Design of generalized search interfaces for health informatics

Vuoden 1956 yleislakko on viimeisin Suomen historian kolmesta täysimittaisesta yleislakosta. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton työtaistelutoimenpide alkoi 1. maaliskuuta ja päättyi 20. maaliskuuta 1956. Työtaistelu johti 6–10 prosentin palkankorotuksiin.

Vuoteen 1955 asti Suomessa oli voimassa hinta- ja palkkasäännöstely. Koko toisen maailmansodan ja sotakorvausajan voimassa ollut hinta- ja palkkasäännöstely päättyi, kun eduskunnan määrävähemmistö oli vuoden 1955 lopussa estänyt sen jatkumisen lykkäämällä niin sanotun valtalain voimaantulon seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan. Säännöstelyvaltuuksien päättyminen kiristi työntekijöiden, työnantajien ja maataloustuottajien tulopoliittisia ristiriitoja. Palkkojen nostamista vaadittiin, kun vuoden 1956 alussa korotettiin asuintalojen vuokria 25 % sekä maitotuotteiden ja monien muiden tuotteiden hintoja niin, että elinkustannusindeksi nousi tammikuun aikana 101 pisteestä 104 pisteeseen ja uhkasi nousta edelleen seuraavina kuukausina. ^[1]

SAK:n puheenjohtaja Eero Antikainen hahmotteli palkkavaatimukseksi vähintään 6 prosentin korotuksen tuntipalkkoihin. SAK:n sosialidemokraattinen ryhmä muutti vaatimusta, koska esitys olisi hyödyttänyt eniten suurituloisia. Päätettiin vaatia prosentti- ja markkakorotuksen sekalinjaa, jossa korotus olisi vähintään 10 markkaa tunnilta. SAK:n kommunistien vaatimukset olivat suurempia. Työnantajille esitettiin vaatimus 15 markan korotuksista. Työnantajat eivät hyväksyneet markkaperusteista korotusta ja pitivät vaatimusta liian suurena, vaikka ymmärsivätkin palkankorotusten tarpeen. SAK alensi vaatimuksensa 12 markkaan (nykyrahassa 0,31 euroa, joka vastasi silloisilla tuntipalkoilla 6–10 %:n korotusta palkkoihin). Neuvottelut päättyivät 6. helmikuuta tuloksettomina. SAK:n sisällä oli ristiriitoja jatkotoimista. Antamassaan julkilausumassa SAK pyrki laukaisemaan tilanteen hintojen alentamisen kautta. Tätä keskustelua olisi käytävä maataloustuottajien kanssa. Lakossa oli siis kyse myös palkkatyöväen ja maataloustuottajien erimielisyydestä.^[1]

Yleislakko alkoi 1. maaliskuuta 1956 eli samana päivänä, jolloin Maalaisliiton Urho Kekkonen aloitti presidenttikautensa. Kaksi päivää myöhemmin, 3. maaliskuuta 1956, aloitti pääministerinä presidenttikilvan täpärästi hävinnyt SDP:n K.A. Fagerholm. Lakossa oli lähes puoli miljoonaa työntekijää aikana, jolloin SAK:ssa oli noin 270 000 jäsentä. Vientiteollisuus pystyi kestämään lakon, koska Itämeren jäätyminen oli muutenkin keskeyttänyt viennin.

Vastatoimeksi yleislakolle Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto julisti maitotuotteiden luovutuslakon.

Lakon aikana tiedotustoiminta lamaantui. SAK ei sallinut, että lakon aikana julkaistaisiin sanomalehtiä. Yleisradion radio-ohjelmiin yleislakko ei vaikuttanut. Seurauksena oli jonkinasteinen uutispimento. SAK:n oma tiedotustoiminta käynnistyi lakon toisena päivänä Yleislakko-lehden muodossa. Lehden nimi muuttui 5. maaliskuuta muotoon SAK:n keskuslakkotoimikunnan tiedonantoja. Seuraavana päivänä tiedotuslehden nimi muuttui vielä kertaalleen muotoon Palkkatyöläinen.

Sanomalehdet kiersivät lakkoa julkaisemalla monistelehtiä. Monisteita jaettiin kaduilla, sekä laitettiin näkyville esimerkiksi virastojen ja tavaratalojen ikkunoihin. Myös Suomen Työnantajain Keskusliitto ja MTK julkaisivat omia tiedotuslehtiään. Lakon loppua kohden suomalaiset olivat yhä vähemmän uutispimennossa. Monipuolinen uutisointi auttoi omalta osaltaan hillitsemään lakon aikana liikkuneita huhuja, jotka lietsoivat epävarmuutta, paniikkia ja järjestyshäiriöitä.

Lakon aikana esiintyi useita väkivaltaisia levottomuuksia, mutta kuolonuhreilta vältyttiin. Bensiinin jakelun keskeytysyritykset johtivat kovimpiin yhteenottoihin. Asevoimat oli asetettu valmiustilaan.

Lakko päättyi 20. maaliskuuta työnantajan suostuttua SAK:n alkuperäiseen vaatimukseen. Lakon päätyttyä lakkolaisia asetettiin mellakoinnista syytteisiin ja muutamia tuomittiin kapinasta.^[2][3]

Tavallisten ihmisten elämää yleislakko järkytti suhteellisen vähän: aikakauden eläneet ihmiset sanovat, että vuoden 1950 kymmenen viikkoa kestänyt metallimiesten lakko oli paljon pahempi. ^lähde?

Lakolla saavutettu ansiotason nousu katosi nopeasti korkean inflaation takia. Inflaatio söi reaaliansioita siten, että lakkoa edeltävä reaaliansiotaso saavutettiin vasta 1960-luvun alussa. Lakko antoi sysäyksen työriitojen sovittelujärjestelmän luomiselle.

Omalta osaltaan yleislakko kiihdytti sisäisiä erimielisyyksiä Sosialidemokraattisessa puolueessa ja johti niin sanotun skogilaisen vähemmistösiiven eroon SDP:sta vuonna 1957.^[4] SDP:n aikaisempi puheenjohtaja Väinö Tanner nousi vuonna 1957 uudelleen SDP:n puheenjohtajaksi ja skogilaiset irtaantuivat puolueesta, koska pitivät Tanneria ja häntä tukevia leskisläisiä liian oikeistolaisina. Tanner oli vastustanut yleislakkoon ryhtymistä.

• Leppänen, Veli-Pekka: Katkera kansallinen laiskanläksy Yleislakko 1956 kääntyi palkkataistelusta poliittiseksi mielenosoitukseksi Tutkimus panee päähuomion järjestysvallan kysymyksiin Helsingin Sanomat. 27.2.2006. Viitattu 6.9.2020.
• Historia Aikajana – 1956 – Yleislakko. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 6.9.2020.
• Ensimmäinen väitöstutkimus vuoden 1956 yleislakosta: Tomi Mertasen Suomen historian väitöskirjan ”Kahdentoista markan kapina? Vuoden 1956 yleislakko Suomessa”. Jyväskylän yliopisto. 13.9.2004. Arkistoitu 10.10.2006. Viitattu 6.9.2020.

• Fagerholm, K.-A.: Puhemiehen ääni, s. 274–289. Tammi, 1977. ISBN 951-30-3980-3.
• Kauniskangas, Kerttu: Yleislakko 1956. Helsinki: Kansankulttuuri, 1956.
• Mertanen, Tomi: Kahdentoista markan kapina? Vuoden 1956 yleislakko Suomessa. (Väitöskirja) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2004. ISBN 951-39-1917-X Teoksen verkkoversio (viitattu 6.9.2020).

• Perälä, Reijo: Yleislakossa 1956 nähtiin marsseja ja rettelöitä Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 6.9.2020.
• Generalstrejk hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)