Knowledge Base Wiki

Albrekt Mecklenburgilainen
Albrekt Mecklenburgilaisen hautaveistos Mecklenburgissa.
Ruotsin kuningas
Valtakausi	15. helmikuuta 1364 – 24. helmikuuta 1389
Kruunajaiset	18. helmikuuta 1364
Edeltäjä	Maunu Eerikinpoika ja Haakon VI Maununpoika
Seuraaja	Margareeta I
Mecklenburgin herttua
Valtakausi	24. tammikuuta 1396 – 23. kesäkuuta 1439
Edeltäjä	Albrekt Suuri
Seuraaja	Albrekt V
Syntynyt	1338 tai 1340 Mecklenburg
Kuollut	31. maaliskuuta tai 1. huhtikuuta 1412 Bad Doberan, Mecklenburg
Puoliso	Rikardis Schweriniläinen Agnes Braunschweig-Lüneburgilainen
Lapset	Erik Rikardis Katarina Albrekt V
Suku	Mecklenburg
Isä	Albrekt Suuri
Äiti	Eufemia
Uskonto	roomalaiskatolinen

Albrekt Mecklenburgilainen (noin 1338–1412)^[1] oli Ruotsin kuningas 1364–1389 ja Mecklenburgin herttua. Albrekt oli Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan siskon Eufemia Eerikintyttären poika. Albrekt oli vuodesta 1384 myös Mecklenburgin herttua nimellä Albrekt III.

Vuonna 1363 Ruotsin aateli suunnitteli kapinaa kuningas Maunu Eerikinpoikaa vastaan ja sai tukea Albrektin isältä, Mecklenburgin herttualta, joka lähetti laivaston Ruotsiin Albrektin johdolla. Tukholma vallattiin saman vuoden syksynä. Vuonna 1364 Albrekt julistettiin kuninkaaksi Moran kivillä.

Albrektin valtaannousun myötä päättyi Bjälbo-suvun pitkä valtakausi Ruotsissa. Uuden kuningashuoneen perustaminen oli monin tavoin hankalaa, myös siksi, ettei Albrektilla ollut valmiina käyttökelpoista nimeä tai tunnusta suvulleen – Mecklenburgin saksalaisen herttuasuvun nimi tai vaakuna eivät Ruotsiin sopineet. Albrekt otti käyttöön Tre kronor -vaakunan, joka edelleenkin on Ruotsin valtion vaakuna.

Albrekt ei kuitenkaan ollut ensimmäinen Ruotsin kuningas, joka vaakunaa käytti, vaan myös Maunu Eerikinpoika oli sitä käyttänyt. Kuningas Maunulle kolme kruunua ei ollut ollut varsinainen vaakuna, vaan eräänlainen matkamuisto. Käydessään kosimassa tulevaa kuningatartaan Blankaa Namurissa Maunu Eerikinpoika oli vieraillut uudessa Kölnin tuomiokirkossa katsomassa Itämaan tietäjien pyhäinjäännöstä, joka oli tuolloin Pohjois-Euroopan merkittävin pyhäinjäännös. Caspar, Melchior ja Balthazar eli kolme viisasta miestä tunnetaan Keski-Euroopassa nimellä kolme kuningasta ja heidän tunnuksenaan on kolme kruunua. Kaikki Kölnin tuomiokirkkoon pyhiinvaelluksen tehneet saivat kantaa mukanaan kolmen kruunun kuvaa tunnustuksena ja muistona käynnistä. Edelleen Kölnin tuomiokirkon koristeluista löytyy kolme kruunua hyvin samanlaisessa muodossa, jossa olemme sen Ruotsin vaakunassa tottuneet näkemään.

Suosittu kuningas Maunu Eerikinpoika oli käyttänyt kolmea kruunua ylimääräisenä tunnuksenaan ja se oli tätä kautta Ruotsin kansalle tuttu tunnus. Myös Albrekt oli tehnyt pyhiinvaelluksen Kölniin itämaan tietäjien luo, joten hänelläkin oli oikeus käyttää kolmea kruunua. Hän otti tämän tunnuksen varsinaiseksi vaakunakseen Mecklenburgin herttuakunnan vaakunan sijaan. Ruotsin vaakunasta on esitetty myös näkemys, jonka mukaan kruunut symboloisivat Länsi-Göötanmaan, Itä-Göötanmaan ja Svean muinaisia kuningaskuntia.

Albrektin aikana todellinen valta oli aatelilla, erityisesti Bo Jonsson Gripillä. Kun herra Bo kuoli vuonna 1386, Albrekt yritti saada vallan (ja vainajan hallussa olleet linnoitukset) omiin käsiinsä, mutta aateliset haluten estää keskusvallan voimistumista liittoutuivat Tanskan kuningattaren Margareetan kanssa. Vuonna 1389 Margareetan joukot löivät Albrektin taistelussa ja hänet vangittiin. Hänet vapautettiin kuitenkin 1395, ja hän palasi ruhtinaskuntaansa Mecklenburgiin. Hänen poikansa ja perijänsä, Ruotsin kruununprinssi Eerik piti vielä hallussaan Gotlantia, mutta kuoli ennenaikaisesti ruttoon 26.7.1397, jonka jälkeen hänen tukijansa vähitellen antautuivat sekä Gotlannissa että Tukholmassa, jonka Margareeta sai haltuunsa 1398 ^[2].

Vitaaliveljet aloittivat toimintansa Albrektin aikana tämän jakamien kaapparikirjojen turvin.

• Ruusuvuori, Juha: Itämeren merirosvot – piraattitarinoita pohjoisesta. Helsinki: Teos, 2004 (2. p.). ISBN 951-851-005-9
• Enemark Poul: Kalmarin unionista Tukholman verilöylyyn – Pohjoismainen unioniaika 1397–1521. Helsinki: SKS, 1986. ISBN 951-717-365-2