Tämä artikkeli käsittelee Helsingissä sijaitsevaa patsasta. Suomessa ja maailmalla olevista Aleksanteri II:n patsaista ja muistomerkeistä on luettelossa Luettelo Aleksanteri II:n patsaista ja muistomerkeistä.
Aleksanteri II
Nimi Aleksanteri II
Tekijä Johannes Takanen ja Walter Runeberg
Valmistumisvuosi
Taiteenlaji Allegoria, julkinen taide ja figuratiivinen taide
Teostyyppi Monumentti, patsas ja muistomerkki
Materiaali Pronssi ja graniitti
Korkeus 10,67 m
Kokoelma HAM Helsingin taidemuseo
Sijainti Senaatintori
Koordinaatit 60°10′10″N 24°57′08″E / 60.169494°N 24.952222°E / 60.169494; 24.952222

Aleksanteri II on monumentaalinen patsaskokonaisuus, joka sijaitsee Helsingin Senaatintorilla.

Patsaan päähahmo kuvaa Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II:ta pitämässä puhetta kokoonkutsumillaan Helsingin säätyvaltiopäivillä vuonna 1863 Suomen Kaartin upseerin univormussa. Patsaaseen kuuluu neljä allegorista veistosryhmää, jotka esittävät kukin neljää eri hyvettä – Lakia (lat. Lex), Työtä (Labor), Rauhaa (Pax) ja Valoa (Lux).

Säätyvaltiopäivien tilaama ja Johannes Takasen ja Walter Runebergin suunnittelema muistomerkki paljastettiin huhtikuussa 1894. Paljastustilaisuus oli suuri isänmaallinen mielenosoitus jalona hallitsijana pidetyn ja keisarin itsevaltiutta rajoittamaan pyrkineen keisari Aleksanteri II:n muistolle.[1]

Keisari Nikolai II:n – Aleksanteri II:n pojanpojan – vuonna 1899 aloittaman sortokauden aikana patsas vakiintui venäläisvastaisten mielenosoitusten pitopaikaksi, jolla muistettiin ”vapauttajakeisariksi” popularisoitua Aleksanteri II:a.

Venäjän ulkopuolella on nykyään vain kaksi Aleksanteri II:lle omistettua muistomerkkiä julkisilla paikoilla. Toinen on Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa.[1] Mark Antokolskin veistos on Kiovan Venäläisen taiteen museon pihalla.[2] Odessan Aleksanterinpuistossa on N. I. Barinovin, A. K. Brunin suunnittelema muistomerkkipylväs.

Historia

Kilpailu

Keisari Aleksanteri II (1818–1881) oli Suomessa pidetty hallitsija, jonka valtakaudella ja myötävaikutuksella toteutettiin huomattavia yhteiskunnallisia uudistuksia. Hän kuoli vuonna 1881 pommiattentaatin uhrina, ja 1884 Suomen säätyvaltiopäivät järjesti suunnittelukilpailun Senaatintorille sijoitettavasta muistomerkistä. Siihen kutsuttiin kaikki ajan merkittävät suomalaiset kuvanveistäjät.[3]

Kyseessä oli ensimmäinen Suomessa järjestetty veistoskilpailu. Talonpoikaissäädyn tukemana sen voitti Johannes Takanen ja toiseksi tuli Walter Runeberg, jolloin kilpailulautakunta päätti antaa lopullisen työn molempien kuvanveistäjien toteutettavaksi.[3] Johannes Takanen kuitenkin kuoli vuonna 1885, jolloin veistosten toteutus jäi Walter Runebergille, joka yhdisteli siinä omia ja Takasen ideoita.

  • Johannes Takasen ehdotus.
    Johannes Takasen ehdotus.
  • Walter Runebergin ehdotus.
    Walter Runebergin ehdotus.

Patsaan sijoittaminen paikalleen oli tarkkaa työtä. Asiantuntijoiden mukaan patsaan tuli sijaita keskellä toria samassa linjassa senaatin ja yliopiston pääovien kanssa. Siksi asia jouduttiin käsittelemään myös kaupunginvaltuustossa, joka osoitti patsaalle 211 neliömetrin kokoisen tilan torin keskeltä.[4]

Keisarijuhla

Paljastustilaisuus 29.4.1894.

Patsas paljastettiin keisarin syntymäpäivänä 29. huhtikuuta 1894.[1][5] Sanomalehdissä vakuutettiin jo pari päivää ennen paljastamista, että keisarijuhla on

”muodostunut yleiseksi juhlapäiväksi koko maassa. Pois on nyt heitetty kaikki mitättömät kinastukset; yhtenä miehenä seisoo koko kansa osoittamassa kunnioitustaan jalon hallitsijan muistolle”.[6]

Paljastuspäivästä tuli laaja isänmaallinen mielenosoitus. Kolmesataa kaupunkia ja maalaiskuntaa lähetti edustajansa paljastustilaisuuteen kukkatervehdyksineen. Tilaisuudessa oli 30 000 henkeä, ja juhlaa vietettiin useilla muillakin paikkakunnilla.[3]

Patsas

Lähikuva itse keisarin hahmosta.
Vuosien 1890 ja 1905 välisenä aikana otettu värikuva.
Kuva vuodelta 2001.

Muistomerkki edustaa tyyliltään ajan ihanteellista realismia. Pronssipatsaaseen kuuluu Aleksanteri II:n hahmo sekä neljä allegorista veistosryhmää veistoksen jalustassa, jotka kuvaavat Lakia (lat. Lex), Työtä (Labor), Rauhaa (Pax) ja Valoa (Lux). Jalustan veistokset mukaan laskettuna teokseen sisältyy kahdeksan ihmis- tai eläinhahmoa. Korkean punagraniittisen jalustan huipulla seisova Aleksanteri II on kuvattu Suomen kaartin upseerin univormussa, pitämässä puhetta vuoden 1863 valtiopäivillä. Koska kilpailulautakunta oli pitänyt toisaalta Takasen luonnoksesta keisarin hahmoksi ja toisaalta Runebergin ideoimista jalustafiguureista, Runeberg toteutti varsinaisen patsaan Takasen luonnoksen pohjalta, mutta lisäsi siihen itse suunnittelemansa sivuhahmot ja jalustan.[1]

Jalustan eteläreunalla on Laki, miekkaa ja kilpeä pitelevä oikeuden jumalatar leijonineen. Länsireunalla eli yliopiston päärakennuksen puolella on Työ eli maanviljelijäpariskunta, jonka mies pitelee kädessään kirvestä ja nainen sirppiä ja viljalyhdettä. Pohjoisreunalla eli tuomiokirkon puolella on Rauha, kyyhkysten ympäröimä rauhan jumalatar. Itäreunalla eli valtioneuvoston linnan puolella oleva Valo käsittää kaksi hahmoa: spektroskooppia pitelevä jumalatar, joka symboloi tieteitä, sekä lyyraa pitelevä kerubi, joka symboloi taiteita.

Jalustan vuosiluku 1863 muistuttaa Suomen valtiopäivien toiminnan alkamisesta uudelleen puolen vuosisadan tauon jälkeen. Kylkiä koristavien kymmenen historiallisen maakuntavaakunan joukossa on myös palavaa linnaa kuvaava Käkisalmen läänin vaakuna.

Aleksanterin hahmo on 3,23 metriä korkea, jalustan sivuhahmot 2,3-metrisiä. Muistomerkin kokonaiskorkeus on 10,67 metriä.[1]

  • Teoskokonaisuus.
    Teoskokonaisuus.
  • Jalustan pohjoisreunan veistos Rauha.
    Jalustan pohjoisreunan veistos Rauha.
  • Jalustan länsireunan veistos Työ.
    Jalustan länsireunan veistos Työ.
  • Patsas pohjoisesta katsottuna.
    Patsas pohjoisesta katsottuna.

Laki-veistos

Muistomerkin kuuluisin osa on jalustan Laki-veistos, jonka hahmot tulkittiin myöhemmin Suomi-neidoksi ja Suomen leijonaksi. Samanlainen karhuntaljaviittaan pukeutunut nainen Suomen henkilöitymänä oli myös aikaisemmin Walter Runebergin veistämän J. L. Runebergin patsaan (1885) jalustassa Helsingin Esplanadin puistossa.[1]

Aleksanteri II:n patsaan jalustalle sijoitettu perustuslakia suojeleva patsas oli poliittisesti uskalias allegoria, joka ärsytti fennomaaneja.[3]

Patsaasta tehtiin myöhemmin kaksi alkuperäisen kokoista kipsikopiota, joista toinen sijoitettiin Säätytalon pääportaikkoon ja toinen aikanaan Suomen eduskunnan istuntosaliin, ensin Helsingin vapaapalokunnan ja sitten Heimolan talon tiloihin. Patsas oli istuntosalissa puhemiehen korokkeen takana. Se oli tarkoitus siirtää myös uuteen eduskuntataloon, mutta sinne ei enää haluttu Venäjän vallan aikaista taideteosta. Niinpä eduskunnan Laki-veistos siirrettiin 1930 Presidentinlinnan valtiosaliin entisen hallitsijan valtaistuimen paikalle, jossa se tänäkin päivänä on. Kuljetuksen aikana Suomi-neidon pää jouduttiin sahaamaan irti.[7][8]

  • Kuvituksesta 1893 julkaistuun kirjaan Suomi 19:llä vuosisadalla.
    Kuvituksesta 1893 julkaistuun kirjaan Suomi 19:llä vuosisadalla.
  • Laki-veistos patsaan jalustan eteläisellä sivulla.
    Laki-veistos patsaan jalustan eteläisellä sivulla.
  • Valtiojohtoa kokoontuneena Presidentinlinnan Valtiosaliin vuonna 2001. Taustalla Runebergin Lex-veistos.
    Valtiojohtoa kokoontuneena Presidentinlinnan Valtiosaliin vuonna 2001. Taustalla Runebergin Lex-veistos.
  • Lex-patsaan Säätytalossa oleva versio.
    Lex-patsaan Säätytalossa oleva versio.

Vastaanotto

Kukkameri Aleksanteri II:n patsaalla 13.3.1899 keisarin kuolinpäivän muistopäivänä.

Vuoden 1894 paljastusjuhlan lisäksi Aleksanteri II:n patsaasta tuli laajojen mielenilmausten näyttämö myös vuonna 1899 alkaneiden sortovuosien aikana. Helsinkiläiset protestoivat Nikolai II:n venäläistämispyrkimyksiä vastaan kukittamalla ylenpalttisesti ”hyvän tsaarin” Aleksanteri II:n patsasta. Aleksanteri II:sta tehtiin populaarikeisari patsaan kuvista tehtyjen julisteiden, postikorttien ja kehystettyjen valokuvataulujen avulla.[3]

Itsenäistymisen jälkeen kansallismieliset liikkeet pyrkivät hävittämään Helsingistä venäläiskauden jälkiä. Uudessa Suomessa kesällä 1918 julkaistussa kirjoituksessa vaadittiin venäläisen ”maallemme vihamielisen valloittajan” patsaan poistamista, ja sille paikkaa museossa. Nämä vaatimukset eivät kuitenkaan johtaneet tulokseen.[3]

Sotien välisenä aikana Aleksanteri II:n patsaaseen suhtauduttiin usein tuomitsevasti. Urho Kekkonen, joka oli osallistunut Aleksanteri I:n rintakuvan tervaukseen yliopistolla, kirjoitti vuonna 1924 otsikolla "Ryssäläisyyden muistot yliopistolla":

Tässä yhteydessä johtuu mieleen, että oli maamme maineelle siunattu asia, kun hollantilaisia sanomalehtimiehiä ei johdettu käymään yliopistolla. Hehän kovasti ihmettelivät sitä seikkaa, että valtioneuvoston torilla annettiin seisoa ryssän keisarin Aleksanteri II kuvapatsaan. Mitä he olisivatkaan sanoneet, jos olisivat vielä täällä toisen keisarin kuvan tavanneet ja kaiken kukkuraksi yliopiston juhlasalissa. He eivät olisi voineet ymmärtää meidän suunnatonta "pieteettiämme" entisen sortajavallan muistoja kohtaan. - Mutta menepä puhumaan, että Aleksanteri II:n patsas olisi poistettava torilta, niin saat niskaasi koko pääkaupungin sanomalehdet (maaseutu voisi ymmärtää vaatimuksen, kuten ymmärsi A.I:n tervauksenkin).[9]

Tammikuussa 1931 Lapuanliike uhkasi poistaa venäläisajan suuriruhtinaan muistomerkin. Uhkaus liittyi Lapualaisten pyrkimykseen manipuloida presidentinvaaleja kiihkonationalismin lietsonnalla, mutta se herätti laajaa vastarintaa. Lehdistössä irvailtiin, että johdonmukaisuuden vuoksi olisi Ruotsin vallan muistoina poistettava Kustaa III:n kuva Vaasan hovioikeudesta sekä Turusta Pietari Brahen patsas, linna ja tuomiokirkkokin.[3] Vuonna 1935 tehtiin ehdotus, että Aleksanteri II:n patsas olisi poistettava Senaatintorilta ja tilalle pystytettävä Aleksis Kiven patsas yliopiston päärakennuksen eteen ja vastakkaiselle puolelle Valtioneuvoston linnan eteen Mannerheimin patsas.[10]

Talvisodan aikana laaditun suojeluhierarkian mukaan Aleksanteri II oli 1. ryhmässä.[3]

Ylioppilaskunnan kovaääniset ryhmät vaativat vuonna 1942, että Aleksanteri II:n monumentti pitäisi siirtää Senaatintorilta ja korvata kansallisella vapaudenpatsaalla. Vandalisoitu Aleksanteri I:n patsas oli aikaisemmin poistettu yliopiston juhlasalista, jossa se korvattiin Wäinö Aaltosen sittemmin pommituksessa 1944 tuhoutuneella marmorireliefillä. Erik Kruskopfin mukaan ”Yhtä ja toista sanottiin siinäkin keskustelussa, muun muassa että voitaisiin ehkä hyväksyä ryssä kirkon eteen kun sen katolla oli kaksitoista juutalaista.”[11]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f Aleksanteri II (Arkistoitu – Internet Archive) Julkiset veistokset. Helsingin kaupungin taidemuseo. Viitattu 19.2.2011.
  2. ↑ Monument to Alexander II BaikalNature. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h Lindgren, Liisa: Monumentum, muistomerkkien aatteita ja aikaa. SKS, 2000.
  4. ↑ Kari O. Virtanen: Kansakunnan historia 5: ahdistettu kansakunta, s. 56. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06476-9.
  5. ↑ Aleksanteri II:n patsaan paljastus Helsingissä huhtik. 29 p. 1894 (kuva). Uusi Kuvalehti, 30.03.1899, nro 6, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.12.2018.
  6. ↑ Anne Ollila: Suurmiesjuhlat 1800-luvun lopussa Ennen ja nyt, historian tietosanomat. 25.6.2014. Ennen ja nyt. Viitattu 8.2.2015.
  7. ↑ Heimolan talosta jäi eduskunnan puhujapönttö Helsingin Sanomat 11.11.2006. Viitattu 9.7.2017.
  8. ↑ Predidentinlinna (PDF) (Valokuva sivulla 4) Presidentinlinnan esite. Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 9.7.2017.
  9. ↑ UKK909930 www.doria.fi. Viitattu 22.7.2023.
  10. ↑ Aleksanteri II:n patsas pois Suurtorilta. Aleksis Kiven ja Mannerheimin patsaat torille, Käkisalmen Sanomat, 13.07.1935, nro 75, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  11. ↑ Kruskopf, Erik: Veistosten kaupunki. Taidetta Helsingin katukuvassa, s. 9. Schildts, 2000. ISBN 951-50-1240-6

Aiheesta muualla

source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_II_(patsas,_Helsinki)