Anestesia
Eetterillä nukutettu potilas bostonilaisessa leikkaussalissa vuonna 1846, hammaslääkäri Morton ja kirurgi Warren.[1] Valokuva on otettu toimenpiteen ennallistuksesta pian itse tapahtuman jälkeen.
Eetterillä nukutettu potilas bostonilaisessa leikkaussalissa vuonna 1846, hammaslääkäri Morton ja kirurgi Warren.[1] Valokuva on otettu toimenpiteen ennallistuksesta pian itse tapahtuman jälkeen.
Tunnisteet
MeSH E03.155

Anestesia on kivun poistoa lääketieteellisen toimenpiteen ajaksi. Anestesioihin keskittynyttä lääketieteen osa-aluetta nimitetään anestesiologiaksi.

Yleisanestesia eli nukutus[2] eli narkoosi[3] tarkoittaa tilaa, jossa potilas ei tunne kipua eikä tiedosta tapahtumia.[2]

Anestesiatyyppejä ovat yleisanestesia, alueellinen anestesia, paikallisanestesia ja dissosiatiivinen anestesia. Anestesiologiset kivunpoistomenetelmät ovat nukutus ja puudutukset, esimerkiksi spinaali-, epiduraali- ja plexuspuudutukset (johtopuudutus / hermopunospuudutus). Yleisanestesian katsotaan koostuvan kolmesta osatekijästä: kivun poistosta, nukutuksesta ja lihasten rentoutumisesta. Anestesian suorittaa anestesialääkäri (eli anestesiologi, puhekielessä usein nukutuslääkäri) jonkin anestesia-aineen avulla.

Historia

Ensimmäisissä nukutuksissa 1800-luvun puolivälissä käytettiin hengitettäviä kaasuja, joilla kaikilla oli omat haasteensa: ilokaasun käyttö ja annostelu oli hankalaa, eetteri aiheutti pahoinvointia ja kloroformi taas lisäsi kuolemantapauksia. 1800-luvun loppupuolella kaasujen käyttöön kehitettiin laitteita, joilla pystyttiin paremmin hallitsemaan höyryjen annostelua toimenpiteen aikana. Myöhemmin opittiin käyttämään eri kaasujen seoksia hallitusti sekä seuraamaan potilaan tilaa mm. aivosähkökäyrällä (EEG) vakaamman ja potilaille turvallisemman anestesian saavuttamiseksi.[4] Ensimmäinen ilokaasunukutus tehtiin vuonna 1844 ja ensimmäinen eetterinukutus tehtiin vuonna 1846, molemmat hammasoperaation yhteydessä.[1] Suomessa suoritettiin ensimmäinen eetterinukutus 1847 Helsingissä ja kloroforminukutus 1848.[5]

Suurin teknologinen harppaus otettiin 1900-luvun puolivälissä, kun hengitettävien nukutusaineiden annostelu yhdistettiin mekaanisiin hengityskoneisiin. Yleisimpien anestesiassa käytettävien aineiden vaikutukset tunnettiin, ja potilaan tilaa anestesian aikana osattiin seurata monin tavoin. Hengityskoneessa olevan potilaan hengitystä ja hapensaantia pystyttiin hallitsemaan koko toimenpiteen ajan syvässäkin nukutuksessa, mikä lisäsi anestesian turvallisuutta ja vähensi potilaan kokemia haittoja.[4] Intubaatio yleistyi jo 1920-luvulla.[1]

Nykyään anestesiassa käytetään sekä hengitettävien kaasujen että suoneen annosteltavien lääkeaineiden yhdistelmiä: nukutusainetta käytetään potilaan nukuttamiseen, kipulääkettä kudosvauriosta syntyvän kivun torjumiseen ja lihasrelaksantteja liikkumattomuuden varmistamiseen. Vaikka uusia anestesian aikana käytettäviä lääkeaineita ei ole tullut markkinoille 30–40 vuoteen, lääkkeiden yksilöllistä annostelua, ja erityisesti nukutuksen aikaista seurantaa sekä anestesian haittavaikutusten vähentämiseen tähtääviä menetelmiä kehitetään aktiivisesti.[4]

Haittoja

Anestesiamenetelmien kehittyessä haittavaikutukset ovat tulleet harvinaisemmiksi, ja yhä vaikeammin sairaita henkilöitä voidaan hoitaa yhä turvallisemmin. Leikkaus ja nukutus edellyttävät aina peruselintoimintojen huolellista valvontaa. Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat (noin yhdelle kymmenestä-sadasta) pahoinvointi, kurkkukipu, väsymys ja kutina. Harvinaisiin haittavaikutuksiin (noin yhdelle tuhannesta) kuuluu mm. virtsaamisvaikeus, hengitystieinfektio, lihaskipu, hammasvaurio (vaikean tai taitamattomasti suoritetun laryngoskopian tuloksena) ja pitkäaikainen muun sairauden vaikeutuminen.

Yksi musta luku anestesian historiassa on kuraren käyttö vauvojen leikkauksissa. Aina vastasyntyneistä 18 kuukauden ikäisille vauvoille tehtiin vuosikymmenien ajan leikkauksia kuraren avulla. Leikkauksessa voidaan käyttää kuraren synteettistä vastinetta, pankuronia, joka halvaannuttaa lihakset. Ihminen on siis täysin kykenemätön liikuttamaan lihaksiaan millään tavoin. Kurare ei kuitenkaan poista kipua. Vauva saattoi siis olla tajuissaan ja tuntea kipua laajankin leikkauksen aikana. Tämä vauvojen leikkauksissa käytetty menetelmä tuli julkisuuteen vasta vuonna 1985, kun joillekin vanhemmille selvisi, että heidän vakavasti sairaat vauvansa eivät leikkauksen aikana oikeasti saaneet lainkaan kivunlievitystä. Tämä oli ollut mahdollista, koska lääkäreiden keskuudessa eli voimakkaana käsitys, etteivät vauvat kykene tuntemaan kipua.[6]

Anestesia villieläimillä

Useimpien villieläinten kohdalla anestesia hoidetaan rauhoittavalla nuolella tapaturmien välttämiseksi.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c Siukkola, Nina & Sarén, Oona: Nukutuksen historiaa - Eetteritippanukutuksesta tähän päivään s. 5-7, 10. Sairaanhoitaja AMK Hoitotyön koulutusohjelma Opinnäytetyö. 5.11.2018. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
  2. ↑ a b Nukutus eli yleisanestesia Terveyskylä. 31.10.2017. Arkistoitu 30.1.2021. Viitattu 24.1.2021.
  3. ↑ narkoosi Kielitoimiston sanakirja. 2020.
  4. ↑ a b c Kivutonta kirurgiaa - yleisanestesian lyhyt historia | Pfizer | Finland www.pfizer.fi. Viitattu 26.6.2024.
  5. ↑ Pesonen, Niilo: Terveyden puolesta – sairautta vastaan : terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla, s. 9. Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-09347-5
  6. ↑ Chamberlain, David B.: Babies don't feel pain: a century of denial in medicine (Presented at The Second International Symposium on Circumcision, San Francisco, California, May 2, 1991) www.nocirc.org. Arkistoitu 16.5.2016. Viitattu 11.6.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Anestesia