Tämä artikkeli kertoo viheralueesta. Sukunimestä on artikkeli Puisto (sukunimi).
Queen Elizabeth Park Kanadan Vancouverissa.
Hagaparken Solnassa, Suur-Tukholman alueella.
Alppiruusupuisto Helsingin Etelä-Haagassa. Se on myös yliopiston kasvinjalostuksen koealue.

Puisto on avoin tai puoliavoin hoidettu viheralue kaupunkirakenteen keskellä. Puistoja on erityyppisiä riippuen käyttötarkoituksesta ja sijainnista, ja niiden ilme voi vaihdella hyvin rakennetusta lähes luonnontilaiseen. Lähiöiden ja muiden asuinalueiden viereiset metsät ovat usein virkistyskäyttöä varten hoidettuja puistometsiä.

Kuvaus

Kaupungissa puisto on rakennettu ja hoidettu viheralue, joka saattaa olla useammankin korttelin suuruinen, kuten esimerkiksi New Yorkin Keskuspuisto Manhattanilla. Puistojen sanotaankin olevan kaupungin keuhkot ja niiden olemassaoloa pidetään tärkeänä.

Puisto koostuu usein kukkaistutuksista, nurmikosta, kävelyteistä, penkeistä, ja toisinaan myös patsaista ja suihkulähteistä. Joidenkin puistojen reunalla on myös kioski tai kahvila. Puisto saattaa päättyä laajempaankin vesialueeseen.

Puistossa voi olla pallokenttä tai leikkikenttä energisempää vapaa-ajanviettoa varten. Leikkikentällä saattaa päivystää puistotäti, joka ammatikseen ohjaa leikkiviä lapsia, ja saattaa järjestää lapsille leikin lomaan ruokailunkin.

Puisto, joka on erikoistunut erilaisten kasvien esittelyyn, on puulajipuisto eli arboretum.

Lähinnä englannin kielen vaikutuksesta puisto-sanasta on paljon sellaisiakin johdannaisia, jotka eivät tarkoita viheraluetta[1], kuten esimerkiksi vesipuisto, huvipuisto, tiedepuisto, tuulipuisto ja yrityspuisto.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. Taru Kolehmainen: Puuttomia puistoja 18.10.2005. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 22.10.2018.

Aiheesta muualla

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.