Tämä artikkeli käsittelee sumua meteorologisena käsitteenä. Sumu on myös yksi seostyypeistä kemiassa ja sukunimi Sumu.
Sumua vuoristossa.
Pintasumun korkeus on vain muutama metri. Pintasumua esiintyy etenkin kesäöisin.[1]

Sumu on pilvi, joka on kosketuksissa maahan.[2] Näkyvyys sumussa on määritelmällisesti alle yksi kilometri. Kun näkyvyys on 1–10 kilometriä, kyseessä on utu.[1]

Sumua syntyy joko silloin, kun ilman lämpötila laskee alle kastepisteen, tai kun ilman kosteus nousee ja saavuttaa kyllästystilan.[1] Sumu koostuu noin millimetrin halkaisijaltaan olevista vesipisaroista, jotka ovat syntyneet näkymättömän vesihöyryn tiivistymisestä. Kovalla pakkasella pisarat voivat olla jäässä, jolloin on kyseessä jääkidesumu.[3]

Sumun lajeja

Säteilysumua

Säteilysumua syntyy heikolla tuulella maa-alueen ylle, kun maanpinta jäähtyy ulossäteilyn seurauksena ja jäähdyttää yläpuolisen ilman. Joskus tuuli voi kuljettaa säteilysumun vesistön päälle. Näkyvyys säteilysumussa on yleensä 100–300 metriä. Yli neljän metrin tuulella ei säteilysumua voi syntyä, ja aiemmin syntynyt sumu hälvenee tai nousee sumupilveksi.[1]

Siirtymäsumua

Siirtymäsumussa[3] eli advektiosumussa lämmintä ja kosteaa ilmaa virtaa kylmän ja märän alustan yli. Siirtymäsumua syntyy usein keväisin ja syksyisin merellä ja rannikolla, minkä vuoksi sitä kutsutaan usein merisumuksi. Tuulen nopeus on yleensä 3–7 metriä sekunnissa. Sumu saapuu tiheänä ja korkeana muurina, ja näkyvyys on usein alle 50 metriä. Paksusta haihtumissumusta voi sataa tihkusadetta. Siirtymäsumu voi kestää päiväkausia, ja se saattaa kattaa kerrallaan puolet Suomesta.[1]

Sekoitussumussa kylmää ilmaa sekoittuu kosteaan ilmaan. Sekoitussumuja esiintyy usein kesä- ja syysöinä järvillä ja merenlahdilla. Selkeänä ja tyynenä yönä lähes kastepisteeseen jäähtynyt ilma valuu maaston alaviin painanteisiin, kuten vesistöihin, joiden yllä ilma on lämpimämpää ja kosteampaa kuin maa-alueiden yllä. Kun ilmat sekoittuvat, saavutetaan kastepiste, ja vesistön yllä syntyy sumualue.[1]

Haihtumissumussa lämmin vesi haihtuu kylmään ilmaan. Se voi syntyä esimerkiksi silloin, kun avoimen meren päälle virtaa kylmää ilmaa, jolloin syntyvää sumua kutsutaan merisavuksi. Sulalle merelle virtaavan ilman on oltava kylmempää kuin −15 astetta, ja vedenpinnan yläpuolella täytyy olla lämpötilainversio, jotta vesihöyry ei sekoitu paksuun ilmakerrokseen. Näkyvyys voi olla jopa alle 50 metriä. Merisavua esiintyy Suomen rannikolla tyypillisesti marraskuusta tammikuuhun. Haihtumissumua voi syntyä myös, kun lämpimän rintaman sateesta haihtuu vettä, joka tiivistyy rintamasumuksi, tai kun kesäinen metsä höyryää sateen jälkeen.[1]

Talvella

Lumipeite vähentää sumuja, ja sumut ovatkin harvinaisia 2–15 pakkasasteessa. Sitä kovemmalla pakkasella jääkiteistä muodostuneet säteilysumut alkavat jälleen yleistyä. Lumen sulaessa helmi–huhtikuussa syntyy sumua, jonka aiheuttaa usea syy samanaikaisesti.[1]

Näkyvyys

Sumu huonontaa näkyvyyttä: vasemmalla aurinkoinen päivä, oikealla sumuinen.
Tieliikennettä sankassa sumussa.

Sumu huonontaa näkyvyyttä. Siitä on haittaa etenkin lentoliikenteelle. Laivoissa turvaudutaan tutkaan. Autoilijan on ajettava hitaammin ja käytettävä tarkemmin rajattuja, lähelle suunnattuja valoja.

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h Karttunen, Hannu: Sumu Turun yliopisto. Viitattu 10.10.2023.
  2. ↑ Robert A. Houze, Jr.: Cloud Dynamics, s. 9. Academic Press, 1994. ISBN 9780080502106 (englanniksi)
  3. ↑ a b Sumu Ilmatieteen laitos. Viitattu 2.6.2022.

Aiheesta muualla

source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sumu