Knowledge Base Wiki

Kiovan Rus (myös Kiovan Rusj^[2], Kiovan Venäjä^[3], Kiovan ruhtinaskunta^[4] ja Kiovan suuriruhtinaskunta^[5], ven. Киевская Русь, Kijevskaja Rus, ukr. Київська Русь, Kyjivska Rus) oli Itä-Euroopassa 880-luvulta 1100-luvun puoliväliin olemassa ollut valtakunta. Valtakunta oli pääasiassa itäslaavilainen joiden joukossa kiovanilaisilla slaaveilla oli valtakunnassa hallitseva ja organisoiva asema.^[6] 800- ja 900-luvuilla skandinaavisilla ruseilla oli kuitenkin Kiovan Rus kehittymisessä huomattava, joskin kiistelty, rooli ja uskotaan, että heiltä nimi Rusin maa siirrettiin Keski-Ukrainan alueelle, eli kiovalaisten slaavien maille, ja sitten se tarkoitti kaikkia Kiovan hallussa olevia alueita.^[7][8][9] Se oli Euroopan omana aikanaan suurin ja vaurain suurvalta, joka sijaitsi nykyisen Ukrainan ja Venäjän alueilla.^[10] Maa ulottui etelässä Mustallemerelle, idässä Donille ja lännessä Laatokalle.^[10]

Suomessa Rusin ruhtinaskunnasta on usein käytetty muotoa Kiovan Venäjä. Esimerkiksi historioitsija Jukka Korpela pitää tätä nimeä kuitenkin yksipuolisena,^[11] sillä sen aluetta ei hallinnut pelkästään nykyinen Venäjä, vaan myös esimerkiksi Valko-Venäjä ja Ukraina. Nykyisin on käytetty nimeä Kiovan Rus.^[12] Aikalaislähteissä valtiota kutsuttiin yksinkertaiseksi nimellä Rus tai Rusin maa ja käytettiin adjektiiveja russki ja russkaja, joilla viitattiin käytettiin yleensä viittaamaan valtion sydämen, Dnepr-Ukrainan alueen, asukkaisiin, mutta laajemmassa merkityksessä sillä viitattiin kaikkiin Kiovan hallitsemalla alueella asuviin etnisiin ryhmiin.^[13][14] Jukka Korpela on suositellut valtakunnan suomalaiseksi nimeksi aiempien historiankirjoittajien antaman nimen Kiovan Venäjä sijaan muotoa Kiovan Rusj.^[2]

Venäjästä käytettiin vasta 1700-luvulta lähtien yleisemmin nimeä Rossija, ja nimestä russki tuli nimenomaan isovenäläisiä eli nykyisiä venäläisiä tarkoittanut nimi erotuksena muista itäslaaveista. Toisaalta nimeä russki on myös käytetty esimerkiksi länsiukrainalaisista vielä 1900-luvulla.^[14]

Vuoden 1100 tietämillä kirjoitettu Nestorin kronikka kertoo, että slaavilaisten ja suomalais-ugrilaisten heimojen jatkuvia taisteluja selvittämään kutsuttiin kolme varjagi- eli viikinkipäällikköä.^[10] Tarinan luotettavuus on kyseenalainen,^[10] mutta todistettavasti viikinkejä oli alkanut liikkua nykyisen Venäjän alueella 700-luvun lopulta lähtien.^lähde?

Nestorin kronikan mukaan Rurik-niminen varjagi asettui Novgorodiin vuonna 862. Kaksi Rurikin sukulaista, Askold ja Dir, siirtyivät armeijan kanssa Dneprin varrelle ja saapuivat Kiovan kaupunkiin, josta tuli Kiovan ensimmäiset hallitsijat. Täältä käsin he järjestivät menestyksekkään hyökkäyksen Konstantinopoliin, mutta eivät onnistuneet valtaamaan kaupunkia.^[15] Rurikin sukulainen, Novgorodin hallitsijana vuodesta 879 ollut Oleg Viisas syrjäytti Askoldin ja Dirin ja otti vuonna 882 vallan Kiovassa, josta muodostui syntyvän valtakunnan.^[10][16] Varjagit alistivat valtaansa useita itäslaavilaisia heimoja ja keräsivät veroina hunajaa, humalaa ja turkiksia. Vastineeksi he tarjosivat suojelua.^lähde?

Kronikan mukaan Rurik ja hänen väkensä siirtyivät etelämmäs Olhavanjoen ja Ilmajärven yhtymäkohtaan slaavien pyynnöstä. Hän rakennutti sinne Holmgårdin mäkilinnan, ­joka tunnettiin Rurikin­linnana. Saarelle rakennettu mäkilinna sijaitsi viikinkien idäntien tärkeimpien vesi­reittien risteyksessä. Ilmajärveltä pääsi Dneprille ja sitä kautta Bysanttiin tai Volgalle ja Kaspian­merelle. Linnan muinaislöydöt kertovat paikan olleen kansain­välisen kaupan keskus, jossa asui sekä ­slaaveja että ­ruseja. ­Kaivauksissa on löytynyt ­viikinkiajan riipuksia, joissa on riimukirjoitusta, lohikäärmeenpääkoristeisia kiinnitysneuloja ja Thorin vasaroin koristeltuja käsirenkaita. Vaikutusvaltaiset slaavit halusivat myös asettua seudulle. He rakensivat asumuksensa hieman pohjoisemmaksi ja alkoivat kutsua paikkaa Novgorodiksi. Se syrjäytti vähitellen Rurikinlinnan viikinkien idäntien pysähdyspaikkana.^[10]

Rusien mahti ei perustunut siis taitoon ja diplomatiaan vaan pikemminkin raakaan voimaan ja väkivallan uhkaan. Kaikki Kiovan rusjin keskeiset kaupungit sijaitsivat strategisesti tärkeiden vesireittien varsilla, joita pitkin viikingit purjehtivat itään. Yksi kaupungeista oli Laatokanlinna, joka oli rusien varhaisin suuri keskus idässä. Muita jokireittien kaupunkeja olivat Novgorod, Jaroslav, Tšernihiv, Polatsk, valtakunnan keskus Kiova ja Gnjozdovo, jonka alueelta on löydetty enemmän viikinki­esineistöä kuin mistään muualta Venäjältä.^[10]

Kiovan tultua valtakunnan keskukseksi, se alisti paikalliset heimot valtaansa ja keräsi näiltä veroja. Kiovan ympärille rakennettiin 14 metrin korkuinen ja yli kolme kilometriä pitkä linnoitusmuuri. Saksalaisen kronikoitsijan Thietmar Merseburgilaisen mukaan Kiovassa oli vuosituhannen vaihteen paikkeilla kahdeksan markkinapaikkaa ja 400 kirkkoa.^[10]

Lyhyessä ajassa 900-luvun lopussa ja 1000-luvun alussa idäntiellä liikkuneet Kiovalle uskolliset varjagit alistivat valtansa alle Olhavanjoen rannoilla asuvat itämerensuomalaiset ja slaavit ja varmistivat näin, että Ilmajärven rannalle perustetun idäntien solmukohdan hallinta pysyi heillä.^[10]

Vähitellen Dnepriä pitkin edennyt kehitys ylsi Mustallemerelle saakka, jonka eteläpuolella sijaitsi Bysantin pääkaupunki Konstantinopoli. Rusit tekivät 800–900-luvulla lukuisia ryöstöretkiä Konstantinopoliin, ja alkoivat muodostua vakavasti otettavaksi uhaksi koko Bysantin valtakunnalle. Konstantinopoli teki vuonna 944 rusien kanssa liiton, jossa se antoi ruhtinaan valtuuttamille kauppiaille etuoikeuksia.^[17]

Tärkeimpiä niistä olivat alennukset orjakaupasta kannetusta tullimaksusta sekä oikeus viedä Bysantista silkkiä ja myydä valtiossa mitä tahansa. Rusien maine oli kuitenkin huono, joten heille asetettiin myös rajoituksia. Heidän piti muun muassa pysytellä talvisin pois keisarikunnan alueelta, ja kesäisinkin he saivat liikkua ainoastaan 50 miehen ryhminä bysanttilaisten saattueessa.^lähde?

Pääartikkeli: Svjatoslav I

Sopimukseen sisältyi myös pykälä lähetystyöstä. Vuonna 945 Kiovaan valmistui kirkko profeetta Elian kunniaksi. Kiovan Rus alkoi vähitellen sulautua Bysantin kirkon valtapiiriin, kun kymmenisen vuotta myöhemmin ruhtinatar Olga kastettiin, ja hän otti käyttöönsä keisarinna Helenan nimen.^[17]

Olgan poika Svjatoslav I, ensimmäinen slaavilaista nimeä kantanut ruhtinas, sen sijaan vastusti kiivaasti kristinuskoa, ja halusi valtakunnassa kansalliseksi yhdistäväksi uskonnoksi kristinuskon sijaan elvyttää slaavien pakanauskonnon, ukkosenjumala Perunin kultin. Kiovaan ja Novgorodiin perustettiin kauppapaikoille temppelit Perunin kunniaksi. Svatjoslavista tuli Konstantinopolin arkkivihollinen siitä huolimatta, että kaupankäynti Bysantin kanssa oli voimakkaassa kasvussa.^[17] Vuoteen 972 asti hallinnut Svjatoslav omaksui myös runsaasti alueen heimojen tapoja. Hän pukeutui ja leikkautti hiuksensa slaavien tapaan.^[10]

Svjatoslav teki valloitusretkiä eri suuntiin. Hän tuhosi muun muassa bolgaarien ja kasaarien kuningaskunnat. Svjatoslav laajensi valtakunnan Volgalta Tonavalle. Hän suunnitteli siirtävänsä valtakunnan keskuksen Bulgariaan, mutta paluumatkalta Balkanilta keisari Johannes I Tzimiskesin johtamaa Bysanttia vastaan vuonna 971 petsenegit saartoivat ja surmasivat hänet.^[17] Svjatoslavin toimet eivät kuitenkaan kyenneet estämään kiovan kristillistymistä, vaan ajan yleisen suuntauksen mukaisesti he useimpien Euroopan laitamien pakanoiden tavoin kääntyivät kristinuskoon ennen pitkää. Niinpä viimeistään 1000-luvun aikana kristinuskon vaikutus alkoi näkyä myös Laatokan alueella.^[17]

Pääartikkeli: Vladimir Suuri

Vuonna 980 Svjatoslavin pojan, ruhtinas Jaropolkin lyhyen ja sekavan hallintokauden jälkeen tiensä valtakunnan johtoon raivasi ruhtinas Vladimir, joka kaiketi oli Svjatoslavin ja tämän orja Malušan, poika. Vaikka Svjatoslav omaksuikin monia piirteitä slaavien kulttuurista, Rurikin jälkeläiset eivät unohtaneet pohjoisia juuriaan.^[10] Esimerkiksi Vladimir matkusti Ruotsiin hakemaan apua raivatakseen viikinkijoukkojen avulla tiensä valtakunnan johtoon vuonna 980.^[10] Vladimir liitti Kiovan valtakunnan lopullisesti Bysantin ja ortodoksisen kirkon vaikutuspiiriin. Kiovan valtakunta oli koko ajan ajautunut sitä kohti asteittain mutta vääjäämättä. Vuosina 987–988 Bysantin keisari Basileios II oli vaikeuksissa, kun ylimyssuvut kapinoivat häntä vastaan. Vladimir auttoi Basileiosta ja otti vaimokseen tämän sisaren. Vladimir kastettiin 19. toukokuuta 989 Pyhän Basileioksen kirkossa Khersonissa eli Khersonesoksessa nykyisellä Krimillä. Kerrotaan, että tämän jälkeen kaikki asukkaat olisi kastettu Dnipron eli Dneprin vedellä.^lähde?

Kiovaan rakennettiin lukuisia kirkkoja, muun muassa Neitsyt Marialle omistettu kirkko toria vastapäätä rusjin tapaan suurelle puistoaukiolle, jonne koko kaupungit asukkaat voitiin kutsua koolle. Kirkko hallitsi sekä poliittista että taloudellista kanssakäymistä. Vuonna 977 Kiovan piispa korotettiin metropoliitaksi, mutta hän johti Rusjin kirkkoa yhdessä Konstantinopolin nimittämän kreikkalaisen prelaatin kanssa.^lähde?

Pääartikkeli: Jaroslav I Viisas

Vladimir kuoli vuonna 1015, ja vuonna 1019 valtaan nousi Svjatopolkin lyhyen kauden jälkeen suuriruhtinas Jaroslav I Viisas. Hän oli Vladimirin poika.^[10] jonka aikana valtakunta ja erityisesti sen pääkaupunki vaurastuivat. Kauppa ja käsityötaito kukoistivat. Myös ensimmäinen rusjin lakikokoelma, Russkaja pravda julkaistiin. Jaroslavin kaudella rusjin identiteetti alkoi kehittyä ja valtakunta sekä kirkko etääntyivät Bysantista. Bysantista on kuitenkin peräisin rusien ominainen valtakäsitys, jolle on olennaista kirkon ja valtion yhteenkuuluvuus.^lähde?

Jaroslav Viisas meni naimisiin ruotsalaisen viikinki­kunin­kaan sisaren Ingeredin kanssa ja naitti tyttärensä Norjaan. Rusien ruhtinaiden ja Pohjolan hallitsijasukujen liittoja solmittiin aina 1100-luvulle saakka.^[10]

Historioitsija Jukka Korpelan mukaan venäläinen historiankirjoitus on liian pelkistettyä, eikä kukaan vakavasti otettava tutkija suhtaudu siihen vakavasti. Vanhat kertomukset ja legendat Moskovan Venäjän ajoilta lähtien muuttuivat totuudeksi 1800-luvulla ja edelleen Venäjän viralliseksi historiaksi muun muassa kouluopetukseen ja oppikirjoihin aina nykypäivään asti. Sen mukaan on syntynyt virheellinen todellisuuskuva, jonka mukaan venäläiset, valkovenäläiset ja ukrainalaiset muodostaisivat Kiovan Rusan pohjalta yhden kansan.^[18]

• Novgorodin tasavalta

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kiovan Rus Wikimedia Commonsissa

• Korpela, Jukka: Beiträge zur Bevölkerungsgeschichte und Prosopographie der Kiever Rus’ ́bis zum Tode von Vladimir Monomah. University of Jyväskylä, 1995. ISBN 951-34-0602-4 (saksaksi)

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Kievan Rus'