Myllytullin koulu Oulussa.

Koulu on oppilaitos, jossa opetetaan ja opitaan yhteiskuntaan liittyviä taitoja. Myös rakennusta, jossa koulu toimii, sanotaaan kouluksi tai koulurakennukseksi.

Koulu on usein valtiollinen tai kunnallinen, harvemmin yksityinen, instituutio, jonka tehtävänä on järjestää virallista, tutkintoihin johtavaa koulutusta. Koulunkäynti perustuu Suomessa oppivelvollisuuteen, johon liittyy perustuslain takaama oikeus ilmaiseen peruskoulutukseen ja jatkokoulutukseen varallisuuden estämättä. Oppivelvollisuusiän ylittäneiden osalta puhutaan yleensä oppilaitoksesta.

Suomen sana koulu tulee latinan ja ruotsin kautta kreikan sanasta skhole. Kreikan sana merkitsi vapaiden miesten vapaa-aikaa, joutenoloa, jota he käyttivät henkiseen ja ruumiilliseen itsensä kehittämiseen.[1]

Koulua voidaan pitää instituutiona, jonka tehtävä on alun perin ollut ratkaista sosiaalistumisen ongelma. Nykyisin koululle sälytetään muitakin kasvatuksellisia ongelmia, kuten syrjäytyminen, huumeiden käyttö ja niin edespäin.[2]

Historia

Pääartikkeli: Koulutuksen historia

Jo muinaisessa Kreikassa koulutuksen tavoitteena oli varmistaa seuraavan sukupolven kansalaistaidot, sivistys ja sotilaskunto. Kuuden tai seitsemän vuoden iästä alkaen poijille opetettiin lukemista, kirjoittmaista, laskentoa, historiaa, musiikkia ja etiikkaa. Noin 7-9 vuotta myöhemmin oppiaineisiin lisättiin filosofia, retoriikka ja korkampi matematiikka. Myös liikunnan opetus oli keskeisessä roolissa.[3]

Keskiajalla kirkolla oli keskeinen rooli Euroopan koulutuksessa.[4]


Suomen koulutusjärjestelmä

Suomen koulujärjestelmä.
Pääartikkeli: Koulutus Suomessa

Suomen koulujärjestelmä jakautuu peruskouluun (kaikille yhteinen), toiseen asteeseen (lukiot ja ammattioppilaitokset) sekä korkea-asteeseen (yliopistot ja ammattikorkeakoulut). Näiden rinnalla toimii aikuis- ja täydennyskoulutusta antavia yksiköitä, joista osa on yksityisiä. Myös peruskoulun ja toisen asteen oppilaitoksen ylläpitäjä voi olla yksityinen. Oppivelvollisuuden voi suorittaa myös peruskoulua korvaavassa koulussa kuten steinerkoulussa, mutta tämä on harvinaista.

Koulut voidaan toisaalta jakaa niiden tarkoituksen mukaan perustaitoja tarjoaviksi, yleissivistäviksi, ammatillisiksi, erikoissivistäviksi tai tieteellisiksi. Kouluksi kutsutaan myös esikoulua. Peruskoulussa noudatetaan opetussuunnitelmaa, joka voi hieman vaihdella riippuen esimerkiksi omasta äidinkielestä.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Sanojen alkuperästä: Koulu kotus.fi. Viitattu 2.12.2024.
  2. ↑ Hellström, Martti: Sata sanaa opetuksesta - Keskeisten käsitteiden käsikirja, s. 105. Jyväskylä: PS-kustannus, 2008. ISBN 978-952-451-194-0
  3. ↑ The Education System in Ancient Greece greece-is.com. Viitattu 2.12.2024.
  4. ↑ Education in the Middle Ages studentsofhistory.com. Viitattu 2.12.2024.

Aiheesta muualla