Type a search term to find related articles by LIMS subject matter experts gathered from the most trusted and dynamic collaboration tools in the laboratory informatics industry.
Arete (m.kreik. ἀρετή, aretē, ”hyve”)[1] oli keskeinen käsite antiikin kreikkalaisessa kulttuurissa ja filosofiassa. Kreikkalainen kasvatus (paideia) korosti hyveellisyyden merkitystä. Arkaaisen kauden kreikkalaisessa aristokraattisessa kulttuurissa hyveellisyys merkitsi luonteen hyvyyttä ja erinomaisuutta. Varhaisessa muodossaan käsite oli sidottu päämäärän tai tarkoituksen täyttämiseen. Näin sen merkitys vaihtui kohteen mukaan. Ihmisen hyveellisyys merkitsi eri asiaa kuin esimerkiksi hevosen hyve. Ihmisen kohdalla hyveellisyys liittyi ihmisen täysien kykyjen mukaan elämiseen. Hevosen kohdalla sanaa saatettiin käyttää esimerkiksi hevosten juoksunopeudesta.
Areten henkilöitymänä oli jumalatar Arete,[1] joka oli sovun jumalattaren Harmonian sisar. Arete oli myös muun muassa filosofi Aristippoksen tyttären Arete Kyreneläisen nimi.
Homeroksen Iliaassa ja Odysseiassa hyve (aretē) liitetään lähinnä sankareihin (heeroksiin) ja ylhäisöön puhuttaessa heidän rohkeudestaan ja fyysisestä voimasta. Homeroksen runoudesta välittyvät arvot ja ihanteet, jotka vallitsivat kreikkalaisessa aristokraattisessa kulttuurissa 700-800 eaa. Aristokraattisessa kulttuurissa korostettiin miehuullisuutta, kunnian tavoittelua, taistelussa menestymisen ja kilpailullisuuden merkitystä. Hyveellinen aristokraatti kykeni menestymään sotaretkillä, urheilukilpailussa ja muissa kilpailuissa säätykumppaneita vastaan. Hyveellisen aristokraatin tuli kyetä nousemaan kilpailussa tavallisen kansan yläpuolelle.
Kreikkalaisten filosofien hyvekäsitys sai merkittävästi vaikutteita Homeroksen runouden kilpailullisesta maailmankuvasta. Aristokraattiseen hyvekäsitykseen, joka korosti kilpailullisuutta oli kuitenkin vaikeaa yhdistää yhteisöllisiä arvoja kuten muiden ihmisten huomioon ottamista. Kyseisestä syystä näitä arvoja kohtaan esitettiin myös ankaraa kritiikkiä.
Vaikka Homeroksen runoissa korostetaan miehisiä hyveitä, kilpailullisia ja sotilaallisia arvoja, runoissa tarkastellaan myös naisten asemaa. Homeroksen mukaan esimerkiksi Odysseuksen vaimon, Penelopen hyve (aretē) liittyy hänen yhteistyökykyynsä. Agamemnon ylistää häntä tästä kyvystä.
Platon (427–347 eaa.) kritisoi moraaliseen sävyyn Homeroksen runojen maailmankuvaa, jossa kuvattiin kreikkalaisten jumalten häikäilemätöntä kilpailua. Valtio-teoksessa esitetyn näkemyksen mukaan kaikki runoissa esitetyt näkemykset eivät kasvattaneet ihmisiä hyveellisyyteen. Platonin dialogeissa Sokrates esiintyy hyveellisyyden opettajana. Platonin mukaan hyveitä olivat muun muassa kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus (dikaiosyne), itsehillintä (sofrosyne) ja järkevyys. Filosofi tarkastelee hyveellisyyttä erityisesti dialogissa Menon. Siinä esitetään muun muassa kysymys siitä, voiko hyvettä opettaa.
Aristoteleen (382–322 eaa.) filosofiassa hyve (aretē) nousee keskiöön. Filosofi käsittelee hyveellisyyttä teoksessaan Nikomakhoksen etiikka. Kyseisessä teoksessa esitetään näkemys hyveellisyydestä kultaisena keskitienä kahden paheen välissä.
LIMS forum content by LIMS forum members is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 4.0 International License. Based on a work at www.limsforum.com.
