Lateraanikirkon päälaivassa on myöhemmistä muutoksista huolimatta säilynyt alkuperäinen basilikatyyppinen pohjakaava.
San Giovanni in Lateranon barokkityylisen julkisivun on suunnitellut Alessandro Galilei 1735.

Basilica di San Giovanni in Laterano (suom. Lateraanin Pyhän Johanneksen kirkko), lyhyemmin Lateraanikirkko, on katolinen kirkko Roomassa Lateraaniksi kutsutulla Pyhän istuimen eksterritoriaalisella alueella aivan Lateraanipalatsin vieressä. Lateraanikirkko on Rooman piispan eli paavin istuin ja Rooman tuomiokirkko. Se on omistettu Jeesus Vapahtajalle, Johannes Kastajalle ja evankelista Johannekselle. Se on yksi Rooman neljästä suuresta patriarkallisesta eli varhaiskristillisestä basilikasta. Muut ovat San Paolo fuori le mura, Santa Maria Maggiore ja Pietarinkirkon edeltäjä Konstantinuksen basilika. Lateraanikirkko on niistä vanhin ja korkea-arvoisin. Vuoteen 1870 asti kaikki paavit kruunattiin Lateraanikirkossa.[1][2]

Historia

Rakentaminen

Lateranien ylimyssuku oli omistanut Neron aikoihin saakka nykyisen San Giovannin paikalla olleen palatsin. Neron aikana palatsi siirtyi keisarin omistukseen. Keisari Konstantinus Suuren aikana palatsi siirtyi alueineen kirkon omistukseen.[3]

Konstantinuksen alkuperäisenä ajatuksena lienee ollut jättää itsestään Roomaan lähtemätön jälki ja samalla tehdä Roomasta kristitty kaupunki. Talvella vuonna 312–313 Konstantinus päätti rakennuttaa Rooman piispaa varten Lateranin alueelle katedraalin, Basilica Constantianan, San Giovanni in Lateranon.[3][4] Hanke oli Konstantinuksen ensimmäinen mittava kirkollinen rakennushanke Roomassa. Katedraali sijaitsee keisarillisten ratsujoukkojen kasarmien, ”Castra Nova Equitum Singularium”, paikalla. Jäännöksiä noista Maxentiuksen puolesta taistelleiden ratsujoukkojen kasarmeista on löydettävissä San Giovanni in Lateranon perustuksissa ja muureissa.[5]

San Giovannin alkuperäisestä asusta on erilaisia oletuksia. Vuosisatojen kuluessa kirkko on kokenut monia muutoksia. Niin tapahtui keskiajalla ja myös Borrominin aikaan 1600-luvulla. San Martino Montissa sijaitseva seinämaalaus kuvaa, millaisen Borromini ja hänen aikalaisensa kuvittelivat San Giovannin olleen. On kuitenkin täysi syy olettaa, että San Giovanni oli pitkä, puukattoinen basilika. Keskilaiva ja kaksi sivulaivaa sen molemmin puolin, sisemmät korkeampina kuin ulommat, päättyi apsisiin. Poikkilaivat työntyivät apsiksen lähellä molemmin puolin ulos ulommista laivoista. Keskilaivan pylväät päättyivät palkistoon. Sivulaivojen arkadeja kannatti 22 vihermarmorista pylvästä. Sivulaivojen seiniä ja arkadeja peitti marmori.[5] Apsiksessa loistivat kullatut, kultaiset ja hopeiset valaisimet. Keskilaivassa oli seitsemän hopeista pöytää, joista yksi oli oletettavasti alttari ja toinen lahjoja varten. Kuorissa sijaitsivat Kristuksen, apostolien ja enkelten patsaat ja niiden yläpuolella hopealla kirjailtu korukatos.[6] Lateraanibasilikan mitat ilman kuoriosaa olivat 75 × 55 m, lisäksi 20 metriä pitkä kuori. Muurien perustukset olivat suuria kivilohkareita, paksuudeltaan 1,7 metriä, ja ne oli kaivettu jopa kymmenen metrin syvyyteen entisten kasarmien perustuksiksi. Apsiksen perustus oli kaivettu vielä tätäkin syvemmälle. Perustusten yläosa oli tasoitettu laastimuurauksella. Maanpäälliset seinät olivat kaikki tiilimuurausta.[7]

Antiikista keskiajalle

Lateraanikirkko omistettiin alun perin yksinomaan Jeesus Vapahtajalle. Paavi asui viereisessä Lateraanipalatsissa sen valmistumisesta asti aina vuonna 1304 alkaneeseen Avignonin vankeuteen asti. Paavi Sergius III omisti 1000-luvulla kirkon myös Johannes Kastajalle ja paavi Lucius II evankelista Johannekselle. Paavin tuomiokirkkona se oli "kaikkien kirkkojen äiti", joka kirjoitettiin virallisen sisäänkäynnin viereen.[1]

Kirjoitus Lateraanikirkon oven vieressä, jonka mukaan se on "kaikkien kirkkojen äiti".

Antiikin aikaan kirkkoa kutsuttiin myös Kultaiseksi kirkoksi runsaiden kultakoristeidensa vuoksi. Vandaalit ryöstivät sen ja paavi Leo I korjautti sen noin vuonna 460 ja paavi Hadrianus I vielä uudestaan. Maanjäristys tuhosi sen jälleen 890-luvulla. Se korjattiin jälleen, kunnes neljänsadan vuoden jälkeen se paloi. Se paloi sen jälkeen vielä 1360-luvulla.[1]

Lateraanikirkossa ja -palatsissa järjestettiin viisi ekumeenista kirkolliskokousta, joita kutsuttiin järjestämispaikkansa mukaan lateraanikonsiileiksi.

Paavi Nikolaus IV puratutti vuonna 1287 tai vuosina 1288–1292 San Giovannin vanhan apsiksen. Uudelleen apsis purettiin ja uusittiin vuonna 1878.[8] Nikolaus IV:n rakennuttamassa apsiksessa oli keskiaikaisessa Roomassa harvinainen puolikaaren muotoinen deambulatorioselvennä, käytävä, joka muistuttaa ranskalaista muotoa, mutta myös varhaiskristittyjen hautausmaiden basilikojen deambulatoreja.[9] Eugenius IV (1431–1447) jatkoi San Giovannin restaurointia. 1400-luvun lopulla paavi Sixtus V:n aikana arkkitehti Domenico Fontanan suunnittelema benedizion-loggiaselvennä yhdistettiin Lateraanipalatsiin.[10]

Viimeisin korjaaminen ja myöhemmät tapahtumat

Paavi Innocentius X antoi vuonna 1646 arkkitehti Francesco Borrominin tehtäväksi saattaa San Giovanni alkupäiseen asuunsa. Borromini ei onnistunut jälleenrakentamisessa, mutta hänen tekemänsä muutokset olivat merkittäviä. Borromini käytti muun muassa edellä mainittuja arkadien pylväitä San Giovannin muutostöissä. Hän jätti ennalleen 1500-luvulta peräisin olevan koristetun sisäkaton. Borromini käytti taidokkaasti hyväksi sivulaivojen kattojen vaihtelevia korkeuksia.[11] Basilikan uusklassinen julkisivu on Alessandro Galilein käsialaa vuodelta 1735.[11] Rooman kristityille Lateraanikirkko ei koskaan tullut läheiseksi, vaan se edusti heille kirkon virallista puolta.lähde?

Vuonna 1929 Lateraanipalatsissa solmittiin Lateraanisopimukset Italian ja paavin välillä. Niissä paavi tunnusti Benito Mussolinin hallitseman Italian ja Italia vastineeksi luovutti paaville Vatikaanin ja antoi muitakin lupauksia.

Kirkkorakennus

Lateraanikirkon apsis ja paavin piispanistuin

Kirkossa on viisi laivaa. Keskilaivan pituus on 130 metriä ovelta piispanistuimelle kirkkosalin toiseen päähän. Keskilaivan pylväiden juurella on Camillo Rusconin 1700-luvun alussa veistämät suuret kahdentoista apostolin patsaat, joista yksi Paavali. Pylväiden yläpäissä on Alessandro Algardin ja hänen oppilaidensa tekemiä kohokuvia Raamatun tapahtumista. Vielä niiden yläpuolella on ikkunat ja niiden välissä maalauksia profeetoista. Puinen värikäs katto on alun perin 1500-luvulta. Paavi Pius V palautti sen alkuperäiseen kuntoon 1700-luvulla. Kattoon liitettiin hänen vaakunansa. Lattia on kosmaattien työtä 1400-luvulta, ja sen palautti entiselleen Borromini.[12]

Kirkon baldacchino eli pääalttarin yllä oleva katos on alkuaan 1300-luvulta, ja se uudistettiin 1800-luvulla. Pääalttari on paavillinen, eli pääsääntöisesti vain paavi saa pitää siltä jumalanpalveluksen. Lateraanikirkko on paavin tuomiokirkko, joten aivan kirkkosalin päässä oleva koristeellinen piispanistuin on paavin virallinen valtaistuin. Apsiksessa paavin piispanistuimen yllä on suuri mosaiikki, johon on kuvattu Jeesus, Pyhä Henki, kuusi Uuden testamentin henkilöä, kaksi muuta pyhimystä, jotka ovat kuvattu Raamatun henkilöitä pienemmiksi niin sanotussa tärkeysperspektiivissä, paavi, kaikkia pyhimyksiä pienempänä, sekä eläimiä, enkeleitä ja muita ihmisiä.[12]

Konstantinuksen obeliski

Konstantinuksen obeliski, jonka Sixtus V pystytti uudelleen Lateraanikirkon eteen 1588.

Lateraanikirkon edustan aukiolla on egyptiläinen obeliski, joka on veistetty faarao Thutmosis III:n aikana 1400-luvulla eaa. Obeliski seisoi alun perin Theban Amonin temppelin pylonien,selvennä kunnes Konstantinus Suuri toi sen Roomaan. Roomassa se pystytettiin Circus Maximuksen keskikorokkeelle, josta se 1587 löydettiin kolmeen osaan katkenneena ja maahan hautautuneena. Paavi Sixtus V pystytti sen uudelleen nykyiselle paikalleen ja lisäsi huipulle pronssisen ristin.[13]

Kastekappeli

Lateraanikirkon kahdeksankulmion muotoinen kastekappeli.

Varhaiskristillisellä ajalla vain tuomiokirkoissa oli kastekappeli, jotka olivat siihen aikaan myös ainoita paikkoja, joissa suoritettiin kasteita. Lateraanikirkon kastekappeli on Rooman ja lännen ensimmäinen kastekappeli. Se on yhtä vanha kuin kirkko itse. Se on omistettu Johannes Kastajalle, minkä vuoksi kirkkokin myöhemmin omistettiin hänelle. Kastekappeli on muodoltaan kahdeksankulmio ja sen keskellä on suurehko kasteallas. Legendan mukaan keisari Konstantinus kastettiin Lateraanikirkon kastekappelissa.[1][2]

Lähteet

  • Golzio, Giuseppe. Lander, Vicenzo: Le Chiese di Roma dall XI al XVI secolo. Vol.IV. Bologna 1963.
  • Krautheimer, Richard: The Pelican History of Art, Eaarly Christian and Bysantine Architecture. 1965.
  • Krautheimer, Richard: Rome Profile of a City 312–1308. 1980.
  • Savalvadori, Renzo: Architect's Guide to Rome. Venetsia 1990.
  • Guida d’Italia. Milano 1994.
  • Vicchi, Roberta: The Major Basilicas of Rome. Firenze, Italia: Scala, 1999. ISBN 978-88-8117-266-5 (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ a b c d Lateraanikirkko Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
  2. ↑ a b Vicchi, Roberta: The Major Basilicas of Rome, s.64-68
  3. ↑ a b Krautheimer: Rome Profile, s. 21.
  4. ↑ Guida d'Italia, s. 274.
  5. ↑ a b Krautheimer: Pelican History, s. 21.
  6. ↑ Krautheimer: Pelican History, s. 22.
  7. ↑ Krautheimer: Pelican History, s. 26.
  8. ↑ Golzio-Lander: Le Chiese de Roma, s. 171.
  9. ↑ Golzio-Lander: Le Chiese de Roma, s. 189.
  10. ↑ Golzio-Lander: Le Chiese de Roma, s. 155.
  11. ↑ a b Salvadori, Renzo: Arrchitect's Guide to Rome, s. 95.
  12. ↑ a b Vicchi, Roberta : The Major Basilicas of Rome, s. 75–80
  13. ↑ Vicchi:The Major Basilicas of Rome, s. 91

Aiheesta muualla

source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lateraanikirkko