimmat puolueet tai koalitiot ovat Pašinjanin johtama liberaalipuolue Kansallinen sopimus (KP, 71 paikkaa), ex-presidentti Robert Kotšarjanin johtama, Armenian vallankumouksellisen liiton jatkaja Armenian liitto (HD, 29 paikkaa) sekä entisen tasavaltalaispuolueen ympärille koottu "kunnian liitto" (PUD, 7 paikkaa).[1]
Armenian tärkeimmät liittolaiset ovat Iran ja Venäjä, jonka kanssa Armenia on puolustusliitossa Azerbaidžania vastaan.[36] Armenia liittyi vuonna 2014 jäseneksi Euraasian unioniin, ja se on nyt unionin neljäs jäsen Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin rinnalla.[37]
Armenia on Kollektiivisen turvallisuusjärjestön jäsen, mutta jäädytti osallisuutensa helmikuussa 2024, koska katsoi, ettei järjestö kykene vastaamaan maahan kohdistuviin turvallisuusuhkiin.[38] Pääministeri Pašinjan ilmoitti 12. kesäkuuta, että Armenia jättää puolustusliiton kokonaan, koska se ei ole täyttänyt sovittuja velvoitteitaan. Lisäksi Pašinjan väitti, että puolustusliitto suunnittelee sotaa yhdessä Azerbaidžanin kanssa Armeniaa vastaan.[39]
Armeniassa on 10 maakuntaa (marz) ja tähdellä merkitty pääkaupunkialue (k'aghak')[40] – numerot viittaavat viereiseen karttaan:
Kaupunkeja on yhteensä 49 kappaletta. Yli 30 000 asukkaan kaupunkeja oli vuonna 2011 seitsemän: Jerevan (1 060 138 as.), Gjumri (121 976 as.), Vanadzor (86 199 as.), Vagharšapat (Etšmiadzin, 46 540 as.), Abovjan (43 495 as.), Kapan (43 190 as.) ja Hrazdan (41 875 as.).[41][42]
Ennen itsenäisyyttä Armenian talous oli keskittynyt teollisuuteen – kemikaaleihin, elektroniikkaan, koneisiin, elintarvikkeisiin, synteettiseen kumiin ja tekstiileihin. Maatalous vastasi vain 20 prosenttia koko tuotannosta ja 10 prosenttia työvoimasta ennen Neuvostoliiton hajoamista. Itsenäistymisen jälkeen rakennusteollisuus ja palvelusektori ovat kasvaneet tuotantoteollisuuden tilalle.[29] Vuonna 2012 maatalous tuotti 21 % bruttokansantuotteesta ja työllisti 44 % työvoimasta. Maatalouden tuotteita ovat vihannekset ja hedelmät, varsinkin rypäleet, sekä karjataloustuotteet.[35]
Kuten muut entisen Neuvostoliiton valtiot, Armenian talous kärsii keskitetysti suunnitelmatalouden jättämästä perinnöstä ja vanhojen kauppasuhteiden hajoamisesta. Lisäksi vuoden 1988 Spitakin maanjäristys, joka tappoi yli 25 000 ihmistä ja jätti 500 000 kodittomaksi, vaikuttaa yhä maan talouteen. Kansainväliset järjestöt ja ulkomailla asuvat armenialaiset rahoittavat edelleen jälleenrakentamista järistysalueella.[29]
Hallitus on onnistunut kuitenkin tekemään laajoja taloudellisia uudistuksia, jotka ovat auttaneet talouskasvua ja inflaation hillitsemistä. Armenialla on ollut vakaa talouskasvu vuodesta 1995 lähtien ja uudet talousalueet kuten jalokivien prosessointi, tietotekniikka ja jopa turismi ovat alkaneet korvata perinteisempiä elinkeinoja. Vahva kehitys on tuonut maalle lisääntyvää tukea IMF:ltä, Maailmanpankilta ja muilta kansainvälisiltä instituutioilta. Lainat Armenialle vuodesta 1993 lähtien ylittävät 1,1 miljardia dollaria, ja ne on suunnattu maan talouden kehittämiseen. Armenia liittyi WTO:hon 5. helmikuuta 2003.[29]
Kaivokset maassa tuottavat kuparia, sinkkiä, kultaa ja lyijyä. Valtaosa energiasta tuotetaan Venäjältä tuoduilla raaka-aineilla. Kotimaisissa voimaloissa tuotetusta sähköstä 40 prosenttia tulee Armenian ydinvoimalasta, 30 prosenttia vesivoimaloista ja 30 prosenttia lämpövoimaloista.[29]
Armeniassa on 11 lentokenttää, joista 10 on päällystettyjä. Niistä kahdella on yli kolmen kilometrin kiitotie. Tärkein lentokenttä on Jerevania palveleva Zvartnotsin kansainvälinen lentoasema. Rautateitä on 869 kilometriä, mutta kaikki rataosuudet eivät ole käytössä. Maanteitä oli vuonna 2012 yhteensä 7 705 kilometriä.[35] Kotimaanliikenteen tärkein kulkuväline on maršrutkaksi kutsuttu minibussi. Monet ulkomaiset matkailijat ajelevat takseilla kaupungista toiseen. Polkupyörät ja moottoripyörät ovat harvinaisia.[43]
Armenian tilastokeskus arvioi vuoden 2011 väestönlaskennan perusteella Armenian väkiluvun olleen vuoden 2018 alkupuoliskolla 2 979 400.[44] Eurostat arvioi väkiluvun olevan vuonna 2022 2,9 miljoonaa. Väkiluku on vähentynyt hitaasti mutta tasaisesti.[2]
Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan maan koko asukasluku oli 3 018 854 ja heistä 2 961 801 oli etnisiä armenialaisia. Suurimmat etniset vähemmistöt olivat jesidit (35 308), venäläiset (11 911), assyrialaiset (2 769), kurdit (2 162), ukrainalaiset (1 176), kreikkalaiset (900), georgialaiset (617) ja persialaiset (476). Muihin ryhmiin kuului yhteensä 1 634 henkilöä.[45]
Armenialaisten valtaosa (2 956 615) puhui vuonna 2011 äidinkielenään armeniaa. 30 973 ilmoitti puhuvansa äidinkielenään jesidiä, 23 484 venäjää, 2 402 assyriaa, 2 030 kurdia, 733 ukrainaa, 491 englantia, 455 georgiaa, 397 persiaa, 332 kreikkaa. 913 puhui muita kieliä.[46]
Uskonnon saralla 2 897 267 ilmoitti kuuluvansa johonkin uskonnolliseen ryhmään. Niistä suurin oli 2 796 519 henkilöä käsittänyt Armenian apostolinen kirkko. Muita ryhmiä olivat esimerkiksi evankelistit (29 280), jesidit (25 204), katolilaiset (13 843), Jehovan todistajat (8 695) ja ortodoksit (7 532).[47]
Armenialaisilla oli varhaisia kontakteja kristittyihin Antiokiassa ja Edessassa, ja vuonna 301 Armenian kuningaskunnasta tuli ensimmäinen kristinuskon valtionuskonnokseen ottanut maa – 12 vuotta ennen uskonnon virallista tunnustamista Rooman valtakunnassa ja 30–40 vuotta ennen Konstantinuksen kastamista.[15]
Armenian kulttuurissa on vahvoja vaikutteita sekä idästä että lännestä, se muistuttaa naapurimaitaan kuten Venäjää, Georgiaa ja Irania mutta myös Välimeren seutua kuten Kreikkaa.[48] Varsinkin Jerevan on kahviloineen tunnelmaltaan eurooppalainen kaupunki, mutta maaseudulla vallitsee selvemmin itämainen kulttuuri. Jerevanin vuorokausirytmi on rento, illanvietto venyy yli puolenyön, työpäivä alkaa kymmenen maissa ja jatkuu iltakuuteen, mutta välissä voi käyttää muutamia tunteja omien asioiden hoitamiseen.[49]
Armenian valtakieltä armeniaa kirjoitetaan 400-luvulla kehitetyllä armenialaisella kirjaimistolla.[50]
Armenialaista perinneruokaa on harissa, vehnänjyvistä ja lampaanlihasta hitaasti haudutettu pata.[51]
Jerevanin kansallisessa taidemuseossa on monia keskiajalta peräisin olevia teoksia sekä useita eurooppalaisten mestarien maalauksia. Modernin taiteen museo ja Martiros Saryan -museo ovat muita tärkeitä kokoelmia. Lisäksi yksityisiä gallerioita perustetaan kaupunkiin kiihtyvällä tahdilla.[52]
Maassa toimii Armenian filharmoninen orkesteri, joka esiintyy Jerevanin uudistetussa oopperatalossa, sekä muita orkestereita.[53] Jazz on suosittua etenkin kesäisin ulkoilmakonserteissa.[54] Jerevanissa on useita draamateattereita, jotka esiintyvät pääasiassa armeniaksi ja venäjäksi.[55]
Armenialaisilla käsitöillä ja kultaesineillä on pitkät perinteet, ja maassa on useita arkeologisesti merkittäviä kohteita jälkenä maan asemasta eri kulttuurien kohtauspaikkana. Maailmanperintöluettelossa on Armeniasta kolme kohdetta: Etšmiadzinin katedraali ja kirkot sekä Zvartnotsin arkeologinen alue, Geghardin luostari ja ylempi Azatin laakso sekä Haghpatin ja Sanahinin luostarit.[56]
Ivan Aivazovski, aikansa tunnetuin venäläistaiteilija, oli syntyjään armenialainen.[57] Aram Hatšaturjan syntyi Georgiassa, mutta oli armenialainen.[58] G. I. Gurdjieff, armenialais-kreikkalainen filosofi-kirjailija ja mystikko, syntyi Aleksandropoliissa eli Gjumrissa.[59]
Armenia on osallistunut Euroviisuihin vuodesta 2006 lukuun ottamatta vuotta 2012 hyvällä menestyksellä sijoittuen yleensä kymmenen parhaan joukkoon, lukuun ottamatta vuosia 2011, jolloin Armenia jäi semifinaaliin, ja 2013, jolloin sijoitus finaalissa oli 18. Armenian paras sijoitus on neljäs (2008).[60] Vuonna 2012 Armenia boikotoi Azerbaidžanin isännöimiä kisoja.[61]
Olympialaisiin Armenia on osallistunut vuodesta 1994 alkaen, kesäkisoissa sillä on ollut 18–32 hengen joukkue ja talvikisoissa alle kymmenen urheilijaa. Maa on saanut yhteensä 14 mitalia, eniten mitaleja on tullut painista. Muut mitalit ovat tulleet painonnostossa ja nyrkkeilyssä. Ainoat kultamitalit ovat saaneet Armen Nazarjan ja Artur Aleksanjan.[62]
Armenian jalkapallomaajoukkue on Fifan rankingissa heinäkuussa 2024 sijalla 97. Keskimäärin sen sijoitus Fifa-rankingissa on ollut 96.[63] Se ei ole koskaan selviytynyt Euroopan- tai maailmanmestaruuskilpailuihin. Rekisteröityjä pelaajia on hieman yli 41 000. Jalkapallon lisäksi suosittuja urheilulajeja ovat koripallo, lentopallo ja jääkiekko.[64][65]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Armenia Wikimedia Commonsissa| Jäsenet | |
|---|---|
| Kulttuuri | |
LIMS forum content by LIMS forum members is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 4.0 International License. Based on a work at www.limsforum.com.
.png){kind=link}