Talous ja nuoret TAT
Perustettu 1947
Toimitusjohtaja Jenni Järvelä
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Toimiala viestintä
Kotisivu www.tat.fi

Talous ja nuoret TAT (aik. Taloudellinen Tiedotustoimisto) on valtakunnallinen toimija, joka auttaa nuoria kehittämään talous- ja työelämätaitoja sekä innostumaan yrittäjyydestä. TATin toiminnan ytimessä ovat nuorten talous-, työelämä- ja yrittäjyystaidot. TATin visio vuosina 2017–2020 on rohkeiden ja osaavien nuorten Suomi.

TAT edistää koulujen ja yritysten välistä yhteistyötä, herättää nuorten kiinnostusta yrittäjyyteen, sekä tukee nuoria koulutus- ja uravalinnoissa ja taloustaidoissa. TAT tavoittaa nuoret alakouluikäisistä aina toisella ja korkea-asteella opiskeleviin. Nuorimmalle ikäluokalle suunnatun Yrityskylä-oppimiskokonaisuuden suorittaa vuosittain yli 75 prosenttia Suomen kuudesluokkalaisista. TATin toiminnan mahdollistavat useat eri tahot. Yrityskylä ja Bisneskurssit hankkivat kokonaan itse oman rahoituksensa ja saavat avustusta esimerkiksi säätiöiltä, opetus- ja kulttuuriministeriöltä sekä suomalaisilta kunnilta. TATin muuta toimintaa rahoittaa TT-säätiö ja Elinkeinoelämän keskusliitto.

TAT on perustettu vuonna 1947. Se tunnettiin aiemmin nimellä Taloudellinen tiedotustoimisto. TATin toimitusjohtaja on Jenni Järvelä vuodesta 2020 alkaen.

Hallitus

TATin hallituksessa vaikuttavat toimitusjohtaja Petri Lempiäinen, RP Logistics Oy (pj), asiamies Jouni Hakala, TT-säätiö (vpj), hallituksen puheenjohtaja Kari Jussi Aho, Rukakeskus Oy/Pyhätunturi Oy, johtaja, viestintä, HR- ja vastuullisuus Katri Viippola, Varma, henkilöstöjohtaja Susa Nikula, SOK, toimitusjohtaja Mari Kiviniemi, Kaupan liitto, viestintäjohtaja Nora Elers, Elinkeinoelämän keskusliitto EK sekä toimitusjohtaja Marianna Heikinheimo, Ark-byroo.

Toiminnot

Yrityskylä Alakoulu

Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristö on koululaisten oma yhteiskunta, pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan saaden palkkaa tekemästään työstä. Lisäksi oppilas toimii kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa. Yrityskylä Alakoulussa kuudesluokkalaisten talousosaaminen paranee merkittävästi. (Kalmi 2016)

Yrityskylä Yläkoulu

Yrityskylä Yläkoulun peliareenalla oppilaat johtavat kilpaa yritystä kansainvälisillä markkinoilla. Oppilaiden toisiaan vastaan kilpailevissa johtoryhmissä jokaisella oppilaalla on oma vastuualueensa. Pelin aikana tiimit valmistavat ja myyvät tuotettaan asiakkaille ja johtavat yritystä yhden vuoden ajan. Voittajatiimi on se, joka on saanut kasvatettua hyvän liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan. Pelissä yhdistyvät digitaalisuus ja vuorovaikutus.

Bisneskurssit

Bisneskurssit ovat toiselle asteelle suunnattu digitaalinen oppimiskokonaisuus . Kurssien sisältö koostuu neljästä osasta: Myynti, markkinointi ja kaupallistaminen, Vuorovaikutus ja neuvottelutaidot, Globaalit markkinat, Talous, raha ja yrittäjyys. Teemat käyvät yhteen uusien laaja-alaisten opetussuunnitelmien ja nuorten arjen kanssa. Nuoret oppivat kaupallista osaamista ja tulevaisuuden työelämätaitoja, joilla he menestyvät globaalissa toimintaympäristössä. Myös yritykset, jatko-opiskelupaikat ja erilaiset urapolut tulevat nuorille tutuiksi. Bisneskurssit perustuvat viimeisimpiin pedagogisiin ratkaisuihin (oivaltava oppiminen, prof. Lonka 2015) ja yritysten tarjoamiin materiaaleihin oikeasta liike-elämästä. Kurssit ovat ilmaiseksi valittavissa osaksi kaikkien Suomen lukioiden ja ammattioppilaitosten kurssitarjontaa.

Kiertueet

Mun elämä, mun rahat, Mun elämä, mun tulevaisuus ja Mun elämä, mun työ -kiertueet vievät hyvän elämän viestiä, oppeja oman talouden hallinnasta ja tulevaisuuden työelämätaitoja 8.-luokkalaisille, lukiolaisille ja ammatillisille opiskelijoille.

Kunkoululoppuu.fi

Kunkoululoppuu.fi-sivusto antaa tietoa peruskoulun ja lukion jälkeisistä valinnoista, nuoren elämästä, opiskelusta ja työelämästä. Palvelu tarjoaa vastauksia koulutusta ja tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin.

TET

TAT on tarttunut haasteeseen päivittää TET tälle vuosituhannelle ja koonnut yhteen joukon toimijoita, jotka ovat tahoillaan kehittäneet uusia malleja nykypäivän työelämään tutustumista varten. TET-ohjeet, -mallit ja -materiaalit on kerätty Kun koulu loppuu -sivustolle.

Tutkimukset

TAT Nuorten tulevaisuusraportti on vuosittainen nuorten käsityksiä tulevaisuudesta ja työelämästä tutkiva raportti. Kun koulu loppuu -tutkimukseen osallistuu vuosittain tuhansia yläkoululaisia, ammatillisia opiskelijoita ja lukiolaisia. Nuorten talousosaaminen -tutkimus avaa nuorten ajatuksia talousasioista. Raportissa käsitellään tyttöjen ja poikien välisiä eroja taloudenhallinnassa sekä koulun roolia taloustaitojen opettajana. Opettajien talousosaaminen -tutkimus kartoittaa opettajien osaamista ja toiveita taloustietoon liittyen.

Merkittäviä henkilöitä

Toimitusjohtajat

Puheenjohtajat

Seuraavat henkilöt toimivat TAT:n puheenjohtajina:[1]

Lähteet

  1. ↑ Blom, Anders: Veljeskunta: Lobbaus Suomen poliittisessa järjestelmässä, s. 370-371. Gummerus, 2018. ISBN 978-951-24-0749-1

Aiheesta muualla