Infrastructure tools to support an effective radiation oncology learning health system

Uskonnonvapaus on oikeus tunnustaa ja harjoittaa haluamaansa uskontoa tai olla tunnustamatta mitään uskontoa.^[1] Ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden ilmaisevat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, kuten Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ja Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus. Ajatuksen, uskonnon ja elämänkatsomuksen vapaus koskee sekä uskonnollisia että ateistisia käsityksiä.^[2]

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 18. artiklan mukaan:

»Kaikilla henkilöillä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vallan uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä vallan uskonnon tai vakaumuksen ilmaisemiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamisella, hartausmenoilla, palvonnalla ja uskonnonmenojen noudattamisella.»

YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa, YK:n yleiskokouksen julistuksessa vuodelta 1981, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa ja muissa kansainvälisissä julistuksissa, sopimuksissa ja päätöksissä säädetään uskonnonvapauteen liittyen:^[3]

• oikeus ottaa, vaihtaa tai jättää uskonto tai usko
• uskontoon pakottamisen kielto
• oikeus ilmaista uskontoaan tai uskoaan
• oikeus palvontaan, hartausmenoihin ja uskonnollisiin kokoontumisiin
• oikeus uskonnollisten paikkojen perustamiseen sekä niiden kunnioitus ja suojelu
• oikeus valmistaa ja käyttää uskonnollisia esineitä ja symboleita
• oikeus viettää uskonnollisia juhlapäiviä
• oikeus kouluttaa ja nimetä uskonnollisia johtajia
• oikeus tehdä ja levittää uskonnollisia julkaisuja
• vanhempien oikeus ja vapaus taata lastensa uskonnollinen kasvatus oman vakaumuksensa mukaisesti
• vapaus perustaa uskonnollisia järjestöjä
• oikeus viestiä uskontoon ja uskoon liittyvistä asioista kansallisesti ja kansainvälisesti
• kielto syrjiä uskonnon tai uskon perusteella
• kielto syrjiä uskontoja, jotka eivät ole valtionuskontoja

Kansainvälisten sopimusten mukaan uskonnonvapautta voidaan rajoittaa vain laissa säädetyissä tapauksissa, jotka ovat tarpeellisia yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden, moraalin tai toisten ihmisten perusoikeuksien ja vapauksien kannalta.^[3]

Uskonnonvapauteen sisältyy myös oikeus olla tunnustamatta mitään uskontoa eli uskonnottomuus. Vapaa-ajattelijat vaativat kirkon ja valtion erottamista, koulun ja kirkon erottamista sekä täydellisen ajatuksen, omantunnon, uskonnon ja ateismin vapauden toteuttamista.^[4]

Katso myös: Uskonnollinen syrjintä

Pew Research Center -tutkimuslaitoksen mukaan hallitukset kautta maailman kiristivät uskontojen harjoittamisen vastaisia lakejaan ja toimiaan vuosien 2007–2017 aikana. Myös uskontoon liittyvä häirintä ja väkivalta yksittäisiä ihmisiä, ryhmiä ja järjestöjä vastaan on lisääntynyt. Suurista maista esimerkiksi Kiina, Indonesia ja Venäjä rajoittavat uskontoja nykyisin erityisen voimakkaasti.^[6]

Uskonnollisia vapauksia rajoitetaan esimerkiksi suosimalla tiettyjä uskontoja rahoituksella ja muilla keinoin sekä vaatimalla uskonnollisilta ryhmiltä rekisteröitymistä. Useat maat estävät tai vaikeuttavat jollain tavalla uskonnollisten ryhmien rekisteröitymistä. Jotkin valtiot rajoittavat uskonnollista toimintaa, kuten lähetystyötä tai ympärileikkauksia, tai häiritsevät uskonnollisia ryhmiä. Euroopassa on yleistynyt musliminaisten pukeutumisen rajoittaminen, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa pakkokäännytykset ja uskontoon liittyvät kidnappaukset.^[6]

Aasian, Lähi-idän ja Afrikan islamilaisissa maissa on maailman maista voimakkaimmat uskonnonvapauden rajoitukset. Saudi-Arabiassa vain islamin julkinen harjoittaminen on laillista, ja myös kääntyminen islamista on kielletty. Malediiveilla muun uskonnon kuin islamin julistaminen on laitonta, ja joissain Keski-Aasian maissa rajoitetaan uskonnollisen kirjallisuuden maahantuontia ja lähetystyötä. Espanjassa mormonit ja Jehovan todistajat ovat kohdanneet paikallisia kieltoja saarnata julkisesti.^[6]

Useimmat niistä maista, joissa valtio voimakkaimmin suosii jotain uskontoa muiden kustannuksella, ovat islamilaisia. Joissakin Euroopan maissa kristinusko saa ainoana valtionuskontona valtion rahoitusta, jota muille uskonnoille ei suoda.^[6] Aina häirintä ei lähde valtiolta vaan yksittäisiltä ihmisiltä tai ryhmiltä. Joissain maissa naisia häiritään siksi, että heidän pukeutumisensa ei vastaa uskonnollisia normeja. Joissain maissa esiintyy uskontoryhmien välistä väkivaltaa.^[6]

Vuonna 2013 julkaistun The Freethought Report 2013 -raportin mukaan maailmassa on 13 valtiota, joissa ateismista tai valtionuskonnon hylkäämisestä voidaan antaa kuolemantuomio: Afganistan, Iran, Jemen, Malesia, Malediivit, Mauritania, Nigeria, Pakistan, Qatar, Saudi-Arabia, Somalia, Sudan ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Myös useimmissa Euroopan unionin maissa ateisteja syrjitään, ja useassa EU-maassa voi jumalanpilkasta saada vankeustuomion. Uskonnollisesti vapaita ja tasa-arvoisia EU-maita raportin mukaan ovat Alankomaat ja Belgia. Myös Yhdysvallat on melko salliva, mutta suurin osa Latinalaisen Amerikan maista Brasiliaa, Uruguayta ja Jamaikaa lukuun ottamatta syrjii ateisteja.^[7][8]

Katso myös: Uskonnonvapaus Suomessa

• Bury, J. B.: Ajatuksen vapauden historia. ((History of Freedom of Thought, 1914.) Suomentanut Huvi Vuorinen) Helsinki: Otava, 1917.
• Haarscher, Guy: Tunnustuksettomuus. ((La laïcité, 1996.) Suomentanut Suomentanut Tapani Kilpeläinen) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2006. ISBN 952-5503-22-4
• Räikkä, Juha: Uskonto ja yhteiskunta. Teoksessa Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä. Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9
• Seppo, Juha: Uskonnonvapaus 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Edita, 2003. ISBN 951-37-3917-1

• Raportti Suomen uskonvapaudesta vuonna 2006 Yhdysvaltain valtion toimesta. (englanniksi)
• Uskonnonvapaus.fi.