Eino Rahja
Henkilötiedot
Syntynyt7. heinäkuuta 1885
Kronstadt, Venäjän keisarikunta
Kuollut26. huhtikuuta 1936 (50 vuotta)
Leningrad, Neuvostoliitto
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti metallimies, upseeri
Puoliso Lydia (Lyyli) Parviainen
Lapset Eino Rahja
Sukulaiset Jukka Rahja, Jaakko Rahja
Muut tiedot
Järjestö VSdTP, NKP, SKP,

Eino Einari Rahja (7. heinäkuuta 1885 Kronstadt – 26. huhtikuuta 1936 Leningrad) oli pietarinsuomalainen bolševikki ja puna-armeijan upseeri, joka 1920–1930-luvuilla tunnettiin Suomen kommunistisen puolueen johdon ankarana kriitikkona ja Otto Wille Kuusisen vastustajana. Vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen yhteydessä Rahja toimi V. I. Leninin henkilökohtaisena turvamiehenä ja henkivartijana. Hieman myöhemmin hän hankki punakaartille aseita Neuvosto-Venäjältä ja toimi sisällissodan aikana muun muassa rintamapäällikkönä Lempäälän taisteluissa sekä lyhyesti koko punakaartin ylipäällikkönä. Paettuaan sodan loppuvaiheessa Neuvosto-Venäjälle, Rahja liittyi puna-armeijaan ja toimi syksyllä 1918 perustetun SKP:n johtotehtävissä.[1]

Myös Eino Rahjan veljet Jukka (1887–1920) ja Jaakko (1872–1926) olivat bolševikkeja. Einon lisäksi erityisesti Jukka Rahja oli kiistelty hahmo suomalaisten kommunistien keskuudessa. Veljesten riidanhaluinen käyttäytyminen sekä jyrkkä retoriikka sai monet katkeriksi. Yhtäaikaisesti SKP:hen, Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen, puna-armeijaan ja Tšekaan kuulunut Eino Rahja ei aina toiminut SKP:n päätösten mukaisesti eikä hän epäröinyt vetää omaa linjaansa esimerkiksi Pietarin punaupseerikoulussa. Hän osallistui muun muassa salakuljetukseen, rahan väärentämiseen ja läskikapinan valmisteluihin. Rahja muodosti nimeään kantaneen opposition SKP:ssa käytännössä koko 1920-luvun ajan. Ennen vuoden 1925 edustajakokousta kärjistyneissä riidoissa hän liittoutui keskuskomiteassa Leo Laukin ja Otto Vilmin kanssa. Vuosikymmenen alkupuolella Rahjalla oli läheiset suhteet myös Grigori Zinovjeviin.[2]

Elämä

Varhaiset vuodet

Eino Rahja syntyi Kronstadtissa pietarinsuomalaisen työläisen perheeseen. Hänen isänsä oli Kalajoelta kotoisin ollut Aapo Mikonpoika Rahja (1848–1902) ja äiti Katarina Matintytär Sjöberg (s. 1848). Perheessä oli yhteensä yhdeksän lasta, joista kaksi vanhinta ehti syntymään Kalajoella, ennen kuin perhe muutti pysyvästi Pietariin vuonna 1876. Aapo Rahja työskenteli Pietarissa ja Kronstadtissa rautatieläisenä, konepajalla sekä kirvesmiehenä, kunnes kuoli työtapaturman johdosta Pietarissa helmikuussa 1902. Tämän jälkeen perheen elatus jäi 16-vuotiaan Einon ja hänen kaksi vuotta nuoremman veljensä Jukan harteille. Perheen neljä vanhinta tytärtä olivat kaikki kuolleet Pietarissa jo ennen kymmenettä ikävuottaan. Kahdesta muusta veljestä Eemil (s. 1883) oli työkyvytön reumatismin vuoksi ja vanhin veli Jaakko puolestaan oli jo perustanut oman perheen.[3]

Venäjän vallankumous ja Suomen sisällissota

Rahja työskenteli Pietarissa sorvarina, rautateillä lämmittäjänä sekä työnjohtajana Lanskajan lentokonetehtaalla. Vuonna 1903 hän liittyi veljensä Jukan tavoin Venäjän sosialidemokraattiseen työväenpuolueeseen (VSdTP), josta Rahja myöhemmin siirtyi 1912 perustettuun bolševikkipuolueeseen. Hän tutustui Leniniin, jota yhdessä Hugo Jalavan kanssa auttoi vuoden 1917 heinäkuun levottomuuksien jälkeen pakenemaan Suomeen. Hieman ennen lokakuun vallankumouksen alkua hän avusti Leniniä palaamaan Venäjälle.[4] Pietarin kadut tuntenut Rahja saattoi Leniniä esimerkiksi tämän matkalla Smolnaan, jossa 7. marraskuuta tehtiin lokakuun vallankumouksen aloittamista koskevat päätökset.[5] Vallankumouksen jälkeen marraskuussa 1917 Rahja valittiin Pietarin suomalaisen punakaartin esikuntaan ja samalla hänet siirrettiin Suomeen bolševikkihallituksen Suomen komissaarin apulaiseksi.[4]

Vuodenvaihteessa 1917–1918 Eino ja Jukka Rahja hankkivat Suomen punakaarteille aseita. Ali Aaltosen, Eero Haapalaisen ja Onni Kallion saapuessa tammikuun puolivälissä Pietariin ostamaan aseita, Rahja käytti hyväkseen suhteitaan Leniniin ja hankki suomalaisille suuren ase- ja ammuslastin, joka toimitettiin perille ns. suurella asejunalla. Veljekset matkasivat junalla Suomeen 27. tammikuuta, jolloin se joutui Kämärän rautatieasemalla valkoisten väijytykseen. Kämärän taistelu oli Suomen sisällissodan ensimmäinen taistelu. Jukka Rahjan haavoittumisesta huolimatta aselasti saatiin lopulta perille punakaarteille. Sisällissodan aikana Rahja toimi aluksi venäläisen sotaväen ja punaisten välisenä tulkkina, mutta niiden poistumisen jälkeen Lenin määräsi hänet 9. maaliskuuta lähtien Pietariin Suomen aseman komissaariksi. Maaliskuun 18. päivä Rahja oli Lylyssä tukemassa punaisten puolustusta valkoisten suurhyökkäystä vastaan. 20. maaliskuuta punakaartin ylipäällikkö Eero Haapalainen erotettiin ja tilalle nimitettiin Rahjan, Evert Elorannan ja Adolf Taimin muodostama kolmikko. Rahja oli kuitenkin tehtävässä vain kolme päivää, kun hän 24. maaliskuuta alkaen toimi Lempäälän rintaman ylipäällikkönä.[4][6]

SKP:n keskuskomitea Moskovassa 1920. Eino Rahja kolmas oikealta.

Valkoisten saartorenkaan kiristyessä Tampereen ympärillä, poistui Rahja kuitenkin nopeasti rintamalta hankkimaan lisävoimia punaisille. Hänen kerrotaan lähtiessään sanoneen, ettei ole ”Rahja vaan Rähjä”, ellei pysty tuomaan 15 000 miestä punaisten avuksi. Kansanvaltuuskunnan valtuuttamana hän matkusti Pietariin hankkimaan joukkoja ja aseita, mutta venäläisten sijasta onnistui saamaan avuksi vain kaksi komppaniaa pietarinsuomalaisia. Paluumatkallaan Rahja onnistui kuitenkin Etelä-Suomesta mobilisoimaan Lempäälän rintamalle noin 2 000 miestä, kaksi panssarijunaa, tykkejä sekä lentokoneen. Hän teki lentokoneella tiedustelulentoja sekä pudotti jopa pommeja, saamatta kuitenkaan aikaiseksi suurta tuhoa. Rintaman murruttua Rahja pakeni Lahden ja Kouvolan kautta Venäjälle. Pietarissa hän toimi aluksi Suomesta saapuneita punapakolaisia vastaanottaneessa komiteassa, värväten myös punakaartissa taistelleita miehiä puna-armeijaan.[4]

Sisällissodan jälkeen

Ympärysvaltojen Pohjois-Venäjän intervention yhteydessä Rahja kävi brittien kanssa neuvotteluja suomalaisten joukkojen osallistumisesta sotaan, ja lopulta Vienan Karjalassa perustettiin Muurmannin legioona kesäkuussa 1918. Vuodenvaihteessa Rahja kävi Pietarin kansainvälinen punaupseerikoulun ensimmäisen kurssin, toimien sen jälkeen vuoteen 1922 saakka puna-armeijan suomalaisjoukkojen komissaarina ja tarkastajana. Tämän jälkeen hän oli jäsenenä Pietarin vallankumouksellisessa sotaneuvostossa.[4] Rahjan veljesten Einon ja Jukan kerrotaan myös salakuljettaneen elintarvikkeita Suomesta Neuvosto-Venäjälle vuosina 1918–1919.[4]

Neuvosto-Venäjällä Rahja oli alusta asti mukana siellä perustetun SKP:n toiminnassa. Kielitaitonsa ja hyvin suhteidensa ansiosta Rahjan veljesten asema puolueessa oli erittäin vahva. Heitä syytettiin kuitenkin taloudellisista väärinkäytöksistä. Rahjat puolestaan arvostelivat SKP:n johtohahmoja, kuten Otto Wille Kuusista ja Kullervo Mannerta. He olivat poliittisen toiminnan kannalla, kun taas veljekset uskoivat sotilaalliseen toimintaan. Eino Rahjan mielestä puolue oli vain lauma virkamiehiä, kun sen olisi pitänyt olla vallankumouksellinen organisaatio. Hänen näkemyksensä mukaan SKP ei onnistuisi tekemään Suomessa vallankumousta, vaan sen käynnistäjäksi tarvittaisiin Suomen ja Neuvostoliiton välinen sota, jonka jälkeen maa vallankumouksen myötä liittyisi Neuvostoliittoon. SKP:ssä erityisesti Rahjan ja Kuusisen välit olivat kireät. Kun Jukka Rahja ammuttiin niin sanotuissa Kuusisen klubin murhissa elokuussa 1920, hän epäili veriteon takana olleen juuri Kuusisen. Tämä puolestaan yritti päästä eroon Rahjasta vuotta myöhemmin pidetyssä SKP:n neljännessä puoluekokouksessa. Kuusinen uhkasi lähteä puolueesta, ellei Rahjaa eroteta keskuskomiteasta, mutta lopulta molemmat jatkoivat SKP:ssä Mannerin puolustettua Rahjaa. Miesten väliset erimielisyydet jatkuivat kuitenkin edelleen ja vuonna 1924 tapahtuneen Leninin kuoleman jälkeen kumpikin taisteli NKP:n johtoon nousseen Stalinin suosiosta.[4]

Rahja pudotettiin SKP:n keskuskomiteasta lopulta vuonna 1927, jonka jälkeen hän kuitenkin yleni puna-armeijassa kenraaliluutnantin arvoiseksi armeijankomentajaksi. Myöhemmin 1930-luvulla Rahja keräsi NKVD:lle Kuusista ja Mannerta vastaan suunnattuja tietoja. Alkoholismista kärsinyt Rahja erotettiin armeijasta 1935 ja vangittiin vielä samana vuonna. Hänelle langetettiin kuolemantuomio, mutta Rahja kuoli keuhkotuberkuloosiin vuonna 1936 ennen sen täytäntöönpanoa. Tuomiosta huolimatta Rahja haudattiin sankarillisin menoin Aleksanteri Nevskin hautausmaalle.[4]

Rahjan taajama

Eino Rahjan mukaan on nimetty Leningradin alueen Seuloskoin piirissä sijaitseva Rahjan taajama.

Muuta

Kirkkonummelainen diplomi-insinööri Jaakko Rahja (s. 1955) julkaisi vuonna 2014 omakustanteena Rahjan veljeksistä kertovan pienoiselämäkerran. Hän ei kuitenkaan kuulu veljesten kanssa samaan Rahjan sukuun.[7]

Lähteet

  1. ↑ Kuusinen, Janne: Rahjan veljekset Suomi 80. 1998. Tampereen yliopisto. Viitattu 4.11.2017.
  2. ↑ Paastela, Jukka: Finnish communism under Soviet totalitarianism : oppositions within the Finnish Communist Party in Soviet Russia 1918–1935. Helsinki: Aleksanteri Institute, 2003. ISBN 952-10075-5-9
  3. ↑ Järvinen, Lauri: Kalajoen työväenliikkeen historia. Kalajoki: Kalajoen työväen historiatoimikunta, 1986. ISBN 951-99799-7-2
  4. ↑ a b c d e f g h Hanski, Jari: Rahja, Eino (1885–1936) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 14.6.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 29.10.2016.
  5. ↑ Service, Robert: Lenin, s. 364–368. Suomentanut Arto Häilä. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-02628-0-3
  6. ↑ Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle, s. 174-175. WSOY, 1996. ISBN 951-0-18897-2
  7. ↑ Aho, Esko: Kalajokisten kom­mu­nis­ti­vel­jes­ten tarina julkaistiin 23.4.2016. Kaleva. Viitattu 4.11.2017.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_Rahja