Type a search term to find related articles by LIMS subject matter experts gathered from the most trusted and dynamic collaboration tools in the laboratory informatics industry.
Amoco Cadiz | |
---|---|
Haaksirikkoutunut Amoco Cadiz. |
|
Tyyppi | öljytankkeri |
Lippuvaltio | Liberia |
Kotipaikka | Monrovia |
IMO-numero | 7336422 |
Omistaja | Amoco Transport Company |
Rakennustelakka | Astilleros Españoles, S.A., Cádiz, Espanja |
Rakennusnumero | 95 |
Kölinlasku | 24. marraskuuta 1973 |
Vesillelasku | 1974 |
Luovutettu | toukokuu 1975 |
Status | uponnut 16. maaliskuuta 1978 |
Tekniset tiedot | |
Pituus | 334,02 m |
Leveys | 51,06 m |
Syväys | 19,80 m |
Bruttovetoisuus (GT) | 109 700 |
Koneisto | dieselmoottori |
Koneteho | 22 700 kW |
Nopeus | 15 kn |
Miehistö | 44 |
Lastikapasiteetti | 250 000 m³ |
Amoco Cadiz oli Amoco-yhtiön omistama säiliöalus, joka haaksirikkoutui Englannin kanaalissa Ranskan Bretagnen rannikon edustalla 16. maaliskuuta 1978. Aluksesta pääsi mereen yli 200 000 tonnia raakaöljyä. Haaksirikko oli siihen asti suurin merellä tapahtunut öljyonnettomuus. Onnettomuuden syynä oli merenkäynnissä vaurioitunut peräsinlaitteisto ja siitä seurannut ohjauskyvyn menetys.[1] Onnettomuuden seurauksena kansainvälistä lakia muutettiin niin, että onnettomuuden vahingoista joutuisi jatkossa vastuuseen merialuksen tosiasiallinen omistaja.[2]
Laivan hydrauliset järjestelmät kuluttivat epänormaalin paljon nesteitä. Tämä johtui laivan suunnittelussa tapahtuneesta virheestä. Laivan kaksi CV-ohjausventtiiliä kuluttivat päivän aikana jopa 20 litraa hydraulisia nesteitä.[2]
Vaikka aluksen peräsin oli vahingoittunut, ei laivaa palautettu telakalle suunnitelman mukaisesti. Yritys päätti viasta huolimatta kuljettaa laivalla rahtia.[3]
Taloudellisten syiden vuoksi hälytys onnettomuudesta annettiin liian myöhään. Aluksen kapteeni ei halunnut aiheuttaa varustamolle lisää hinauskustannuksia. Kapteeni teki hälytyksen vasta kuusi tuntia onnettomuuden tapahtumisen jälkeen.[3]
Laiva ehti lipua yli 20 meripeninkulmaa ennen kuin viranomaiset huomasivat asian.[3]
Alueella myös partioi vain yksi pelastusalus, Pacific, jonka oletetaan olleen haluton jakamaan avustamisesta saatavaa korvausta kilpailevien yritysten kanssa. Ilmeisesti siksi se ei hälyttänyt lisäapua, vaikka ei itse suoriutunut tehtävästä. Oletettavasti Pacific vaurioitui itsekin pelastustehtävässä. Poliisi otti myöhemmin kiinni kaksi aluksen upseeria.[3]
Lainsäädännöllisten puutteiden vuoksi alueella ei partioinut muita hinausaluksia.[3]
Laivan kyytiin oli lastattu 220 000 tonnia raakaöljyä Saudi-Arabiassa.[3]
Alus oli matkalla Persianlahdelta Lymenlahden kautta Alankomaihin, kun se joutui Englannin kanaalissa myrskyyn. Aamupäivällä varttia vaille kymmenen aalto iski aluksen peräsimeen tuhoisin seurauksin. Alus menetti ohjattavuutensa, jota yritettiin tuloksetta palauttaa.[4]
Alus haaksirikkoutui Men Goulven kivikkoon[2] ja ilmoitti peräsimen vahingoista kello 15 aikoihin.[3]
Avunpyynnön jälkeen alueella kiertävä saksalainen hinaaja Pacific tuli vaurioituneen aluksen avuksi.[3][4] Myrskyn vuoksi touvin toimittaminen kesti pitkään. Yksinäinen hinaaja ei kyennyt estämään aluksen päätymistä karille.[4] Pacificin hinauslaitteisto osoittautui liian heikkotehoiseksi Amoco Cadizin siirtämiseen; lisäksi Pacificin laitteisto oli vaurioitunut. Aluksen kapteeni oli lisäksi ilmoittanut: ”Kaikki on hyvin laivalla, ei huolta.”[3]
Kello 17 aikoihin Amoco Cadiz sai osuman matalikkoon. Aluksen kapteeni odotti kuitenkin kuusi tuntia ennen kuin teki hätäilmoituksen. Myös apuun tullut Pacific todennäköisesti sai pohjakosketuksen.[3]
Kello 23.18 alukselta laukaistiin seitsemän punaista hätärakettia. Alukselta pelastettiin 43 henkilökuntaan kuuluvaa ja yhden upseerin vaimo.[3] Ranskan laivaston helikopterit pelastivat aluksen miehistön lukuun ottamatta aluksen päällikköä ja yhtä upseeria, jotka jäivät alukselle.[4]
Tämän jälkeen toiset alukset yrittivät lähestyä Amoco Cadizia, mutta eivät myrskyn vuoksi onnistuneet.[3]
17. maaliskuuta, lähes tarkalleen vuorokausi peräsimen tuhoutumisesta, alus katkesi kahtia.[4] Katkenneesta aluksesta pääsi mereen yli 200 000 tonnia raakaöljyä, jonka luoteistuuli ajoi viiden kilometrin päähän Ranskan rannikolle.[1]
Alus katkesi 28. maaliskuuta myrskyssä vielä toistamiseen. Tämän jälkeen Ranskan laivasto tuhosi hylyn syvyyspommein.[4]
Ympäristötuhojen torjunnassa oli vakavia ongelmia. Öljyä imeviä pumppuja ei saatu ajallaan, ja ne kykenivät imemään vain kahdeksan tonnia öljyä tunnissa – kuitenkin öljyä oli meressä jo 150 000 tonnia.[3]
Vapaaehtoiset, paikalliset ja armeija auttoivat ympäristötuhojen puhdistamisessa öljyvuodon jäljiltä.[3][2]
92 Bretagnen öljytuhoista kärsinyttä alueen kuntaa ja kaksi Ranskan departementtia haastoivat laivan omistaneen emoyhtiön oikeuteen Chicagon siviilioikeudessa vaatien tuhoista korvauksia. Vastaajana oikeudessa toimi Standard Oil of Indiana, joka oli yksi maailman suurimmista öljy-yhtiöistä ja Amoco Cadizin tosiasiallinen omistaja.[3]
Asianajajana ranskalaisten puolella toimi Christian Huglo, joka oli aiemmin toiminut asianajajana vuonna 1976 tapahtuneissa Olympic Braveryn ja Boehlenin onnettomuuksissa. Bretagnelaiset päättivät haastaa yhtiön oikeuteen Yhdysvalloissa, sillä he arvioivat, että Ranskassa rikostutkinta kestäisi ainakin 13 vuotta, vahingonkorvausoikeudenkäynti toiset 13 ja päätöksen tunnustaminen Yhdysvalloissa vielä lisää aikaa, ja että vahingonkorvauksien saaminen tätä kautta kestäisi näin ainakin 40 vuotta.[2]
Paikalliset kunnat ottivat lainoja kallista oikeudenkäyntiä varten.[2] Bretagnelaisille kertyikin 14 vuoden aikana oikeudenkäyntikuluja 135 miljoonan frangin edestä.[3]
Oikeudenkäynti alkoi 4. toukokuuta 1982 Chigagossa.[3]
Bretagnelaiset toivat oikeuteen todisteet siitä, kuinka aluksen peräsin oli vaurioitunut, eikä alusta ollut huollettu asianmukaisesti.[3]
He myös todistivat oikeudessa sen, että Amoco Cadizin suunnitelmat oli laadittu Standard Oilin päämajassa Chigagossa. Huglo osoitti, kuinka aluksen hydraulisten nesteiden ongelmat johtuivat yrityksen tekemästä suunnitteluvirheestä. Todisteena oikeudessa käytettiin yrityksen tekemiä ostotositteita. Laivalla oli niiden perusteella epänormaalin suurta hydraulisten nesteiden kulutusta.[2]
Näillä todisteilla Huglo ja bretagnelaiset saivat osoitetuksi Standard Oilin olleen vastuussa Amoco Cadizin onnettomuudesta sekä suunnitteluvirheiden että hoidon laiminlyömisen osalta.[2]
Tammikuun 24. päivä 1992 ensimmäistä kertaa historiassa yritys todettiin vastuulliseksi meriympäristöonnettomuuteen ja tuomittiin oikeudessa vahingonkorvauksiin.[3][2] Bretagnelaiset olivat kuitenkin pettyneitä vahingonkorvausten pienuuteen ja valittivat oikeuden päätöksestä.[3] Standard Oil luopui osaltaan valituksesta huhtikuun 25. päivä ja myöntyi korvausten maksuun.[2]
Vahingonkorvaukset saatiin maksettua lopulta vasta vuonna 1992. Bretagnelaiset saivat korvauksia noin 230 miljoonaa frangia (noin 33 miljoonaa euroa) ja Ranskan valtio 1,045 miljardia frangia (noin 159 miljoonaa euroa).[3]
Ranskalaisen sanomalehden Le Figaron mukaan onnettomuus aiheutti paikallisessa väestössä paljon vihaa ja katkeruutta erityisesti siksi, että meri oli alueen tärkeä elinkeino. Sanomalehdessä vuonna 1978 paikallinen asukas kuvasi asukkaiden tuntemuksia sanoin: ”Olemme menettäneet kaiken ja pitkäksi aikaa”.[3]
Amoco Cadizin onnettomuus oli tapahtuessaan historian pahin öljyvuoto. Onnettomuudessa saastui 300 kilometriä Bretagnen alueen rannikkoa. Yli 10 000 lintua kuoli sen seurauksena.[3]
Saastuminen vaikutti paikallisten toimeentuloon meriammattien ja turismin osalta.[3] Vahinkoa aiheutui muun muassa kalastajille ja osteriviljelmille.[2]
Alueelta oli ennen onnettomuutta peräisin 90 prosenttia Ranskan merilevätuotannosta lääkeyrityksille, tekstiiliteollisuudelle ja ruoaksi.[3]
Amoco Cadizin tapaus muutti kansainvälistä oikeuskäytäntöä merkittävästi.[2]
Ennen Amoco Cadizin oikeuden tuomiota kansainvälisessä laissa onnettomuuden tuhoista vastasi yritys, jonka nimiin laiva oli rekisteröity. Vahingonkorvausten kannalta laki oli uhrin kannalta huono, sillä laivan tosiasiallinen omistaja ja käyttäjä pääsivät aiheuttamistaan tuhoista pälkähästä, ja uhrien korvaukset jäivät pieniksi.[2]
Aikaisempi kansainvälinen laki mahdollisti mukavuuslippualusten käytön lakien kiertämiseen. Yritykset saattoivat näin rahdata lähes uppoavilla laivoilla välittämättä oikeudellisista vastuista.[2]
Amoco Cadizin oikeudenkäynti muutti kansainvälistä lakia niin, että tytäryhtiöiden aiheuttamista tuhoista joutuisivat nyt vastuuseen itse emoyhtiö ja tosiasiallinen omistaja.[2]
Tapahtuman seurauksena Ranskan viranomaiset pyrkivät vähentämään meriliikenteen ja saastumisen riskejä. Merien saastumista alettiin valvoa tehokkaammin.[3]
Kriisinhallintaa ja eri toimijoiden, kuten armeijan, vapaaehtoisten ja viranomaisten, yhteistyötä kehitettiin.[3]
Ranskan lakeja muutettiin vuonna 1995. Jatkossa juridiset henkilöt (kuten yritykset) olisivat vastuussa ympäristölle aiheutetuista tuhoista. Tätä lakia on sovellettu ympäristön turmelemiseen myöhemminkin, muun muassa vuonna 2017 Seinellä tapahtuneessa Lactalisin onnettomuudessa.[2]