Type a search term to find related articles by LIMS subject matter experts gathered from the most trusted and dynamic collaboration tools in the laboratory informatics industry.
Poro on pohjoisessa Fennoskandiassa elävä puolivilli kotieläin, joka laiduntaa tuntureilla ja Metsä-Lapin alueella. Poron kantamuoto on peura (Rangifer tarandus), erityisesti tunturipeura (R. tarandus tarandus), ja kesyttäminen lienee tapahtunut myöhäiskeskiajalla.
Suomessa porotaloutta säätelee poronhoitolaki, ja poronhoitoa tuetaan maa- ja metsätalousministeriön määrittämällä summalla jokaista eloporoa kohti. Poronhoito on perinteinen saamelaisten elinkeino, mutta se on Suomessa siirtynyt pitkälti muiden kuin saamelaisten käsiin. Sitä vastoin Ruotsissa saamelaisilla on poronhoitoon yksinoikeus. Eläimet kerätään syksyllä poroerotukseen lajittelua ja teuraseläinten valintaa varten. Porot kootaan myös kesällä juhannuksen tienoilla vasojen merkintää varten, jolloin niiden korviin leikataan puukolla omistajansa teot eli sanat (ns. poromerkki).
Vuonna 2001 Suomessa oli 185 000 poroa.[1] Maa- ja metsätalousministeriö asettaa porojen sallitun enimmäismäärän vuosikymmeneksi kerrallaan. Vuosina 2010–2020 suurin sallittu poromäärä on 203 700 yksilöä.[2]
Poro on sarvellinen hirvieläin, jolla on lämpöä hyvin eristävä turkki. Sen ansiosta poro kestää pohjoisen kylmät talvet. Turkissa on peitinkarvat, joissa on eristeenä ilmalokeroita. Peitinkarvoja on neliösenttimetrillä yli 1 700 kappaletta.[3] Turkki on väriltään yleensä harmaan, vaaleanruskean ja valkoisen kirjava, mutta väritys vaihtelee eri yksilöiden kesken.
Urosporon paino voi olla 70–100 kg ja lapakorkeus jopa 127 cm; naarasporo on jonkin verran pienempi, 60–80 kg.[3] Vastasyntynyt vasa painaa 4–6 kg.[3] Poron pituus on hännästä turvan kärkeen 150–210 cm.[3] Poron elinikä voi olla 18–20 vuotta.[3]
Molemmilla sukupuolilla on sarvet, jotka vaihtuvat vuosittain.[4] Poronsarvi on maailman nopeimmin kasvavaa luuta. Se saattaa kasvaa pituutta vuorokaudessa 2 senttimetriä ja painoakin samassa ajassa puoli kiloa.[3]
Tapetum lucidum -kudoksen ansiosta silmän valoreseptorit voivat ottaa talteen silmän takaseinämästä heijastunutta valoa. Poro on ainoa nisäkäs, jonka tapetum lucidum vaihtaa väriä: kesällä poron tapetum on kullankeltainen kuten nisäkkäillä yleensäkin, mutta talveksi se muuttuu hohtavan siniseksi. Sinisenä se heijastaa myös ultraviolettivaloa. Useimmilla eläimillä silmän sarveiskalvo ja mykiö suodattavat ultraviolettivalon, mutta porolla suurin osa uv-valosta pääsee niistä läpi. Nämä piirteet kenties auttavat poroja havaitsemaan hämärässä jäkäliä, jotka heijastavat uv-valoa.[5]
Poro kuuluu märehtijöihin ja sillä on neljä mahaa. Poron ravinnonkäyttö vaihtelee vuodenaikojen mukaan[6][7]. Keväällä poro syö heinäkasveja, saroja, varpuja, jäkälää ja puiden lehtisilmuja[6]. Kesällä porot syövät monipuolisesti erilaisia vihreitä kasveja, joista tärkeimpiä ovat ruohot ja kosteikkokasvit[6], ja lisäksi koivun lehtiä, jäkälää, heinää ja ruohoa[8][9]. Syksyllä porot keräävät vararavintoa talvea varten syömällä sieniä sarojen, ruohojen, heinien ja varpujen lisäksi[6]. Talvella, kun ravintoa on luonnossa vähemmän, porot etsivät ensisijaisesti jäkälää. Poro pystyykin haistamaan jäkälän metrin paksuisen hangen läpi.[3] Myös heinäkasvit ja varvut kelpaavat porojen ravinnoksi, jos jäkälää ei ole tarpeeksi saatavilla. Tuulen pieksämillä ohutlumisilla alueilla porolle riittää talvellakin matalaenergiset varvut, heinät ja saraheinät[10]. Jäkälistä poro suosii palleroporonjäkälää. Poron ruuansulatus yksinkertaistuu talvella ja pötsin merkitys on erittäin vähäinen. Poro muistuttaa talvisin yksimahaista eläintä ja talvi merkitsee porolle laihtumista ja jopa vain hengissäselviämistä. Poro menettää talvella normaalistikin noin viidenneksen painostaan. Nykyisin yleistynyt lisäruokinta on muuttanut tilannetta merkittävästi.
Porot elävät 5–500, joskus useammankin poron laumoissa eli tokissa, jossa ne vaeltelevat kilometrejä päivässä etsien märehtimispaikkoja ja vettä. Joskus nuoret aikuiset tai urosporot saattavat vaellella yksinkin. Poron liikkuessa sen koparoista kuuluu naksahteleva ääni[11] samaan tapaan kuin elandilla, joka mahdollisesti käyttää sitä laumaa koossapitävänä viestintäkeinona; nakseen tarkoitusta poroilla ei kuitenkaan ole tutkittu.[12]
Vaadin ja usein myös muu tokka puolustaa alle kolmikuista vasaa aggressiivisestikin uhkaavilta petoeläimiltä. Poro uhkaa vihollista painamalla pään alas ja lähestymällä korahdellen tai pärskähdellen. Jos vaara ei kaikkoa, vaadin joko luovuttaa ja pakenee vasansa kanssa tai hyökkää puskemalla ja potkimalla uhan kimppuun. Yleensä yksinäinen vaadin ja vasa kuitenkin juoksevat pakoon. On myös tavallista, että 2–10 vaadinta muodostavat vasojensa kanssa pienen tokan, jonka kanssa ne vaeltavat vasojen ollessa alle puolivuotiaita.
Poro on yksi sosiaalisimmista sorkkaeläimistä. Luonnossa tavattava poro pakenee ihmistä, mutta vankeudessa ne käyttäytyvät yleensä uteliaasti ja pelottomasti. Syksyllä kiima-aikaan täysikasvuiset hirvasporot voivat olla vaarallisia myös ihmiselle jos niitä häiritään. Hirvakset ottavat rajuja sarvikahakoita vaatimista keskenään siihen saakka, että toinen osapuoli joko alistuu tai saa surmansa. Hirvasporo voi otaksua tällöin myös ihmisen kilpailijaksi ja hyökätä tämän kimppuun.
Poroilla on useita nimityksiä iän ja sukupuolen mukaan. Porouroksista käytetään nimitystä hirvas, ja naaraille vastaava termi on vaadin. Pohjoissaameksi vastaavat nimitykset ovat sarvvis sekä áldu[13]. Kuohittua hirvasta kutsutaan yleisesti härkäporoksi (myös pelkkä härkä) ja jälkeläisiä vasoiksi.[14] Toisella ikävuodella olevasta naaraasta käytetään nimitystä vuonelo ja uroksesta urakka. Kun poro täyttää kuusi vuotta, nimitykset loppuvat, jolloin nimitys on nimiloppu.[15]
Poroilla on nimitykset myös värin mukaan. Täplikäs poro on kirjakko, vaalea on suivakko, musta on mustikki/musikki ja täysin valkoinen poro on valkko.[3][14]
Satoja vuosia sitten peuranmetsästäjät vaelsivat vuodenaikojen mukaan laajoilla alueilla, talvella Jäämeren rannan jäkäliköille ja kesällä muun muassa Pohjois-Lapin kesälaitumille. Peurojen määrä ja tiheys pysyivät pieninä, kun luonnolliset tekijät, kuten suurpedot sekä loiset, verottivat peurakantaa. Poronhoito ja valtakunnanrajojen vakiintuminen aiheuttivat sen, että porot alkoivat kuluttaa laitumia. 1970-luvulla poronhoito muuttui Pohjois-Skandinaviassa porotaloudeksi, jossa mm. loislääkinnällä ja vaatimien määrän lisäämisellä kohotettiin porojen määrää[16]. Porojen määrä kasvoi erityisesti Suomessa.[17][18] Porot alkoivat kuluttaa jäkäliä yhä laajemmilta alueilta käytännössä loppuun.[19][20][21][22] Poronjäkälä korvautui monissa paliskunnissa muilla jäkälillä, muun muassa laidunnusta kestävämmällä tinajäkälällä[20] ja varvuilla, heinillä ja saroilla[18]. Talvilaidunten kuluminen on ollut Skandinavian pahinta Norjan Finnmarkissa[18]. Vaikka jäkälä on poron talviravintoa, niin varsinkin kesäinen porojen kulkeminen hävittää jäkäliä[23].
Porojen talvenaikainen lisäruokinta aloitettiin Suomessa 1970-luvun lopulla [24] ja nykyinen lisäruokinta perustuu säilörehuun ja kuivaan heinään[7]. Lisäksi ruokinnassa käytetään teollisia täysrehuja, lehdeksiä, kortteita, jäkälää ja luppoa[7]. Jäkälää on jouduttu kuljettamaan Lappiin etelämpää[25][26]. Porot syövät talvella lehtipuiden taimia ja vioittavat männyntaimia, mikä voi aiheuttaa huomattavaa taimikon tuhoa[27].
Poroja suojellaan pedoilta muun muassa vasonta-aitauksin, lisääntyneellä valvonnalla, pelotteilla ja epäsuoraan muulla hoidolla[28]. Luontaista susikantaa ei päästetä muodostumaan poronhoitoalueelle[29][30].
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Poro Wikimedia Commonsissa
LIMS forum content by LIMS forum members is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 4.0 International License. Based on a work at www.limsforum.com.
