Infrastructure tools to support an effective radiation oncology learning health system
Hilma Jalkanen (o.s. Syvälahti, 7. lokakuuta 1889 Heinola – 29. huhtikuuta 1964 Helsinki) oli suomalaisen naisvoimistelun uranuurtaja, joka piti voimistelua yksilöllisenä vapautena. Hänelle ruumiin ja sielun jako oli keinotekoinen ja ruumiin kehittäminen oli persoonallisen ja luovan yksilön kehityksen edellytys. Opettajansa Elli Björkstenin ajatuksia jatkaen hän kehitti naisvoimisteluun dynaamista, herkkää ja liikkuvaa ilmaisua.
Jalkasen vanhemmat olivat maanviljelijä Heikki Syvälahti ja Amanda Hahl. Hän valmistui voimistelunopettajaksi 1915 ja opetti Helsingissä Kallion yhteiskoulussa, Helsingin suomalaisessa tyttölukiossa sekä Tyttönormaalilukiossa. Vuonna 1938 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen kasvatusopillisen voimistelun ensimmäiseksi opettajaksi. Hän opetti paitsi voimistelunopettajaksi opiskelevia, myös piti voimistelukursseja, TUL:n ensimmäisiä voimistelukursseja jo 1920-luvulla. Hän piti kursseja myös ulkomailla ja useita hänen voimistelunäytöksiään palkittiin eri puolilla maailmaa. Vuonna 1927 Salminen julkaisi opiskelutoverinsa Helvi Salmisen kanssa klassisen voimisteluoppaan Tie terveyteen ja kauneuteen.
Jalkanen perusti Suomen Naisvoimisteluseuran 1921 ja johti sitä vuoteen 1929 saakka. Vuodesta 1923 vuoteen 1927 hän oli Kisakenttä-lehden päätoimittaja. Hänellä oli myös oma voimistelukoulu 1930-luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1936 Jalkanen johti Suomen naisvoimistelujoukkuetta Berliinin olympialaisissa, myöhemmin Tukholman Lingiadeissa 1949 sekä Helsingin olympialaisissa 1952. Hän toimi myös Uuden voimistelun kansainvälisen liiton varapresidenttinä 1950-luvulla.
Jalkanen sai opetusneuvoksen arvonimen vuonna 1957. Vuonna 1963 hänet palkittiin Suomen urheilun suurella ansioristillä.
Jalkasen puoliso vuodesta 1917 oli runoilija ja toimittaja Huugo Jalkanen, pariskunta on haudattu Honkanummen hautausmaalle. Heidän poikansa oli miekkailija Kauko Jalkanen, jonka poika taas on taikuri Jussi Jalkanen.
Teoksia
- Voimistelun rytmiharjoituksia musiikin mukaan. Helsinki: Otava, 1925.
- Jalkanen, Hilma ; Salminen, Helvi: Tie terveyteen ja kauneuteen : naisten kotivoimisteluopas. Helsinki: Otava, 1927.
- Naisvoimistelua. Helsinki: Otava, 1930.
- Voimisteluohjelmia tytöille: Ylempää kansakoulua ja sen jatkoluokkia sekä keskikouluja varten. Helsinki: Otava, 1931.
- Naisvoimistelu. Voimisteluohjelmia oppikouluja ja voimisteluseuroja varten. Helsinki: Otava, 1938.
- Voimistelun opetus-harjoituksia. Helsinki: Otava, 1949.
Lähteet
- Liikunta osana elämänkäsitystä. Helsingin Sanomat, 21.11.1994.
- Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Ss. 335-336.
Aiheesta muualla
- Hilma Jalkanen Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (maksullinen palvelu)