Histopathology image classification: Highlighting the gap between manual analysis and AI automation

Tunisian tasavalta الجمهورية التونسية (Al-jumhūriyya at-Tūnisiyya)
lippu vaakuna
Tunisian sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Valtiomuoto	presidentiaalinen tasavalta
Presidentti Pääministeri	Kais Saied Kamel Madouri
Pääkaupunki	Tunis
Muita kaupunkeja	Sousse, Sfax, Kairouan, Monastir
Pinta-ala
– yhteensä	163 610 km² [1] (sijalla 92)
– josta sisävesiä	8 250 km²
Väkiluku (2022)	11 869 872[2] (sijalla 78)
– väestötiheys	63,8 as. / km²
– väestönkasvu	0,69 % (2022)
Viralliset kielet	arabia, ranskan kieltä käytetään hyvin yleisesti, mutta se ei ole virallinen kieli
Lukutaito	81,8 %
Valuutta	Tunisian dinaari (TND)
BKT (2020)
– yhteensä	114,97 mrd. USD (PPP)[2]  (sijalla 72)
– per asukas	9 700 USD
HDI (2019)	0,740 [3] (sijalla 95)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	9,9 % [1]
– teollisuus	29 % [1]
– palvelut	61,2 % [1]
Aikavyöhyke	UTC+1
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys  – Ranskasta	20. maaliskuuta 1956
Lyhenne	TN, TUN
Kansainvälinen suuntanumero	+216
Tunnuslause	?
Kansallislaulu	”Humat al-hima”
Infobox OKNimi-testi OK

Tunisian tasavalta eli Tunisia (arab. الجمهورية التونسية‎) on valtio Pohjois-Afrikassa Välimeren etelärannikolla. Muinaisen Karthagon paikalle kohonnut maa ulottuu Välimereltä Saharan reunamille. Sen rajanaapureita ovat lännessä Algeria sekä etelässä ja idässä Libya. Tunisian pääkaupunki on Tunis. Maan lähes kahdentoista miljoonan asukkaan esi-isissä on berbereitä ja arabeja. Entisen siirtomaaisännän kieltä ranskaa käytetään yleisesti.

Tunisian maasto jakaantuu kolmeen alueeseen. Maan pohjoisosassa on kapea vuorten suojaama rannikkovyöhyke, keski- ja länsiosissa on vuoristoja, jossa sijaitsee maan korkein kohta Jabal ash Shanabi (1 544 metriä),^[1] ja eteläosassa on aroa ja aavikkoa, joka kuuluu Saharan reuna-alueisiin.^[4]

Rannikolla ja vuoristoalueen pohjoisosassa vallitsee välimerenilmasto, ja siellä saadaan talvisaikaan kohtalaisia sateita. Myös alkukesästä ja syksyllä saadaan ajoittain sateita, mutta kesä on poutainen ja kuuma. Kukkuloiden sateisimmissa osissa sataa 600–900 millimetriä vuodessa. Korkeimmilla vuorilla sataa lunta noin kymmenenä päivänä vuodessa, mutta merenpinnan tasalla se on erittäin harvinaista. Maan keski- ja eteläosissa sataa selvästi vähemmän. Sisämaassa voi olla talvella pakkasta. Mitä etelämmäksi mennään, sitä kuivempi ja kuumempi on ilmasto.^[4]

Ichkeuljärvi maan pohjoisosassa lähellä Välimeren rannikkoa on tärkeä muuttolintujen levähdyspaikka. Sen kattava kansallispuisto on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1980.^[5] Kaikkiaan maassa on seitsemän kansallispuistoa ja 14 muuta luonnonsuojelualuetta.^[6]

Tunisian kasvillisuus on tammi- ja havumetsää, aroa ja laidunmaata. Maassa on tavattu yli 2 100 putkilokasvilajia, jotka edustavat erilaisia kasvillisuustyyppejä kosteikoista Saharan autiomaahan.^[6] Omaleimaisia eläinlajeja ovat strutsit, antiloopit, villisiat ja piikkisiat. Saharan aavikolla elää harvinaisia aavikkokettuja.^[7]

Tunisian pinta-alasta 18,3 prosenttia soveltuu viljelyyn. Vuonna 2012 keinokastelun piirissä oli 4 590 neliökilometriä.^[1]

Nykyisen Tunisian vanhimpia asukkaita ovat berberit. Tyroksesta foinikialaiset siirtolaiset perustivat 814 eaa. Karthagon, perimätiedon mukaan Didon johdolla. Karthago oli vuosisatojen ajan laaja ja huomattava valtakunta, kunnes roomalaiset tuhosivat sen kolmannessa puunilaissodassa vuonna 146 eaa.^[8] Sen jälkeen alueesta tehtiin Rooman Africa-niminen provinssi, jonka nimi on aikojen kuluessa laajentunut koko mannerta tarkoittavaksi.^[9]

400-luvulla, Rooman valtakunnan tuhoutumisen aikoihin nykyisen Tunisian valloittivat maahan Keski-Euroopasta Espanjan kautta tulleet vandaalit. He perustivat valtakunnan, jonka pääkaupunkina oli Karthago.^[10] Itä-Rooma valtasi Pohjois-Afrikan takaisin vandaalisodassa vuosina 533–534.^[11] Roomalaiset hallitsivat aluetta 600-luvulle asti, jolloin maan valloittivat arabit, ja vähitellen islamista tuli alueella vallitseva uskonto. Vuonna 909 berberit veivät Tunisian arabeilta.^[10] Fatimidit hallitsivat aluetta 900-luvun alussa ja perustivat uuden pääkaupungin Mahdian vuonna 920.^[12] Heidän jälkeensä vallan sai Ziridien berberidynastia, joka piti pääkaupunkiaan Kairouanissa. Seuraavan berberidynastian Hammadidien pääkaupunki oli Beni Hammadin Al Qal’a.^[13] Vuonna 1159 Tunisian valtasivat almohadit, joita seuranneiden hafsidien valtakausi vuosina 1229–1574 oli vaurauden aikaa. Vuonna 1574 ottomaanit valtasivat Tunisian ja hallitsivat sitä paikallisen aluksi Deyksi myöhemmin Beyksi kutsutun edustajansa kautta.^[14] 1500-luvun loppupuolella Tunisiasta tuli pahamaineinen merirosvovaltio, yksi barbareskivaltioista.^[15][16] Osmanien valta alueella pysyi vuoteen 1881, jolloin Ranska valloitti maan ja teki siitä protektoraatin.^[10]

Alueella käytiin merkittäviä taisteluja toisessa maailmansodassa marraskuusta 1942 toukokuuhun 1943, jolloin saksalais-italialaiset joukot antautuivat liittoutuneille.^[10]

Tunisia itsenäistyi vuonna 1956, aluksi kuningaskuntana, mutta seuraavana vuonna siitä tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Habib Bourguiba.^[10] Hallintonsa alkuvuosina Bourguiba tuki naapurimaa Algeriaa sen itsenäisyyskamppailussa, mikä huononsi välejä Ranskaan. Sisäpolitiikassa hän oli radikaali uudistaja, joka muutti maataan länsimaisemmaksi öljyn tuoman varallisuuden turvin. Tunisian on sanottu siirtyneen Bourguiban hallintokaudella keskiajalta 1900-luvulle. Kylmän sodan vuosina maa pysytteli itä- ja länsiliittoutumien ulkopuolella, mutta tuki Palestiinan vapaustusjärjestö PLO:ta.^[17]

Bourguiba pysyi Tunisian presidenttinä vuoteen 1987 saakka, jolloin vanhenevan presidentin syrjäytti eräänlaisen palatsivallankumouksen avulla pääministeri Zine el-Abidine Ben Ali. Ensimmäiset monipuoluevaalit pidettiin vuonna 1989, mutta kaikki paikat menivät uuden nimen ottaneelle vallassa olleelle puolueelle.^[10] Ben Alia kehuttiin vakauden ja taloudellisen menestyksen turvaamisesta, mutta arvosteltiin kansalaisten vapauksien rajoittamisesta. Vuosien 1989 ja 1994 presidentinvaaleissa hänellä ei ollut vastaehdokkaita, ja vuosina 1999, 2004 ja 2009 hän sai valtaosan äänistä. Perustuslakia muutettiin kahdesti, jotta Ben Ali saatettiin valita presidentiksi kaikkiaan viisi kertaa.^[18]

Pääartikkeli: Tunisian vallankumous

Poliisin korruptioon kyllästynyt katukauppias Mohamed Bouazizi sytytti vastalauseena itsensä tuleen 17. joulukuuta 2010, ja kuoli vammoihinsa sairaalassa 4. tammikuuta 2011. Tämä johti ensin levottomuuksiin Buazizin kotikaupungissa Sidi Bouzidissa, josta levottomuudet levisivät koko maahan. Hallitus syytti levottomuuksista vandaaleja, ulkomaisia islamisteja ja nimitti tekoja terrorismiksi. Levottomuuksien pääsyy oli koulutetun keskiluokan tyytymättömyys hintojen nousuun ja katkeruus maata johtavan eliitin luksuselämään sekä poliittisten vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen^[19][20].

Presidentti Ben Ali yritti hillitä protesteja määräämällä maahan ennenaikaiset vaalit. Hän myös ilmoitti, ettei itse enää asetu ehdolle vuoden 2014 jälkeen.^[21][22] Ben Ali ilmoitti myös ilmapiirin lepyttämiseksi luovansa vuoteen 2012 mennessä 300 000 työpaikkaa.^[23]

Levottomuuksien takia presidentti Ben Ali poistui maasta 14. tammikuuta 2011. Presidentin perustuslaillista demokratiapuoluetta edustanut pääministeri Muhammad al-Ghannuši ilmoitti toimivansa väliaikaisena presidenttinä vaaleihin saakka.^[24] Seuraavana päivänä maan perustuslakineuvosto kuitenkin ilmoitti, että väliaikaisen presidentin tehtävä kuuluu parlamentin puhemiehelle Foued Mebazaâlle.^[25] Onnistunut vallankumous käynnisti arabikevään.

Maa sai uuden hallituksen ja perustuslain 26. tammikuuta 2014. Pääministeriksi tuli islamilaisen Ennahda-puolueen Mehdi Jomaa.^[26]

Lokakuussa 2019 presidentinvaalien toisella kierroksella ylivoimaisen voiton sai konservatiivinen oikeustieteen professori Kais Saied, jota tukivat sekä vasemmisto että islamistit. Hän on toiminut lokakuusta 2019 lähtien Tunisian viidentenä presidenttinä.^[27][28]

Tunisia on semipresidentiaalinen tasavalta. Tunisiassa on ollut 50 vuoden aikana vain kaksi presidenttiä. Maan ensimmäinen presidentti oli Habib Bourguiba.^[10] Vuosina 1987–2011 Zine el-Abidine Ben Ali toimi maan toisena presidenttinä, jonka aikana hallitus oli käytännössä yhden puolueen hallussa. Maaliskuussa 2011 Tunisian vallankumouksen jälkeen oikeus hajotti hallitsevan puolueen, ja maanpakoon lähtenyt presidentti ja hallitus korvattiin väliaikaishallinnolla.^[1] Vaalit suunniteltiin pidettäviksi heinäkuussa, mutta ne lykättiin lokakuuhun.^[29] Uudeksi väliaikaispresidentiksi valittiin lopulta Moncef Marzouki. Presidentinvaalit järjestettiin 23. marraskuuta 2014.^[30] Sen toiselle kierrokselle pääsivät 88-vuotias anti-islamistista puoluetta edustava Beji Caid Essebsi ja istuva presidentti, 69-vuotias Moncef Marzouki.^[31] Ovensuukyselyn mukaan Essebsi oli saamassa noin 55 prosenttia äänistä ja tulisi siten valituksi.^[32] Essebsi valittiin maan presidentiksi joulukuussa 2014.^[33][34] Essebsi kuoli 25.7.2019 ja presidentin virkaa alkoi väliaikaisesti hoitaa parlamentin puhemies Mohamed Ennaceur. Presidentinvaalit järjestetään syksyllä 2019. ^[35] Syyskuun puolivälissä pidetyillä vaalin ensimmäisellä kierroksella jatkoon pääsivät ennakkosuosikki Nabil Karoui ja riippumaton ehdokas Kais Saied.

Lokakuussa 2019 presidentinvaalien toisella kierroksella ylivoimaisen voiton sai konservatiivinen oikeustieteen professori Kais Saied, jota tukivat sekä vasemmisto että islamistit. Hän on toiminut lokakuusta 2019 lähtien Tunisian viidentenä presidenttinä.^[36][37]

Presidentti valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan; vuonna 2014 hyväksytyn uuden perustuslain mukaan kausien määrä on rajattu kahteen.^[1] Presidentillä on valta nimittää pääministeri ja hallitus. Keskusjohdolla on myös valtaa valita aluehallintoa. Pormestarit ja aluevaltuustot valitaan paikallisilla vaaleilla, mutta niillä on lähinnä neuvoa antava rooli.^[8]

• 
  Tunisian presidentti vuodesta 2019 Kais Saied.

Lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen parlamentti. Sen alahuoneessa on 214 edustajanpaikkaa. Alahuoneen edustajat valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Parlamentin ylähuoneessa 126 edustajaa kuuden vuoden kausilla. Heistä presidentti nimittää 41 ja paikallisviranomaiset ja ammattiliitot 85.^[1]

Vallankumouksen jälkeen Tunisian pääministerinä toimi 2010-luvun alkupuolella Ali Larayedh. Hän erosi paikaltaan tammikuun alussa 2014. Eron tarkoituksena oli rauhoittaa kuukausia kestäneet levottomuudet. Pyrkimyksenä oli tämän jälkeen koota virkamieshallitus. Hallitusneuvottelija ja pääministeriehdokas Mehdi Jomaa ilmoitti 26. tammikuuta 2014, että hän ei onnistunut virkamieshallituksen muodostamisessa.^[38] Sen sijaan hän kokosi väliaikaishallituksen 26. tammikuuta 2014. Myös uusi perustuslaki hyväksyttiin parlamentissa 26. tammikuuta 2014.^[26]

Heinäkuussa 2021 Tunisiassa puhkesi pääministeri Hichem Mechichin vastaisia mielenosoituksia. Presidentti Kais Saied ilmoitti 26. heinäkuuta, että parlamentin toiminta keskeytetään ja pääministeri Mechich erotetaan.^[39]

Tunisia on ollut johtava arabimaa naisten oikeuksien edistämisessä. Pian itsenäistymisen jälkeen tuli voimaan henkilölaki, joka salli naisten hakea passia, avata pankkitilin ja perustaa yrityksen. Moniavioisuus kiellettiin ensimmäisenä arabimaista. Tyttöjen koulunkäyntiä rohkaistiin, ja nykyisin yliopisto-opiskelijoista ja esimerkiksi juristeista huomattava osa on naisia.^[8]

Puolustusministeriö hallinnoi asevoimia, jotka koostuvat maavoimista, laivastosta ja ilmavoimista. Vuoteen 2002 mennessä Tunisian maavoimat koostui 27 000 sotilaasta, laivasto puolestaan 4 500 sotilaasta ja ilmavoimat 3 500 lentosotamiehestä.^[40]

Tunisian sananvapaus on parantunut arabikevään vallankumouksen ansiosta. Freedom House -järjestö luokitteli vuoden 2015 aikoihin Tunisian ainoaksi arabimaaksi, jossa on sananvapaus. Vastaava arvio Toimittajat ilman rajoja -järjestöltä on hiukan kielteisempi. Silti ongelmiakin on. Toimittajat saattavat joutua oikeuteen esimerkiksi viranomaisten loukkaamisesta. Tunisialainen bloggaaja Yassine Ayari tuomittiin vuoden 2015 alussa vuodeksi vankeuteen armeijan häpäisemisestä Facebookissa.^[41]

Freedom Housen vuoden 2023 raportin mukaan Tunisia luokiteltiin osittain vapaaksi.^[42]

Kun Tunisian pitkäaikainen autoritaarinen johtaja syrjäytettiin vuonna 2011, Tunisiassa järjestettiin sarja monipuoluevaaleja, joissa ehdokkaiden valinta oli vapaa. Kansalaiset nauttivat huomattavista poliittisista oikeuksista ja kansalaisvapauksista vuonna 2014 annetun perustuslain nojalla. Demokratian vakiinnuttamisen estivät kuitenkin maan läpikotainen korruptio, taloudelliset haasteet ja turvallisuusuhat. Ratkaisemattomia ongelmia liittyy sukupuolten tasa-arvoon ja siirtymäajan oikeuksiin, jotka estivät ja demokratian vakiinnuttamisen. Vuonna 2021 presidentti Kaïs Saïed ryhtyi toteuttamaan hätätoimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli muuttaa poliittista järjestelmää ja laajentaa hänen omaa toimeenpanovaltaansa. Saïed korvasi yksipuolisesti pääministerin ja keskeytti parlamentin toiminnan, sekä lakkautti virallisesti vanhan lainsäädäntöelimen vuonna 2022. Hän antoi uuden perustuslain ja vaalilain, sekä jatkoi kampanjoita poliittisia vastustajiaan kohtaan.^[43]

Tunisia muodostuu 24 kuvernementista Ne ovat:

Ariana Béja Ben Arous Bizerte Gabès Gafsa Jendouba Kairouan Kasserine Kebili Kef Mahdia Manouba Medenine Monastir Nabeul Sfax Sidi Bouzid Siliana Sousse Tataouine Tozeur Tunis Zaghouan

Tunisian talous on monipuolinen. Talous perustuu matkailuun, kaivosteollisuuteen, maatalouteen ja teollisuustuotteiden valmistukseen. Myös öljyllä on tärkeä osuus Tunisian taloudessa.^[44] Tunisian rahayksikkö on Tunisian dinaari. Dinaareita ei saa kuljettaa maan ulkopuolelle.^[45] Turistipaikoissa myös euroja hyväksytään epävirallisena maksuvälineenä.^[46]

Tunisialla on ollut yhteistyösopimus Euroopan unionin kanssa jo vuodesta 1998. Tunisian ja EU:n välinen teollisuustuotteiden vapaakauppasopimus astui voimaan vuonna 2008. EU onkin Tunisian tärkein kauppakumppani.^[47]

Merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy ja maakaasu, fosfaatti, rautamalmi ja suola. Merkittävimmät maataloustuotteet ovat oliivit ja oliiviöljy, vilja, sitrushedelmät, mantelit ja taatelit. Merkittävimpiin vientituotteisiin kuuluvat tekstiilit, fosfaatti ja öljy.^[8]

Tunisiassa on teitä 19 418 kilometriä,^[1] joista A1 Tunis-Sfax, P1 Tunis-Libya ja P7 Tunis-Algeria isompia moottoriteitä.

Tunisiassa on 30 lentokenttää, joista tärkeimmät Tunis-Karthagon kansainvälinen lentoasema ja Djerba-Zarzisin kansainvälinen lentoasema. Uusi lentokenttä Enfidha – Hammametin kansainvälinen lentoasema valmistui lokakuussa 2009, mutta avajaiset viivästyivät vuoteen 2011. Lentokenttä on Soussen pohjoispuolella Enfidhassa ja se pääasiassa palvelee Hammametin ja Port El Kantaouin lomakohteita sekä sisämaan kaupunkeja kuten Kairouania. Tunisiassa on neljän lentoyhtiön päämajat: Tunisair, Karthago Airlines, Nouvelair ja Tunisair Express.

Rautateitä on 2 165 kilometriä ja niillä liikennöi valtion omistama SNCFT. Tunisin alueella on myös raitiovaunuverkosto Metro Leger.

Tunisian merkittävimmät satamakaupungit ovat Biserta, Gabès, Radès, Sfax ja Skhira.^[1]

Vuonna 2016 Tunisiassa arvioitiin elävän 11 134 588 asukasta.^[1]

Tunisian väestö periytyy berbereistä ja arabeista. Eurooppalaisia ja juutalaisia on pienenä vähemmistönä. Noin 98 prosenttia väestöstä on islaminuskoisia. Djerban saarella on elänyt jo kauan vahva juutalaisyhteiskunta.^[8] Suurin osa väestöstä puhuu äidinkielenään arabiaa, mutta myös ranskaa puhutaan yleisesti. 1990-luvulla laskettiin, että äidinkieleltään ranskankielisiä oli noin 11 000 ja berberikielen puhujia 26 000.^[48]

Tunisian valtauskonto on Islam. Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Tunisiassa hyvin korkeaa vainoa. Järjestön mukaan kristityt kokevat suuria paineita, erityisesti perhe- ja seurakuntaelämässä. Erityisesti muslimikäännynnäisten on erittäin vaikeaa elää uskoaan avoimesti, sillä he saattavat kokea jopa väkivaltaista vastustusta perheidensä ja yhteisöidensä taholta.^[49][50]

Koska Tunisia on pieni ja varsin homogeeninen maa, sen kansallistunne on vahva. Sitä vahvistavat muistot viimeaikaisista vaikeuksista etenkin itsenäisyyskamppailusta ranskalaisia vastaan.^[51]

Tunisialaisessa ruokavaliossa vehnä on keskeisessä asemassa, ja sitä syödään sekä kuskusina että leipänä. Muita keskeisiä raaka-aineita ovat oliivit ja oliiviöljy, lampaanliha, hedelmät ja vihannekset. Yksinkertaista kuskusia syödään lähes päivittäin, ja juhlaruuaksi siitä tehdään monimutkaisempia versioita. Rannikolla syödään myös kalaa ja äyriäisiä. Maalla juodaan enemmän teetä, kaupungeissa kahvia.^[51]

Karthagon rauniot ovat yhä turistikohteena kiinnostavat. Maassa on kaikkiaan kahdeksan Unescon maailmanperintökohdetta: Dougga, El Jemin amfiteatteri, Ichkeulin kansallispuisto, Kairouan, Karthagon rauniot, Kerkuanen puunilaiskaupunki ja sen nekropoli, Soussen medina ja Tunisin medina.^[52]

Tunisian suosituin laji on jalkapallo, ja maan jalkapallomaajoukkue on pelannut MM-kisoissa viidesti vuosina 1978, 1998, 2002, 2006 ja 2018. Maa on FIFA-rankingissa marraskuussa 2017 sijalla 28.^[53] Se voitti isäntämaana Afrikan-mestaruuden vuonna 2004. Tunisian pääsarja on nimeltään Ligue Professionnelle 1, jota on pelattu vuodesta 1957 lähtien. Sarjan menestyneimpiä seuroja ovat Espérance, Club Africain ja Étoile Sportive du Sahel. Tunisia on varsin menestynyt myös käsipallossa. Maa on voittanut yhdeksän kertaa miesten Afrikan-mestaruuskilpailut, joka on Afrikan-mestaruuskisojen ennätys. Myös naisissa Tunisia on voittanut kaksi Afrikan-mestaruutta käsipallossa. Tunisia isännöi myös kerran miesten maailmanmestaruuskilpailuja vuonna 2005. Tuolloin Tunisia sijoittui kisoissa neljänneksi.

Tunisia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1960 alkaen. Se on saanut yhteensä kymmenen mitalia, joista pitkänmatkanjuoksija Mohammed Gammoudi on tuonut neljä.^[54]

Koripallossa Tunisian koripallomaajoukkue eteni ensimmäistä kertaa koripallon MM-kisoihin vuonna 2010, jossa Tunisian jäi alkulohkoon.^[55] Sen sijaan koripallon Afrikan-mestaruuskilpailuissa Tunisia voitti ensimmäisen mestaruutensa vuonna 2011.

Aikuisväestösstä lukutaito oli vuonna 2015 81,8 prosenttia^[2], vuonna 2008 oli 77,6 prosenttia.^[56] Koulutukseen on panostettu voimakkaasti ja siihen käytetään kuusi prosenttia bruttokansantuotteesta. 6–16-vuotiailla lapsilla on ollut oppivelvollisuus vuodesta 1991. Tunisia sijoittui sijalle 17 korkeamman koulutuksen sarjassa ja oli 21. peruskoulutuksen sarjassa kansainvälisessä The World Economic Forum -vertailussa vuosina 2008–2009^[57].^selvennä

Vaikka lapset kotona oppivatkin usein Tunisian arabian, kouluissa opetetaan kuusivuotiaille standardiarabiaa. Kahdeksanvuotiaasta eteenpäin kouluissa opetetaan ranskaa ja 12-vuotiaille englantia.^lähde?

Vuonna 2019 terveydenhuoltoon käytettiin seitsemän prosenttia bruttokansantuotteesta. Elinajanodote oli vuonna 2022 76,8 vuotta.^[2]

Imeväiskuolleisuus vuonna 2022 noin 12 lasta tuhannesta,^[2], vuonna 2004 25 lasta tuhannesta.^[58].

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV:n kantajia oli noin 0,1 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 3 700 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin tuhat henkeä, mutta sitä sai vain noin kolmannes heistä.^[59]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tunisia Wikimedia Commonsissa