Komealupiini
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Suku: Lupiinit Lupinus
Alasuku: Platycarpos
Laji: polyphyllus
Kaksiosainen nimi

Lupinus polyphyllus
Lindl.

Katso myös

  Komealupiini Wikispeciesissä
  Komealupiini Commonsissa

Lupiinien kukkaloistoa
Komealupiinin hedelmiä ja siemeniä

Komealupiini (Lupinus polyphyllus), arkikielessä usein pelkkä lupiini, on hernekasveihin kuuluva monivuotinen kasvi, jonka luontainen levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Amerikassa Alaskasta Wyomingiin ja Kaliforniaan. Eurooppaan komealupiini tuotiin 1800-luvulla koriste- ja rehukasviksi. Ruotsissa on kirjattu komealupiinin esiintyminen villiintyneenä luonnossa ensi kerran jo vuonna 1870 Skånessa.[2]

Komealupiini lisää maaperän typpipitoisuutta sitomalla typpeä ilmasta juurinystyröidensä bakteerien avulla. Sen on myös havaittu olevan haitallinen useille hyönteislajeille. Komealupiini on määritelty Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Tanskassa haitalliseksi vieraslajiksi[3]. Luettelossa Euroopan unionin kannalta haitallisista vieraslajeista komealupiinia ei kuitenkaan mainita.

Kuvaus

Komealupiini on 50–150 senttimetriä korkea kasvi, jonka varsi on yleensä haaraton. Sillä on pitkä terttumainen kukinto, jonka väritys voi olla sinisen, vaaleanpunaisen tai valkoisen kirjava. Kukkien väri vaihtelee myös samassa yksilössä. Kukkimisaika on kesäkuusta elokuulle.[4] Kasvin hedelmänä on palko, jossa on 5–9 siementä. Se on myös karvainen ja kypsänä ruskea.[5]

Komealupiinin lehdet ovat varressa kierteisesti. Lehtilapa on sormilehdykkäinen, ja sen ruoti on pitkä. Lehdessä on 9–15 lehdykkää, jotka ovat suippoja ja ehytlaitaisia.[5]

Levinneisyys ja elinympäristö

Luonnollinen levinneisyysalue

Komealupiinin luonnollinen levinneisyysalue ulottuu Kanadan länsiosista Yhdysvaltain luoteis- ja lounaisosiin. Sitä kasvaa kosteilla ja yleensä hyvin vettä läpäisevässä maaperässä. Komealupiineja tavataan tuoreilla vuoristometsissä, niityillä, mäntymetsissä ja jokivarsilla.[1]

Esiintyminen Pohjoismaissa

Suomessa komealupiinia esiintyy koristekasvina puutarhoissa ja sieltä karanneena etenkin tienpientareilla ja ratapenkereillä sekä tienvarsiniityillä. Karkulaisena komealupiini on vallannut paikoin suuria aloja maan eteläosissa. Oulun pohjoispuolella ei juuri esiinny tiheän lupiinikasvuston valtaamia suuria alueita, koska ankarampi talvi ja lyhyempi kasvukausi estävät tehokkaasti siemenistä lisääntymistä. Kesällä kasvaneet hentojuuriset taimet eivät yleensä selviä talvesta, mutta syvälle juurtuneet isommaksi varttuneet yksilöt talvehtivat hyvin myös maan pohjoisimmissa osissa. Ruotsissa komealupiini esiintyy vastaavasti luonnossa etelästä maan keskiosiin asti teiden varsilla.

Haitallisena vieraslajina

Komealupiini on Suomessa määritelty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi eikä sitä saa päästää ympäristöön, tuoda Suomeen, pitää hallussa, kasvattaa eikä luovuttaa. Se on luokiteltu haitalliseksi myös Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Tanskassa. Suomen ympäristökeskus on voimakkaasti komealupiinin leviämisen estämisen kannalla, koska komealupiini on luonnossa esiintyviä alkuperäisiä lajeja syrjäyttävä haitallinen vieraslaji. Komealupiini lisää maaperän typpipitoisuutta sitomalla typpeä ilmasta juurinystyröidensä bakteerien avulla, kuten monet muutkin hernekasvit, esimerkiksi Suomessa alkuperäinen hiirenvirna. Maaperän koostumuksen muutos heikentää alkuperäisten, köyhässä maaperässä esiintyvien niittykasvien elinmahdollisuutta.

Lupiinien siitepölyn sisältämä myrkyllinen alkaloidi lupaniini voi myös haitata kimalaisten lisääntymistä. Lupiinin kukissa ei ole myöskään mettä mitä hyönteiset voisivat käyttää ravintona.[6] Kasvi vaikuttaa myös päiväperhosiin, koska se ei kelpaa niille ravintokasviksi, ja sen on havaittu vähentävän hyönteisten kokonaismäärää ja vaikuttavan haitallisesti erityisesti kovakuoriaisiin, kaksisiipisiin, perhosiin ja muurahaisiin.[3]

Komealupiinin hävittämiseen voi hakea rahoitusta ELY-keskuksilta. Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen ELY-keskus pyysivät vuonna 2023 kansalaisilta havaintoja Varsinais-Suomen ja Satakunnan lupiinihavainnoista saadakseen koostettua paikkatietoa esiintymistä.[7] Lajia pystytään tuskin kokonaan hävittämään tienvarsilta, mutta useiden Ely-keskusten asiantuntijiden mukaan sen torjuntaa pitäisi keskittää luonnonsuojelualueille ja ahoille, kedoille ja harjualueille sekä sellaisille alueille, jossa on arvokasta ja harvinaista kasvilajistoa[8].

Lupiinit ravinto- ja maanparannuskasveina

Villi lupiini sisältää myrkyllisiä ja kitkeriä alkaloideja, mutta siitä on jalostettu vähäalkaloidisia makealupiiniksi kutsuttuja lajikkeita. Makealupiinin siemenet sisältävät runsaasti proteiinia ja sen juuret sitovat ilmakehän typpeä maaperään. Makealupiinia voidaan käyttää maaperän typpipitoisuuden nostamiseen. Sen vahva pylväsmäinen pääjuuri parantaa myös maaperän rakennetta fysikaalisesti. Siten lupiini sopii hyvin vuorottelukasviksi tavallisten viljojen välillä. Makealupiini ja keltalupiini (Lupinus luteus) ovat potentiaalisia rehukasveja myös alueilla, joilla soija ei kasva.[9]

Ihmisetkin voivat syödä makealupiinin siemeniä, mutta lupiinit voivat aiheuttaa allergisia reaktioita. Lupiinit kuuluvat maapähkinän kanssa hernekasvien heimoon, ja niiden välillä on ristiallergiaa. Lupiineille voi olla kuitenkin allerginen myös, vaikka ei saisi maapähkinästä oireita.[10]

Australia tuottaa 80 prosenttia maailman lupiinituotannosta. Siellä se on saanut jalansijaa huokeana valkuaislähteenä sikojen rehussa.[9]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b Planchuelo, A.M.: Lupinus polyphyllus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-2. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.3.2024. (englanniksi)
  2. ↑ Den virtuella floran: Blonsterlupin (Lupinus polyphyllus) Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 5.11.2006. (ruotsiksi)
  3. ↑ a b Komealupiini (Lupinus polyphyllus) Vieraslajit.fi. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 26.6.2023.
  4. ↑ Komealupiini (Lupinus polyphyllus) Allergia.fi. 14.5.2020. Allergia-, iho- ja astmaliitto ry. Viitattu 14.3.2024.
  5. ↑ a b Komealupiini LuontoPortti. Viitattu 14.3.2024.
  6. ↑ Rakentajan toimitus: Miksi lupiineista pitäisi päästä eroon Puutarha.net. Viitattu 28.7.2024.
  7. ↑ Näitkö tien laidalla lupiineita? Ilmoita havainto vieraslajista uuteen karttapalveluun Yle Uutiset: Luonto. Yleisradio. Viitattu 26.6.2023.
  8. ↑ Sumell, Cecilia: Komealupiini on vallannut tienvarret niin, ettei sitä enää saa Suomesta kitkettyä YLE Luonto. 16.7.2024. Yle. Viitattu 16.7.2024.
  9. ↑ a b Hansen, Christian Fink: "Lupiner til grise". Hyologisk nr 10, lokakuu 2010, s. 34–35 (tanskaksi)
  10. ↑ What is a Lupin Allergy? 28.9.2020. American Academy of Allergy, Asthma & Immunology. Viitattu 14.3.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Komealupiini