Design of generalized search interfaces for health informatics

Jousi on joustavasta kaaresta ja jänteestä sekä tähtäysvarresta koostuva ase, jolla ammutaan nuolia.^[1] Jousta voidaan käyttää sodankäynnissä, metsästyksessä ja urheilussa. Jousi on yksi vanhimpia ihmisen keksimiä laitteita.

Jousen toiminta perustuu jouseen sidotun mekaanisen energian nopeaan vapauttamiseen. Tällä energialla ammutaan nuoli. Jousi oli merkittävä sodankäynnissä aina ampuma-aseiden kehittymiseen saakka. Nykyisin niitä käytetään lähinnä urheiluun ja metsästykseen.

Eri puolilla maailmaa on aikojen saatossa käytetty erilaisia jousia. Perinteisissä jousissa kaari voi rakentua yhdestä puunkappaleesta (kuten englantilaisessa pitkäjousessa ja afrikkalaisissa ja eteläamerikkalaisissa jousissa), laminoidusta puusta (japanilaisessa ja saamelaisessa jousessa), puusta ja sen ulkopintaan liimatuista eläinten jänteistä (Pohjois-Amerikan intiaanit), tai puusta, sarvesta ja jänteistä (Aasia). Nykyaikana metsästyksessä ja urheilussa käytettävät jouset valmistetaan tavallisesti synteettisistä materiaaleista, koska ne ovat kevyitä ja ne voi optimoida joustosuhteeltaan paremmin kuin perinnejousen. Yleisin uudenaikainen jousityyppi on taljajousi.

Jousi on keksitty todennäköisesti 20 000–50 000 vuotta sitten, ja se on levinnyt jo varhain lähes kaikkialle maailmaan (Amerikan mantereella jousen käyttöönotto on vallitsevan näkemyksen mukaan tapahtunut suhteellisen myöhään, vasta noin tuhat vuotta sitten, ja Australian mantereella jousta ei tiettävästi ole koskaan tunnettu).

Afrikasta on löydetty kivisiä nuolenkärkiä, jotka ovat peräisin ajalta 40 000–25 000 eaa., ja sulitettujen nuolten arvioidaan ilmestyneen käyttöön viimeistään 18 000 eaa.^[2] Vanhin tunnettu jousi on 14 000 vuoden ikäinen ja löydetty Stellmoorista Saksasta. Se liittyy myöhäiseen Hampurin kulttuuriin, jossa metsästettiin peuroja. Holmegårdin tanskalainen jousi on myös suunnilleen yhtä vanha. Vanhimmat, suunnilleen saman ikäiset nuolet on löydetty Lila Loshultista ja Stellmoorista. Madeleinen ja epi-Gravetten kauden pienet piikivikärjet viittaavat jousen keksimiseen jo aikaisemmin.

Jousesta muodostui eri puolilla maailmaa tärkein metsästys- ja kaukotaisteluase, ja se säilytti tämän asemansa myös Euroopassa aina tuliaseiden läpimurtoon asti 1500-luvulla. Viimeisen kerran sotajoukko käytti Manner-Euroopassa pitkäjousta aseena 1630 (Kustaa II Aadolfin maihinnousuarmeijan skotlantilaiset palkkasoturit Rügenin saarella Stralsundin lähellä). Britteinsaarilla jousen sotilaallinen merkitys jatkui pitempään rinnan tuliaseiden kanssa.^[3] Joidenkin alkuperäiskansojen parissa jousi on vielä tänäkin päivänä käytössä päivittäisessä ravinnonhankinnassa muun muassa Amazonasin ja Papua-Uusi-Guinean viidakkoalueilla.

Nykyiset kilpailuissa käytettävät jouset koostuvat pääosin hiili- tai lasikuidusta ja kevytmetalliseoksista ja ne ovat moniosaisia. Jousen lavat tehdään nykyisin laminoimalla muun muassa vaahterasta, hiili- ja lasikuidusta sekä kevlarista. Jousten tärkeät lisävarusteet, tähtäimet ja vakaimet, ovat hiilikuitua tai alumiinia.

Kilpanuolet jaetaan pääosin kahteen ryhmään: sisä- ja ulkonuoliin. Ulkonuolet ovat nimensä mukaisesti ulkona käytettäviä ja rakenteeltaan usein alumiini-hiilikuituseosta ja erittäin ohuita. Sisänuolet ovat usein kokonaan alumiinia ja edellisiä paksumpia. Laadukkaat kilpa-ammuntavälineet maksavat yleensä 1500-2000 €. Kilpajouset eivät kuitenkaan ole nimensä veroisesti hyviä pitkänmatkan ammuntaan, sillä ne on optimoitu tarkkuusammuntaan

Kilpajousilla ammutaan värikkäistä rengaskehistä koostuvaan rengastauluun pitkiltä etäisyyksiltä. Suurin FITA-kilpailuissa käytetty ampumaetäisyys on 90 metriä, mutta esimerkiksi korealaisessa perinnejousikilpailussa (kansallisurheilu) perusetäisyys on 120 bota, noin 145 metriä. Jousiammunta on olympialaji.

Vastakaarijousi tarkoittaa jousta, jonka päät kaartuvat ampujasta ulospäin eivätkä ampujaan päin, kuten perinteisenmallisessa jousessa. Metsästyksessä ja harrastusammunnassa yleisesti käytetty, lasi- tai hiilikuidusta ja puusta laminoitu vastakaarijousi poikkeaa kilpajousista yleensä pienemmän pituutensa, suuremman jäykkyytensä ja vähäisempien lisävarusteidensa vuoksi.

Varsijousi on käsijousta mekaanisesti kehittyneempi laite, jota Euroopassa käytettiin varsinkin keskiajalla ja Kiinassa jo paljon varhemmin. Varsijousi koostuu kaaresta joka on kiinnitetty poikittain laukaisukoneistolla varustettuun tukkiin. Varsijousella ammutaan lyhyitä nuolia tai vasamia. Vasamalla tarkoitetaan nuolia, joissa on tylppä, nuijamainen pää ja joiden kohdevaikutus perustuu pelkästään iskuenergiaan, ei läpäisyyn, jolloin esimerkiksi arvoturkis jää ehjäksi ja vaikkapa oravaa kohti ammuttu vasama putoaa alas juuttumatta korkealle puuhun. 1600-luvun jälkipuoliskolta 1800-luvun loppuun asti suosittu eurooppalainen metsästysase oli myös kevyehkö varsijousi, jonka ammuksina käytettiin etenkin linnustuksessa helposti hukkuvia nuolia halvempia savi- tai lyijykuulia. Nykyään varsijousella ei saa metsästää Suomessa. ^[4]

Vuonna 1967 Holless Wilbur Allenin patentoiman taljajousen toiminta perustuu jousen molempiin päihin akseloitujen epäkeskopyörien liikkeeseen, jolloin jousen virittämiseksi vaadittava voima putoaa vedon kuluessa 50–80 % huippuarvostaan. Tällöin tähtäysaika pitenee huomattavasti verrattuna jäkkyydeltään vastaavaan tavalliseen jouseen. Taljajousen kilpanuolet tehdään alumiinista, hiilikuidusta tai alumiini-hiilikuituseoksesta. Taljajousessa saa kansainvälisten sääntöjen mukaan olla optiikkaa sisältävä tähtäin, toisin kuin olympiajousessa. Taljajousiammunta ei ole olympialaji.

Taljajousia käytetään yleisesti metsästykseen eri puolilla maailmaa, erityisesti Yhdysvalloissa, josta käytännössä kaikki metsästystaljajouset myös tuodaan. Taljajousen metsästysnuolet valmistetaan tavallisesti duralumiinista tai hiilikuidusta, ja niissä on erittäin terävä leikkaava kärki.

Ballista oli suuren varsijousen tapainen, lavettiasenteinen piiritysase, aikansa raskas tarkk'ampujakivääri, jonka teho kuitenkin perustui vääntöjousen sijasta kahteen torsiojouseen (tiukkaan kierrettyyn jänne- tai köysivyyhteen) ja jolla voitiin ampua lyijykuulia tai raskaita nuolia huomattavan kauas ja tarkasti.

Tähtäin on jousen keskiosaan kiinnitetty mekaaninen laite, jonka avulla tähtäyspistettä voidaan siirtää sekä pysty- että vaakasuunnassa. Osumapistettä muutettaessa tähtäimen jyvää siirretään aina osuman suuntaan.

Kilpaa tähtäinjousella ammuttaessa on kansainvälisten sääntöjen mukaan sallittua käyttää vain yhtä tähtäyspistettä. Kun taas esimerkiksi kivääriaseella ammuttaessa tähtäys tapahtuu kahden tähtäyspisteen, jyvän ja hahlon avulla. Jousiampujalla on käytössään vain jyvä ja jännettä jännittävän käden vieminen leuan alle ankkurointipisteeseen toimii ikään kuin hahlona.

Jousen tähtäin on periaatteessa hyvin yksinkertainen laite. Tosin nykyaikaisen kilpailujousen tähtäimet ovat melkoisen monimutkaisia hienomekaanisia laitteita, joiden avulla jousiampuja voi siirtää ja hallita osumapistettään tähtäyssilmänsä suhteen sekä pysty-, sivu- että syvyyssuunnassa millin tarkkuudella.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mitä pidempi ammuntamatka, sitä alempana jyvä on pystyasteikolla ja päinvastoin. Sivusuunnassa jyvän sijainti määräytyy ampujan nuolien lento-ominaisuuksien, ammuntatekniikan, tuulen, valokulman ja monen muun seikan perusteella. Tähtäimen varren muuttaminen syvyyssuunnassa antaa lisää säätömahdollisuutta ammuntaetäisyyden kasvaessa. Moni jousiampuja joutuukin vetämään tähtäimen vartta sisään (jousta päin) pystyäkseen ampumaan pitkiä ammuntaetäisyyksiä.

Jousimetsästäjät käyttävät usein tähtäintä, jossa on kolme päällekkäistä eri väreillä koodattua jyvää. Jokaiselle jyvälle on testiammunnalla määritetty eri ampumaetäisyys. Saaliin ilmestyttyä näköpiiriin ja metsästäjän arvioitua etäisyyden saaliinsa, voi hän valita nopeasti sen jyvän, jonka uskoo antavan parhaimman osuman arvioituaan välimatkaa saaliiseensa.

Taljajousiammunnassa on sallittu kaksi tähtäinpistettä toisin kuin tähtäinjousessa. Muitakin eroja tähtäinjouseen nähden on, sillä jyväsysteemissä saa käyttää suurentavaa optiikkaa ja jänteellä saa olla takatähtäin. Takatähtäin on pieni reikämekanismi (piipperi), jonka läpi taljajousiampuja katsoo tähtäimen etupään linssissä olevaa jyväpistettä.

Vaistojousiammunnassa ei ole sallittua käyttää tähtäintä. Siinä ampuja tähtää pelkästään nuolensa avulla.

• Jousiammunta
• Jousimetsästys
• Kyudo
• Nuolikotelo

• McNabb Chris: Sata asetta joilla tehtiin historiaa. Gummerus Kustannus Oy 2011. ISBN 978-951-20-8609-2

• Hyytinen, Timo: Arma Fennica 4, Suuri jousikirja: Jouset, jousiammunta, jousimetsästys. (Uudistettu painos) Jyväskylä: Arma Fennica, 2008. ISBN 978-952-5687-05-7

• Kaarle Knuutinpojan jousiampujat.
• Perinnejousimetsästäjäin liitto (Arkistoitu – Internet Archive).
• Jousiammuntalinkkejä.
• Suomen Jousimetsästäjäin Liitto.
• Jousen rakennusohje (Arkistoitu – Internet Archive).
• Oldest Neolithic bow discovered in Europe
• E. A. Virtanen : Lapin jousimiehet, Hakkapeliitan joulu, 01.12.1936, s. 45, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot